500. Raymond Aguilera - Profetia 6 Heinäkuuta 1994, klo 1:13 aamulla, Espanjaksi.

Posti on saapunut, posti. Kyllä, poikani, se on saapunut, posti. Niin, se on saapunut.

He nauroivat…Niin, he nauroivat…He nauroivat, mutta Minä en halua teidän kokoontuvan yhteen niiden kanssa jotka nauravat. Sillä ne jotka nauravat Isälle, nauravat Pojalle, ja nauravat Pyhälle Hengelle. Heitä Minä aion lyödä Kädelläni, sillä he eivät usko Isään joka loi maailman ja tähdet. Häneen, joka loi kaiken yhdessä Pojan, ja Pyhän Hengen kanssa. He eivät usko, että Minä voin tehdä sen mitä sanon. Sen tähden tulen iskemään heitä Käsilläni. Katsotaan nauravatko he sitten kun Minä olen saattanut asian päätökseen Kädelläni.

Se on saapunut, Isälle, Pojalle, ja Pyhälle Hengelle nauramisen aika. Mutta maailma tulee tuntemaan, että Isä, Poika ja Pyhä Henki eivät ole asioita joille nauretaan. Sillä Minulla on, yhdessä Poikani ja Pyhän Hengen kanssa KAIKKI VOIMA, VOIMIEN VOIMA. Minä tulen osoittamaan teille kuka teidän Jumalanne on kun alatte nauramaan.

Sillä nyt saapuu lopun päivä, enkä Minä piittaa siitä, uskotteko Minua vai ette. Sillä Minä voin tehdä omallani mitä tahdon, ja se on totta ja täsmällistä. Luitteko sen, maailma? Te luulette, että se on vitsi, mutta vitsi tulee kääntymään teitä vastaan. Tiedän, ettei maailma kunnioita Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Sen tähden minä aion sulkea tämän kirjan, tämän maailman, tämän paholaisen.

Siinä kaikki mitä teille aion sanoa Jumalan tavalla, Pojan, Pyhän Hengen, Isän kanssa. Nyt saapuu Käteni, suoraan ja täsmällisesti, vasten niitä huulia jotka nauravat paholaisen tavalla. Älkää sanoko, etten kertonut teille, mutta Minä tulen näyttämään teille sitten kun isken kaikkea pahaa Kädelläni.

 

 

499. Raymond Aguilera - Näky 5 Heinäkuuta 1994, klo 21:54 illalla.

Näky oliosta jolla oli paljon hampaita, ja se irvisteli ja yritti hymyillä, mutta osa oikeanpuoleisista hampaista puuttui tai ne oli isketty irti. Sillä oli aukko siltaproteesissaan.

 

 

498. Raymond Aguilera - Näky 2 Heinäkuuta 1994, klo 8:48 aamulla.

Näky hyrrästä. Sitten sen pää pysähtyi. Pää oli muodoltaan kuin lautanen jossa oli kärki, ja hyrrässä oli varsi josta sitä pyöritettiin.

 

 

 

497. Raymond Aguilera - Profetia 1 Heinäkuuta 1994, klo 13:30 pm, Espanjaksi.

"Mañosa." (Espanjankielinen sana joka tarkoittaa: taitava, etevä, viekas, juonikas, paheellinen.) Hän on hyvin Mañosa…sinipukuinen nainen. Varo Reymundo! Nyt saapuu päivä. Nyt saapuu hetki. Nyt saapuu sinipukuinen nainen. Hän himoitsee ruumistasi. Hänen silmänsä on kiinnitetty paholaiseen, kaiken sen tavalla, ja tyylillä, mikä on saastaista. Varo itseäsi! Sillä hän tulee haluamaan syödä sinut terävillä hampaillaan, likaisilla hampaillaan. Varo itseäsi, sillä nyt hän saapuu, sinipukuinen nainen. Hän tulee soittamaan sinulle. Hän tulee etsimään sinua paholaisen tavalla. Haluan sinun suuntaavan mielesi, henkesi, kaiken, ruumiisi, Jeesusta kohti, Isääsi, Pyhää Henkeä kohti. Ne ovat saapuneet, paholaisen asiat.

 

 

496. Raymond Aguilera - Näky 29. Kesäkuuta 1994, klo 22:15 illalla.

Näky metallisesta esineestä jossa oli epätasainen pinta, melkein kuin käsikranaatin ulkopinta, mutta se oli erimuotoinen ja suurempi. Jonkinlainen laite oli syvällä veden alla, valtameren pohjassa. En tiedä oliko se pommi tai jotain muuta, mutta se näytti hyvin raskaalta.

 

 

495. Raymond Aguilera - Profetia 29. Kesäkuuta 1994 klo 19:15 pm, Espanjaksi.

Niin, Reymundo, hän on vanhempi mies, paha, paha mies, jolla on ase. Hän tulee haluamaan ampua luodin Vanhempaan mieheen. Paha neitsytmies, hän on vihainen, hän on vihainen koska Vanhempi tuntee häntä paremmin Raamatun, kaiken Jumalaan liittyvän. Sen tähden neitsytmies, jolla on ase, tulee etsimään Vanhempaa miestä. Sillä hän ei tiedä mitään, ja hänessä on paholaisen demoni ja demoni kertoo hänelle asioita, ja hän uskoo kaiken, mitä demoni sanoo. Siksi hän hankki aseen. Siksi hän etsii Vanhempaa miestä, häntä, joka tietää kaiken Raamatusta. Häntä, joka tuntee Jumalan tavan.

Kirjoita se alas, Reymundo, kirjoita. Sillä siten Vanhempi mies voi lukea Jumalan Sanan sinun kätesi avulla. Sillä tavalla hän tulee tietämään, että nyt saapuu neitsytmies demonin kanssa, aseen kanssa. Mutta kerro Vanhemmalle miehelle, ettei hänen pidä huolehtia, sillä Minä tulen suojelemaan häntä Kädelläni, Enkeleideni avulla, eikä mikään tule osumaan häneen. Sillä Minun Enkelini tuntevat tavan, käskyt, jotka ovat Isältä, Pojalta ja Pyhältä Hengeltä.

Tulee tulemaan päivä jolloin, Vanhempi mies tulee puhumaan monien ihmisten kanssa ja neitsytmies aseineen, tulee olemaan paikalla korviensa kanssa, silmiensä kanssa, etsien tilaisuutta ampua luodin Vanhempaan mieheen. Mutta katso, Jumalan asiat ovat Jumalan asioita, eikä mikään demoneista oleva, voi kajota Jumalan asioihin. Sillä loppu on saapunut, kaiken loppu ja Minä aion oikaista kaiken, mikä kaipaa oikaisemista.

Vanhempi, Vanhempi on Paavi. Vanhempi on Paavi, jonka neitsytmies tahtoo tappaa. Vanhempi on Paavi. Käske Paavin suojella itseään, sillä nyt saapuu neitsytmies aseineen, paholaisen hampailla. Niin Reymundo, se on Paavi. Ne haluavat tappaa hänet, demonit. Kyllä! Ne haluavat tappaa hänet. Käske hänen suojella itseään, sillä nyt saapuu demonien päivä. Nyt se saapuu, demonien päivä.

Pieni poikani, kirjoita mitä olen sinulle sanonut. Sillä nyt saapuu päivä, jolloin demoni tulee etsimään häntä. Kirjoita se! Kirjoita mitä olen sanonut selkeästi, sillä sinun Isäsi, yhdessä Pojan, ja Pyhän Hengen kanssa, ei Valehtele. Nyt saapuu mies, neitsytmies, aseen kanssa, punaisten silmien kanssa, paholaisen kuumeella. Se on saapunut, luodin päivä. Se on saapunut, luodin päivä. Kuulitko Minua, Reymundo? Se on saapunut.

Kyllä, kyllä, kyllä. Minä löysin. Minä löysin sen sieltä. Se on siellä, Jumalasi asiat. Hän antoi sinulle tavan oikein ja täsmällisesti. Sillä paholainen on irti, demonien kanssa, heidän hampaansa on suunnattu Ruumista kohti, Poikani Kurkkua kohti, Poikani Kirkkoa kohti.

Niin, Kuun Juhlapäivä Lokakuussa, Lokakuussa, Lokakuussa. Kerro Paaville, kerro Paaville, että hänen täytyy rukoilla, ja etsiä Jumalaa Kristuksen tavalla. Sillä Kristuksen tapa on Isän tapa ja Pyhän Hengen tapa. Ne Kolme ovat Yksi. Mutta kaikki on Minun Käsissäni. Kaikki on Minun Käsissäni. Kirjoita Reymundo, mitä sinulle olen sanonut.

Katso, kirjoita kaikki mitä sinulle kerron, sillä tavalla kuin se kerron. Sillä on paljon vanhimpia Raamatussa, jotka etsivät Isää, Poikaa, ja Pyhää Henkeä. Kerro heille kaikille; että Minä tulen suojelemaan heitä Jumalan tavalla. Mutta haluan heidän suuntaavan nenänsä, silmänsä, korvansa, Taivasta kohti, Poikaani kohti, Pyhää Henkeä kohti ja sillä tavalla he tulevat löytämään Isän. Sillä asiat tulevat muuttumaan vaikeammiksi ja kaikki Vanhimmat jotka puhuvat Sanasta tulevat kärsimään. Sillä demonit tulevat etsimään heitä paholaisen tavalla, mutta käske heitä tekemään itsensä vahvaksi.

Kirjoita se, Reymundo. Kerro heille, että heidän täytyy tehdä itsensä vahvaksi ja lukea Raamattua, ja rukoilla ja rukoilla. Kerro heille, että heidän pitää syödä Ehtoollista puhtaalla sydämellä, puhtaalla mielellä, puhtaalla hengellä, sillä paholaisen hampaiden päivä on saapunut. Ne tulevat haluamaan rouskuttaa Poikani Päätä. Sen tähden vanhinten täytyy kokoontua yhteen Jumalan Sanan kanssa. Heidän täytyy tehdä kaikkea puhdasta ja tehdä se selkeästi Jumalan Mielellä, Kristuksen, Kuninkaittenne Kuninkaan. Sillä kaikki mistä teille Raamatussa kerroin, on saapunut. Kirjoititko sen, Reymundo? Kerro kirjoititko sen alas niin kuin Minä sanoin. Sillä ne ovat saapuneet, paholaisen hampaat, paholaisen tavalla, sekä demonit jotka tekevät paholaisen sanan mukaan.

Maailman Vanhimmat, kuulkaa Minua! Kuulkaa Minua! Tämä on teidän Isänne yhdessä Pojan, ja Pyhän Hengen kanssa. Varustautukaa ja tehkää itsenne vahvoiksi, sillä nyt saapuvat irvistelevien koirien hampaat, kaikki paholaisista, kaikesta siitä mikä on likaista. Jos teidän täytyy piiloutua, piiloutukaa, mutta lähettäkää Poikani Sanaa eteenpäin jokaiselle joka haluaa kuulla. Mutta jos teidän täytyy piiloutua, piiloutukaa. Minä tulen suojelemaan teitä Enkeleitteni avulla, Sanani, Pyhän Hengen, kaiken sen avulla mikä on puhdasta, kaiken sen avulla mikä on hyvää.

Se on saapunut. Lukekaa Profetioita ja opiskelkaa. Opiskelkaa Jumalan Sanaa. Sillä päivät, jolloin asiat sujuivat helposti, ovat lopussa, ja vaikeat päivät ovat nyt alkaneet. Veren päivät, päivät kaikelle sille, mikä tulee kuolemaan, kaiken, mitä paholainen tulee haluamaan syödä, sodan avulla, pommien avulla. Kyynelillä Minä kerron teille Totuuden. Se on saapunut.

Kuulitteko Minua? Avatkaa korvanne. Muistakaa, että päivä tulee saapumaan, jolloin teidän täytyy piiloutua. Sillä jos te ette piiloudu paholainen tulee syömään teidät. Kuulitteko Minua? Paholainen tulee syömään teidät jos ette piiloudu. Sillä nyt saapuvat sotilaat paholaisen tavalla, kaiken sen kanssa mikä on likaista, kaiken sen kanssa, mikä on suunnattu kuilua kohti.

Tiedän, että jos olette Minun, te tulette kuulemaan Minua ja te tulette tekemään niin kuin Minä sanon. Sillä ainoastaan ne jotka kuulevat Minua puhtaalla sydämellä, puhtaalla päällä, puhtailla korvilla, ovat Minun. Loput Minä tulen päästämään irti ja paholainen tulee tekemään heille, mitä tahtoo. Sillä he eivät kuulleet Sanaani selkeästi Jumalan tavalla, teidän Kristuksenne, yhdessä Pyhän Hengen ja Isän kanssa. Se on saapunut - kärsimyksen päivä. Siinä kaikki mitä teille tulen kertomaan, tänä päivämääränä, tänä päivänä, Profeettani, Reymundon avulla.

 

 

494. Raymond Aguilera - Näky 26 Kesäkuuta 1994, klo 14:41 iltapäivällä.

Näky puisesta tulitikusta joka oli sidottu tai teipattu jonkun kengän kantaan.

 

 

493. Raymond Aguilera - Profetiat ja Näyt 24. Kesäkuuta 1994, klo 4:50 am.

Näin näyn laivasta.

 

Profetia:

Sitten Herra sanoi, "Laivasi on saapunut."

Näky:

Sitten näin laivan uudestaan. Se oli harmaa taistelualus joka meni ohuen läpinäkyvän levyn tai suojuksen läpi. Näin, että muovilevy oli suurempi kuin laiva, ja laiva murtautui sen lävitse, aivan kuin se olisi ollut este.

 

 

Näky:

Sitten näin ison F kirjaimen, ja sitten näky päättyi.

 

 

Näky:

Myöhemmin näin näyn kiemurasta jossa oli palloja. Pallot olivat ihmisen pään kokoisia. Näytti siltä, kuin joku mies/ihminen olisi jostain syystä syönyt tai suudellut ensimmäistä palloa. Kaikki pallot olivat yhtä kaukana toisistaan.

 

 

 

492. Raymond Aguilera - Näky 20. Kesäkuuta 1994, klo 7:14.

Näky selvästi näkyvästä, valkoisesta valosta, joka oli kuin tähti, liikkumassa sinisen taivaan poikki.

 

 

491. Raymond Aguilera - Näky 18 Kesäkuuta 1994, klo 19:30 illalla.

Rukouksen aikana näin näyn lehdestä. Sitten oksasta, jota vedettiin joka suuntaan kunnes se napsahti ja katkesi. Voin nähdä jokaisen pään säikeen kun oksaa vedettiin irti.

Seuraava kuva oli suuresta eläimestä joka söi puusta. Näin sen pureskelevan oksia koettaen syödä niitä. Voin nähdä sen suun liikkuvan, mutta mitään ei mennyt sen kurkusta alas. Se muistutti minua vauvasta joka pureksii purulelua. Se järsi puuta, mutta se ei syönyt mitään, vaikka yrittikin terävillä hampaillaan. Sitten näky päättyi. Oliolla oli pitkä kaula ja suuri suu, jossa oli paljon hampaita. Se näytti vissiin dinosaurukselta.

490. Raymond Aguilera - Uni 17 Kesäkuuta 1994, klo 4:56 aamulla.

Uni jossa Televisiosarjan "McCloud", näyttelijä, (Dennis Weaver) kuoli.

 

 

489. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Näen poliisiradion jota poliisit kanniskelevat kupeellaan.

 

 

488. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Näen Tähtitieteilijän Observatorion joka on leikattu keskeltä kahtia. Puolet siitä puuttuu.

 

 

 

487. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Näen pilven josta lähtee kuusi välinettä, tulevan alas. Ne ovat kirkkaita kuin valo tai metalli ja ovat yhdistettyinä neliönmuotoiseen laatikkoon. Nämä liittimet ovat kuin sähköliittimiä. Erikoista on se, että toisessa päässä on kuusi sähköliitintä ja toinen pää on lavea ja kapea pilvi.

 

 

 

486. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Kuva linnusta jolla on suippokärkinen pää, pitelemässä nukkea tai naista vyötäröstä kiinni nokallaan. Lintu on naista huomattavasti suurempi.

 

 

485. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Näen tiimalasin jonka lävitse hiekka juoksee.

 

 

 

484. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Näen sienipilven ja se muuttuu puuksi joka näyttää kukkakaalilta tai kukkakaalin palasilta, ilman vartta.

 

 

483. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Näen sellaisen suihkukoneen jossa on pitkät, kolmiomaiset siivet, ja se heiluttaa siipiään ylösalaisin heiluttavalla liikkeellä. Nyt näen ohjuksen joka lentää matalalla maanpinnan yläpuolella.

 

 

482. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Näen ydinpommin sienipilven. Aistin paholaisen levottomuuden. Tunnen että hän yrittää häiritä näkyjeni vastaanottamista. En osaa selittää miten tai miksi, se on vain voimakas tunne.

 

 

 

481. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Näen toistuvasti saman jäätelötötterön kuin Näyssä # 2, 18 Heinäkuuta 1990. Tunnen myöskin voimakkaasti Herran Läsnäolon talossani. Linnut laulavat taloni ulkopuolella ja minä näen kaikenlaisia näkyjä. Olen myöskin ilon ja onnen vallassa, ja odotan uteliaana mitä Herra seuraavaksi minulle näyttää.

 

480. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Näen symbolin joka näyttää rautalangasta tehdyltä Kristittyjen kalalta. Jokin tarttui sitä hännästä ja venytti sitä. Kala muuttui ohuemmaksi, mutta se ei katkennut vaan pysyi koossa.

 

 

 

479. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Näen pesäpallon Herran kädessä. Sitten Herra puristaa sitä peukalollaan aivan kuin se olisi kumipallo.

 

 

 

478. Näky - 17. Kesäkuuta1994.

Näky kahdesta kädestä joissa kummassakin oli metallinen kuppi. Kupit näyttivät olevan tehty ruostumattomasta teräksestä. Kädet kaatavat nestettä kahden kupin välissä. Neste näyttää harmaansiniseltä, ja sitten oikeanpuoleinen kuppi muuttuu samanlaiseksi jäätelötötteröksi, kuin minkä näin Näyssä # 2, 18 Heinäkuuta 1990.

 

 

 

477. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Näky isokokoisesta, tukevasta ihmisestä makaamassa sängyssä valkoinen peite päällään.

 

 

 

476. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Näen sanat: "Planned Parenthood."

 

 

475. Näky - 17. Kesäkuuta1994.

Näen kuvan pysäköintimittarista.

 

 

 

474. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Näen kuvan miehestä ja naisesta jotka pitävät toisiaan kädestä.

 

 

473. Näkyjä – 17. Kesäkuuta1994.

Näky huurteisesta lasiruudusta. En pysty näkemään sen läpi, mutta sen toisella puolella on kuva.

Näen litteän, ohuen metallisen liuskan. Se seisoo reunallaan ja toisessa päässä on reikä. Reiän ympäri on kiertynyt rautalanka koukku.

 

 

 

472. Näky - 17. Kesäkuuta1994.

Näen keinuvan vauvankehdon joka on ulkoavaruudessa.

 

 

471. Näky – 17. Kesäkuuta1994.

Näen planeetan jonka ympärillä on renkaita, mutta jollain lailla planeetta pysyy liikkumattomana ja renkaat kohoavat ylöspäin, pois planeetan ympäriltä. Renkaat vain lähtivät pois (ylöspäin ja pois) ulkoavaruuteen.

470. Näky - 17. Kesäkuuta1994.

Nyt näen pystysuorassa olevan paalun jonka huippuun on sidottu nauhoja. Paalun ympärillä näyttää olevan ihmisiä, jotka kulkevat sen ympäri vastapäivään pitäen kiinni nauhoista..

 

 

 

469. Raymond Aguilera - Näky 17 Kesäkuuta 1994, klo 10:30 aamulla.

Näky jonkinlaisesta neliönmuotoisesta sinetistä (seal). Seuraava näky on tietokonesirusta, sitten näky päättyi.

 

 

468. Raymond Aguilera - Näky 9 Kesäkuuta 1994, klo 4 aamulla.

Näky munasta jonka kuoressa oli tuhansia hiusmurtumia.

 

 

 

467. Raymond Aguilera - Näky 7. Kesäkuuta 1994, klo 14:15 iltapäivällä.

Näin näyn valkoisesta palavasta kynttilästä, joka oli kallion halkeamassa ja maasto oli karua ja repeilevää. Kynttilä oli kiilautuneena rikkonaisten kivien välissä.

Juuri nyt näen valkoisen kynttilän leijuvan ilmassa valtavan vesiputouksen yläpuolella. Kynttilä liekkeineen häilyy vesiputouksen jyrkänteen yläpuolella. Vesiputous muistuttaa Niagaran Putouksia syöksyvine vesineen.

 

 

 

 

466. Raymond Aguilera - Näky 7 Kesäkuuta 1994, klo 11:09 aamupäivällä.

Näky valkoisesta kynttilästä jossa oli musta liekki. Se seisoi jonkinlaisen epäsäännöllisen muotoisesta aineesta tehdyn kummun päällä, jota en koskaan aikaisemmin ole nähnyt.

 

 

 

465. Raymond Aguilera - Profetia 6 Kesäkuuta 1994, klo 9 aamulla.

Rukouksen aikana Herra sanoi, "Katso pohjoiseen. Katso pohjoiseen."

Sitten istuessani siinä kääntötuolissani, ruumiini kääntyi osoittamaan pohjoista kohti.

 

 

464. Raymond Aguilera - Profetia ja Näky 6 Kesäkuuta 1994, klo 7:03 aamulla.

Näky naisesta, oikealta puolelta katsottuna, kainalon kohdalla näin kyhmyn.

Sitten Herra sanoi "Imusolmuke".

Sitten näky munatotin värisestä autosta.

Sitten Herra sanoi, "Theresa, Theresa."

 

 

463. Näky – 27. Toukokuuta1994.

Näen kolmion, mutta kun sitä katsoo oikealta puolelta, siinä on ympyrä joka liikkuu keskustaa kohti.

 

 

 

462. Raymond Aguilera - Profetia 27. Toukokuuta 1994, klo 11:19 aamulla.

Tiedän poikani. Tiedän poikani. Minä tiedän kaiken, Minä tiedän kyyneleesi. Minä näen kaiken Silmilläni, varusta itsesi, sillä päivä on saapunut, kivien päivä. Niin, se on saapunut.

 

 

461. Näky - 11. Toukokuuta1994.

Näen jonkun pitelevän suurta rengasta/sormusta taivaalla..

 

460. Profetia – 11. Toukokuuta1994.

Hei, hei, se on saapunut. Hei, hei, se on saapunut.

 

 

459. Näky – 11. Toukokuuta1994.

Näky ikkunasta.

 

 

 

458. Näky – 11. Toukokuuta1994.

Näky ydinräjähdyksestä.

 

 

 

457. Profetia – 11. Toukokuuta1994.

Vanhin…, Vanhin on tullut. Niin, Vanhin on tullut.

 

 

456. Profetia - 27. Toukokuuta1994Espanjaksi.

Opettaja, Opettaja, nyt saapuu Opettaja. Opettaja saapuu. Kyllä, nyt saapuu Opettaja. Hän (He, maskuliininen) tulee oikaisemaan kaiken mikä kaipaa korjaamista. Hän saapuu Jumalan Voimalla. Nyt saapuu Poikani Jeesus, Hän tulee korjaamaan kaiken mikä sopii Hänelle. Korjatkaa henkenne. Korjatkaa ruumiinne. Korjatkaa mielenne. Korjatkaa kaikki mikä on likaista.

Nyt saapuu Juna, Taivaan Juna. Maailman ihmiset, kuulitteko Minua? Nyt saapuu Juna. Ostakaa lippunne, sillä raiteet on jo tehty. Puhtaat, hyvät, ovat jo astumassa sisään Junaan. Jos ette halua jäädä pois Junasta, katukaa. Etsikää Poikaani ja Minä annan teille teidän lippunne, Käsilläni, Huulillani.

Kiiruhtakaa!, käykää kylvyssä. Pukekaa yllenne puhtaat vaatteet ja ottakaa lippunne, sillä Me lähdemme Taivaaseen Jumalan Voimalla. Jumalan Juna on valmiina. Kaikki te maailman ihmiset, kuulitteko Minua? Kultainen Juna on valmiina. Se on saapunut. Se huudattaa Torveaan. Jumalan Torvea.

 

 

455. Näky – 27. Toukokuuta1994.

Näin näyn kädestä joka piteli pyöreää rengasta. Rengas näytti litteältä ja hopeiselta lannevanteelta (hula-hula renkaalta).

 

 

 

454. Profetia - 27. Toukokuuta1994.

Minä olen, Minä olen.

 

 

453. Raymond Aguilera - Profetia ja Näky 27 Toukokuuta 1994, klo 9:25 aamulla.

Näky jostakin joka söi suklaajäätelöä suippokärkisestä tötteröstä. Kuulen, näen, tai aistin sanat: "Kellot, Kellot, Kellot, Kellot."

 

 

452. Raymond Aguilera - Näky 27 Toukokuuta 1994, klo 9:25 aamulla.

Rukouksen aikana näin näyn jonkun kurkun sisäpuolelta. Näin pienen keskiosassa olevan heiluvan osan, kurkun keskellä. Minun katsoessani, kurkun oikealle puolelle ilmaantui valkoinen kyhmy. Se oli toisella puolella oleva pyörä pallo. En tiedä mitä se merkitsee. Siinä kaikki. (loppu)

 

 

451. Raymond Aguilera - Näky Toukokuussa 1994.

Näen valtavan tähden leijumassa maanpinnan yläpuolella, ja sen alla on koroke tai lava, ja lavalla on valkohuppuisia miehiä.

 

450. Raymond Aguilera - Profetia 13. Toukokuuta 1994, klo 14:51, Espanjaksi.

Vanhin (Elder), Vanhin, Hän (He, maskuliininen) on Vanhin, maailman Vanhin. Kyllä, Reymundo. Hän on Vanhin. Vanhin maailmalle, kaikelle minkä löydät, kaikelle mitä on, ja mitä tulee olemaan. Se on saapunut, Vanhimman päivä. "Kuulitko Minua?" Se on saapunut. Se on saapunut, sen päivämäärä on lähetetty. Se on saapunut. "Kyllä," syö Ehtoollista, pane päällesi öljyä, kaiken sen kanssa mikä on Isästä. Hän on saapunut, Vanhin. Vanhin, niin, Hän on saapunut.

Hänellä on kaikki tarvitsemansa kädessään, kaikki Voima, kaikki ideat, kaikki mikä on Isästä. Niin, hän on saapunut. Tunnusta, kaikki syntisi, mielessäsi, ruumiissasi, kaikki syntisi, sillä nyt saapuu Vanhin. Kyllä, hän tulee. Hänessä on kaikki sijoitettu Isän tavalla, Pojan tavalla, Pyhän Hengen tavalla. Niin, Lopun päivämäärä on saapunut. Hän on saapunut, syö kaikki syntisi Jumalan tavalla. Olemme saavuttaneet päivämäärän. Niin, päivämäärän kaikelle sille mikä tulee saapumaan, kaikelle mitä tulee tapahtumaan, kaikelle mikä on Taivaasta. Se on saapunut, "Loppu."

Avaa korvasi. Avaa silmäsi ja varusta itsesi, sillä Loppu on saapunut. Varusta itsesi kaikella mikä on Jumalasta, Pyhästä Hengestä, Isästä, Pojasta. Sillä nyt saapuu paholainen terävine hampaineen, kaiken pahan hampailla. Sillä hänellä on nälkä. Hän pitää verestä. Hän pitää Kristityistä. Hän haluaa lihottaa itsensä kaikilla Kristityillä. Varo itseäsi!! Varo itseäsi!! Sillä nyt saapuu paholainen lupauksien kanssa, rahan kanssa, naisten kanssa, maailman asioiden kanssa. Varo itseäsi, sillä nyt saapuu paholaisen päivä. Kyllä, hän on saapunut.

Kaikki mitä aikaisemmissa Profetioissa olen kertonut, on saapunut. Tämä on sinun Isäsi, yhdessä Pojan, yhdessä Pyhän Hengen kanssa. Kerron sinulle selkeästi ja täsmällisesti Taivaan asiat, asiat jotka tulevat tapahtumaan. Taivaan Liekki tulee iskemään suoraan ja täsmällisesti, ja suoraan maailman hermoon, sillä maailma luulee itsestään suuria. Mutta suuntaa kaikki mitä sinulla on Poikaani Jeesusta kohti, ja Hän pelastaa sinut Enkeleiden avulla, Pyhän Hengen, Isän, kaiken sen avulla mikä on Taivaasta. Sillä Me Kolme olemme Yksi. Kuulitko Minua? Me Kolme olemme Yksi.

Varusta itsesi Jumalan Sanalla. Sillä nyt saapuvat koirat. Nyt saapuvat paholaiset. Nyt saapuvat tummat henget. Ne haluavat syödä sinut. Ne haluavat lihottaa itsensä Kristittyjen verellä. Tunnusta syntisi ja puhdista kaikki mikä on likaista, ruumiisi, mielesi, ja suuntaa ne Taivasta kohti. Tulen pelastamaan sinut Huulillani, Käsilläni, Silmilläni, Korvillani, yhdessä Poikani, yhdessä Pyhän Henkeni kanssa. Tulen pelastamaan sinut, kyllä! Tämä on sinun Isäsi, joka puhuu sinulle Taivaan viisautta. Kyllä.

 

 

449. Raymond Aguilera - Näky 11 Toukokuuta 1994, klo 7 aamulla.

Näky renkaista jonkun planeetan ympärillä, ja renkaiden päällä näin valkoisen hevosen joka veti vaunuja. Luulen, että vaunuissa istui joku, niiden kiertäessä planeettaa renkaiden päällä.

 

 

 

448. Raymond Aguilera - Näky 10. Toukokuuta 1994, klo 20:45 illalla.

Näin näyn valkoisesta hevosesta joka laukkasi tumman kotkan seurassa. Kotka nokki hevosen korvaa, tai puhui siihen, en tiedä kumpaa. Kotka lensi samalla kun hevonen juoksi.

 

 

447. Näky – 9. Toukokuuta1994.

Rukouksen aikana näin näyn hevosen ääriviivoista. Ääriviivat olivat siniset, mustalla pohjalla.

 

 

446. Raymond Aguilera - Näky 9. Toukokuuta 1994.

Näky tulivuoresta, jonka huipusta tuli ulos liekkejä.

 

 

 

445. Raymond Aguilera - Profetia ja Näky 9 Toukokuuta 1994, klo 9:40 aamulla.

Näky patsaista, joita oli kaikkialla sellaisilla maaseutu kukkuloilla.

Minä kysyin Herralta, "Ovatko nuo patsaat Jumalasta?"

Herra sanoi, "Ei! Nuo ovat epäjumalien patsaita."

Sitten näky päättyi. Ne olivat valkoisia patsaita joita oli asetettu kaikkialle maaseudulle. Aivan kuin…, suuria määriä jätteitä.

Joten minä kysyin taas Herralta, "Missä tuo paikka on?"

Herra sanoi, "Amerikassa, Yhdysvalloissa, kaikkialla Amerikassa."

 

 

444. Raymond Aguilera - Näky 3 Toukokuuta 1994.

Näin näyn kolmesta pisteestä. Ensimmäinen piste oli taivaalla, ja kaksi muuta olivat maan päällä. Taivaalla oleva ensimmäinen piste tuntui hallitsevan maan päällä olevaa kahta muuta pistettä. Maan päällä olevat kaksi pistettä tuntuivat olevan yhdistetyt taivaalla olevaan pisteeseen jonkinlaisen voiman kautta. Kun taivaalla oleva piste liikkui ylöspäin, kaksi maan päällä olevaa pistettä tuntuivat siirtyvän lähemmäs toisiaan. Katsellessani maan päällä olevaa kahta pistettä, huomasin, että ne oli yhdistetty kahteen panssarivaunuun jotka osoittivat toisiaan päin ja ampuivat toisiaan. Sitten taivaalla oleva piste alkoi siirtyä ylemmäs taivaalle ja panssarivaunut alkoivat ampumaan nopeasti siirtyessään lähemmäs toisiaan. Taivaalla olevalla pisteellä tuntui olevan täydellinen valta näihin kahteen panssarivaunuun.

 

 

 

443. Raymond Aguilera - Profetia 3. Toukokuuta 1994, klo 6:30 aamulla, Espanjaksi.

"Mañosa." (Espanjankielinen sana joka tarkoittaa: taitava, etevä, viekas, juonikas, paheellinen.) Hyvin Mañosa… Carmanlita on hyvin Mañosa. (Sana "Pettävä" asetettiin mieleeni, kun tämä Profetia tuli ulos, Espanjaksi.)

 

 

442. Raymond Aguilera - Näky 27. Huhtikuuta 1994, klo 10 aamulla.

Näky pyörremyrskystä jossa oli musta keskusta. Jollainlailla näin sen korkealta, ylhäältä ilmasta käsin. Kaikki pyörremyrskyn ulkopuolella oli normaalin väristä, mutta se mitä en tajunnut, oli taivas pyörremyrskyn ympärillä. Sillä se oli väriltään punamusta, sekä lisäksi siinä oli joitakin vaaleanpunaisia alueita. Näin sen, väriltään täysmustan, ytimen, joka liikkui maan ylitse korkealla ylhäällä. (loppu)

 

 

 

441. Raymond Aguilera - Näky ja Profetia 23 Huhtikuuta 1994, klo 21:30, Englanniksi.

Kirkon jumalanpalveluksen aikana Herra näytti minulle näyn korkeasta, kapeasta lasista, joka oli täynnä vettä, ja vesilasin yläpuolella oli tumma pilvi.

 

Profetia:

Herra selitti minulle tumman pilven merkityksen: "Aion vapauttaa Kirkkoni Maljastani, kaikesta pimeydestä, kaikesta pahasta. Pane Sanani merkille, tulen vapauttamaan kirkkoni; tulen poistamaan pilven; tulen poistamaan kaiken pimeyden Kirkkoni Ruumiista."

440. Raymond Aguilera - Profetia 21 Huhtikuuta 1994, klo 21 illalla, Englanniksi.

Profetia joka annettiin iltakirkon jumalanpalveluksessa, San Franciscon Vineyard Fellowshipissä.

Profetia:

Kuulkaa Minua Oi San Franciscon kansa. Kuulkaa Minua! San Franciscon kaupungissa ei tule olemaan mitään herätystä. Sillä Minä olen sulkenut oven kaikkien pahojen tekojen vuoksi. Lähtekää Kaupungista, sillä Käteni tulee iskemään San Franciscon Kaupunkia ilman armoa, kaiken pahuuden takia, sen mielessä, sen sydämessä. Lähtekää Kaupungista ja pelastakaa itsenne. Sillä Minä olen sulkenut Silmäni ja Minä olen sulkenut Korvani, Pahuuden Kaupungille, Saatanan Kaupungille.

Kuulkaa Sanojani…, tehkää niin kuin sanon. Sillä Herran kosto on edessänne jos asutte San Franciscon kaupungissa. Näin sanoo Jehova, Jeesus Kristus ja Pyhä Henki. Armoa ei tulla antamaan. Anteeksiantoa ei tule olemaan, ainoastaan Jumalan Vihaa. Lähtekää Kaupungista…, tänään! Varokaa eksytyksen Henkiä.

 

 

439. Raymond Aguilera - Näky ja Profetia 20. Huhtikuuta 1994, klo 13:45.

Näky:

Näky maanmittarin mittaluodista.

 

Sitten Herra sanoi:

Profetia:

"Vetäkää viiva helvetinkuilun keskustasta maailman ääreen, ja se alue tulee olemaan se, mikä puhdistetaan ja heitetään alas helvetinkuiluun. Pankaa Sanani merkille maailma…, Pankaa Sanani merkille! Näin sanoo Jehova! Näin sanoo Jeesus Kristus Nasaretilainen! Näin sanoo Pyhä Henki!

Aion Puhdistaa Teidät!, kerta kaikkiaan. Puhdistus tulee olemaan perusteellista, tulee olemaan täydellistä, tulee olemaan ikuisuutta varten. Teitä on varoitettu monta, monta kertaa. Tilinteon aika on edessänne. Liitonarkki on edessänne. Jumalan kosto on edessänne. Joten katukaa. Katukaa, tai tulette seuraamaan mittaluodin viivaa pitkin helvetinkuilun keskustaan. Näin sanoo Jehova.

Sillä se minkä Minä sanon, toteutuu. Sillä Minä olen väsynyt kaikkeen pahaan, kaikkeen mikä on ilkeää. Poikani Jeesus Kristus Nasaretilainen tulee yhdessä sotivien Enkeleidensä kanssa puhdistamaan kaiken mikä on pahaa, kaiken mikä on ilkeää, eikä mikään tule pakenemaan Hänen Mahtavaa, Voimakasta Kättään. Joten pankaa Sanani merkille…, Taivaallinen Isänne on puhunut, selkeästi, suoraan ja täsmällisesti.

Älkää olko tyhmiä. Älkää jättäkö huomioimatta Jumalanne Sanoja. Sillä Hänellä on kaikkeen Viimeinen Sana. Lapset, Minä Rakastan teitä. Tarvitsen teitä, mutta haluan teidät puhtaiksi. Haluan teidät vanhurskaiksi. Joten katukaa sillä nyt saapuu Kirves, suoraan kaiken pahan kurkulle, kaiken, mikä ei ole Minun.

Jos rakastatte Luciferia, joudutte elämään Luciferin kanssa, näin sanoo Jehova."

 

 

438. Raymond Aguilera - Näky, aamulla 19 Huhtikuuta 1994.

Näin näyn lapsista auditoriossa. Heitä oli satoja, mutta näyttää siltä, että katselen menneisyyteen, 1950-luvulle. Lapset näyttävät olevan iältään kuudesta yhteentoista vuotta ja ovat pukeutuneet sen ajan tyylin mukaisesti. He näyttävät hyvin siisteiltä. Siinä kaikki, loppu.

 

 

437. Raymond Aguilera - Näky 18 Huhtikuuta 1994 klo 15:30 iltapäivällä.

Rukouksen aikana, ollessani lentokoneessa matkalla kotiin Kanadasta, näin näyn. Näin valopallon, ja se oli kirkkaanpunainen, kuin jotakin palavaa. Sitten seuraava näky oli Planeetasta, joka näytti Saturnukselta, koska sen ympärillä oli renkaita, mutta tämän Planeetan alapuolella, ulkoavaruudessa, näin yhdessä kohtaa jotain kummallista. En tiedä oliko se sama palava valopallo tai jotain muuta mikä oli muodostumassa siinä kohtaa.

Sitten näky päättyi ja minä kuulin Sanat: "Tuomas (Thomas), Tuomas, Tuomas."

Näky:

 

Näky:

 

 

 

436. Raymond Aguilera - Tapahtuma 18. Huhtikuuta 1994 klo 6 am, Kanadan aikaa.

Ajaessamme takaisin Detroitiin, neljä ja puoli tuntia kirkon maaperän vihkimisen jälkeen, sodankäyntikieleni ilmaantui taas, noin 100 km Kanadan Missisaugan ulkopuolella, ja minä olin taas keskellä henkistä sotaa.

Herra sanoi, "Rukoile sen läpi."

Saapuessamme tälle alueelle, se alkoi ensin hitaasti ja sitten se muuttui kovemmaksi. Sain kaksi tai kolme ankaraa iskua kurkkuuni, mutta Herra auttoi minua saavuttamaan takaisin asemani sodankäynnissä, kunnes olimme ajaneet kokonaan vihollisalueen läpi. Päätaistelu tuntui olevan 20 km leveän alueen keskustassa, noin 100 km Kanadan Missisaugasta etelään.

 

 

Tämän sodankäynnin aikana näin näyn samasta läpinäkyvästä upotetusta kuopasta, jonka sisälle vesi ja rakennusjätteet putosivat, kuin minkä aikaisemmin olin nähnyt, meidän laskeutuessamme Detroitiin, Michiganin lentokentälle.

 

 

 

435. Raymond Aguilera - Profetia ja Näky 17. Huhtikuuta 1994, klo 19:30, Kanadan aikaa.

Oi Viinitarhani (Vineyard). Oi Viinitarhani. Oi Viinitarhani. Aion karsia sinua. Aion karsia oksiasi. Aion karsia niitä kunnes kaikki paha, kaikki ilkeys, on poissa. Aion puristaa sinua kunnes sinuun koskee, Rakkaani, Rakkaani. Menetkö kanssani naimisiin? Menetkö kanssani naimisiin? Synnytystuskat, "Tuomas (Thomas). Tuomas. Tuomas."

Sitten näin näyn Kellosta joka soi.

Näky:

 

 

Sitten Herra sanoi minulle, "Ala rukoilemaan, äläkä lopeta ennen kuin Minä sanon. Seiso syvennyksessä."

Sitten, yhtäkkiä, ääneni palasi ja rukouskieleni alkoi rukoilemaan, mutta ruumiini oli uuvuksissa. Kaikki tämä tapahtui, kun olin Vineyard Fellowshipin Kirkon jumalanpalveluksessa, Toronton esikaupungissa, Missisauga nimisessä kaupungissa.

Herra sanoi, "Älä ota osaa jumalanpalvelukseen, seiso vain siinä ja rukoile kunnes Minä käsken lopettamaan. Olet osa rukoussuojaa, äläkä sekaannu mihinkään siihen mitä on meneillään."

Joten rukoilin kolmen ja puolen tunnin ajan, aina klo 23 asti illalla, Sunnuntai-illan jumalanpalveluksen loppuun.

Noin viisitoista minuuttia ennen jumalanpalveluksen päättymistä Herra sanoi, "Esirukouksesi on päättynyt. Voit mennä kotiin."

Siinä vaiheessa olin todella uuvuksissa ja Kristitty veljeni muistutti minua öljyllä vihkimisestä, joka piti suorittaa. Minua ei tosiaankaan huvittanut tehdä sitä, koska olin väsynyt, mutta tiesin, että tuntisin syyllisyyttä jos jättäisin sen tekemättä. Joten löysimme pienen kaupan joka oli vielä auki ja ostimme öljyä noin klo.00:30 aamulla, ja vihimme öljyllä rakennuksen ympäryksen noin klo.1:30 aamulla. Ajoimme parkkipaikan ympäri ja pysähdyimme aina kahden- tai kolmenkymmenen jalan välein ja kaasimme öljyä katukiveykseen ja rukoilimme, että Herra laittaisi palvelustyötä tekeviä ja sotivia enkeleitä sinne suojelemaan, joka paikkaan mihin olimme kaataneet öljyä, kunnes olimme tehneet täyden ympyrän kirkkorakennuksen ja virastotalon ympäri.

Kristityn veljemme sana kotona oli ollut, että meidän piti vihkiä korkealla oleva paikka, ja ainoa lähiympäristössä oleva korkea paikka oli hotellihuoneemme, joka oli ylimmässä kerroksessa. Joten me voitelimme toinen toisemme, huoneemme, kaikki ikkunat, ovet, ja rukoilimme, ja luovuimme usean tunnin unesta, sillä meidän piti lähteä kello neljältä aamulla.

 

 

434. Raymond Aguilera - Tapahtuma, Näky ja Profetia 17. Huhtikuuta 1994 klo 11:13 am.

Kun lentokone oli laskeutumassa Detroitiin, Herra antoi minulle näyn. Herra näytti minulle jonkinlaisen pohjattoman, läpinäkyvän, upotetun kuopan, johon virtasi sivuilta vettä. Myöhemmin näin jonkinlaisia raunioita veden takana.

Profetia: Herra sanoi, "Se on tehty."

Näky: Läpinäkyvä upotettu kuoppa.

 

Vettä ja rakennusjätteitä valui pohjattomaan upotettuun kuoppaan.

Me haimme vuokra-auton ja jatkoimme matkaa Torontoa kohti. Ajaessamme moottoritietä 401, noin 100 km lounaaseen Kanadan Missisaugasta, sodankäyntirukouskieleni ilmaantui ilman varoitusta. Joten me pysäytimme auton, ja kaivoimme ylistyskasettini auton tavaratilasta ja panimme sen kasettinauhuriin, ja sodankäynti alkoi taas meidän ollessa matkalla kohti Missisaugaa. Emme olleet edenneet kuin viisi minuuttia pitkin moottoritietä, kun sain osuman kurkkuuni, mikä vaiensi minut, sillä lakkasin hengittämästä. Joidenkin sekuntien kuluttua keuhkoni täyttyivät ilmalla, ja sodankäynti jatkui. Se muuttui kovaäänisemmäksi ja kovaäänisemmäksi, ja voimakkaaksi, sellaisen Japanilaisen samurain kielellä, jota olin kuullut niin monta kertaa.

Tämän taistelun aikana Herra näytti minulle soihdun.

Sitten Herra sanoi, "Heiluta sitä ja taistele tiesi sen lävitse, sillä mikään ei voi pysäyttää sinua. Heiluta soihtua ja taistele Ray!"

Voin nähdä hengessä palavan soihdun edessäni, ja se heilui puolelta toiselle, samalla kun Kristitty veljeni rukoili Englanniksi ja ajoi autoa, ja minä rukoilin kaikenlaisilla oudoilla äänillä, jotka lähtivät rukouskielestäni.

 

 

433. Raymond Aguilera - Näky 14. Huhtikuuta 1994 klo 19:30 pm.

Iltakirkon jumalanpalveluksessa, rukouksen aikana, Herra näytti minulle näyn pyöreästä pallosta, jossa oli viivoja. Se muistutti minua jalkapallosta (socker ball), mutta pallon alaosaa ei voinut nähdä, mutta sen alla oli jonkinlaisen talon vinokatto.

 

Tämän jumalanpalveluksen aikana rukoukseni muuttui hyvin voimakkaaksi, sillä ruumiini alkoi hikoilemaan ja pystyin tuntemaan Herran Läsnäolon. Pyysin Herralta toista vahvistusta Toronton rukousmatkaa varten.

Herra sanoi, "Se mitä Kristitylle veljellesi paljastettiin, oli totta, vihollinen aikoo yrittää pysäyttää henkisen sodan Torontossa, Kanadan alueella. Tulee olemaan kaksi alueellista demonista hyökkäystä ilmasta käsin."

Sitten Hän näytti minulle kaksi harmaanväristä lentävää suihkukonetta.

Hän sanoi, "Ne edustavat kahta alueellista hyökkäystä. Ne aikovat yrittää tukahduttaa sodan Torontossa." Sitten Hän sanoi, "Mene."

Sitten Hän näytti minulle valkoisen suihkukoneen joka lensi niiden kahden harmaanvärisen suihkukoneen suuntaan.

"Sinä menet mukaan sotaan," Hän sanoi, "Seiso syvennyksessä, mutta Minä tulen lähettämään yhden toisen ja Hän tulee tekemään saman asian, mutta se ei tule olemaan sinun Kristitty veljesi joka lähtee mukaasi."

Herra ei paljastanut minulle kuka toinen henkilö oli, muuta kuin sen mitä oli hänestä sanonut. Hän sanoi vain, että se toinen Kristitty veli tulisi olemaan siellä ja että minun pitäisi lähteä.

Se Kristitty veli, joka oli rukoillut kanssani Torstaina, käski pitämään Ehtoollista ja vihkimään kirkon ympärillä olevan alueen Kanadan Torontossa, ja hän sanoi, että tulisi olemaan kukkula tai korkea paikka joka piti vihkiä. Kaikki mitä tiedän, on että lennän täältä Lauantai-iltana ja lähden Kanadaa kohti, ja odotan Herralta lisäopastusta. En tiedä jos tämä toinen esirukoilija on jo paikalla, mutta siellä tulee olemaan toinen henkilö, joka myöskin tulee sotimaan kahta alueellista demonista hyökkäystä vastaan. Joten, Torstai-illan jumalanpalveluksen aikana, minä rukoilin suojelusta sille toiselle Kristitylle veljelle.

Noin klo.1, samana aamuna, päästin koirani pihalle. Huomasin että linnut lauloivat äänekkäästi, ja nyt kello on noin kaksi ja ne laulavat vieläkin täyttä kurkkua. Voin edelleen kuulla lintujen laulavan, kirjoittaessani alas tätä tapausta, sillä nauhuri nauhoitti lintujen laulun. Ne kai lauloivat hyvin äänekkäästi, tai sitten minulla on hyvin herkkä nauhuri.

Tiedän että sodankäynti ympärilläni on ollut hyvin tiivistä viime päivien aikana, ja koko päivän on ollut sodankäyntiä ja enemmän sodankäyntiä. Tiedän, että vihollinen yrittää pitää minut tasapainottomana ja estää minua keskittymästä Herraan ja tähän rukoustehtävään. Se on uskomatonta kuinka vihollinen käyttää hyväkseen ihmisiä, tilanteita, ja ongelmia, estääkseen sinua hoitamasta hommaasi.

 

Me kuuntelimme ylistysmusiikkia samalla kun me molemmat rukoilimme, tämän demonien miehittämän 20 km pituisen alueen lävitse. Herra asetti henkeeni sellaisen käsityksen, että Hän oli sulkenut alueen niin, että demoniset vahvistukset eivät voineet mennä sisään Missisaugan sota-alueelle, ja että minun piti taistella tieni sisään.

Sain Herralta sellaisen vaikutelman, että Hän suojeli aluetta niin, etteivät demoniset täydennysjoukot päässeet auttamaan alueen sisäpuolella olevia, eristyksissä olevia demoneja. Sisäpuolella olevat demonit pystyivät ainoastaan taistelemaan niillä eväillä mitä heillä oli, ja sisäpuolella olevat alueelliset henget jätettiin eristyksiin ja omien keinojensa varaan.

Saavuimme Missisaugaan noin 30 minuuttia ennen kuin Vineyard Fellowshipin Sunnuntai-illan jumalanpalvelus alkoi. Kerroin Kristitylle veljelleni, että vihollinen oli ottanut minut pois sodasta ennen kuin edes pääsin Missisaugaan. Sillä keuhkoni olivat arat ja ääneni melkein poissa, sen sodankäynnin johdosta jonka olimme kohdanneet tuntia aikaisemmin, saapuessamme suojatulle alueelle. Olin täysin uuvuksissa.

Peseydyimme nopeasti ja sitten lähdimme Sunnuntain kirkon jumalanpalvelukseen. Jumalanpalvelus oli jo alkanut, joten istuuduimme kirkon takaosaan. Yritin seistä ja harjoittaa hartautta, mutta olin liian väsyksissä, joten istuin alas ja yritin rukoilla opastusta, ja putosin melkein penkiltä unisuuttani useaan otteeseen.

Hoin itsekseni, "Tee itsesi vahvaksi. Olen täällä esirukoilemista, en nukkumista varten."

Vedin syvään henkeä istuimellani, ja Herra antoi minulle Profetian.

 

 

432. Raymond Aguilera - Tapahtuma 11. Huhtikuuta 1994, klo.8:30 aamulla.

Sain sellaisen vaikutelman, että pohjoinen ei tarkoittanut Kanadan Vancouveria, vaan Kanadan alueella olevaa Torontoa. Se alue missä Vineyard Fellowship Kirkko koki omituisia tapahtumia, oli paikka minne Herra tahtoi minun lähtevän. Mainitsin siitä, mitä olin vastaanottanut Herralta, yhdelle miehelle joka oli mukana profetiapalvelustyöryhmässä joka oli muodostunut ympärilleni. Joten me molemmat päättelimme, että jos se tuli Herralta, Hän hankkisi meille varat matkaa varten. Sillä kuten tavallisesti, olin rahaton, ja jos se oli Herralta, Hän hankkisi varat niin pitkälle matkalle.

Rukoilin sinä päivänä, ja seuraavana, ja päättelin, että jos eräs toinen veli toisi ratkaisun asiaan, se olisi Herralta. Joten, puhuttuani hänen kanssaan, hän sanoi, että jos Herra tahtoi meidät sinne, hän rahoittaisi matkan. Hän ilmoitti olevansa matkalla Detroitiin, Michiganin alueelle, seuraavana maanantaina, liikeasioita hoitamaan, ja oli ajatellut herätystä Kanadan Torontossa. No, tämä oli minulle se vahvistus jota olin kaivannut, ja minä sovin lähteväni hänen kanssaan Detroitiin, ja sieltä ajaisimme neljässä tunnissa vuokra-autolla Torontoon. Sain vahvistuksen, lentoliput, ja rahat matkaa varten, 36 tunnissa, sen jälkeen, kun Herra oli neuvonut minua lähtemään Torontoon.

Tiesin, että Herra oli opastanut minua lähtemään, mutta Hän ei ollut kertonut syytä lähtöön. Rukouksen aikana, ensimmäisen Kristityn veljen kanssa, mainitsin etten tiennyt miksi minun piti lähteä Torontoon. Sen rukoushetken aikana Herra kertoi hänelle syyn matkaan. Hän sanoi, että Herra oli paljastanut, että vihollinen halusi pysäyttää herätysliikkeen Torontossa, Kanadan alueella; että Herra lähetti minut sinne rukoilemaan, pitämään Ehtoollista ja vihkimään öljyllä tiettyjä alueita kirkossa ja kaupungissa. Tämä tapahtui noin kello yhden aikaan Torstai iltapäivänä.

 

 

431. Raymond Aguilera - Profetia 11 Huhtikuuta 1994, klo.8:30 aamulla.

Herra sanoi, "Täytä ne kahden litran limonadipullot jotka sinulla on, puhtaalla, raikkaalla vedellä, sillä Maanjäristys tulee iskemään Kaliforniaa."

Joten, sinä samana aamuna, pesin noin kolmekymmentä pulloa vedellä ja saippualla, ja täytin ne puhtaalla, raikkaalla vedellä. Koska Hänen Sanansa oli niin erityinen, päätin rukoilla.

430. Raymond Aguilera - Tapahtuma 11 Huhtikuuta 1994, klo 1:30 aamulla.

Kuuden viimeisen viikon ajan, Herra on käskenyt minua menemään pohjoiseen. Ensin luulin, että kyseessä olisi Oregon. Sitten ajattelin että kyseessä on Washingtonin Osavaltio. Tiesin Herran haluavan minun menevän pohjoiseen, mutta jotenkin minusta tuntui, ettei Washington ollut tarpeeksi pohjoisessa. Joten arvelin, että sen täytyi olla Vancouver, Kanadan alueella. Joten aloin korjaamaan pakettiautoani pitkää matkaa varten.

Sitten Maanantaiaamuna Herra neuvoi minua kokoamaan itselleni vettä, koska Kalifornian maanjäristys tulisi pian iskemään.

 

 

429. Raymond Aguilera - Näky 7. Huhtikuuta 1994, klo 19.30 illalla.

Torstai-illan jumalanpalveluksen aikana, näin näyn tuliseinästä, jonka läpi kulki hitaasti kolme hevosta, ilman pelkoa, ilman kipua, aivan kuin tuliseinää ei olisi ollut. Kolmas hevonen näytti olevan väriltään kirkkaan kullanvärinen.

 

 

428. Raymond Aguilera - Näky 5 Huhtikuuta 1994, klo 22:00 illalla.

Näin näyn kotkasta kuljettamassa salkkua.

 

 

 

427. Raymond Aguilera - Profetia 5 Huhtikuuta 1994, klo 21:30, Englanniksi.

Pane se Kirjaan ja kirjoita alas. Käske Kristuksen Ruumista kulkemaan ovelta ovelle. Menkää koputtamaan oviin ja kerro kaikille. Että Loppu on tulossa, ja Herra on tulossa. Kertokaa heille Evankeliumia, ja menkää kaduille.

Tämä on Käsky! Tämä on Käsky! Tehkää se Nyt! Nopeasti, sillä Loppu on edessänne. Sillä Loppu on Käsillä. Kuulitteko Minua Selkeästi? Kuulitteko Täsmällisesti? Lopettakaa mitä ikinä olettekaan juuri tekemässä; nouskaa tuolistanne; nouskaa takapuolenne päältä, ja alkakaa koputtamaan oviin. Nyt! Älkää miettikö sitä, vaan totelkaa. Se on Käsky. Tämä on suora määräys Taivaan Isältä, ja Pojalta, Jeesus Kristus Nasaretilaiselta, ja Pyhältä Hengeltä.

Älkää sanoko, ettei teitä varoitettu. Älkää sanoko, ettei teitä opastettu. Älkää esittäkö tyhmää. Sillä se on täällä, "Loppujen" loppu. En tule hyväksymään mitään selityksiä. Olette kuulleet Sanani. Tämä on Suora "Käsky!" Menkää kaduille ja koputtakaa lähimmäistenne oviin. Kertokaa heille, että Herra on tulossa…, Tänään! Rauha olkoon kanssanne, Lapseni. Rakastan teitä kaikkia, sillä kärsimykset ja koetukset ovat edessänne. Tehkää itsenne vahvoiksi, sillä nyt saapuu Jumalan Viha.

Kuulkaa Oi te kansa! Kuulkaa Oi te kansa! Kuulkaa Oi te kansa, Jehovan Sanaa, Jeesuksen Sanaa, Pyhän Hengen Sanaa. (loppu)

Illallisen jälkeen minä ja ystäväni ajoimme ystäväni kirkkoon rukoilemaan.

 

 

426. Raymond Aguilera - Näyt 5. Huhtikuuta 1994.

Näin hopeiselta näyttävän johdon tai putken, joka oli läpimitaltaan noin 5 tuumaa, joka ulottui yhdestä paikasta lähellä Mt. Tamalpaisin huippua, toiseen paikkaan, lähellä Mt. Diablon huippua. Tämä johto muodosti täydellisen suoran ja tasaisen linjan kahden vuorenhuipun välille, niin että lahti ja maa olivat kahden vuoren välissä.

 

Näky:

Sitten, seuraava näky oli kanootista, joka oli kiinnitetty tähän hopeiseen johtoon. Se näytti kanoottivaunulta, joka kulki suoraa ja tasaista johtoa pitkin. Voin nähdä kaksi ihmistä tässä kanootissa, meloen airoilla, mutta jotenkin kanootti oli kiinnitetty hopeiseen johtoon tai putkeen. Sitten näyt loppuivat.

 

Kallion vihkimisen jälkeen kävelimme kunnes löysimme itsemme vuorenhuipulta, ja me löysimme palotornin mistä voi katsella maisemia. Täältä me pystyimme näkemään vihkimämme suuren kivenlohkareen, jonka päällä sojotti ylösalaisin oleva oliiviöljypullo. Sillä se oli noin sadanviidenkymmenen jalan päässä San Franciscon näköalatornista. Joten päätimme rukoilla vähän lisää ja palasimme takaisin pitkin polkua ja löysimme toisen kiven, läheltä näköalapalotornia, joka osoitti itään päin, ja me rukoilimme siinä noin puoli tuntia.

Sitten Herra sanoi, "Se on tehty. Se on saatettu päätökseen. Se on ohi. Nyt haluan teidän lähtevän, mutta poistukaa varovaisesti. Olkaa varovaisia! Olkaa varovaisia!"

Muistan kuinka Herra toisteli, "Olkaa varovaisia." Joten minä kerroin Kristitylle veljelleni Herran Sanan ja me lähdimme, hyvin hitaasti ja varovasti pois vuorenhuipulta.

Matka Spencer's Batteryyn:

Kotimatkalla Kristitty veljeni sanoi haluavansa käydä Golden Gate-sillan pohjoispäässä, paikassa, jonka nimi oli Spencer's Battery. USA:n hallitus oli pannut sinne kanuunoita kovina aikoina, suojellakseen Golden Gatea. Joten me rukoilimme kielillä kävellessämme ja saapuessamme köydestä tehdyn kaiteen päähän, joka esti ihmisiä menemästä reunan yli veteen.

Näimme laivojen poistuvan lahdesta kohti Tyyntä valtamerta, ja se muistutti minua näystä, jonka olin nähnyt kuukausia sitten, jossa laiva purjehti sisään Golden Gatesta ja räjäytti ydinpommin. Nyt näin sen saman paikan, paitsi toisesta näkökulmasta. Katsoessani, aistin Herran näyttävän minulle kuvan, joka oli ennen, ja jälkeenpäin, San Franciscon Lahdesta. Tämän aikana aistin Herran Läsnäolon, ja jopa nyt, nauhoittaessani tätä tapahtumaa, Hänen Läsnäolonsa tuntuu olevan paikalla.

Tuntuu huolestuttavalta ja pelottavalta muistella näkyä ja nähdä kuinka laite räjähtää San Franciscon Lahdessa. Tänä päivänä Lahti näyttää niin puhtaalta, tyyneltä ja kauniilta, monien ihmisten ylittäessä Golden Gate-siltaa. Ja nähdessäni tämän hengessä, he eivät olleet tietoisia siitä, mikä oli edessä.

Oaklandin Matka:

Myöhemmin sinä iltana sama Kristitty veli pyysi minut ulos syömään. Joten, klo. 19 illalla, me lähdimme Kiinalaiseen ravintolaan, Oaklandiin, ja pidimme seuraa toisillemme, kuten Kristityillä on tapana. Sitten, yhtäkkiä, Herra alkoi puhua minulle samaan aikaan kun ystäväni puhui. Tuntui hyvin omituiselta kuulla Kristityn veljeni kertovan minulle omia näkemyksiään, ja Herran puhuvan hengelleni samaan aikaan, ja kyetä selvästi ymmärtämään molempia saman aikaisesti. Herra antoi minulle seuraavan Profetian.

 

 

425. Raymond Aguilera - Tapahtuma, Näky ja Profetia 5. Huhtikuuta 1994 klo 9:00 am.

Eräs Kristitty Veli soitti minulle ja sanoi, että hänestä tuntui, että meidän piti mennä Mt. Tamalpais vuorelle, ja vihkiä vuorenhuippu öljyllä. Joten seuraavana päivänä, aamiaisen jälkeen, me lähdimme, ja rukoilimme koko matkan vuorenhuipulle asti. Perille päästyämme me pysäköimme auton parkkipaikalle, pidimme Ehtoollisen, voitelimme toinen toisemme öljyllä, ja rukoilimme Herralta siitä paikasta, jonka Hän tahtoi vihittävän.

Joten parkkipaikan rukouksen jälkeen me aloimme kulkemaan pitkin polkua joka kiersi vuorenhuippua, ja rukoilimme kielillä, samalla kun kuljimme hengessä. Kuulin myöskin Kristityn ystäväni rukoilevan Kahdettakymmenettäkolmatta Psalmia meidän kulkiessamme eteenpäin. Sitten, kun olimme kulkeneet noin kolmanneksen verran vuorenhuipun ympäri törmäsimme muutamiin ihmisiin jotka olivat katsomassa nähtävyyksiä. Odotimme kunnes he olivat jatkaneet matkaa, sillä me rukoilimme ääneen kielillä.

Jostain syystä minä sanoin Kristitylle veljelleni, "Odotetaan täällä."

Joten me kiipesimme yksien kivien päälle, polun toiselle puolelle, ja odotimme kunnes edessämme ja takanamme olevat ihmiset olivat kulkeneet eteenpäin. Istuimme siinä noin kymmenestä viiteentoista minuuttia, rukoillen, ja katsoen nähtävyyksiä San Franciscon suuntaan. Sitten kun aloimme tekemään lähtöä, Kristitty veljeni katsoi vuorenhuippua ja sanoi, "Luulen, että sinun pitäisi kiivetä tuon suuren kiven päälle ja kaataa sen päälle öljyä."

Koska ystäväni ei ollut ottanut mukaansa oikeita vaatteita ja kenkiä, minun täytyi yrittää kiivetä sinne yksikseni. Suuri kivi oli melkein pystysuorassa ja sitä oli hyvin vaikea kiivetä. Yritin parhaani, mutta se oli vain liian jyrkkä, että olisin voinut kantaa lasipullossa olevaa öljyä yhdessä kädessä ja yrittää kiivetä toisella, ja minä pelkäsin kaatuvani ja rikkovani öljypullon.

Sitten ystäväni huomasi toisen reitin kivenlohkareen toisella puolella, josta mahdollisesti pääsisi huipulle. Joten minä taistelin itseni pystyyn kahden kiven välistä, ja huomasin toisen kivenlohkareen korkeammalla ylhäällä, ja tunsin, että se oli se kivi joka pitäisi vihkiä. Vastalöydetyltä reitiltä oli myös tie josta pääsi korkeammalla olevan kivenlohkareen huipulle. Joten minä jatkoin matkaani tämän toisen kivenlohkareen luo, sen huipulle, ja sellaisen rantatörmän reunalle, josta oli näkymä itäiselle lahdelle. Huipulle päästyäni, istuin alas, ja näin koko itäisen lahden. Katsoin Mt. Diablon suuntaan Mt. Tamalpaisista päin.

Nautittuani itäisen lahden maisemista, aloin rukoilemaan ja tunsin että tämä oli oikea kohta, joka piti vihkiä. Joten vihin kiven Isän, Pojan, ja Pyhän Hengen Nimessä, öljyllä ristin muotoon, niin että öljy pian muuttui isoksi öljylätäköksi.

Sitten Herra sanoi, "Kaada kaikki ulos, ja käännä pullo ylösalaisin ja vuodata kaikki öljy kivelle."

Ainoa ongelma oli, että ei ollut mitään paikkaa mihin pullon olisi voinut kääntää ylösalaisin. Sitten etsiessäni, huomasin täydellisen pyöreän kuopan kiinteässä kivessä, ja se oli täsmälleen saman kokoinen kuin oliiviöljypullo. Se ei ollut kivessä oleva repeämä, vaan luonnollisesti muodostunut kolo kiinteän kiven pinnalla. Joten käänsin pullon ylösalaisin koloon, ja jätin sen siihen vuotamaan tyhjiin. Nyt pullo ei voinut vieriä tai lipsahtaa pois, joten jätin pullon siihen vuotamaan tyhjiin.

Minulla oli hengessäni sellainen tunne, että Herra oli tehnyt kuopan juuri tätä oliiviöljypulloa varten, kukapa tietää kuinka monta sataa vuotta sitten. Joten jätin pullon siihen ja kiipesin takaisin alas kalliolta, alas polulle, missä ystäväni seisoi.

Hän kysyi minulta, "Missä pullo on?"

Joten minä toistin hänelle sen, minkä Herra oli sanonut, ja sanoin, että tämä koko juttu oli hyvin omituinen, aina siitä lähtien miten kallio oli osoittanut itäiseen lahteen päin, miten tämä paikka oli löytynyt, ja siihen, miten kalliossa oli ollut kolo pullon pystyssä pitämistä varten.

Meidän puhuessamme minä kerroin hänelle kahdesta näystä jotka olin nähnyt kun olimme odottaneet polun varrella että ihmiset kulkisivat ohi.

 

 

424. Raymond Aguilera - Näky 30. Maaliskuuta 1994, klo 7:45 aamulla.

Näin saman näyn joka minulla oli noin kaksi vuotta sitten: Missä sellaiset vesivuoret iskeytyivät laaksoon, jossa oli esikaupunkitaloja, ja tuhosivat kaiken täydellisesti. Voin vieläkin nähdä nämä vesivuoret, kuin se olisi tapahtunut eilen. Tällä eläväntuntuisella näyllä ei silloin ollut sijaintia, mutta tänään Herra paljasti, että se oli San Franciscon Lahtialuetta. Massiivinen vesi iski Concordiin, Kaliforniaan, Contra Costan lääniin, koko matkan Byroniin asti, noin kuusikymmentä mailia sisämaahan päin. Jälkeenpäin ei voinut nähdä muuta kuin Mt. Diablon ja Mt. Tamalpaisin vuorenhuiput. Ne näyttivät kahdelta saarelta keskellä valtamerta.

 

Näky:

Seuraava näky oli poijusta, joka heilui vedessä puolelta toiselle.

 

 

 

423. Raymond Aguilera - Tapahtuma 29 Maaliskuuta 1994, klo 3:30 aamulla.

Olen rukoillut koko päivän ja se on ollut uuvuttavaa. Olen herännyt aikaisin aamulla, ja nyt en tunnu saavan enää unenpäästä kiinni ja tunnen oloni hyvin levottomaksi. Kello on 3:30 aamulla ja ulkona on pimeää. Olen kuunnellut kaikenlaisten lintujen laulua, jotka ovat laulaneet takapihani puissa viimeiset kolmekymmentä minuuttia. Tunnen jotain voimakasta hengessä, mutten tiedä mitä se on.

En pysty nukkumaan, teinpä mitä tahansa, ja näyttää siltä että olen aivan kiihdyksissä. En tiedä pitäisikö minun nousta ylös ja alkaa työskentelemään Profetioiden Kirjan kimpussa, tai yrittää rentoutua että saisin taas unta. Olen rukoillut koko päivän, enkä tunnu saavan minkäänlaisia vastauksia mihinkään. Koirani, Leroy, on hyvin sairas ja olen siitä tosi huolissani, ja olen rukoillut sen vuoksi. Siinä on kai kaikki. Tunnen vieläkin jotain hengessä, mutten tiedä mitä se on, mutta se on voimakasta. (loppu)

 

 

422. Raymond Aguilera - Näky 26 Maaliskuuta 1994, klo 19:45 illalla.

Lauantai-iltana näin jumalanpalveluksen aikana näyn kahdesta miehestä jotka kantoivat kahta seivästä olkapäillään. Näissä kahdessa seipäässä oli kaksi paahdettua leipäpalaa jotka olivat hieman palaneet.

Herra sanoi, "Se on vielä hyvää, syökää. Ne ovat vieläkin hyviä, syökää leipää."

 

 

 

421. Raymond Aguilera - Tapahtuma, Profetia ja Näky 25. Maaliskuuta 1994 klo 10:30 am.

Tapahtuma:

Muutama päivä sitten eräs Kristitty veli Herrassa, sanoi minulle uskovansa Herran haluavan meidän lähtevän Oaklandin Mormonitemppeliin rukoilemaan. Hän kysyi minun näkemystäni rukousmission suhteen ja minä sanoin hänelle, että jos se oli Herrasta, niin lähtisin hänen kanssaan. Joten tänään, perjantaiaamuna, hän tuli hakemaan minut mukaansa tälle Mormonirukousmatkalle. Kuljin periaatteessa hänen näyttämäänsä suuntaan ja hänen arvostelunsa mukaan, ja ajomatkan aikana me vaivuimme rukoukseen.

Profetia:

Sitten Herra sanoi minulle, "Mene ja tee se. Mene ja tee se."

Sillä Minä kuljin tosiaan uskon varassa, sillä en ollut saanut mitään neuvoa Herralta ennen kuin vasta sitten, kun olimme moottoritiellä ja rukouksessa. Ajomatkan rukouksen aikana näin näyn mustasta, palavasta kynttilästä.

Näky:

 

Seuraavaksi näin varsikengän joka murskasi korollaan mustan kynttilän.

Minä vain rukoilin rukoilemasta päästyäni kunnes ajoimme sisään Mormonikirkon parkkipaikalle. Kristitylle veljelleni tuotti ongelmia hyväksyä paikan arkkitehtuuri, ja hän sanoi ettei se ollut perinteinen Kristillisen näköinen rakennus vaan enemmän pakanallisen ja Egyptiläisen näköinen, kuin Kristillisen näköinen. Hän jankutti sitä kauan selittäen omia näkemyksiään rakennuksen muotoilusta. Joten minä kuuntelin häntä ja hän kertoi näkemyksistään. Hän oli tuonut mukanaan pullon Oliiviöljyä, ja sanoi, että meidän pitäisi löytää paikka missä vihkisimme temppelin Herralle, ja että meidän pitäisi rukoilla löytääksemme kohdan mistä maa pitäisi vihkiä. Joten minä sanoin, "Okei." Me rukoilimme hengessä niin hiljaa kuin voimme samalla, kun kävelimme temppelialueella etsien paikkaa jonka Herra halusi vihittävän. Siellä oli juuri silloin häät, joten me käyttäydyimme kuin olisimme olleet turisteja. Me katsoimme vain nopeasti arkkitehtuuria ja kävelimme temppelin huipulle ja sen ympäri. Ystäväni halusi kaataa oliiviöljystä ristin Herran haluamaan paikkaan. Nähdessäni paikan mihin tunsin, että oliiviöljy pitäisi kaataa, hän sanoi nopeasti saman asian, samaan aikaan. Me tiesimme, että se oli tullut Herralta, koska me molemmat olimme osoittaneet vihkimiseen saman kohdan, saman aikaisesti. Hän käski minun seistä vahdissa samalla, kun hän tahdikkaasti vihkisi maan. En saanut tilaisuutta nähdä vihkimistä, sillä olin selin häneen ja katsoin kaiteen yli ja rukoilin samalla kun hän vihki maan.

Näyttää siltä, että Herra lähettää ihmiset kaksittain, joten alistuin Kristityn veljeni kutsumukseen. Meidän rukoillessamme rakennuksen ympärillä, muistan hänen panneen öljyä käteensä ja alkaneen vihkiä rakennuksen seiniä ja penkkejä, ja ulkovaloja, ja mitä hyvänsä minkä päälle saattoi kätensä panna. Kun olimme melkein kokonaan kiertäneet temppelirakennuksen ympäri minä yhtäkkiä pysähdyin. Sillä aloin tuntea sellaisen voimakkaan Tuoksun, ja hänkin sanoi tuntevansa sen.

Hän sanoi, "Se tulee varmaankin istutuksista tai kukista." Minä sanoin, "Ei, tämä on erilaista ja voimakkaampaa."

Joten me aloimme kuljeksimaan rakennuksen ympäristössä haistellen istutuksia ja kukkia, mutta kaikki istutukset ja kukat olivat tuoksuttomia. Mutta yhdessä paikassa missä ei ollut kukkia oli hyvin selvästi erotettavissa oleva, voimakas Tuoksu. Se paikka oli siinä kohtaa missä me olimme melkein kokonaan kiertäneet temppelirakennuksen, ja minä pystyin tuntemaan Herran Läsnäolon. Joten, ollaksemme varmoja, me haistelimme kaikkia alueella olevia istutuksia ja kukkia, mutta emme pystyneet löytämään mitään mikä olisi erittänyt minkäänlaista tuoksua. Ainoastaan yhdessä pienessä kohdassa tuntui voimakas Tuoksu, ja tuoksu tuntui kävelytielle noin kahdenkymmenen jalan päähän.

On hämmästyttävää kuinka Herra johdattaa meitä, ja toteuttaa tahtonsa ja antaa vahvistuksia. Tämä oli yksi sellaisista tapahtumista missä piti itse olla paikalla oivaltaakseen vahvistuksen, että ymmärtäisi. Sillä on niin helppo järkiperäistää sitä ja selittää että se johtui ilmassa olevasta siitepölystä, pensaista, tai kukista, mutta se oli Herrasta.

Jälkeenpäin me istuimme temppelin edustalla rukoilemassa ja rukouksen loppuvaiheessa Herra sanoi, "Se on tehty, Se on tehty."

Sitten Kristitty veljeni sanoi, että minun näkyni mustasta kynttilästä merkitsi sitä, että Herra astui pimeyden valon päälle. Silloin minun ihoni meni kauttaaltaan kananlihalle. Tämä oli yksi sellaisista tapahtumista joissa ystäväni ja minä kuljimme uskon varassa kunnes olimme saattaneet sen päätökseen.

Kuten yleensä, kun Herran työ on saavutettu päätökseen, vihollinen iskee. Kun pääsimme ystäväni työpaikalle havaitsimme, että hänellä oli melkein rengas tyhjänä. Hän ajoi minut kotiin ja soitti minulle noin tuntia myöhemmin huolissaan ja hämmentyneenä, vihollinen vaikutti hänen mieleensä. Pystyin päättelemään sen hänen puheistaan.

Hän sanoi, "Mitä jos tapahtuu niin? Mitä jos tapahtuu näin?" Hän oli huolissaan Mormonikirkon pappisvallasta, ja hän hoki, "Niillä on vaikka kuinka paljon rahaa ja lakimiehiä ja mitä jos he saavat tietää että me vihimme öljyllä heidän temppelialueensa," ja hän vain jankutti sitä. Näin, että vihollinen tosiaan teki ylitöitä hänen mielensä kimpussa. Häntä todella pelotti rukousmission jälkeen, mikä oli täydellinen vastakohta hänen käytökselleen muutamaa tuntia aikaisemmin, ja se muistutti minua äänestä, jonka olin kuullut temppelin rukouspaikalla, joka toisteli, "Te joudutte vankilaan jos teette tämän."

Se näyttää olevan kaava, kun kulkee uskon varassa ja saattaa asian päätökseen, vihollinen on aivan kintereillä istuttamassa epäilyksiä ja pelkoa Herran työn tekemisen suhteen. Kuunneltuani Kristittyä veljeäni sanoin hänelle, että kyseessä oli vihollinen ja että meidän täytyy tehdä niin kuin Herra käskee, ja että Hän suojelee meitä kaikissa tilanteissa, ja siinä kohtaa usko astuu kuvaan.

Hän ei kai koskaan aikaisemmin ole kokenut sen tyyppistä tottelevaisuutta joka tekee haavoittuvaiseksi lihassa, sellaista tottelevaisuutta, missä sitä itse asiassa tekee asian Herran takia. Se on ihan eri asia kun Herra asettaa etulinjalle tai sellaisille alueille missä ei aikaisemmin ole kulkenut. Sillä tämä tapaus oli jotain mitä piti fyysisesti suorittaa. Se ei ollut vain sanoja jotka kuulostavat niin helpoilta, jotka luetaan Raamatusta, siitä mitä joku toinen teki.

Sitä hoitaa hommansa ja odottaa vastavaikutuksia lihassa tai hengessä, mutta vastavaikutuksia tulee, sillä sen takia sitä kutsutaan henkiseksi sodankäynniksi. Muuta en voi Kristitylle veljelleni sanoa kuin, että kun kulkee koettelemuksen läpi ja onnistuupa sitä tai ei, kaikki Ylistys, Kunnia ja Kirkkaus kuuluu Jeesukselle, Isälle, ja Pyhälle Hengelle. Meidän täytyy seistä lujina Hänen suojeluksessaan ja Sanassaan, "TAPAHTUIPA MITÄ HYVÄNSÄ."

420. Raymond Aguilera - Profetia 23. Maaliskuuta 1994 klo 8:20 am, Espanjaksi.

Mitä kuuluu poikani? Mitä kuuluu? Se on tullut, sinun sydämesi. Se on tullut, suklaa, suklaa, suklaa. Minä lupasin sinulle kaiken ruumiista, kaiken mielestä, kaiken hengestä, ja aion antaa sen sinulle. Sinun täytyy etsiä Taivaan asioita, Jumalasi asioita. Asioita, jotka ovat hyviä, asioita jotka ovat Minun. Sinulla on uskallus. Sinulla on usko. Sinulla on voima. Sinulla on kaikki mitä tarvitset tehdäksesi sen minkä Minä sanon. Minä tiedän mitä sinä tarvitset.

Etsi Isääsi, Kristustasi, ja Pyhää Henkeä, henkesi kuumeella, joka päivä. Sillä asiat tulevat muuttumaan kovemmiksi, maailmassa, tehtaissa, hallituksessa. Koko maailma tulee muuttumaan hyvin kovaksi. Sodat tulevat alkamaan, niin kuin sinulle aiemmin kerroin. Asiat ovat valmiina, ja paholainen tulee päästämään ne irti. Hän tulee päästämään ne irti kaiken sen uskalluksella, mikä on pahaa.

Mutta poikani, sinut ja sinun perheesi, ja miespuoliset, ja naispuoliset ystäväsi, Minä aion pelastaa Kädelläni, Enkelieni avulla koska teillä kaikilla on Taivaan Uskallus. Isänne Uskallus, Pojan Uskallus, Pyhän Hengen Uskallus, sillä te kaikki etsitte Minua avoimella sydämellä. Ja Minä aion suojella teitä, mutta nyt saapuvat vaikeat ajat.

Sinun täytyy rukoilla. Sinun täytyy tehdä niin kuin Minä sanon, Jumalan mielellä, kaiken sen mielellä, mikä on hyvää. Tulen näyttämään sinulle asiat jotka tulevat tapahtumaan, Jumalan tavalla. Mutta katso, maailma tulee luhistumaan paholaisen voimalla. Sillä Valon päivä on saapunut, Kristuksen Päivä, ja sota Taivaassa, ja sota maailmassa on saapunut kaiken sen kuumeella mikä on tappelemisesta, aina loppuun asti, loppuun asti.

Se on saapunut. Muistakaa että kerroin teille ennen kuin se tapahtui ja Minä kerron teille tänä päivänä samat asiat, ihmisten täytyy katua. Ihmisten täytyy etsiä Isää, Poikaa, ja Pyhää Henkeä. Heidän täytyy etsiä kaikkea sitä mikä on hyvää. Kaikkea mikä on Jumalasta. Kaikkea mikä on Taivaasta. Sillä kärsimyksen päivä on saapunut.

Monet ihmiset eivät halua kuulla Jumalan Sanoja. Mutta täsmälleen niin kuin Nimeni on "Maailman Jumala, Minä olen, Minä olen, Minä olen, ja Pyhä Henki", Sinun Isäsi tietää vanhurskaat asiat. Ja jos he eivät kuule Minua niin se on heidän ONGELMANSA, kaikki kärsimys, kaikki mikä on kuilusta.

Sillä Minä kerron, ja kerron, ja kerron ja kerron heille, eivätkä he halua kuulla Minua. Ja he juoksevat paholaisen perässä tanssien ilosta, ja Minä aion päästää heidät irti; niin että he voivat löytää paholaisensa; niin että voivat elää kuilussa. Sillä Minä olen kertonut heille oikean tavan, Jumalan tavan, eivätkä he halua kuulla Minua, ja kyynelsilmin Minä kerron sinulle totuuden.

Sillä sitä mikä on paholaisesta Minä tulen iskemään Kädelläni niin kuin iskisin kärpästä. Jos he eivät kadu syntejään, ja jos he eivät etsi Poikaani Jeesusta, teidän Kristustanne, ja jos he eivät etsi Isää, ja jos he eivät etsi Pyhää Henkeä, he eivät tule pelastamaan itseään.

Tämä on Minun Sanani, Eilen, Tänään ja Huomenna. Sillä Huomiset ovat lopussa. "Tämän maailman Huomiset." Ne ovat saavuttaneet lopun. Tämä on sinun Isäsi. Aion kertoa sinulle Huulteni Voimalla, että kaikki Sanat jotka olen sinulle tänään kertonut, ovat totta, ja tulevat toteutumaan TÄSMÄLLEEN NIIN KUIN OLEN SINULLE KERTONUT. Eikä kukaan maailmassa voi muuttaa, voi pysäyttää, sitä minkä Minä sanon, Pyhän Hengen Voimalla, Poikani Jeesuksen Voimalla, Huulteni Voimalla, "SE ON TÄYTETTY! Kaikki, Koska Minä sanoin sen."

Katso Reymundo, haluan sinun tekevän itsesi vahvaksi. Haluan sinun rukoilevan. Haluan sinun lähettävän Profetioiden Kirjat sinne minne Minä käsken, Jumalan tavalla. Sillä nyt saapuvat luodit. Nyt saapuvat kivet. Nyt saapuu paholainen, ja hän tulee iskemään maailmaa kaikella sillä mikä on pahaa, ja Minun Pyhäni; ne jotka tarvitsevat Sanaa, heidän täytyy kuulla mitä Isä sanoo, yhdessä Pojan ja Pyhän Hengen kanssa.

Tiedän, että pystyt siihen. Tulen antamaan sinulle rahat, voiman, vaimon, ystävät, kaiken mitä tarvitset. Sillä Minä aion sulkea tämän maailman niin kuin sulkisin kirjan. Mutta se tulee olemaan helppoa, suuntaa vain nenäsi Taivasta kohti, ja rukoile, ja kadu, ja syö Ehtoollista joka päivä. Kaikki tulee menemään hyvin.

Tämä on sinun Isäsi, Poika, ja Pyhä Henki, jotka puhuvat sinulle ja kertovat sinulle Taivaan Sanan, Sanan, joka on kaikkea sitä, mikä on vanhurskasta ja vilpitöntä, Jumalasi Sanan. Kyllä, Kyllä, Kyllä, Kyllä, se on saapunut, loppu, loppu, loppu, loppu, loppu, loppu. Pieni poikani, olen kuullut rukouksesi. Olen kuullut ne.

 

 

419. Raymond Aguilera - Näky 22 Maaliskuuta 1994, klo 13 iltapäivällä.

Näin näyn kalasta jolla oli suu auki, paitsi että kalalla oli ihmishampaat. (loppu)

 

 

418. Raymond Aguilera - Näky 21 Maaliskuuta 1994, klo 21:50 illalla.

Näin näyn vuohesta, sitten Suuri Käsi ja Käsivarsi ilmestyivät taivaasta, valmiina tappamaan vuohen. Vuohi näytti näyssä pieneltä ja Käsivarsi ja veitsi täyttivät koko taivaan. (loppu)

 

 

 

417. Raymond Aguilera - Profetia 13 Maaliskuuta 1994 Keskiyöllä, Espanjaksi.

Kerro Minulle huolesi ja Minä kerron sinulle Taivaan asiat. Minä kerron sinulle Isäsi asiat. Minä kerron sinulle kaiken, yhdessä Pojan, ja Pyhän Hengen kanssa. Sinun sydämesi päivä on saapunut. Se on saapunut, päivämäärän kanssa, ruumiin, mielen, hengen kanssa. Sinun sydämesi on saapunut. Sillä on sinun naisesi rakkaus, se on saapunut. Se mistä sinulle kerroin, vuosia sitten, se tulee tapahtumaan Jumalan Liekillä.

Hän (She) tulee soittamaan sinulle. Hän tulee soittamaan sinulle. Kuule Minua! Kuule Minua! Hän tulee soittamaan sinulle pieni poikani. Hän tulee soittamaan sinulle. Niin, ne ovat saapuneet, asiat jotka sinulle lupasin. Kaikki minkä sinulle lupasin, ne ovat saapuneet, nyt, nyt, nyt. (Tulkitsemattomia kieliä?)

 

 

416. Raymond Aguilera - Näky 13 Maaliskuuta 1994.

Näin näyn vuoresta jonka ylimmän kolmanneksen ympärillä oli jonkinlainen suuri rengas. Herra veti rengasta vaakasuorasti ja leikkasi vuoren kahtia jättäen vuorenhuipun tasaiseksi.

 

 

 

415. Raymond Aguilera - Profetia 9 Maaliskuuta 1994, klo 7:34 aamulla, Espanjaksi.

Olen suorittanut sen (pass). Minä olen jo suorittanut sen. Olen suorittanut sen, liekin kanssa, liekin kanssa, joka on kaikkea sitä mikä on oikein, Taivaan liekin kanssa, Isäni liekin, Pyhän Hengen liekin kanssa. Olen suorittanut ne, maailman asiat. Ne ovat saapuneet, lopussa.

Pyhä Henki tulee alkamaan koota Taivaan asioita. Avatkaa korvanne, avatkaa silmänne. Herättäkää henkenne jos se nukkuu, sillä nyt saapuu teidän Jumalanne, Kristus, Isän Voimalla, Kristuksen Voimalla, Pyhän Hengen Voimalla. Sillä jos te ette herää, te joudutte nukkumaan kuilussa. Katumuksen päivä on saapunut. Elämisen päivä on saapunut. Nyt saapuvat luodit. Nyt saapuvat aseet. Nyt saapuvat pommit. Nyt saapuu paholainen.

Kuulitteko Minua? Paholainen! Hän on tulossa. Heräsittekö? Kuuletteko Minua selkeästi, ja täsmällisesti? Sillä jos te ette kuule Minua, paholainen tulee syömään teidät terävillä hampaillaan. Sillä paholainen haluaa ottaa teidät mukanaan paikkaan jossa te ette halua elää. Teidän täytyy kuulla Minua. Teidän täytyy etsiä Minua. Tämä on teidän Kristuksenne, puhun teille selkeästi ja täsmällisesti.

Kun Minä saavun ja jos te ette ole valmiita, Minä en ota teitä mukaani. Otan ainoastaan ne jotka ovat puhtaita ja ne jotka ovat valmiita. Ne, joilla on lamput kädessään ja jos teidän täytyy mennä ostamaan öljyä te joudutte jäämään. Valmistautukaa! Ostakaa öljynne, korjatkaa lamppunne, pankaa se valmiiksi odottamaan.

Sillä Minä tulen tulemaan suoraan teitä etsimään, ottaakseni teidät mukaani, suojellakseni teitä, pelastaakseni teidät. Kuulitteko Minua? Pankaa lamppunne kuntoon, ostakaa öljynne, sillä nyt saapuvat Minun poikani ja tyttäreni. Nähdään Kalleimpani.

 

 

414. Raymond Aguilera - Näky 8. Maaliskuuta 1994, klo 16 iltapäivällä.

Näin rukouksen aikana näyn eläimestä joka näytti vyötiäiseltä, kilven päällystämine vartaloineen.

 

 

413. Raymond Aguilera - Näky 3 Maaliskuuta 1994, klo 19:30 illalla.

Rukouksen aikana kirkossa näin näyn suuresta pyörästä joka pyöri veden pinnalla. Se pyörii oman heijastuksensa päällä, ja myöhemmin minä näin pylväitä vedessä, ja jostain syystä veden heijastukset sattuivat silmääni. En tiedä miksi heijastus oli niin tärkeä, mutta minua tähdennettiin katsomaan heijastusta. (loppu)

 

 

412. Raymond Aguilera - Profetia 2 Maaliskuuta 1994, klo 19:30 illalla.

Rukouksen aikana kirkon jumalanpalveluksessa Herra sanoi, "Varo San Franciscoa."

 

 

411. Raymond Aguilera - Näky 2 Maaliskuuta 1994, klo 10 aamulla.

Näky valkoisesta kyyhkysestä jolla oli päässään kruunu.

Näky:

Seuraava näky oli jostakin joka kirjoitti kirjeen vasemmalla kädellä. Sitten näky jostakin joka kantoi keihästä oikeassa kädessään ja keihäs oli valkoinen. (loppu)

410. Raymond Aguilera - Tapahtuma 27. Helmikuuta 1994 klo 9:30 am.

Kirkon jumalanpalveluksen aikana Herra käski minun pystyttää retkeilytelttani ja nukkua ulkona. Se huolestutti minua, sillä taivas näytti sinä aamuna siltä, kuin suuri myrsky olisi ollut tuloillaan. Sitten Herra käski minun antaa kolme dollaria kirkon uusille lähetystyöntekijätytöille. Minulla ei ollut kuin neljä dollaria, joten annoin kolme dollaria, minkä jälkeen minulle jäi dollari bensaa varten, että pääsisin kotiin, sillä minulta oli bensa lopussa. Minulla oli sellainen tunne että Herra tulisi korvaamaan rahat. Kuten aina, minulla oli epäilykseni ja pyysin vahvistusta, sillä sää ei näyttänyt hyvältä.

Kaiken sen sodankäynnin johdosta jota vastikään olin kokenut en tosiaankaan tiennyt oliko kyseessä Herra vai paholainen. Joten rukoilin vahvistusta ja Herra sanoi vain haluavansa minun telttailevan ulkona. Joten, ajaessani kotiinpäin minua epäilytti edelleenkin, ja Herra toisteli minulle, "Tee se, telttaile ulkona." Siinä vaiheessa kun saavuin kotiin olin vakuuttunut siitä, että olipa kyseessä sitten Herra tai ei, Hän suojelisi minua.

Joten, kun saavuin kotiin kirkon jälkeen, aloin kiireesti pystyttämään retkeilytelttaani ennen myrskyn tuloa. Sillä halusin pystyttää sen ennen kuin myrsky iskisi. Alkaessani kokoamaan telttaani, aloin etsimään tiiliä painoksi muovisuojusta varten joka minulla oli suojaamassa telttaa sateelta, jos telttani sattuisi vuotamaan. Keräsin tiiliä painoksi muovisuojuksen kulmiin, ja yllätyksekseni, kun menin ja poimin yhden tiilen, löysin kaksi upouutta dollarin seteliä maasta, tiilen vierestä.

Se hämmästytti minua, sillä Herra oli painottanut sitä, että "Hän korvaisi rahani jos antaisin ne kirkon lähetystyöntekijätytöille." Joten asetin tiilet teltansuojukseni päälle ja menin hakemaan lisää tiiliä. Sitten löysin kolmannen dollarin maasta, toisen tiilen vierestä. Nähdessäni tämän kolmannen dollarin setelin järkytyin täydellisesti, sillä Herra oli taas kerran toimittanut lupaamansa. Ensin ajattelin kysyä kämppäkavereiltani jos he olivat hukanneet kolme dollaria, mutta muistin että Herra oli painottanut sitä että Hän korvaisi lahjoitukseni lähetystön tytöille. Joten en kysynyt kämppäkavereiltani rahoista vaan pidin niitä lahjana Herralta, sillä olin täysin rahaton.

Sitten sain teltanpystyttämisen valmiiksi ja menin talooni ja otin nokoset. Olin väsynyt, sillä olin ollut koko yön valveilla ja työskennellyt Profetioiden Kirjan kanssa. Myöhemmin sinä iltapäivänä, kun olin noussut ylös ja alkanut työskentelemään kirjan kanssa, huomasin että taivas oli kirkastunut ja myrskypilvet olivat kadonneet.

On hämmästyttävää kuinka Herra koettelee ihmistä. Hän pitää ihmisestä huolta, mutta odottaa tältä tottelevaisuutta kaikissa asioissa. Tunsin, että minun piti dokumentoida tämä tapaus, sillä se on yksi niistä pikkuasioista, mitä on tapahtunut, mikä on vahvistanut uskoani Herraan, sillä minä tiedän, että edessäni tulee olemaan lisää kärsimyksiä ja koettelemuksia.

Huomautus: Päivää myöhemmin kysyin yhdeltä kämppäkaveriltani jos hän oli hukannut rahaa ja hän sanoi että oli. Joten annoin hänelle löytämäni uudet kolme dollaria, mutta "Kiitän kuitenkin sinua rakkaudellisista neuvoistasi Herra. Rakastan sinua. Aamen."

Herra oli oikeastaan käskenyt minua telttailemaan ulkosalla ainoastaan yhden päivän ajan, mutta minä telttailin ulkosalla kolme päivää todistaakseni itselleni että pystyin olemaan tottelevainen.

 

 

409. Raymond Aguilera - Näky 17 Helmikuuta 1994, klo 19:30 illalla.

Näky:

Näen jotakin joka näyttää meksikolaiselta tamalelta (ruokalaji, tyyliin tortilla) joka on halkaistu keskeltä kahtia, mutta se ei ole tamale. Sisältä se on musta ja ulkopuolelta valkoinen.

 

Näky:

Seuraava näky on pyörremyrskystä ja se pyörii vastapäivään. Se näyttää myrskyn tietokonekuvalta. Niin kuin myrsky joka on tehty tietokoneen satelliittikuvalla sääkartalle.

 

Näky:

Kuva mustasta vuoresta jonka ympärillä on kaulakoru joka on tehty kristalleista tai läpinäkyvistä kivistä. Kaulakoru sijaitsee kokomustan vuoren ylimmällä kolmanneksella.

 

 

 

408. Raymond Aguilera - Tapahtuma 16 Helmikuuta 1994, klo.16:30 iltapäivällä.

Palasimme kotiin talvileiriltämme kaksi päivää odotettua aikaisemmin. Nyt olen jatkuvan hyökkäyksen alaisena. Minusta tuntuu kuin olisin räjähtämässä, sydämeni hakkaa äärimmäisen nopeasti. En tunnu voivan rentoutua, ja kaikenlaiset asiat talossa ja ympärilläni tuntuvat hajoavan. Alan uskoa että kyseessä on kostoisku Brigham Youngin Yliopiston lähetysmatkan takia, mutta minun täytyy rentoutua ja mennä kirkkoon tänä iltana, mikä totisesti tuottaa vaikeuksia.

Näky:

Näen valkoisen pylvään, mutta ainoastaan kolmanneksen sen huipusta, sillä sen edessä on suuri, musta puu.

 

 

 

407. Raymond Aguilera - Näky 11 Helmikuuta 1994, klo.10 aamulla.

Näen näyn kellosta joka on vuorenhuipulla, mutta vuorenhuippu on kellon sisäpuolella ja kello peittää noin kolmanneksen vuoresta. (Loppu)

 

 

 

406. Raymond Aguilera - Tapahtuma 9 Helmikuuta 1994, klo 23 illalla.

Me leiriydyimme Paintedin autiomaahan (Painted Desert) sen jälkeen kun olimme lähteneet Grand Canyonista. Tämä Paintedin Autiomaa näytti olevan paikka unia varten; sillä minulla oli siellä öisin kaikenlaisia eläväntuntuisia unia. Ensimmäisenä yönä unet olivat pääasiassa naisista (ei mitään seksuaalista), pelkästään unia naisista jotka tekivät jokapäiväisiä asioita, ja unia ystävistäni jotka tekivät kaikenlaisia iloisia asioita.

Seuraavana yönä unet olivat surullisista asioista, ja kaikenlaisia tapahtumia asioista joita saattaisi tapahtua, ja oli monia, monia muita unia. Ensimmäisenä yönä näin kymmenestä viiteentoista eri unta, ja toisena yönä ehkä neljä tai viisi unta, yksi toisensa jälkeen. Vaikutti siltä kuin unet olisivat jatkuneet koko yön. Loppu.

 

 

405. Raymond Aguilera - Näky 7 Helmikuuta 1994, klo 19:28 illalla.

Näen näyn naisesta. Luulen että hän on vaalea ja hänellä on sininen ulkoasu. Yhtäkkiä hänen kasvonsa alkavat säteilemään kuin neonvalo, ja hänen kasvonsa muuttuvat kirkkaammiksi ja kirkkaammiksi. (loppu)

 

 

404. Tapahtuma - Raymond Aguilera 7. Helmikuuta 1994 ja seuraavana aamuna.

Minun ystäväni ajoi ja löysi paikan, jossa leiriytyä noin tunnin matkan päästä Utahin rajasta. Me päätimme leiriytyä siellä illaksi, koska kello oli jo noin 1 aamulla. Joten me leiriydyimme auton sisällä.

Rukouksen aikana, tuona varhaisaamuna, näin näyn kuudesta hahmosta piirissä, he näyttivät Amerikan Intiaaneilta ulkomuodoltaan, ja he olivat hengellisiä. Kun katsoin kuutta hahmoa, he alkoivat kutsumaan kuoleman enkeliä tulemaan meidän peräämme.

 

Kun tajusin tämän, minä menin rukoukseen ja Herra neutraloi heidän kirouksensa. Se mitä he olivat kutsumassa, näytti jonkinlaiselta linnulta ja sillä oli pitkä kaula, joka muistutti kynänteroittimen päätä, jossa oli kaksi silmää ja musta ruumis. Voin nähdä sen lentävän meidän suuntaamme ja lentämässä sellaisella väijyvällä tavalla, niin kuin kotka lentäisi.

 

Herra antoi minulle ohjeen pysyä siellä, missä me olimme leiriytyneenä ja olla liikkumatta. Joten me leiriydyimme koko päivän samassa autiossa paikassa sisällä autossamme. Minä en sanonut sitä, mutta minä pelkäsin leiriytyä auton ulkopuolella kaiken sen hengellisen sodankäynnin takia, mitä oli ollut edellisenä päivänä Brigham Young Yliopistolla, ja niiden todellisten fyysisten hyökkäysten tähden, joita koin seuraavana iltana. En halunnut tulla yllätetyksi avoimella paikalla, ja minulla oli vielä paljon fyysistä kipua edellisen päivän tapahtumien takia. Muistan, että kun olin vaihtamassa sukkiani, pitkä valkoinen hiuskarva oli kasvanut minun jalkani sivuun, jossa muuten ei mitään karvoja kasvanut. Tämä pelästytti minut, sillä tämä hius oli noin puolestatoista kahteen tuumaan pitkä, ja ei ollut mitenkään mahdollista etten olisi nähnyt sitä aiemmin, ja se oli samalla alueella, mistä minun jalkani oli puristunut edellisenä iltana, kun olin ajamassa pois Utahista.

Jopa kivun kanssa, minulla oli vaikeuksia olla paikallani. Muistan, kuinka vaikeaa minun oli istua autossa ja olla tekemättä mitään ja odottaa Herraa. Tunsin kuin olisin tulossa hulluksi. Joten yritin keksiä jotakin tekemistä. Minun kämppäkaverillani ei vaikuttanut olevan mitään vaikeuksia olla paikallaan, mutta minulla todella oli. Koska Herra oli käskenyt pysyä paikalla, me teimme niin. Me emme keränneet pois mitään meidän leirintävälineistämme, me vain istuimme kunnes Herra antoi meille ohjeen lähteä. Joten me pysyimme autossamme ja odotimme, ja odotimme, ja odotimme kunnes Herra antoi meille ohjeen viettää toinen yö siellä. Oli oikein hyvä juttu, että me olimme yöpyä autossa, koska iso myrsky iski tuolle alueelle tuona iltana, salamoiden ja rakeitten kanssa, jotka iskivät autoomme niin kuin meitä heiteltäisiin golf palloilla, salamointi oli erittäin lähellä. Minun kämppäkaverini sanoi, että ukkosen jälkeen, kerkesi laskemaan vain yhteen ennen kuin salan leimaus näkyi. Tämä oli pelottava myrsky. Se vaikutti, että me olimme keskellä ilmahyökkäystä ja meitä pommitettiin, ja tuuli oli valtavan voimakasta, se oli itse asiassa puhaltamassa autoani puolelta toiselle ja se tuntui kuin joku olisi puskemassa sitä ja aikoisi työntää sen nurin. Minun ystäväni sanoi, että oli hyvä kun pysyimme auton sisällä ohjeiden mukaan, sillä myrsky olisi vahingoittanut leirintävälineitämme ja mahdollisesti satuttanut meitä.

Sitten seuraavana aamuna Herra sanoi, "Te voitte lähteä, mutta ajakaa hitaasti ja pitäkää silmänne ja korvanne auki."

Me teimme niin, mutta noin kaksi tuntia myöhemmin, kun oli rukouksessa, uneliaisuus tuli minun ylleni, kun minun partnerini ajoi. Minä en voinut pitää silmiäni auki. Minä tunsin nivustani koskevan jälleen kun rukoilin. Joten vaihdoin päälleni paremmin sopivat vaatteet, sitten aloin rukoilla uudestaan, mutta uneliaisuus vain jatkui ja en voinut pitää silmiäni auki.

Herra sanoi minulle jatkuvasti, "Pidä silmäsi auki ja rukoile ja rukoile." Minä yritin niin kovasti kuin pystyin noin kaksikymmentä minuuttia ja luulen, että yhdessä kohdassa minä vaivuin uneen.

 

 

403. Tapahtumaja Näyt - Raymond Aguilera 6. Helmikuuta 1994 keskipäivällä.

No niin, Herra teki sen jälleen. Minä korjasin autoni lauantaina Salt Lake Cityssä, Utahissa, ja ajoin sen Loganiin tuona iltana. Sitten me menimme Brigham Young Yliopistolle Provon kaupungissa.

Me jätimme Loganin ystävämme seuraavana päivä puolenpäivän aikaan, ja viidentoista minuutin kuluttua meidän automme pysähtyi vuoristoisen kulkureitin juurelle. Meidän piti ajaa tämän kulkureitin kautta päästäksemme pois Utahin pohjoisosasta Provoon, mikä oli parin tunnin ajomatkan päässä, ja jostain syystä auto meni vapaalle ja moottori kyllä kiihdytti, mutta auto ei saanut voimaa liikkua eteenpäin. Auto kyllä liukui, mutta jos painoit kaasua, mitään ei tapahtunut, moottori kyllä kiihdytti, mutta auto vai liukui niin kuin manuaalinen vaihteisto olisi vapaalla, jopa lievän alamäkeen. Lopulta meidän piti pysähtyä tien laitaan päästääksemme liikenteen ohitsemme. Kun olimme tarkistaneet moottorin monta kertaa, minä olin ymmälläni tämän ongelman kanssa.

Sitten minun huonekaverini sanoi, "Tämä on sen takia, koska me olemme menossa Brigham Youngin Yliopistolle." Joten minä yritin olla näyttämättä hermostuneelta ja lausuin lyhyen rukouksen itseni puolesta. Me päätimme poistaa vähän painoa autosta ja kaadoimme pois neljäkymmentä gallonaa vettä, mikä oli meidän mukana.

Luulen, että huonekaverini oli oikeassa. Sillä päivää aiemmin minulla ei ollut mitään vaikeuksia ajaa ylös ja alas vuoren rinteitä mennessäni toiseen suuntaan. Minä olin hämmästynyt kuinka huonosti auto kävi, sillä me juuri ja juuri pääsimme vuorten yli. Minä uskon, että se oli Herra, joka työnsi minut ylös ja yli ja pois vuorilta Pohjois-Utahissa. Sillä auto käyttäytyi aivan hullusti.

Kun me pääsimme moottoritielle, auto vaikutti käyvän oikein hyvin. Meidän piti vielä ajaa melkein kaksi tuntia etelään päästäksemme Salt Lake Cityyn, ja minun huonekaverini ei todellakaan halunnut pysähtyä Salt Lake Cityssä kaiken sen demonisen aktiviteetin tähden, jota siellä voi tuntea. Siinä kohdassa kun me olimme päässeet Salt Lake Cityn ulkopuolelle, me tarvitsimme polttoainetta.

Minun matkakumppanini sanoi, uskolla Herraan, "Uskon, että meidän pitää poistua seuraavasta risteyksestä ottamaan polttoainetta."

Minä sanoin uskossa, "Okei, jos olet sitä mieltä."

Joten me tulimme pois valtatieltä pitkän autojonon taakse. Kun pysähdyimme, me huomasimme siellä olevan katuhenkilö pyytämässä rahaa ihmisiltä pysähtyneissä autoissa. Minä tunsin, että ystäväni halusi antaa vähän rahaa, mutta katuvalot vaihtuivat ja meidän piti lähteä liikkeelle. Mutta me pysähdyimme korttelin päässä ottamaan polttoainetta, minun ystäväni lähti kun samalla minä otin polttoainetta, ja uskon katuhenkilö tuli löydetyksi.

Joten sen jälkeen kun olimme polttoainetta, me olimme tiellä jälleen ja noin kolme tuntia myöhemmin me ajoimme Provon kaupungin rajoille. Noin kolme mailia ennen kampuksen aluetta automme alkoi jälleen sakkaamaan. Se vaikutti kuin autoni ei halua olla missään tekemisissä Brigham Young Yliopiston kanssa. Se yski kuin siinä olisi bensa lopussa kunnes me pääsimme mäen päälle ja minä käytännössä liu’uin vapaalla kampuksen parkkipaikalle.

Minun matkakumppanini oli päättänyt pysyä autossa ja rukoilla, ja minä aloitin rukouskävelyni kielillä. Heti kun olin ylittänyt kadun Yliopiston pääsisäänkäynnin kohdalla, minä aloin kuulla mielessäni, osia Psalmista 23:4-5 (4. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; .… 5. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitse vuotavainen.)

Minulla ei ollut aavistustakaan miksi tai kuka oli asettanut Psalmin päähäni. Sillä minä voin tuntea rukouskieleni puhuvan kielillä sen omilla äänillä kun minä kävelin, ja minä pystyin ajattelemaan selkeästi kun minun ruumiini oli rukoilemassa, mutta jostain muualta minä oli kuulemassa osia 23 Psalmista. Uskon sen tulleen henkimaailmasta; se oli kuin minun rukouskieleni olisi tekemässä sen oman asiansa, ja minun mieleni oli ajattelemassa ja tekemässä sen omaa asiaa; ja kolmanneksi, minä kuulin lauseita Raamatusta, ilman että ajattelin niitä.

Nyt, minä tiesin sen tärkeyden, mitä me olimme tekemässä, ja jos minun pitäisi kuolla täällä, minä menisin alas rukoillen kielillä minkä tahansa syyn tai suunnitelman tähden mikä Herralla oli. Minä tunsin se voivan olla mahdollista. Voin tuntea ihoni olevan kananlihalla ja minä olin alkanut hikoilla kun rukoilin ja tunsin tämän tunteen mahdollisesta kuolemisesta. Minä tiesin Herran sanoneen, että minut suojeltaisiin, mutta minä tunsin kuin olin sokeutettu ja häkin sisällä monien ihmissyövien leijonien kanssa. Minun täytyy olla totuudellinen, minä olin vähänpeloissani, mutta minä tiesin Herran olevan minun kanssani ja jos se menisi siihen pisteeseen, Herra jollakin tavalla nostaisi minut. Tämä oli hyvin outo tuntemus, sillä minä voin tuntea Voiman vuotavan rukouskielen lävitse.

Minulla ei ollut aavistustakaan mihinkä minun piti kävellä, joten minä kävelin mihinkä Herran henki johdatti minut. Noin kymmenen minuuttia käveltyäni, minä huomasin miehen lähtevän tästä yhdestä rakennuksesta ja hän katsoi minua oudosti, ehkä koska minä olin pukeutunut eri tavalla. Joten minä päätin kysyä häneltä kampuksen sijoittelua.

Hän oli pitkä mies ja hyvin ystävällinen ja meillä oli miellyttävä keskustelu. Hän sanoi, että rakennus josta hän oli juuri lähtenyt, oli uskonnollinen rakennus, missä uskonnollisia oppitunteja opetettiin, ja hän jatkoi koko kampuksen ja sen rakennusten kuvaamista.

Joten minä jätin Yliopiston Professorin ja jatkoin rukouskävelyäni. Se hämmästytti minua, että Herra oli huolehtinut uskonnollisesta rakennuksesta ensin, sitten minä jatkoin lopun campuksen kanssa, niin kuin Yliopiston Professori oli sen minulle näyttänyt.

Minä muistan kävelleeni kokonaan ympäri tämän seitsemän tai kahdeksan kerroksisen rakennuksen, uskon sen olleen opetushenkilökunnan rakennus. Kun katsoin tätä suurta rakennusta, minä näin hengessä demonin, joka oli yhtä suuri kuin rakennus, kaatuvan niin kuin valtava jättiläispunapuu.

 

Rukouksen jälkeen, kampuksen rakennusten välissä, huomasin ihmisten kaikkialta kampuksesta kävelevän kohti tätä kirkkoa tai temppeliä, ja minä kysyin Herralta, pitäisikö minun rukoilla myös tuon rakennuksen ympärillä.

Hän sanoi, "Ei, te olette valmiita, nyt Minä haluan teidän lähtevän."

Kun minä palasin auton luokse, melkein kaksi tuntia myöhemmin, minä sain selville että minun matkaystäväni oli rukoillut temppelin ympärillä ja lähellä leirintäalueen muita alueita, samaan aikaan kun minä olin rukoillut.

Minulla oli koko ajan se vaikutelma, että minä olin vastuussa viemään ystäväni pois tältä alueelta tai osavaltiosta kiireesti. Sitä on vaikea selittää, mutta se vaikutti olevan kuin suora ohje Herralta. "Kiirehdi, vie ystäväsi ja itsesi pois täältä." Joten minä kiirehtien ajoin kadun ylitse ja ostin kanasämpylän mahaani varten, joka itki ruokaa, sillä tämä rukouskävely oli kuluttanut minut loppuun. Sen jälkeen kun olin saanut pikaruokalan kanasämpylän, minä ajoin ja söin. Me löysimme moottoritien ja ajoimme etelään kohti Nevadan rajaa niin nopeasti kuin pystyimme, ja yhtäkkiä autoni vaikutti käyvän kuin voittaja.

Tämän ajon aikana minä kuulin äänen jatkuvasti sanovan, tule takaisin, tule takaisin, älä lähde.

Minä ajoin tunteja samaan aikaan rukoillen. Me olimme noin puolen tunnin matkan päässä Nevadan rajasta, kun asiat alkoivat mennä oudoiksi. Kun olin ajamassa, jokin osui silmääni tien laidassa. Se oli pimeä hengellinen varjo, ja yllätyksekseni se näytti olevan liftaamassa moottoritien laidassa. Nähtyäni sen päätin lisätä vauhtiani, mutta viisi minuuttia myöhemmin kun katsoin kuinka minun ystäväni oli nukkumassa pää nojautuneena ikkunaa vasten ja tämä demoninen voima oli riippumassa kiinni auton ulkopuolella, katsomassa lasi-ikkunan läpi kun minun ystäväni oli nukkumassa ikkunaan nojaten. En sanonut sanaakaan, sillä en halunnut pelästyttää ystävääni.

Sitten siellä oli toinen ääni, joka sanoi jatkuvasti, "Aja sillan reunan yli, aja sillan reunan yli," mutta minä vain jatkoin rukoilemista ja ajamista yrittäen päästä Utahin rajalle niin nopeasti kuin mahdollista. Luulen että mikä tahansa se oli; se oli alkanut Brigham Young yliopiston hengestä. Demoniset voimat olivat vihaisia ja olivat meidän perässämme kun ajoimme kohti rajaa.

Kun me olimme kahdenkymmenen minuutin päässä rajasta, hyökkäykset minua kohti alkoivat olemaan fyysisiä. Minun vasen jalkaani alkoi polttaa ja koskemaan niin kuin jokin puristaisi sitä, niin kuin se olisi metallisessa puristimessa. Minä vain jatkoin rukoilemista kielillä ja minun mieleni yritti sitoa ja nuhdella Saatanallisia voimia.

Sitten minun oikea käteni alkoi saamaan teräviä kipuja, mutta minä vain jatkoi rukoilemista, rukoilemista, rukoilemista ja rukoilemistayrittäen päästä Nevada rajalle niin nopeasti kuin pystyin.

Sitten ilman varoitusta minua iskettiin nivusiin. Nyt minä olin todella kivussa, ja minä en pystynyt pysäyttämään sitä millään mahdollisella tavalla. Yhdessä kohdassa tunsin haluavin pysäyttää auton, mutta tiesin ettei ystäväni halunnut sitä, ja Herra painotti että meidän piti lähteä, ja koska tunsin olevani vastuussa viemään ystäväni pois osavaltiosta, minä päätin jatkaa kivun kanssa, ainakin siihen asti kunnes olimme turvallisesti Utahin osavaltion ulkopuolella. Kun me lopulta saavutimme rajan, minä olin hyvin iloinen mies.

Kun me olimme päässeet pois Utahin osavaltiosta, minun ystäväni otti ajovuoron ja minä yritin saada vähän lepoa. Tämä koko Brigham Young Yliopiston episodi testasi minua maksimiinsa Kristillisessä vaelluksessani Kristuksen kanssa. Katsoessani sitä taaksepäin nyt, minä näen syyn kaikkeen siihen koulutukseen, mitä Herra antoi minulle rukouksesta ja kuuliaisuudesta näinä menneinä vuosina. Sillä minä tiedän nyt. Minä varmasti en olisi tehnyt tätä muutama vuosi sitten.

Kaikki mitä voin sanoa on, "Kiitos Herralle, mutta minä luulen, että sinä olet valinnut väärän henkilön tätä varten. Amen."

 

 

402. NäkyjaTapahtuma - Raymond Aguilera 6. Helmikuuta 1994 klo 8:30.

Näky:
Sain näyssä saman vuoren kahdessa eri kuvassa, ensimmäisessä sen huippu oli peittyneenä valkoiseen lumeen ja seuraavassa kuvassa se oli kokonaan peittynyt lumeen.

 

Näky:
Kuva valkoisesta kellosta.

 

Näky:
Neliönmuotoinen lamppu, jota pystyi pitämään kädessä päältä tai se voitiin laittaa koukkuun ja jokaisessa kulmassa pidike missä lasi liukui sisään.

 

Tapahtuma:
Vihollinen juuri näytti minulle kuvan aasista takapuolelta ja kutsui minua aasiksi. (ass=aasi, takapuoli) (loppu)

 

 

401. Näky - Raymond Aguilera 5. Helmikuuta 1994 klo 12 keskipäivällä.

Näky:

Näen lumeen peittyneen laakson, missä sankka sumu aaltoili mäkien tai kanjonien välissä. Nyt minä näen sumun eri kulmasta ja se on liikkumassa näiden kahden vuorijonon välissä.

Näky:

Näen valtavan miekan, se on suuri kuin vuoret ja se on uppoutuneena sumun ja lumen peittämään laaksoon kahden vuorijonon välissä.

 

Näky:
Näen vuoren huipun, jonka kärki on peittyneenä kirkkaaseen valkoiseen lumeen ja juuressa on mustaa ja ruskeaa väriä.