(Scroll down for english version)

Neljäs Ukkonen

Useiden viikkojen ajan tämä viesti on ottanut muotoa, kun olen astunut sisään ja läpi Näkylaakson. Joka kerta kun aloitan ja etenen siinä, niin tähän mennessä Näky vaikuttaa jo valmiilta, mutta kaukana täysin ymmärretystä.

Se alkaa siitä kun seison rannalla, puettuna mustaan haarniskaan. Täysin siihen koteloituna niin kuin se olisi toinen iho. Kuukausien ajan tämä haarniska on ollut osa näkyä ja sanomaa. Siellä oli voimakas tuuli puhaltamassa mereltä rannalle. Siellä oli paljon roskaa, jonka tuuli ja aallot olivat työntäneet ympäri rantaa. Katsoessani siellä oli ‘joitakin’ kipittämässä ympäri rantaa keräten tätä hylkytavaraa. Nyt ajattelen, että näin ihmisiä näissä ‘joidenkin’ joukossa, mutta erot olivat pienet ja vähäiset. Silti se oli selkeä kuva ihmisistä ja demoneista keräämässä/kilpailemassa samasta ”roskasta”, joka oli tullut mereltä.

Kun kävelin veden rajalla, niin ajoittain tuulenpuuska tuli päälleni ja yhtäkkiset aallot kuohuivat ympärilläni. Huomasin, että joskus sekä ihmisiä että demoneita jäi kiinni näihin yhtäkkisiin hyökyaaltoihin/tyrskyihin, ja heidät vedettiin mereen. Tässä oli jotakin, jota pidin hetkellisesti kiinnostavana, ja kun pysähdyin katsomaan sitä, niin kuulin HÄNEN ÄÄNENSÄ ja minä kiirehdin eteenpäin.

Pian tämän jälkeen siellä oli ‘jyrkänne’, joka nousi rannasta. Aallot iskivät KALLIOTA vasten ja vetäytyivät takaisin merelle. Siellä vesirajan yläpuolella seisoi KUNNIAN KUNINGAS puettuna Mustaan HAARNISKAAN ja ruskea viitta HARTIOITTENSA päällä.

HÄN osoitti merelle päin ja minä näin jotakin, joka näytti vesivallilta horisontin tasalla. Erityisen tummia pilviä kierteli ilmassa sen yläpuolella. Henkeni läpi meni tuntemus, että ne odottivat vapaaksi pääsyä, kun käännyin kohti MESTARIANI. En odottanut täydellisen hellää ääntä, mutta sen minä välittömästi kuulin.

”MINÄ KERROIN SINULLE, VANHA KOIRA, ETTÄ MYRSKY OLISI TULOSSA. MUTTA KUKAAN EI OLE IKINÄ VIELÄ NÄHNYT TÄMÄNKALTAISTA MYRSKYÄ.” Tämän sanottuaan HÄN kääntyi ja käveli jyrkänteen juurelle.

”SINÄ OLET KUULLUT NIIDEN ÄÄNET, JOTKA SANOVAT ETTÄ MYRSKYÄ VOIDAAN VIIVYTTÄÄ. SIELLÄ ON NIITÄ, JOTKA SANOVAT, ETTÄ HEIDÄN KESKITETYT PONNISTELUNSA VIIVYTTÄISIVÄT MINUN KÄTTÄNI. MIKÄ PYSYY ON SE, ETTÄ TÄMÄ MYRSKY ON ITSE AJAN VIRTA. SINÄ NÄET SEN VIELÄ SIITÄ AJAN KOHDASTA MISSÄ ASTUIT IKUISUUTEEN. AJALLA EI OLE MUUTA MERKITYSTÄ TÄÄLLÄ, KUIN SE MINKÄ MINÄ SILLE ANNAN.”

Kun HÄN puhui, MYRSKYN ja HYÖKYAALLON vauhti nopeutui ja ne iskeytyivät KALLIOTA vasten ja ”pimeys” lisääntyi ja yhtäkkiä lakkasi ja KIRKKAUS POLTTI KASVOJANI. Kun katsoin, HÄN SEISOI VALKEAAN ja KULTAAN puettuna ja minä vaivuin polvilleni maata kohti.

Ja yhtä nopeasti kuin KIRKKAUS TULI, me olimme takaisin ennen MYRSKYÄ olleessa pimeydessä.

”NOUSE YLÖS VANHA YSTÄVÄ, JA KIIPEÄ”, jälleen kerran kuulin naurua HÄNEN ÄÄNESSÄÄN, kun vapina poistui ja HÄNEN ILONSA VOIMA TÄYTTI minut. Minun edessäni oli jyrkänne ja aloin välittömästi kurottautumaan ylös kohti kädensijoja. Voin yhä tuntea tuulen ajoittain iskeytyvän minuun, mutta aina kun käteni kurottautuivat tai jalkani koskettivat KALLIOTA, niin HAARNISKA vaikutti kiinnittyvän siihen kiinni. Kesti jonkin aikaa kiivetä. Kun ensimmäisen kerran kiipesin tätä seinämään, ihmettelin mitä olin tekemässä ja miksi. Mutta nyt joka kerta kun kiipeän, niin se vaikuttaa hyvin mitättömältä.

Saavuttuani huipulle, minä seisoin paljaalla kalliolla, jonka tuuli ja aallot olivat puhdistaneet. Ei hiekkaa, maata, tai mitään muutakaan. Edessäni oli tämä muoto ja minä kävelin nopeasti sen luo. Kun pääsin sinne, niin siinä oli pystysuora tasainen seinä, joka tuli suoraan maasta ja kohosi pimeänä korkealle yläpuolelleni. Muutaman ensimmäisen kerran aikana, kun tulin tämän seinämän luo, niin se ei vaikuttanut kovinkaan korkealta, mutta käsitykseni on muuttunut parin viime viikon aikana. Seinämässä ei ollut laastivälejä ja vaikutti olevan leikattu kiinteästä kivestä. Hitaasti aloin seurata seinämää kulmaa kohti, joka oli terävä 90 asteen neliömäinen kulma. Joka kerta kestää vähän aikaa kulkea kaikkien neljän kulman ympäri ja palata paikkaan josta lähdin. Ensimmäisellä kerralla tein sen kuluttamalla aikaa tutkimalla KIVEÄ ja huomasin kallionjyrkänteen, tämän seinän, ja HAARNISKAN materiaalin samankaltaisuuden. Ne olivat kaikki mustia, ja vaikuttivat olevan samasta materiaalista.

Ensimmäisellä kerralla ajatukseni kiisivät JUMALAN koko haarniskan parissa. USKO, PELASTUS, VANHURSKAUS, TOTUUS ja EVANKELIUMI ovat kaikki SANAN näkökulmia.

Mietiskeltyäni tätä vähän aikaa, kuulin HÄNEN ÄÄNENSÄ sanovan ”ETKÖ AIO TULLA SISÄÄN?”

No siellä ei ollut mitään ovia, ikkunoita, tai mitään muutakaan nähtävää näissä 4 seinässä ja 4 kulmassa. Kun tuijotin ensimmäisen kerran edessäni olevaa mustaa vallia, muistan ajatelleeni tämän olevan naurettavaa ja että minun pitäisi tietää mitä tehdä. Ja seisoin siinä vähän aikaa odottamassa, kunnes tuo hiljainen, hempeä ääni muistutti minua joidenkin profeetallisten ystävieni suosikki SANOISTA....JATKAA ETEENPÄIN(press on)....PAINAA LÄPIMURTOON (press through)....(press in).... ja asetin kämmeneni seinää vasten ja painoin sitä...ja muistin sanan, joka annettiin minulle joitakin viikkoja sitten...SIELLÄ OLI HUNTU....ja minun käteni virtasi läpi ja minä astuin läpi VALON paikkaan.

Kun astuin läpi, en ollut enää haarniskassa, vaan minulla oli päälläni soljuva valkoinen viitta, joka oli kirjailtu kullalla. Joidenkin tyynyjen keskellä ja matalan itämaisen pöydän ääressä istui YLKÄ. HÄNELLÄ oli päällään samanlaiset ”HÄÄVAATTEET” ja kruunut...koko huone oli tehty kullasta ja kirkkaista väreistä. Seinät olivat kullasta ja valonvälkkeestä. Seinä oli pehmeä ja lämmin koskea. Se oli tehty puhtaasta kullasta ja jostain jonka täytyi olla arvokkaita kiviä. Jokainen kivi säteili VALOA elävinä väreinä kaikissa mahdollisessa sävyissä. Yleensä kun olen HÄNEN LÄSNÄOLOSSAAN, koko minun huomioni tulisi olla naulittuna KUNNIAN KUNINKAASEEN, mutta nyt kuitenkin tunsin olevani kuin joku juntti turisti töllistelemässä tavaraa, samalla kun ISÄNTÄ oli suoraan edessäni. En tiedä kuinka kauan tuijotin ja kurkottelin kaulaani....mutta lopulta minä olin istumassa HÄNEN vieressään ja olin täysin häkeltynyt.

”NO, VANHA KOIRA, MITÄ AJATTELET?” HÄN KYSYI. Rehellisesti puhuen minä olin täysin sanaton. Vielä pahempaa oli se, ettei ollut mitään tapaa jolla olisin voinut kuvata visuaalisia kuvia, tuoksuja, HÄNEN ÄÄNENSÄ JA NAURUNSA pehmeää ”musiikkia”. Ei, minulla ei ollut yhtään sanaa vastata HÄNELLE silloin, tai nyt. Kuinka ”hääkammiota” voitaisiin kuvata?

”MINÄ TOIN SINUT TÄNNE ENSIN, JOTTA SINUN SYDÄMESI EI MURSKAANTUISI JA HENKESI HAAVOITTUISI”, HÄN ALOITTI. ”TÄMÄ ON PAIKKA, JONKA OLEN VALMISTANUT ISÄNI TALOSSA. SAMAAN AIKAAN SE ON TORNI, JOTA OLEN KUTSUNUT SINUT RAKENTAMAAN. ABBA ON TYYTYVÄINEN JA TYÖ ON TEHTY. JOTEN JÄLJELLÄ ON AINOASTAAN SE, ETTÄ MORSIAN KANNETAAN POIS. MUTTA ENNEN KUIN TEEN TÄMÄN, MINULLA ON VIELÄ JÄLJELLÄ KESKENERÄISEN TYÖN NELJÄ ERI OSAA, JOTKA TULEVAT TOTEUTUMAAN NOPEASTI. NYT ON AIKA SINUN NÄHDÄ JA PUHUA SE MITÄ SINÄ NÄET, SILLÄ MINÄ OLEN USKOLLINEN, VAIKKA IHMINEN EI OLISI.”

Tämän jälkeen me nousimme seisomaan ja kävelimme seinän luo ja minä painuin (press) sen läpi jälleen ulkona olevaan pimeyteen, ja minä olin mustassa haarniskassa ja minun oikeassa kädessäni oli raitainen sauva. Mutta tällä kertaa minulla oli ruskea hupullinen viitta haarniskan päällä. Olin minä sitten menossa mihin tahansa, minun ei ollut tarkoitus tulla nähdyksi. Tämä oli päivänselvää. Rautasauvaa en edes ajatellut tässä vaiheessa.

Kun kävelin vähän matkaa kohti merta, huomasin muodon pimeydessä ja tiesin sen olevan määränpääni. Se vaikutti pitkältä kävelymatkalta, ja tiesin olevani lähellä kun tunsin hiekan jalkojeni alla. Tämä yllätti minut, sillä tiesin etten ollut kiivennyt alaspäin. Joten raapaisin hiekkaa jalallani, ja tuuman paksuisen hiekkakerroksen alla oli TODELLINEN KALLIO...ja tämä sai kylmät väreet kulkemaan selkärangassani.

Jatkaessani kävelyä eteenpäin, tunsin olevan lievässä ylämäessä. Ja kun silloin tällöin työnsin rautasauvaa hiekkaan ja iskin kalliota, niin se tuli vain syvemmäksi kävellessäni. Lopulta seisoin suuren rumilla valoilla ja väreillä valaistun rakennuksen edessä. Sen arkkitehtuuri oli sekamelska eri tyylejä ja aikakausia. Se oli ruma ja teeskentelevä. Tulin suurten kaksoisovien luo, jotka oli selvästi suljettu tai pultattu kiinni sisäpuolelta, mutta joissa silti oli lukot ulkopuolella. Sain välittömästi vaikutelman, etteivät he halunneet kenenkään pääsevän sisään...tai ulos. Joten työnsin sauvalla ovea vasten ja se avautui suurella rikkovalla äänellä, mutta siellä ei ollut ketään huomaamassa sitä.

Kun astuin sisään, odotin löytäväni rakennuksen sisäpuolen. Sen sijaan olin kadulla, jossa oli toisissaan kiinni olevia rakennuksia molemmin puolin. Kaikki nämä rakennukset näyttivät vanhoilta ja käyttämättömiltä. Joten kävelin katua alaspäin ja lisää kuluneita raunioita meni ohitseni molemmin puolin. Kävellessäni aloin kuulla melua ja nähdä samanlaista rumaa epäaitoa valoa, jota olin nähnyt ulkopuolella. Minä tulin kulmaan ja tein 90 asteen käännöksen ja näin ”ihmisiä”.

Useimmat olivat kumarassa suurten taakkojen ollessa sidottuina heidän selkiinsä ja hartioillensa. Joillakin oli niin suuret taakat, että he raahautuivat maassa niiden perässä. Sitten siellä oli niitä, joilla oli kahleita ympärillään, nilkoissa ja ranteissa kalisemassa niin kuin Marleyn haamu JOULUKERTOMUKSESSA (A Christmas Carol). Heillä, joilla oli taakkoja, näytti olevan tarkoitus ja päämäärä. Kahleissa olevat näyttivät kuljeksivan päämäärättömästi. Ja minä tunsin PYHÄN HENGEN MURHEEN heidän kaikkien tähden. Sitten näin lapsia. Monet olivat pieniä....tyypillisiä konttaavia lapsia...taaperoita ilman kahleita ja taakkoja. He vain kuljeksivat katua pitkin, tai seurasivat jotakuta taakoitettua tai kahlittua. He vaikuttivat viattomilta ja huolettomilta, joilla oli hyppelyä askelissaan ja sellaista elämäniloa, jota kaikilla lapsilla näyttää olevan kun he ovat terveitä. Tunsin vaikeasti selitettävää kipua hengessäni kun ennakkoaavistus alkoi olemuksessani. Jatkoin kävelyä. Jälleen tulin kulmaan ja käännyin....

Yhtäkkiä olin kadun viimeisellä osalla ja sen loppu putosi ilmeiseen tyhjyyteen kun etsin sitä katseellani. Nyt toisella puolella olevissa rakennuksissa näytti olevan merkkejä käytöstä. Jotkut olivat hyvin vanhoja ja niissä näytti olevan useita kerroksia maalia. Jotkut olivat niin uusia, että laasti oli vielä märkää ja muuraus maalaamatta. Ja yhtäkkiä tarina rupesi avautumaan.

Ovilla oli ”huutajia” kutsumassa niitä jotka olivat kadulla. Joillakin oli päällään mustat viitat tai puvut, ja roomalaiset kaulukset. Toisilla oli päällään papilliset kaavut ja joillakin oli kolmiosaiset puvut. Ja näistä ovista aivan viimeisimmän ja uusimman edessä oli ”huutajia” farkuissa ja t-paidoissa, tatuoituina ja nahkatakit päällä. Oli huutajat sitten soljuvissa kaavuissa ja rintaristit riippumassa tai moottoripyöräjengiläisen väreissä, heillä kaikilla oli huutokaupanpitäjän puhetyyli ja he etsivät ”merkkejä”....ja hengessäni tiesin katsovani VALHETTA. Sitten huomasin ”huutajien” vetävän taakoitettuja ja kahlehdittuja ovista sisään ja sitten lähettivät heidät ulos suurempien taakkojen ja painavampien kahleitten kanssa. Ne, joilla oli suuremmat vetävät taakat, juoksivat sisään ja eivätkä tarvinneet yhtään sanaa ”huutajilta” mennäkseen sisään...se oli osa heidän taakastaan. Ne, joilla pienet kahleet, tarvitsivat enemmän ”hehkutusta”, jotta heidät saatiin sisään.

Sitten näin nuo taaperot....monia heistä veti oven läpi he, joilla oli taakkoja ja kahleita. Kun he tulivat ulos, he eivät enää näyttäneet viattomilta ja terveiltä. Kaikki tulivat ulos kahlittuina tai taakoitettuina, ja minä tunsin murhetta syvällä sisälläni. Katsoessani aika kului ja suuret joukot menivät ohitse. Hitaasti kävelin kadun päähän ja siellä missä päällyste loppui, se todella loppui. Katsoin alas ja näin meren vyöryvän kadun alla niin kuin se olisi ollut veden päälle rakennettu laituri tai kävelysilta.

Kun lähdin pois reunalta, näin toisen jolla oli päällään RUSKEA KAAPU ja HUPPU. Jälleen kerran seisoin KAIKKEIN PYHIMMÄN HENGEN edessä. Ja niin kuin GEHENNAN LAAKSOSSA, tunsin tuon MURHEEN. Yhtäkkiä tajusin, että tämä oli Gehenna, toisessa muodossa.

KAIKKEIN PYHIN HENKI kääntyi ja käveli kohti kadun vilkkaimman alueen keskustaa. Siellä hän kääntyi ja osoitti alaspäin jotain, joka näytti mukulakiviltä. Silti tajusin tämän kaiken olevan osa SUURTA EKSYTYSTÄ...VALHETTA. Ja tiesin tarkasti mitä minun tuli tehdä. Kun KAIKKEIN PYHIN HENKI tuli luokseni, minä riisuin viittani ja ojensin sen mikä oli PYHÄÄ PYHÄLLE. Kun HÄNEN KÄTENSÄ KOSKETTI minua ensimmäisen kerran, valtava voima ja tuli vaikuttivat virtaavan minun lävitseni. Nostin jalkani ja polkaisin katua ja kaikki molemmin puolin minua olevat rakennukset heiluivat. Nostin KUNINKAAN SAUVAN ja heilautin sitä iskien tien päällystettä, ja se repeytyi niin kuin paperimassa. Nyt minun jaloissani oli ammottava aukko. Pitäen molemmin käsin SAUVASTA niin kuin salkoaseesta (quarterstaff), katsoin ylös ja alas katua. Taakoitetut ja kahlehditut seisoivat mykistyneinä. Kaikki melu oli lakannut. Mutta kaikki ”huutajat” tuijottivat minua, ja tajusin että olin näkemässä ENSIMMÄISEN UKKOSEN koiria....seurakunnan demoneita. Sitten minä pudottauduin huudon ja naurun kanssa kadussa olevaan aukkoon.

(Nyt tässä on jotain, jota en ole vielä käsittänyt täydellisesti. Joten kuvaan sen minkä näin niin kuin sen näin)

Putosin lyhyen matkaa ja upposin lähes polviini asti pehmeään hiekkaan. Molemmin puolin minua oli ”perustukset” kaikkeen siihen mitä olin ylhäällä kadulla nähnyt. Hiekan päällä oli jotain, jotka näyttivät olevan pelikortteja.... suuria pelikortteja. En saanut selvää yhdenkään yksittäisten kortin maasta tai arvosta. Jotkut olivat erillään, mutta suurin osa oli asetettu yhteen. Kun aloin liikkumaan enemmän, huomasin etteivät useimmat kortit olleet normaalista korttipakasta. Sitten aloin huomata yksittäisiä ja monia yhdessä olevia Tarot tyyppisiä kortteja. Lähempänä kohtaa missä hiekka loppui ja meri alkoi, näin enemmän Tarot kortteja. Hitaasti aloin kävelemään poispäin mereltä.

Ja nopeasti huomasin, että mitä kauemmaksi kävelin mereltä, sitä enemmän siellä oli kortteja pitämässä julkisivua ylhäällä pääni päällä. Tiesin, että olisin voinut repiä alas jokaisen perustuksen, jonka näin. Mutta minua ei oltu lähetetty tekemään sitä. Joten kun katto ja maa lopulta kohtasivat, minä tulin katon läpi yhtä helposti kuin olin mennyt kadun läpi. Menin usean jalan vahvuisen hiekkakerroksen läpi, ja seisoin ulkopuolelle kaupunkia/rakennusta, joka oli rakennettu hiekasta ja pelikorteista. Tunsin oloni masentuneeksi.

Kun seisoin siinä katsomassa jotain, joka oli selvästi amerikkalainen seurakunta / uskontokunta, minä halusin olla vihainen, mutta ainoa tunteeni oli murhe. KIINTEÄ KALLIO oli nyt paikallaan jalkojeni alla, ja tämä ikävä pimeä kuollut paikka seisoi minun ja TULEVAN MYRSKYN välissä. Nyt muistin sananpaikan siitä, ettei ole mitään uutta auringon alla. Vuosia sitten KAIKKEIN PYHIN HENKI oli sanonut monien kautta, että MYRSKY oli tulossa. Tämä PUHDISTAMINEN tulisi tapahtumaan. Kuinka monta kertaa olinkaan kuullut, että JÄRKYTTÄMINEN tulisi toteutumaan? Nyt katsoin kuinka TULVA saavutti tämän rumiluksen, jonka ihmiset ja demonit olivat rakentaneet KALLION sijaan hiekalle. Varoittamatta tunsin tuon KOSKETUKSEN hartiallani ja KUULIN tuon ÄÄNEN, jonka olin kuullut niin usein, ”KAIKKI TULEE MENEMÄÄN HYVIN”.....JA NIIN KUIN AIEMMIN, KAIKKI ALKOI YHTÄKKIÄ KULKEMAAN ETEENPÄIN NOPEUTETTUNA, JA SE JOTA ME AJATTELEMME SEURAKUNTANA, TULI MURSKATUKSI JA HEITETYKSI MEREN KESKELLE.

Vähäksi aikaa PIMEYS tuli monta astetta kovemmaksi.....ja kuulin ABBAN KUISKAAVAN... TÄMÄN KAIKEN TÄYTYY OLLA NÄIN, SILLÄ MINÄ OLEN. SE ON JO TEHTY, POIKANI, SIELTÄ NÄHDEN MISSÄ MINÄ ISTUN. Ja yhtäkkiä Pimeys yksinkertaisesti lakkasi ja HÄNEN KUNNIANSA KIRKKAUS YMPÄRÖI MINUT. JA KUN ME OLIMME KÄVELLEET HÄNEN VIINITARHASSAAN, HÄN OTTI MINUA KÄDESTÄ KIINNI JA KÄÄNSI MINUT YMPÄRI. MINUN EDESSÄNI OLI TÄMÄ PUHTAAN VALON MAHTAVA TORNI, SE OLI VALTAVA..... SITTEN HUOMASIN, ETTÄ KALLIO JOLLA SEISOIN, OLI KUIN ELÄVÄÄ TULTA KUN SE HEIJASTELI ABBANI KIRKKAUTTA. TÄÄLLÄ HUOMASIN, ETTÄ SE HAARNISKA JOKA YHÄ OLI PÄÄLLÄNI....TÄYSIN MUSTA KUN SE OLI ILMAN VALOA....OLI NYT PUHDASTA KRISTALLIA, JOKA HEIJASTELI JA KUIN PRISMA NÄYTTÄMÄSSÄ KAIKKIA SATEENKAAREN VÄREJÄ.

”MINUN POIKANI, KUKAAN EI OLE KOSKAAN KYSYNYT TUOSTA HAARNISKASTA, HARVAT ARVASIVAT OIKEIN. MUTTA KAIKKI ON HYVIN. MINÄ KIEDOIN SINUT SANAANI. MIKÄÄN EI OLE VAHVEMPAA....MIKÄÄN EI OLE ARVOKKAAMPAA MINULLE. MONET PUHUVAT JA YLPEILEVÄT KOKO SOTA-ASULLA, MUTTA EIVÄT SILTI ELÄ SIINÄ. HARVAT OVAT VALINNEET PITÄÄ SITÄ PÄÄLLÄÄN MINUN TARKOITUKSIANI VARTEN. KUKAAN EI VOI PITÄÄ SITÄ PÄÄLLÄÄN MAKSAMATTA HINTAA. SINÄ RAKENSIT MINUN TORNINI. SITÄ TULLAAN KÄYTTÄMÄÄN MAHTAVASTI TULEVINA PÄIVINÄ.”

Tässä kohtaa me saavutimme TORNIN OVEN ja HÄN OLI odottamassa meitä. Kun me menimme HUNNUN läpi HÄÄKAMMIOON, joka oli SUURI JUHLASALI, SAMANLAINEN JONKA NÄIN KAUAN AIKAA SITTEN. MUTTA SE OLI NIIN ERILAINEN.

Niin kuin pieni lapsi pidin tiukasti ABBAN KÄDESTÄ, kun liikuimme pöytien välissä, ja “palvelijoilla” oli kiire. (älkää kysykö mitä he olivat tekemässä, se ei vaikuttanut niin tärkeältä kun kävelin VANHAIKÄISEN...JA KIRKKAUDEN POJAN kanssa.)

Olin kuin lapsi joka kuuntelee, mutta ei ole kuitenkaan keskustelun osapuoli, kun me jatkoimme sitä jonkin aikaa ja kävelimme tämän VALMISTETTAVAN paikan lävitse. Sen kokoa ja mittasuhteita oli mahdoton ymmärtää. Lopulta me tulimme paikkaan, missä meidän oli tarkoitus olla ja minä kuulin ABBAN lausuvan ”SE ON HYVÄÄ”. Kun ABBA päästi KÄDESTÄNI irti, POIKA otti kiinni olkapäästäni, ja me käännyimme poispäin. Nopein harppauksin me tulimme paikkaan, missä toiset olivat olleet odottamassa. Naurua ÄÄNESSÄÄN HÄN JULISTI ”SE ON HYVÄÄ”. Kaikki muut hymyilivät ja taputtivat toisiaan hartioille. Selvästi he olivat olleet siellä odottamassa jo jonkin aikaa. Jokaisella oli päällään valkoiset häävaatteet, niin kuin minullakin. Ja jälleen yhtäkkisesti olin ulkona rannalla HÄNEN KÄTENSÄ olkapäälläni....meillä molemmilla oli päällämme musta haarniska.

”OLET PUHUNUT TODELLA VÄHÄN, OLD DOG”, HÄN NAUROI. On aikoja, jolloin sanat eivät vain näytä toimivan, ja tämä oli yksi niistä. Niin monia nähtyjä asioita....niin monia kuvia. Tämä on HÄNEN NELJÄS UKKOSENSA, silti niin erilainen kuin kolme ensimmäistä.

”KERRO HEILLE SE MITÄ OLET NÄHNYT SANOILLA, JOTKA MINÄ TULEN ANTAMAAN SINULLE”, SANOTTIIN KAIKKEIN PYHIMMÄN HENGEN RYTMIKKÄÄLLÄ ÄÄNELLÄ, KUN HÄN LIITTYI MEIHIN, JA HÄN LAITTOI RUSKEAN VIITAN KÄSIVARTENI PÄÄLLE. ”TULEVINA PÄIVINÄ SINUN PITÄÄ SUOJELLA ITSEÄSI JA OLLA PAIKALLASI. TAISTELU ON TODELLAKIN VASTA ALKANUT. TODELLISET PALVELIJAT JA TALOUDENHOITAJAT OVAT JOKA PUOLELTA PAINEEN ALLA. AIKA ON TODELLAKIN LYHYT”.

”OLD DOG”, SANOI MINUN KUNINKAANI, ”LUOPIOSEURAKUNTA RAKENSI ITSENSÄ HIEKALLE, EIKÄ KALLIOLLE. HE TODELLAKIN SIIRSIVÄT HIEKAN JA ASETTIVAT SEN KALLION PÄÄLLE KOHOTTAAKSEEN ITSENSÄ KALLION YLÄPUOLELLE. HE PELASIVAT UHKAPELIÄ KEHNOSTI. RAKENTAESSAAN HE OVAT SIIRTYNEET KAUEMMAKSI MINUN SANASTANI KUNNES HE RAKENSIVAT TÄYSIN HIEKALLE, JA IHMISTEN JA RIIVAAJIEN OPEILLE. HE LUOVAT PALVELUTEHTÄVIÄ JA OHJELMIA, JOTKA OVAT TÄYDESSÄ KONFLIKTISSA ABBAN TAHDON KANSSA. HEIDÄN MOTIIVINSA OVAT LIHALLISIA, METODINSA MAAILMALLISIA, HEDELMÄT KATKERIA. HENGET, JOTKA ANTAVAT VOIMAN JA OHJAAVAT HEITÄ, OVAT SAASTAISIA JA EKSYTTÄVIÄ, MUTTA HEISSÄ EI OLE MITÄÄN EROTTELUKYKYÄ, SILLÄ HE PALVELEVAT OMAA VALTAKUNTAANSA. HE KÄYTTÄVÄT MINUN NIMEÄNI TÄKYNÄ JA SAAVAT MONET KOUKKUUN.”

”TÄMÄN LUOPIOSEURAKUNNAN SUURIN KAUHISTUS ON SE, ETTÄ SE PALVELEE VIHOLLISTA MINUN NIMESSÄNI. NYT MINÄ KAADAN HEIDÄN TALONSA MYRSKYSSÄ, JOKA NYT TULEE.”

”KERRO SILTI RAKKAALLENI, JOKA ON TÄMÄN RUMILUKSEN KESKELLÄ, ETTÄ SIELLÄ ON PAIKKA VALMISTETTU JA RUOKAPÖYTÄ VALMIINA. TULET LÄHETTÄMÄÄN TÄMÄN ULOS PÄIVÄÄ ENNEN PUURIMIA KERTOMAAN RAKKAALLENI, ETTÄ MINÄ TODELLAKIN OLEN KUNINGAS, JOKA RAKASTAA KUNINGATARTAAN. ETTÄ HÄNTÄ TODELLAKIN VALMISTETAAN TÄTÄ HETKEÄ JA TÄTÄ VALTAKUNTAA VARTEN, SILLÄ KOSKAAN AIEMMIN EI TÄLLÄISTA AIKAA OLE OLLUT TAI TULE OLEMAAN.”

“HÄNEN (she) TÄYTYY RUKOILLA JA PAASTOTA KANSANSA PUOLESTA. HÄNEN MYÖS TÄYTYY SAADA VIRKAILIJOIDENSA (ATTENDANTS) OLEMAAN SAMAA MIELTÄ KANSSAAN. NE JOTKA KIELTÄYTYVÄT HÄNEN ANOMUKSESTAAN, EIVÄT TULE LÖYTÄMÄÄN ÖLJYÄ LAMPUISTAAN, KUN MINÄ TULEN KUIN VARAS YÖLLÄ.”

“MUTTA SINUN VANHA YSTÄVÄNI, TÄYTYY KAMPPAILLA IHMISEN KANSSA. HÄN HERMOSTUU SINUUN JA KAIKKIIN MINUN YSTÄVIINI, MINUN PELJÄTTÄVIIN TAISTELIJOIHINI, KUN MINUN RAKKAANI RUKOILEE JA PAASTOAA. JOTEN KUN HÄN ASETTAA SINUT KUNINKAAN HEVOSELLE, NIIN ÄLÄ EKSY, SILLÄ TÄMÄ EI OLLUT SITÄ MITÄ HÄN TOIVOI. MUTTA YKSIKÄÄN HÄNEN TOIVEISTAAN TAI SUUNNITELMISTAAN EI TULE MENESTYMÄÄN.”

“PUHU MINUN OMILLENI, NE JOILLA ON KORVAT KUULLA, TULEVAT KUULEMAAN. NIIDEN JOTKA OVAT KUUROJA, EI TULE VIEDÄÄ SINUN AIKAASI TAI VOIMAASI. SINUN TAISTELUITASI OVAT NE, JOIHIN MINÄ LÄHETÄN SINUT, EIVÄT NE JOIHIN MUUT TULEVAT SINUA KYSYMÄÄN.”

Tämän kanssa hän läimäytti minua olkapäälle ja palasin tähän maailmaan.... Niin loppuu tämä NELJÄS UKKONEN.

Selah

Old Dog

The Fourth Thunder 

For several weeks this message has taken shape as I stepped into and through the Valley of Vision. Each time I began and progressed till now the Vision seems complete, but far from fully understood.

It begins with my standing on a beach, dressed in black armor. Totally encased like a second skin. For months this armor is part of the vision and the message. There is a strong wind blowing from the sea to the shore. There is much debris on the beach pushed around by the wind and the waves. As I watch there are ‘things’ scurrying around picking up this flotsam and jetsam. Now I think I see people with the ‘things’ but the differences are few and fleeting. Yet it is a clear image of people and demons doing/competing for the same “trash” thrown up out of the sea.

As I walk at the edge of the water the gusts of wind catch me on occasion and sudden waves swell around me. At times I notice both people and demons being caught in these sudden waves/breakers and dragged into the sea. There is something about this I find momentarily interesting and as I stop to watch this I hear HIS VOICE and hurry onward.

Shortly later there is a ‘cliff’ that rises up from the beach. The waves crash against THE ROCK and recede back into the sea. Here above the waterline stands THE KING OF GLORY dressed in Black ARMOR and a brown robe over HIS SHOULDERS.

HE points out to sea and I see what looks like a wall of water on the horizon line. Extra dark clouds swirl in the air above it. The sense that they are waiting to be released comes through my spirit, as I turn toward my MASTER. I did not expect a whist full tender voice, but that is what I immediately heard.

“I TOLD YOU, OLD DOG, THAT A STORM IS COMING. BUT NO ONE HAS EVER SEEN A STORM OF IT’S LIKE IN ALL OF TIME.” With that HE turned and walked to the base of the cliff.

“YOU HAVE HEARD THE VOICES OF THOSE WHO SAY THAT THE STORM CAN BE DELAYED. THERE ARE THOSE WHO SAY THAT THEIR CONCERTED EFFORTS WILL STAY MY HAND. WHAT STAYS THIS STORM IS THE FLOW OF TIME ITSELF. YOU STILL SEE IT FROM THE PLACE IN TIME WHERE YOU STEPPED INTO ETERNITY. TIME HAS NO MEANING HERE EXCEPT FOR WHAT I GIVE IT.”

As HE spoke the STORM and the TIDAL WAVE went into fast forward and crashed against THE ROCK and the “darkness” increased and suddenly ceased and THE BRIGHTNESS SEARED MY FACE. As I looked HE STOOD in WHITE and GOLD and I fell to my knees face to the ground.

And as quickly as THE GLORY CAME we once again were in the pre-STORM darkness.

“STAND UP OLD FRIEND AND CLIMB”, once again I heard the laughter in HIS VOICE as the shakes left me and the STRENGTH of HIS JOY FILLED me. Before me was the cliff and I immediately began to reach up for hand holds. Still I could feel the wind hit me at intervals but wherever my hands reached or my feet touched ROCK and ARMOR seemed to adhere. It took a while to climb. The first time I climbed this wall I kept wondering what I was doing and why. But now it seems so trivial each time I climb.

Upon reaching the top I am standing on bear rock that has been stripped by wind and wave. No sand, soil, or anything for that matter. Before me is this shape and I quickly walk to it. When I get there it is a sheer smooth wall that comes straight from the ground and towers darkly overhead. The first few times I came to that wall it seemed not very high, but my perception has changed these last few weeks. In the wall there are no lines of mortar and it seems to be cut out of solid rock. Slowly I begin to follow the wall to a corner and it is a sharp 90 degree squared corner. Each time it takes little time to travel around all 4 corners and return to my starting point. The first time I did so I spent time looking at the ROCK and I noticed the similarity between the material of the cliff, the wall, and the ARMOR. All were black and seemed to be the same material.

The first time my thoughts ran rapid about the whole armor of GOD. FAITH, SALVATION, RIGHTEOUSNESS, TRUTH, THE GOSPEL are all aspects of HIS WORD.

After a while of contemplation I heard HIS VOICE say “AREN’T YOU GOING TO COME IN?”

Now there were no doors, windows, or anything else to see on any of the 4 walls and 4 corners. As I stared at the black wall before me the first time I remember thinking this is ridiculous and that I should know what to do. And I stood there for a while waiting till that still sweet voice reminded me the favorite WORDS of my prophetic friends....PRESS ON....PRESS THROUGH....PRESS IN.... and I placed a palm against the wall and I pressed....and I remembered the line I had been given some weeks ago...THERE WAS A VEIL....and my hand flowed through and I stepped through into a place of LIGHT.

As I stepped through I was no longer in armor but a flowing white robe with gold embroidery. Sitting in the midst of some pillows and a low oriental table was THE BRIDEGROOM. HE wore a similar “WEDDING GARMENT” and crowns...the whole room was gold and bright colors. The walls were gold and flickers of light. The wall was smooth and warm to touch. It was made of pure gold with what had to be precious stones. Each stone reflected THE LIGHT in vivid colors of every shade imaginable. Usually when in HIS PRESENCE all my attention would be riveted upon THE KING OF GLORY, yet I felt like some rube tourist gawking at the stuff when THE HOST was right in front of me. How long I stared and rubbernecked I don’t know....but eventually I was sitting alongside HIM and just overwhelmed.

“WELL, OLD DOG, WHAT DO YOU THINK?”, HE ASKED. To be honest I was completely speechless. Worse than that there is just no way to describe the visual images, the fragrance, the soft “music” of HIS VOICE AND LAUGHTER. No, I had no words to answer HIM then, or now. How does one describe the “bridal chamber”?

“I BROUGHT YOU HERE FIRST SO YOUR HEART WILL NOT BE CRUSHED AND YOUR SPIRIT WOUNDED”, HE BEGAN. “THIS IS THE PLACE I HAVE PREPARED IN MY FATHER’S HOUSE. AT THE SAME TIME IT IS THE TOWER I CALLED YOU TO BUILD. ABBA IS PLEASED AND THE WORK IS DONE. SO ALL IS LEFT IS FOR THE BRIDE TO BE CARRIED AWAY. BUT BEFORE I DO THAT I HAVE FOUR PIECES OF UNFINISHED BUSINESS WHICH WILL SHORTLY TAKE PLACE. IT IS NOW TIME FOR YOU TO SEE AND SPEAK OF WHAT YOU SEE FOR I AM FAITHFUL, EVEN WHEN MAN IS NOT.”

With that we stood and walked to the wall and I passed through again to the darkness outside and I was in black armor and in my right hand was the rod of iron. But this time I wore a brown hooded robe over the armor. Wherever I was going I was not supposed to be seen. That was obvious. The rod of iron I did not even think about at the time.

As I walked sort of toward the sea I noticed a form in the darkness and knew it was my destination. It seemed a very long walk and I knew I was close then I felt sand under my feet. This surprised me because I knew I had not climbed down. So I scraped at the sand with my feet and under an inch of sand was TRUE ROCK....and this brought a cold chill on my spine.

As I continued to walk I felt a slight slope upward. Every now and then I would push the rod into the sand and strike rock, it only got deeper as I walked. Eventually I stood outside a large building of ugly lights and colors. A hodgepodge of architectural styles and ages. It was ugly and contrived. I came to a large double door that obviously barred or bolted from the inside, yet had locks on the outside. I immediately got the impression that they didn’t want anyone to get in...or out. So with rod I pushed against the door and it opened with a loud breaking sound, yet there was no one around to notice.

As I stepped in I expected to find the inside of a building. Instead I was in a street with buildings on either side butting up against each other. All these buildings looked old and unused. So I walked down the street and more run down ruins passed on either side. As I walked I began to hear noise and see the same type ugly contrived light I saw from the outside. I reached a corner and made a 90 degree turn and I saw “people”.

Most were bent over with huge burdens tied to their backs and shoulders. Some had burdens so large they dragged on the ground behind them. Then there were those with chains around them, on ankles and wrists rattling like Marley’s Ghost in A CHRISTMAS CAROL. The ones with burdens seemed to have a purpose and a destination. Those in chains seemed to wander aimlessly. And I felt THE GRIEF OF THE HOLY SPIRIT for all of these. Then I saw the children. Many were tiny....typical rug rats...toddlers without chains or burdens. Just wandering the streets, or following someone burdened or chained. They seemed innocent and carefree with a skip in their walk and exuberance all children seem to have when healthy. I felt an aching in my spirit hard to explain as an anticipation began in my being. I continued walking. Again I came to a corner and turned....

Suddenly I was at the last stretch of the street and the end fell off into apparent nothing as I looked out to it. Now on either side the buildings showed signs of use. Some were very old and showed numerous coats of paint. Some were so new the mortar was wet and the masonry unpainted. And suddenly the story unfolded.

At the doors were “barkers” calling out to those in the street. Some wore black robes or suits with roman collars. Others wore clerical robes and some wore three piece suits. And the very last and newest of these doors were “barkers” in jeans and T-shirts, tattoos and leather jackets. Whether it was a barker in flowing robes and pectoral crosses or biker colors they all had a patter and were looking for “marks”....and in my spirit I knew I was looking at THE LIE. Then I noticed the “barkers” pulling the burdened and chained into the doors and then send them out with bigger burdens and heavier chains. Those with the bigger dragging burdens ran in and needed no words by the “barkers” to come in....it was part of their burden. Those with small chains took more “spiel” to get them to come in.

Then I saw the toddlers....many were dragged by those with burdens and chains through the doors. When they came out they no longer looked innocent or healthy. All came out chained or burdened and I grieved in my core. I watched as time and multitudes passed. Slowly I walked to the end of the street and where the pavement ended, it really ended. I looked down and saw the sea roll under the street as if it where a pier or boardwalk built over the water.

As I moved away from the edge I saw another wearing the BROWN ROBE and HOOD. And once again I stood before THE MOST HOLY SPIRIT. And like in the VALLEY OF GHENNAH I felt the GRIEF. Suddenly I realized this was Ghennah, in a different form.

THE MOST HOLY SPIRIT turned and walked toward the center of the busiest area of the street. There turned and pointed down to what looked like cobble stones. Yet I realized this was all part of the GREAT DECEPTION...THE LIE. And I knew exactly what I was to do. As THE MOST HOLY SPIRIT reached to me I removed my robe and handed what was HOLY TO THE HOLY ONE. As HIS HAND TOUCHED me for the first time incredible power and fire seemed to flow through me. I lifted my foot and stomped on the street and all the buildings shook on either side of me. I raised the ROD OF THE KING and swung it striking the pavement and it tore like paper-mache. Now at my feet was a gapping hole. Holding the ROD like a quarterstaff in both hands I looked up and down the street. The burdened and chained stood dumbfounded. All the noise had ceased. But all the “barkers” stared at me, and I realized I was seeing the dogs of the FIRST THUNDER....the demons of the church. Then with a shout and a laugh I dropped into the gap in the street.

(Now here is what I have yet to understand in fullness. So I will describe what I saw as I saw it)

I fell a short distance and sank to nearly my knees in soft sand. To either side of me where the “foundations” to all I saw above on the street. Upon the sand were what looked like playing cards.... large playing cards. I could not tell either suits or value of any specific cards. Some stood alone while most were fashioned together. As I began to move around I began to notice many cards not like a normal deck. Then I began to spot single and multiple cards of the Tarot type. The closer to where the sand stopped and the sea was, the more Tarot cards I noticed. Slowly I began to walk away from the sea.

And I quickly noticed the farther I walked from the sea, the more cards there were holding up the facade over my head. I knew I could have tore down every foundation I saw. But I was not sent to do that. So when ceiling and ground eventually met I came out through the ceiling as easily as I tore though the street. I passed through several feet of sand and stood outside the city/building built on sand and cards. I felt depressed.

As I stood there looking at what was obviously american church/religion, I wanted to be angry but only felt grief. The SOLID ROCK now stood beneath my feet and this dull dark dead place stood between me and THE COMING STORM. Now I remembered the scripture verse about there is nothing new under the sun. Years ago THE MOST HOLY SPIRIT had said through many that a STORM was coming. That a CLEANSING would occur. How many times had I heard of a SHAKING taking place? Now I watched as the SURGE overtook the monstrosity man and demons built on sand instead of ROCK. Without warning I felt that TOUCH on my shoulder and HEARD that VOICE I have heard so often, “IT’S GOING TO BE ALL RIGHT”.....AND LIKE BEFORE EVERYTHING WAS SUDDENLY IN FAST FORWARD AND THE THING WE THINK OF AS CHURCH WAS SMASHED AND CAST INTO THE MIDST OF THE SEA.

Briefly the DARKNESS became more intense by several degrees.....and I heard ABBA WHISPER... THIS ALL MUST BE FOR I AM. IT IS ALREADY DONE, SON, FROM WHERE I SIT. And suddenly the Darkness simply ceased and THE BRIGHTNESS OF HIS GLORY SURROUNDED ME. AND AS WE HAD WALKED IN HIS VINEYARD HE TOOK ME BY HAND AND TURNED ME AROUND. BEFORE ME WAS THIS MIGHTY TOWER OF PURE LIGHT. IT WAS HUGE..... THEN I NOTICED THE ROCK I STOOD ON WAS LIKE LIVING FIRE AS IT REFLECTED THE GLORY OF MY ABBA. HERE I NOTICED THE ARMOR I STILL WORE....UTTER BLACK WHEN IN THE ABSCENCE OF LIGHT....PURE CRYSTAL AS IT REFLECTED AND LIKE A PRISM SHOWN LIKE A RAINBOW.

“MY SON, NO ONE EVER ASKED ABOUT THE ARMOR, FEW GUESSED RIGHT. BUT THAT IS ALL RIGHT. I WRAPPED YOU IN MY WORD. NOTHING IS STRONGER....NOTHING IS MORE PRECIOUS TO ME. MANY TALK AND BOAST ABOUT THE WHOLE ARMOR, YET WILL NOT LIVE IN IT. FEW I HAVE CHOSEN TO WEAR IT FOR MY PURPOSES. NONE WEAR IT WITHOUT PAYING A PRICE. YOU BUILT MY TOWER. IT WILL BE USED MIGHTILY IN THE DAYS AHEAD.”

At this point we reached the DOOR of THE TOWER and HE WAS waiting for us. As we passed through THE VEIL what was THE BRIDAL CHAMBER WAS A GREAT BANQUET HALL, THE SAME I SAW SO LONG AGO. BUT IT WAS SO DIFFERENT.

Like a small child firmly holding ABBA’S HAND we moved between tables and “servants” were busy. (please don’t ask what they were doing, it seemed not that important as I walked with THE ANCIENT OF DAYS....AND THE SON OF GLORY.)

Like a child listening to but not part of the conversation we continued for some time as we walked through this place PREPARED. Size and dimension are impossible to relate. Finally we came to a place where we were meant to be and I heard ABBA pronounce “IT IS GOOD”. As ABBA released my HAND the SON grabbed my shoulder and we turned off to the side. In quick strides we came to a place where others had been waiting. With a laugh in HIS VOICE HE DECLARED “IT IS GOOD”. All the others smiled and slapped each other on the shoulder. Obviously they had been there and waiting for some time. Each wore white wedding garments just as I did. And just as suddenly I was out on the beach with HIS HAND on my shoulder....both of us in black armor.

“YOU HAVE SAID SO LITTLE OLD DOG”, HE LAUGHED. There are times words just don’t seem to work this is one of them. So many things seen....so many images. This is HIS FOURTH THUNDER, yet so different than the first three.

 “TELL THEM WHAT YOU HAVE SEEN IN THE WORDS I WILL GIVE YOU” CAME THE LILTING VOICE OF THE MOST HOLY SPIRIT WHO JOINED US AND PLACED THE BROWN ROBE OVER MY ARM. “IN THE DAYS AHEAD YOU WILL NEED TO COVER YOURSELF AND BE STILL. THE BATTLE HAS REALLY ONLY BEGUN. THE TRUE SERVANTS AND STEWARDS ARE PRESSED ON EVERY SIDE. TIME INDEED IS SHORT”.

“OLD DOG”, SPOKE MY KING, “THE APOSTATE CHURCH BUILT ITSELF ON SAND AND NOT ON ROCK. INDEED THEY MOVED SAND AND PLACED IT ON THE ROCK TO LIFT THEMSELVES ABOVE THE ROCK. THEY GAMBLED POORLY. AS THEY BUILT THEY HAVE GOTTEN FARTHER FROM MY WORD TILL THEY BUILD COMPLETELY ON SAND AND DOCTRINES OF MEN AND DEMONS. THEY CREATE MINISTRIES AND AGENDAS THAT ARE COMPLETELY IN CONFLICT WITH ABBA’S WILL. THEIR MOTIVES ARE CARNAL, THEIR METHODS ARE WORLDLY, THEIR FRUIT IS BITTER. THE SPIRITS THAT EMPOWERS AND DIRECTS THEM ARE FOUL AND DECEIVING BUT THERE IS DO DISCERNMENT IN THEM FOR THEY ARE SERVING THEIR OWN KINGDOMS. THEY USE MY NAME AS A LURE AND HOOK MANY.”

“THE MAIN ABOMINATION OF THIS APOSTATE CHURCH IS IT SERVES THE ENEMY IN MY NAME. I WILL NOW BRING DOWN THEIR HOUSE IN THE STORM THAT NOW COMES.”

“YET YOU WILL TELL MY BELOVED IN THE MIDST OF THIS MONSTROSITY THAT THE PLACE IS PREPARED AND THE BANQUET IS READY. YOU SHALL SEND THIS ON THE DAY BEFORE PURIM TO TELL MY BELOVED THAT I AM INDEED A KING WHO LOVES HIS QUEEN. THAT SHE HAS INDEED BEEN PREPARED FOR THIS HOUR AND THIS KINGDOM, FOR SUCH A TIME AS THIS HAS NEVER BEFORE BEEN OR WILL BE.”

“SHE MUST PRAY AND FAST FOR THE SAKE OF HER PEOPLE. SHE MUST ALSO GET HER ATTENDANTS TO BE IN AGREEMENT WITH HER. THOSE WHO REFUSE HER REQUEST WILL FIND NO OIL IN THEIR LAMPS WHEN I COME AS A THIEF IN THE NIGHT.”

“BUT YOU OLD FRIEND MUST CONTEND WITH HUMAN. HE WILL BE DISTRACTED WITH YOU AND ALL MY FRIENDS, MY DREAD WARRIORS, AS MY BELOVED PRAYS AND FASTS. SO WHEN HE PLACES YOU ON THE KING’S HORSE DO NOT BE DECEIVED IT WAS NOT WHAT HE WISHED. BUT NONE OF HIS WISHES OR PLANS WILL PROSPER.”

“SPEAK TO MINE, THOSE WITH EARS TO HEAR SHALL HEAR. THOSE WHO ARE DEAF ARE NOT TO ABSORB YOUR TIME OR STRENGTH. YOUR BATTLES ARE THE ONES I SEND YOU INTO, NOT WHAT OTHERS WILL ASK OF YOU.”

With that he slapped me on the shoulder and I returned to this realm.... So ends this the FOURTH THUNDER.

Selah

Old Dog