(Scroll down for english version)

Pitkä Yö / Long night

Bob Neumann, 1999

Joitakin vuosia sitten sain laajentuvan näyn, ensimmäisen niistä joita nyt on ollut jo useita. Vaikka jotkut niistä ovat olleet eri Näkyjä samassa rungossa, tämä oli ensimmäinen, joka laajentui samalla kun se eteni. Toisin kuin UKKOSET, jotka toistettiin useita kertoja samalla alulla ja lopulla, ja toisin kuin Sonni Tappaminen (Killing of the Bull), Lilja (The Lily), ja muut jotka tulivat yhdellä kertaa, niin tämä tuli laajentuvassa järjestyksessä.

Niin kuin monet näyistäni, tämä alkaa kun laskeva aurinko on näkyvissä ja olen tietoinen siitä. Vuosia sitten tämä ei vaikuttanut olevan läheskään niin tärkeää kuin se on nyt … selah.

PITKÄ YÖ

Siellä oli suuri kaupunki ja sen ympärillä oli suuri muuri. Sen muurin päällä oli hajallaan miehiä, jotka palvelivat kaupunkia. Tasaisin väliajoin he vapautuivat, ja palasivat koteihinsa, lämpimän tulen, ja kodin mukavuuksien ääreen. He olivat kaupungin hallinnon paikallisen poliisivoiman jäseniä. Katsoin kunka ajan myötä vuodenajat muuttuivat ja kaupunki jatkoi päivittäistä elämäänsä.

Yhtenä päivänä hyökkäävä armeija alkoi leiriytymään muurien ulkopuolella. Virallisena palvelutyönäni minä soitin hälytysäänen kun vihollinen oli vielä kaukana. Mutta silti kaupunki ei saanut itseään liikkeelle, koska uhka oli vielä ”päivien päässä”. Joten minun varoituksiani ei otettu huomioon silloin. Eikä toistakaan varoitusta silloin kun kaikki naapurikaupungit vallattiin järjestyksessä. Paikallinen miliisi seisoi paikallaan ja heidän kapteeninsa ylenkatsoivat minun ohjeitani.

Sillä minä en ole tästä kaupungista. Minä olen KUNINKAAN sotilas. Minä vartioitsen HÄNEN KAUPUNKIAAN ja teen sitä Tehtävää, minkä HÄN ON ASETTANUT MINULLE. Meitä on siellä useita, jotka olemme hajallaan ympäri kaupunkia ja asemissa muurin päällä. Kun kaupungissa tapahtuu vääryys, me nousemme ylös ja seisomme HÄNEN NIMESSÄÄN. Jotkut paikallisessa hallinnossa pelkäävät meitä, sillä meitä ei voi ostaa. Useimmat halveksivat meitä, koska me emme tee kompromisseja. Tämä kaupunki ei noussut auttamaan veljiään ulkopuolella olevissa kylissä, kauppaloissa ja kaupungeissa. He eivät noudattaneet kutsua aseisiin, eivätkä he vastanneet niiden ahdinkoon jotka etsivät pakopaikkaa heidän muurinsa takaa. Ja silti minun VELVOLLISUUTENI menee kahteen suuntaan, joten minä vetosin KUNINKAASEENI näiden puolesta, HÄNEN KANSANSA puolesta. Jopa silloin kun kaupunki oli vihollisjoukkojen täysin piirittämä, niin silloinkin tämän kaupungin johtajat kieltäytyivät kansaansa herättämisestä. Jopa silloin kun jotkut heidän omista ihmisistään tulivat siitä tietoiseksi vaarasta jossa olivat. Silloinkin heidän johtajansa ja ystävänsä pilkkasivat heitä, ja ilkkuivat heidän uskon puutettaan heidän muureihinsa.

Sinä päivänä kun vihollisen lippu liehui KUNINKAAN LIPPUA vastapäätä, oli pimeys tullut kaupungin ylle. Ne muutamat, jotka olivat olleet uskollisia KUNINKAALLE ja joita oli pilkattu heidän ”uskon puutteensa” tähden, tulivat muurin luo. Niin kuin on KIRJOITETTU, minä sanoin heille, että palaisivat koteihinsa ja odottaisivat KUNINKAAN KUTSUA. Kun aurinko alkoi laskeutumaan ja syvä pimeys peitti kaupungin, niin silloin KUNINGAS tuli sisälle HÄNEN KAUPUNKIINSA. Kukaan ei tiennyt tätä, paitsi HÄNEN VARTIJANSA.

Ja kun tuo PITKÄ YÖ tuli yllemme, HÄN puhutteli meitä.

”AURINKO EI TULE ENÄÄ NOUSEMAAN TÄMÄN KAUPUNGIN YLLE. MYRSKY ON NOUSSUT JA KUKAAN EI OLE VARAUTUNUT SITÄ VARTEN. NYT MEIDÄN TÄYTYY VALMISTAUTUA SIIRTÄMÄÄN MINUN KANSANI POIS TÄSTÄ VAARAN PAIKASTA.” Kun Hän lopetti, niin silloin meidän koko luvustamme VIISI tuli esiin puettuina mustaan, niin kuin ”ninjat”, varjojen naamioidut taistelijat; ja he menivät yhdessä muurin yli tuottaakseen vaikeuksia vihollisen leirin keskellä. Heitä ei koskaan enää nähty kaupungissa.

Kun aamua ei tullutkaan, monet huolestuivat ja he tulivat kaupunginvaltuuston luo. Jotkut kysyivät, ”MISSÄ ON KUNINKAAN ARMEIJA?” ja heitä lohdutettiin johtajien sulavilla sanoilla, ettei heidän tarvinnut pelätä. Ja että muurit kyllä pitäisivät kunnes odotettu apu pian saapuisi. Vahvistaakseen sanojansa, he kaikki vakuuttivat, että KUNINGAS olisi asettanut heidät johtoon ja että he tiesivät asiat parhaitten. Heillä ei ollut aavistustakaan siitä, että KUNINGAS seisoi Hänen Kansansa keskellä ja kuuli heidän valheensa. Kaikki kansa palasi omien asioittensa pariin paitsi USKOLLINEN JÄÄNNÖS, jotka nyt kuuntelivat minun hiljaisuuttani, sillä yksikään sotilas ei puhu silloin kun KUNINGAS on siellä ja voi puhua itse jos niin HÄN valitsee. Joten ne, jotka tunsivat VALTAKUNNAN LAIN, palasivat koteihinsa ja odottivat HÄNEN KUTSUAAN.

Päivä oli nyt tulossa loppuun, ja kaupungin ympärillä oleva saarros oli ollut siellä jo kaksi päivää. Vihollisen leiri oli epäjärjestyksessä ja kaaoksessa. Torvensoiton kutsut ja määräyksien huudot täyttivät ilman monien niiden iloksi jotka katsoivat tätä muurilta, luottaen olevansa turvassa. Kun syvä pimeys peitti kaupungin, niin KUNINGAS seisoi jälleen HÄNEN VARTIOMIESTENSÄ edessä. Nyt siinä seisoi heitä viisi haarniskat ja kypärät päällään, visiirit ja pimeänäkölasit paikallaan. Heidän aseensa olivat huotrissaan. Kuin yhtenä miehenä he pudottautuivat muurilta kaupunkiin. Me viisi, jotka olimme vielä jäljellä, menimme takaisin paikoillemme muurin päällä. Sitten KUNINGAS NOSTI TRUMPETTINSA HUULILLEEN JA HÄNEN KUTSUNSA SOI TÄYTTÄEN KAUPUNGIN.

Ne, jotka olivat odottaneet HÄNEN KUTSUAAN, nousivat ylös ja he menivät kaduille missä VARTIOSTO tapasi heidät, ja heille annettiin tehtävät, ja he lähtivät kaupungista.

Kun kolmas päivä alkoi, niin tuo tumma pimeys ei vetäytynyt, ja silloin ihmiset olivat paniikissa. PITKÄ YÖ OLI ALKANUT ja kukaan ei ollut huomannut. Kaupungin johtajat kutsuivat poliisivoimansa paikalle ja väkijoukot hiljennettiin. Jälleen he puhuivat KUNINKAAN NIMESSÄ sellaisia SANOJA, joita KUNINGAS ei ollut ikinä puhunut. Mutta nyt kun KUNINGAS mainittiin, yleisö ei hajaantunutkaan. Sen sijaan ihmiset alkoivat huutamaan ja kiihottamaan itseänsä...”Missä on meidän KUNINKAAMME? Missä HÄN on silloin kun me tarvitsemme HÄNTÄ? Mitä HÄN on tehnyt vapauttaakseen meidät vihollisesta? Miksi HÄN on piilottanut itsensä meiltä, meidän hätämme aikana.?”

Kun väkijoukko kasvoi koossa ja tunnekuohussa, niin silloin joukko otti kiinni ne johtajat jotka olivat valehdelleet heille ja puhuneet ylimielisesti. Ja heidät raahattiin aukiolle, joka oli kaupungin porttien takana. Ja kun nämä pahat johtajat kerättiin aukion keskelle, niin vasta sitten KUNINGAS toimi kun HÄN antoi merkin viidelle viimeiselle VARTIOMIEHELLE. KUIN YHTENÄ MIEHENÄ ME PUHALSIMME SODAN PASUUNOIHIN, ja kaupungin muurit ja kaikki sen sisällä oleva vapisivat.

Mellakoiva joukko seisoi hämmästyneenä, ja he katsoivat muurille missä KUNINGAS SEISOI KUNNIASSA heidän edessään. HÄNEN KASVONSA olivat kirkkaammat kuin aurinko keskipäivällä. Ensimmäisen kerran kolmeen päivään pimeys hajaantui. HÄNEN ÄÄNENSÄ voimasta ihmiset vapisivat ja pyörtyivät peloissaan.

”MISSÄ TE OLITTE SILLOIN KUN VIHOLLINEN TULI TEIDÄN MAAHANNE? MISSÄ TE OLITTE SILLOIN KUN TEIDÄN VELJIÄNNE AHMITTIIN? MITÄ TE TEITTE NIILLE, JOTKA PAKENIVAT TEIDÄN LUOKSENNE SUOJAAN? MIKSI TE KIELSITTE HEILTÄ APUNNE HEIDÄN HÄTÄNSÄ PÄIVÄNÄ?”

”TE OLITTE MINUN KANSAANI, JA TE ASUITTE SIELLÄ MIKÄ OLI MINUN KAUPUNKINI. TE ETTE KIINNITTÄNEET HUOMIOTA VARTIOMIESTENNE VAROITUKSIIN, JOTKA MINÄ OLIN ASETTANUT SINNE TEIDÄN HYVÄKSENNE. KUN VAROITUKSIA ANNETTIIN, TE ETTE LIIKUTTANEET ITSEÄNNE MIHINKÄÄN. TE UNOHDITTE MINUN LAKINI JA OTITTE VARTEEN OMISTA TURHAMAISISTA SANOISTANNE, JA USKALSITTE PILKATA MINUN PALVELIJOITTENI SANOJA. JOTEN MINÄ JÄTÄN TEIDÄT TEIDÄN KAUPUNKIINNE. SILLÄ MINÄ EN ENÄÄ KUTSU SITÄ OMAKSENI. MINÄ JÄTÄN TEIDÄT NIILLE, JOIDEN SANOJA TE VALITSITTE KUULLA MINUN SANOJENI SIJAAN.”

Kun seisoimme KUNINKAAMME vieressä täydessä taisteluvarustuksessa, visiirit alhaalla ja aseet esille vedettyinä, niin KUNINGAS KATSOI ulospäin hiljaisena ja HÄNEN VIHASTAAN ei voinut erehtyä. Tarkoituksenmukaisella hitaudella HÄN kohotti kätensä ja veti VISIIRINSÄ alas sulkien sen. Kääntyen VARTIOMIEHIINSÄ päin HÄN JULISTI: ”KUKAAN NÄISTÄ IHMISISTÄ EI TULE UUDESTAAN NÄKEMÄÄN MINUN KASVOJANI.”

Kaikkialta muurin ympäriltä tulivat vihollisen joukot hiljaa yli muurien. He katsoivat meitä, jotka yhä seisoimme siinä, odottaen ja hyvästä syystä peloissaan.

Kun KUNINKAANI laski alas VISIIRINSÄ, peittyi kaupunki jälleen syvään pimeyteen. Ja ikään kuin raivoisana petona väkijoukko nousi ja repi pahat johtajansa kappaleiksi käsillään. Kun kaupungin jäljelle jääneet asukkaat keskittyivät niihin, jotka olivat pettäneet ja harhaan johtaneet heitä, niin samaan aikaan vihollisen voimat avasivat portit kaupunkiin. Kun vihollisella oli nyt portit hallussa, niin pitivät sen muurit asukkaat sen sisäpuolella. Enää eivät suuret ja kunnioitettavat muurit suojelleet heitä. Sen sijaan ne estivät heidän pakonsa, ja sinetöivät heidän tuomionsa.

”ISKEKÄÄ ALAS MINUN VÄRINI, POISTAKAA MINUN LIPPUNI NÄILTÄ MUUREILTA”, HÄN MÄÄRÄSI. Ja näin tuo VOIMALLINEN JÄTTI KAUPUNGIN, JOKA UNOHTI HÄNEN LAKINSA JA LUOTTI ITSEENSÄ. Ja minä seurasin HÄNTÄ taisteluun, koska vihollinen oli yhä maassa. Sillä minä olen KUNINKAAN SOTILAS....

The Long Night - Bob Neumann

Several years ago I had an expansive vision, the first of what now has been many. While Some have been different Visions in the same frame, this was the first that expanded as it progressed. Unlike the THUNDERS which are repeated several times with the same beginning and ending, this unlike the Killing of the Bull, The Lily, and others which were one time shots, this was a progressive sequence.

Like many of my visions it begins with the setting sun visible and I am aware of it .years ago it did not seem as significant as it is now...selah.

THE LONG NIGHT

There is a great city and it stands surrounded by a great wall. Upon the wall are scattered men who serve the city. At intervals they are relieved and return to their homes, a warm fire, and the comforts of home. They are members of the local policing force of the city government. Over time I have watched as the seasons change and the city goes day by day.

One day an invading army begins to encamp around their walls. In the LINE of DUTY I sounded the alarm when the enemy was still distant. Yet the city did not stir itself for the threat was still “days away”. So my warning was not heeded then. Nor was the second warning when all the neighboring cities fell in their sequence. The local militia stood down and their captains scorned my advice.

For I am not of this city. I am a soldier of THE KING. I stand watch over HIS CITY and perform the Duty HE HAS PLACED UPON ME. There are several of us scattered through the city and stationed on the walls. When injustice occurs within the city we rise up and stand IN HIS NAME. Some in local government fear us for we will not be bought. Most despise us for we will not compromise. The city did not rise up to aid their brethren in the outlying villages, towns and cities. They heeded not our call to arms, nor did they respond to the plight of those who sought refuge behind their wall. Yet my DUTY goes two ways so I petitioned MY KING on behalf of these HIS PEOPLE. Even when the city was completely surrounded by the enemy’s troops the leaders of this city refused to stir their people. Even when some of their own people grew aware of their danger, their leaders and their friends mocked them and ridiculed their lack of faith in their walls.

On the day that the enemy’s banner flew opposite the KING’S BANNER there was darkness over the city. Those few who were faithful to their KING, the ones that were mocked for their “lack of faith” came to the wall. As it is WRITTEN I told them to return to their households and await THE KING’S CALL. As the sun began to set and deep darkness shrouded the city THE KING ENTERED HIS CITY. No one knew but HIS WATCHMEN.

As the LONG NIGHT fell HE addressed us.

“THE SUN SHALL NOT AGAIN ARISE OVER THIS CITY. A STORM HAS ARISEN AND NO ONE HAS PREPARED FOR IT. NOW WE MUST PREPARE TO REMOVE MY PEOPLE FROM THIS PLACE OF DANGER.” As HE finished FIVE of our number came forward dressed in black, as “ninjas”, masked warriors of the shadows; they went over the wall together to cause trouble in the midst of the enemy’s camp. Never to be seen in this city again.

When morning failed to come, many were concerned and came to the city council. Some asked, “WHERE WAS THE ARMY OF THE KING?” and were comforted by the smooth words of their leaders that there was no need to fear. That the walls would hold till their expected help arrived shortly. To solidify their words they assured all that the KING had placed them in charge and they knew best. Little did they know that THE KING stood among HIS PEOPLE and heard their lies. All the people returned to their own affairs except the FAITHFUL REMNANT who now listened to my silence for no soldier speaks when THE KING was there and can speak if HE so chooses. So they who knew the LAW OF THE KINGDOM returned to their homes and waited for HIS CALL.

As the day came to a close and the encirclement of the city had now completed it’s second day. The enemy’s camp was in confusion and disarray. Bugle calls and shouting of orders filled the air much to the delight of many who watched from the wall, assured of their safety. When the deep darkness covered the city THE KING stood again before HIS WATCHMEN. Now five stood with armor and helmets on, visors and night goggles in place. Their weapons sheathed. As one they dropped from the wall into the city. The five of us who now remained went to our places on the walls. As the KING RAISED HIS TRUMPET TO HIS LIPS AND HIS CALL RANG OUT FILLING THE CITY.

Those who had waited for HIS CALL rose up and went into the streets where THE GUARD met them, placed them in ranks, and left the city.

As the third day began the deep darkness did not recede, and the people were in panic. THE LONG NIGHT HAD BEGUN and none had noticed. The city’s leaders called upon their militia and the crowds were quieted. Again they spoke in the KING’S NAME claiming WORDS THE KING had never spoken. But now with the mention of THE KING, the crowd did not disperse. Instead the people began to shout and agitate themselves...”Where is our KING? Where is HE when we needed HIM? What has HE done to deliverer us from the enemy? Why has HE HID from us in the time of our need.?”

As the mob grew in size and emotion the leaders who had lied to them, who had spoken presumptuously, were seized by the mob and dragged through the square that stood behind the gates of the city. When these wicked rulers were gathered in the center of the square, and only then did THE KING act as HE signaled to the final five WATCHMEN. AS ONE WE BLEW THE TRUMPETS OF WAR, and the walls of the city and everything in it vibrated.

The rioting mob stood stunned and looked to the wall where the KING STOOD GLORIOUSLY before them. HIS FACE was brighter than the sun at noonday. For the first time in three days the darkness was dispersed. At the sound of HIS VOICE the people trembled and fainted in fear.

“WHERE WERE YOU WHEN THE ENEMY ENTERED YOUR LAND? WHERE WERE YOU WHEN YOU BRETHREN WERE BEING DEVOURED? WHAT DID YOU TO THOSE WHO FLED TO YOU FOR PROTECTION? WHY DID YOU DENY THEM YOUR HELP IN THE TIME OF THEIR NEED?”

“YOU WHERE MY PEOPLE WHO DWELT IN WHAT WAS MY CITY. YOU HEEDED NOT THE WARNINGS OF YOUR WATCHMEN THAT I PLACED HERE FOR YOUR GOOD. WHEN THE WARNINGS WERE CALLED YOU WOULD NOT STIR YOURSELVES. YOU FORGOT MY LAW AND HEEDED THE VAIN WORDS OF YOUR OWN, AND DARED TO MOCK THE WORDS OF MY SERVANTS. SO I LEAVE YOU TO YOUR CITY. FOR NO LONGER DO I CLAIM IT AS MINE. I LEAVE YOU TO THOSE WHOSE WORDS YOU CHOSE TO HEAR OVER MY WORDS.”

As we stood alongside our KING in full battle armor, visors down and weapons drawn, the KING LOOKED out in silence, HIS ANGER unmistakable. With deliberate slowness HE reached up and pulled HIS VISOR down closing it. Turning to HIS WATCHMEN HE DECLARED: “NONE OF THESE PEOPLE SHALL AGAIN SEE MY FACE.”

All along the walls the hordes of the enemy came quietly over the walls. Looking at us who still stood they waited, afraid for good reason.

When MY KING lowered HIS VISOR the city again was covered in deep darkness. As an enraged beast the mob rose up and tore their wicked leaders into pieces with their hands. While all the city’s remaining citizens focused themselves upon those that deceived and mislead them, the forces of the enemy opened the gates to the city. With the enemy holding the gates to the city the walls now held the people in. No longer did their great and esteemed walls protect them. Instead it prevented their escape and sealed their doom.

“STRIKE MY COLORS, REMOVE MY BANNER FROM THESE WALLS”, HE ORDERED. As one THE MIGHTY ONE LEFT THE CITY WHO FORGOT HIS LAWS AND TRUSTED IN THEMSELVES. and I followed HIM into battle for the enemy was still in the land. for I am a SOLDIER OF THE KING....