(Scroll down for english version)

Viides Ukkonen

Auringon laskiessa saavuimme 10:een päivään Ensimmäisessä Kuussa, jota joskus kutsutaan nimellä Abib, joskus nimellä Niisan. Se on se päivä jolloin Mooses oli käskenyt Israelin Lasten Huonekuntia ottamaan kotiinsa virheettömän karitsan tutkittavaksi. Se oli tämä Päivä, jolloin Jerusalemin Kaupunki huusi Y’shua ben Davidille, HOSHUANNAH ....PELASTA MEIDÄT. He kutsuivat HÄNTÄ ”DAAVIDIN POJAKSI” tunnustaen HÄNEN KUNINKUUTENSA. Samaan aikaan suunnitelma pidättää HÄNET, ja aiheuttaa HÄNEN kuolemansa käynnistyi.

Y’SHUA otettiin sisälle HERRAN TALOON, ja Hänet tutkittiin. Neljä päivää myöhemmin pakana tulisi avoimesti julistamaan, että HÄN OLI VIATON....sen tähden arvollinen tulemaan uhrattavaksi. Joten kuuliaisuudessa minä julkistan tämän ja sanon Y’SHUA, MELEK YSRAEL, HOSHUANNAH....ja ole armollinen.

VIIDES UKKONEN

Toisin kuin aiemmissa Näyissä, tämä Näky ei alkanut Näkylaaksossa, Toisessa Taivaassa. Se alkoi KOLMANNESSA TAIVAASSA, ja minä olin kirjaimellisesti yksin. Minä olin myös juoksemassa nelinkontin. Koska kaikki suunnat johtavat aina VALTAISTUIMELLE, minä juoksin paikkaan missä minun ABBANI istuu.

Kun tulin VALTAISTUINSALIIN, kaikki oli hiljaista, ja tyhjää paitsi HÄN, JOKA ISTUU VALTAISTUIMELLA. Mikään tässä ei ollut ”normaalia”, kun tulin ja istuin HÄNEN JALKOJENSA juureen, tunsin itseni jopa enemmän häiriintyneeksi kuin käynneilläni Gehennassa. Kun HÄN kumartui alas ja rapsutti päätäni, niin minä jälleen kerran näin HÄNEN SURUNSA ja tunsin HÄNEN MURHEENSA. Hengessäni minä tiesin, että tämä UKKONEN tulisi sattumaan enemmän kuin mikään muista. Kun HÄN rapsutti päätäni, minä ihmettelin mikä oikein aiheutti HÄNELLE niin suurta murhetta. Vastauksena pelkkään ajatukseeni, HÄN ojensi KÄTENSÄ kohti sitä, mikä oli ollut tyhjä valtaistuinsali. Nyt se oli täynnä toinen toistaan arvokkaampia kauniita pöytiä, jotka olivat täynnä kaikkea sitä tavaraa, mitä tarvitaan TODELLA SUUREEN JUHLA-ATERIAAN. Muistin ne HÄÄJUHLIEN PÖYDÄT, joita palvelijoiden suuret joukot olivat huolehtimassa ja valmistamassa, mutta tämä ei ollut se sama tilanne. Niin turmeltumatonta ja mahtavaa tämä kaikki oli, minun hengellinen ihmiseni tunnisti, että siinä oli jotain enemmän, jota en vielä ymmärtänyt.

Kun käännyin kysymään ABBAlta sitä mitä minä en ymmärtänyt, niin minä näin vain ÄÄRIMMÄISEN KIRKKAUDEN loiston. Ja kun minun koko olemukseni jähmettyi ikuisuudessa, niin valtaistuimen oikealle ja vasemmalle puolelle ilmestyi kaksi hahmoa. VANHAIKÄISEN oikealla puolella seisoi YHVH/Y’SHUA ADONAI (Jeesus) ja vasemmalla puolella oli RUACH (Pyhä Henki). Mutta nyt täysin ilman kaapua, vaan samalla tavalla kuin HÄN oli ilmoittanut ITSENSÄ aikaisemmin. TOTAALISTA MAJESTEETTISUUTTA ja VOIMAA minä en edes yritä kuvata.

Se kuinka kauan minä vapisin ja tuijotin, ei ole mitattavissa....mutta sen vaikutuksen täytyi olla oikea, koska ensimmäinen asia jonka kuulin, oli ABBAn lempeä ÄÄNI ja KARITSAN NAURU. Hellästi ja äärimmäisellä armolla ABBA nousi seisomaan ja astui minua kohti. Kun Hän kurottautui alaspäin, tajusin olevani istumassa ihmishahmossa HÄNEN JALOISSAAN.

Kun Hän otti kädestäni kiinni, minä huomasin käteni olevan viisivuotiaan käsi. JA JÄLLEEN KERRAN ABBA AIKOI VIEDÄ MINUT KÄVELYLLE.

Ja kaikki mitä me teimme oli se, että me kävelimme pöytien luokse. Varoittamatta HÄN POLVISTUI toiselle polvelle katsomaan minua silmiin. Näkemään minut kasvoista kasvoihin minun tasoltani. Se oli jotakin, mitä HÄN ei ollut koskaan aiemmin tehnyt. Vasta kun HÄNEN KÄTENSÄ kosketti poskeani, minä tajusin olevani itkemässä, niin kuin minun ABBAnikin oli.

”SHEMUEL,” HÄN KYSYI,”MISSÄ OVAT MINUN LAPSENI?”. Tästä tiesin murheemme syyn, mutta minulla ei ollut vastausta. Mutta minulla tulisi olemaan se kun tämä UKKONEN paljastuisi.

Varoittamatta me seisoimme TOISESSA TAIVAASSA....ja en ollut koskaan aiemmin kohdannut ABBAA TOISESSA TAIVAASSA. Ja nyt seisoin kasvoista kasvoihin HÄNEN kanssaan, PUETTUNA HÄNEN HAARNISKAANSA....SAUVA KÄDESSÄ. Kun HÄN ojensi KÄTENSÄ ja asetti sen olkapäälleni, HÄN heilutti PÄÄTÄÄN hitaasti puolelta toiselle.

”EI POIKANI, EI OLE VIELÄ TAISTELUN PÄIVÄ. JÄLLEEN KERRAN SINUN TULEE JULISTAA KANSALLENI HEIDÄN RIKKOMUKSENSA JA KAUHISTUKSENSA MINUN KATSEELLANI.

TÄMÄN JÄLKEEN ME KÄÄNNYIMME JA KÄVELIMME, JA VIIDES UKKONEN ALKAA.... ME NÄYTIMME KULKEVAN VÄHÄN MATKAA JA MINÄ KUULIN SELLAISTA YLEISTÄ ÄÄNTÄ, JOSTA EN SAANUT SELVÄÄ. YHTÄKKIÄ SIELLÄ OLI PÖYTIÄ HORISONTIN TOISESTA LAIDASTA TOISEEN. JOTKUT PÖYDISTÄ OLIVAT RIKKI JA KOLHITTUJA. TOISET OLIVAT PEITETTYNÄ ROSKALLA JA SEISOIVAT TYHJINÄ. KÄVELLESSÄMME OHITSE HUOMASIN, ETTÄ NÄMÄ PÖYDÄT EIVÄT TULLEET MINUN POLVITASOANI KORKEAMMALLE. NE OLI TEHTY LAPSILLE.

KUN JATKOIMME TYHJIEN PÖYTIEN VÄLITSE KOHTI ”MELUN” KOHDETTA, MINÄ HUOMASIN LEMUN KAIKKIALLA YMPÄRILLÄMME. KUN MENIN KYSYMÄÄN, NIIN ABBA JÄLLEEN HEILUTTI PÄÄTÄÄN KIELTÄVÄSTI. NÄYTTI ETTÄ MINUN TULISIN OPPIMAAN TÄMÄN ITSEKSENI. VIIMEIN ME TULIMME ”RUOKAILUALUEEN” LOPPUUN (ainoa ajatus, jossa on järkeä), JA PÖYDÄT OLIVAT TÄPÖTÄYNNÄ ”RUUMIITA”. NÄIDEN MONIEN ERILAISTEN RUUMIITTEN JOUKOSSA NÄIN JOITAKIN, JOTKA EROTTAUTUIVAT. NÄMÄ OLIVAT NE, JOTKA OLIVAT PUKUIHIN JA HIENOIHIN ASUSTEISIIN PUKEUTUNEINA ISTUMASSA SEKÄ PÖYTIEN PÄÄLLÄ ETTÄ ÄÄRESSÄ. HE MUISTUTTIVAT VÄHÄN ENSIMMÄISEN UKKOSEN ”ESIINTYJIÄ”. PAITSI ETTÄ NÄMÄ OLIVAT JOSSAIN VAIHEESSA OLLEET IHMISIÄ. NYT SITÄ OLI VAIKEA SANOA. HE SÖIVÄT PÖYDÄSTÄ, TAPELLEN TOISTENSA KANSSA SIITÄ TAVARASTA, MITÄ HE OLIVAT ”SYÖMÄSSÄ”.

SITTEN SIELLÄ OLI NIITÄ, JOTKA ISTUIVAT MAASSA, AIKUISEN KOKOISENA, MUTTA SILTI VAIPOISSA, SYÖMÄSSÄ PÖYDÄSTÄ, LÄIKYTTÄEN MAITOA JA TEHDEN KAIKENLAISTA SOTKUA. HEISTÄ LÄHTI SELVÄSTI TUNNISTETTAVA LEMU, JA JOTA KUKAAN PÖYDÄN LUONA OLEVISTA EI NÄYTTÄNYT HUOMAAVAN.

NYT SIELLÄ OLI KOLMAS RYHMÄ RUUMIITA, JOTKA ISTUIVAT PIENILLÄ TUOLEILLA PIENTEN PÖYTIEN ÄÄRESSÄ. LIHAVAT KÄDET TYÖNSIVÄT JATKUVASTI ”TAVARAA” SUIHIN. RUUMIIT OLIVAT PULLEITA JA JALAT ROIKKUIVAT ALASPÄIN LIIKKUMATTOMINA. HEIDÄN SILMÄNSÄ SEISOIVAT PAIKALLAAN JA KESKITTYIVÄT PÖYTÄÄN JA EDESSÄÄN OLEVAAN ”TAVARAAN”. VÄLILLÄ HE YHTÄKKIÄ OKSENSIVAT KAIKEN MINKÄ OLIVAT SYÖNEET, JA PUHDISTETTUAAN ITSENSÄ PALASIVAT SYÖMÄÄN.

JA VIIMEIN SIELLÄ OLI NIITÄ, JOTKA OLIVAT MELKEIN AIKUISEN KOKOISIA, JA HE ISTUIVAT PÖYDÄN ÄÄRESSÄ MUTTA EIVÄT SYÖNEET. VÄLILLÄ HE HEITTIVÄT KOURALLISEN JOTAKIN, JOKA NÄYTTI MULTAISILTA LEIVILTÄ JA MÄDÄNTYNEILTÄ VIHANNEKSILTA NIITÄ KOHTI, JOTKA OLIVAT PÖYDÄSSÄ HEIDÄN KANSSAAN. PUKUMIEHET JA HIENOISSA HAMEISSA OLEVAT TAISTELIVAT TÄHTEISTÄ JA TEKIVÄT MELKEIN KAIKEN SIITÄ MELUSTA, JONKA OLIN KUULLUT.

SIELLÄ EI YHTÄÄN TILAA KÄYTÖSSÄ OLEVISSA PÖYDISSÄ, JA KÄYTTÄMÄTTÖMIÄ PÖYTIÄ OLI NIIN PALJON, ETTEI NIITÄ VOINUT EDES YRITTÄÄ LASKEA. KUN KÄVELIMME POISPÄIN NÄISTÄ ”HÄPÄISTYISTÄ” PÖYDISTÄ, EN VOINUT OLLA AJATTELEMATTA NOITA TYHJIÄ PÖYTIÄ ABBAN TALOSSA.

KUN KÄVELIMME POIS TÄSTÄ HÄPÄISYN PAIKASTA, ME TULIMME LAPSIRYHMÄN LUOKSE, JOTKA ISTUIVAT YKSIN. MONET HEISTÄ NÄYTTIVÄT OLEVAN KUIN NIISSÄ KUVISSA, JOITA TULEE AFRIKASTA NÄLKÄÄN KUOLEVISTA LAPSISTA. PAISUNEET VATSAT, KYNÄNOHUET KÄSIVARRET JA JALAT. HEIDÄN SILMISSÄÄN OLI KUIN KELMUT PÄÄLLÄ. SIELLÄ OLI MONIA, JOTKA NÄYTTIVÄT KUIN INTIAN TAI ETELÄ-AMERIKAN LAPSILTA. MISSÄ ALIRAVITSEMUS OLI HITAASTI VOITTAMASSA HEIDÄN RUUMIITAAN. KATSOESSANI LISÄÄ LAPSIA LIITTYI TÄHÄN RYHMÄÄN. HEIDÄN SILMÄNSÄ OLI JOKO NÄLÄSTÄ UPOKSISSA, TAI VAROVAISIA JA PELOKKAITA. ”UUDEMMAT” LAPSET OLIVAT LIKAISIA JA SELVÄSTI LAIMINLYÖTYJÄ. JOILLAKIN OLI MUSTELMIA JA ARPIA FYYSISESTÄ VÄÄRINKÄYTÖSTÄ.

”NÄMÄ OVAT MINUN LAPSIANI, SHEMUEL”, ABBA JULISTI. ”MINULLA ON KAIKILLE PÖYTIÄ ODOTTAMASSA, MUTTA HE EIVÄT PÄÄSE MINUN LUOKSENI. HE OVAT KAIKKI MINUN, MAAILMA EI HALUA HEITÄ. HE OVAT NIITÄ VIATTOMIA, JOITA HARVAT HUOMAAVAT JA JOITA KUKAAN EI ARVOSTA NIIN KUIN PITÄISI”.

Tämän sanottuaan ABBA kääntyi minusta poispäin ja astui KOLMANTEEN TAIVAASEEN. Katsoin tätä laajaa ja kasvavaa pelokkaitten, satutettujen ja yksinäisten kasvojen merta, ja tunsin äärimmäistä epätoivoa heidän puolestaan. Ja niin kuin KOLMANNESSA UKKOSESSA, minä tunsin sellaista avuttomuutta, joka oli sanojen ulkopuolella. Varoittamatta tunsin lempeän tuulahduksen liikkuvan lasten joukon lävitse, ja katsoin kuinka kasvot nousivat ylöspäin. Lapset tunsivat KAIKKEIN PYHIMMÄN HENGEN LÄSNÄOLON. Olin ällistynyt. Lempeästi tyyni hempeä ÄÄNI kuiskasi minulle:

”KAHDENSADAN VUODEN AJAN SINUN IHMISESI/KANSASI OLI MINUN KÄTENI, JOTKA OJENSIN KOSKETTAMAAN MAAILMAN KADOTETTUJA LAPSIA. TEIDÄN JOUKOSTANNE, TE LÄHETITTE NIITÄ, JOTKA KUULIVAT KUTSUN PALVELUKSEEN. TE RAKENSITTE SAIRAALOITA JA KOULUJA YHTÄ HELPOSTI KUIN TE RAKENSITTE KIRKKOJA. TE AUTOITTE EKSYNEITÄ JA HAAVOITETTUJA JOUKOSSANNE. KUN VELI OLI TARPEESSA, SE OLI MINUN KANSANI, JOKA NOUSI YLÖS TÄYTTÄMÄÄN TARPEEN. SITTEN KUN IHMISET NUKKUIVAT ITSETYYTYVÄISENÄ, PAHA TULI JA KYLVI AHNEUDEN JA YLPEYDEN SIEMENIÄ. ENÄÄ TE ETTE TEHNEET MINUN PALVELUSTEHTÄVÄNI TYÖTÄ, VAAN TE OJENSITTE VASTUUN MAAILMALLE.”

”HEIDÄT OLI LÄHETETTY TUOMAAN HYVIÄ UUTISIA HYLÄTYILLE, SITOMAAN HAAVOITETTUJA JA TUOMAAN VAPAUTTA NIILLE, JOTKA OLIVAT VANGITTUINA. RUOKKIMAAN NÄLKÄISIÄ JA VAATETTAMAAN ALASTOMAT. TÄMÄ ON SE MITÄ MINÄ OLEN AINA KUTSUNUT SINUN KANSAASI TEKEMÄÄN. HE VAIN EIVÄT KUUNTELE, EIVÄTKÄ HE TOTTELE.”

”NE PÖYDÄT JOITA HE ASETTAVAT JA JOISTA RUOKKIVAT, PITÄVÄT LAPSET POISSA NIISTÄ PÖYDISTÄ, JOTKA ON VALMISTETTU HEITÄ VARTEN. HE OVAT NYT KOMPASTUKSEN KIVI JA ESTE HYVILLE UUTISILLE.”

Yhtäkkiä olin toisessa paikassa....ilma oli ummehtunut ja valaistus yhtä keinotekoinen kuin mitä nähtiin sekä ENSIMMÄISESSÄ että NELJÄNNESSÄ UKKOSESSA. Kun hitaasti tein tietäni kohti ‘valoa’, minä kuulin ”ääniä”. Kun vielä seisoin varjossa, tajusin olevani seisomassa ja katsomassa valtavaa nauhoitusstudiota. Kaikenlaisia ihmisiä kirmasi keskeisten hahmojen ympärillä. Katselin ja kuuntelin, kun yksi niistä joka seisoi näyttämöllä, rukoili ja alkoi kutsumaan parannukseen. Kun puhuja oli keskellä lausetta, ”ääni” kuului ja puhujalle annettiin ohjeita, joka välittömästi palasi ”rukouksensa” alkuun.

Jälleen kerran olin katsomassa käsikirjoitettua tapahtumaa. Jonkin ajan kuluttua kun kaikki oli kunnolla harjoiteltu, koko näyttämö alkoi liikkua. Tajusin että koko näyttämö oli karuselli. Nyt show oli siellä kameroiden edessä valmiina esitykseen. Minä vain seisoin ja katselin kun näyttämö muutettiin ja seuraava tullasi sisään. Yhden puku ja juhla-asu ryhmän korvasi toinen. Jokainen näytteli yleisölle omalla tavallaan. Mutta jokainen mielenliikutus, jokainen ”jumalan liike” oli ennalta kirjoitettu. Mikään ei ollut todellista.… se oli performanssia.

Yhtäkkiä olin valtavalla audiotoriumilla/amfiteatterilla, missä oli ihmisiä sisällä kuin sardiineja sillissä. Löysin itseni ”istumassa” valtavalla kameralla, joka liikkui puomin varassa ylös ja alas...sivulle ja takaisin. Minun täytyy myöntää, että se oli luultavasti paras istumapaikka talossa. Katselin kun avausesiintyjä tuli ja lämmitti yleisöä. Sitten pääesiintyjä tuli ulos ja yleisö meni aivan sekaisin. Se oli aika vaikuttavaa. Kaikenlaisia asioita tapahtui. AINOA ONGELMA OLI SE, ETTÄ TUULI JOKA OLI PUHALTAMASSA, EI OLLUT PYHÄ.

Näin kuin ”tummat muodot” juoksivat yleisön välissä. Monilla yleisöstä oli heidän omat ”tummat varjonsa”, jotka he olivat tuoneet mukanaan. Kiinnostavasti yleisö ei vaihtunut, vaikka uusi esiintyjä aloitti kokonaan uuden käsikirjoituksen ja sarjan esityksiä. Ja aivan yhtäkkisesti kuin olin saapunut, minä poistuin. Tällä kertaa seisoin ”kadulla”, jossa oli hökkeleitä molemmin puolin.

Ensimmäinen ajatus mikä minulle tuli, oli ”slummi”...missä kaupungin köyhälistö yritti elää.

Vieressäni seisoi hupussa ja viitassa minun MESTARINI. Ensin en ollut varma, oliko se KUNNIAN KUNINGAS vai KAIKKEIN PYHIN HENKI...joten HÄN NAUROI...ja minä tiesin.

”EI, OLD DOG,” HÄN ALOITTI, ”ANNA MINUN NÄYTTÄÄ SINULLE MINUN VAINIONI, JOKA ON VALMIINA SADONKORJUUSEEN.”

Tämän sanottuaan HÄN kääntyi ja minä seurasin. Kun menimme ihmisten ohi, näin köyhyyttä ja surkeutta. Me tulimme paikkaan, missä seinät näyttivät vähän enemmän yhtenäisimmiltä, ja me menimme sisään. Se oli klinikka. Ihmiset liikkuivat edestakaisin syöttäen ihmisiä ja vaihtaen haavasiteitä. Katsomatta toista kertaa Hän astui vaneriseinän läpi ja minä seurasin. Siellä mihinkä me saavuimme, seinät eivät olleet vanerista, vaan kankaasta.

Nyt me olimme jonkinlaisessa keittiössä, missä oli suuria patoja avotulien päällä. Ulkopuolella olevalla teltta-alueella pitkät jonot ihmisiä odottivat ruokaa. Uudestaan ja uudestaan me kävelimme paikasta toiseen siellä, missä ”maan kurjia” oltiin palvelemassa. Seuratessa se vaikutti siltä kuin niin vähän oltaisiin itse asiassa tekemässä. Lopulta me saavuimme paikkaan mikä vaikutti tutummalta. Siellä oli vanhempi pariskunta repaleisissa univormuissa. He jakoivat vanhoja hyvin kuluneita huopia hetekoitten luona, joissa ”kodittomat” värjöttelivät tämän yhden yön kylmältä suojassa. Siellä oli pieniä perheitä, naisia lasten kanssa, yksinäisiä, kaikki etsimässä paikkaa jossa olla. Se olisi voinut olla mikä tahansa kaupunki. Sillä ei ollut mitään merkitystä.

En tiennyt miksi itkin, mutta niin minä tein. Oliko se siksi, koska vielä oli muutamia yhä uskollisia tekemään HÄNEN TYÖTÄÄN...vai siksi koska niin vähän oltiin tekemässä. Luulen ettei sillä ole väliä.

Ilman varoitusta me astuimme KOLMANTEEN TAIVAASEEN ja siellä minun edessäni olivat nuo samat juhla-ateriapöydät, nyt täynnä ihmisiä.

”MUISTATKO HÄÄATERIAVERTAUKSEN LOPUN?” KÄÄNTYESSÄNI OLIN KASVOKKAIN KUNINKAANI KANSSA, JOKA OLI YHÄ HAARNISKASSA. TAJUSIN, ETTÄ MINULLA MYÖS OLI HAARNISKA PÄÄLLÄ.

”OLD DOG, MINÄ OLEN JÄRJESTÄMÄSSÄ JUHLAA JA NÄMÄ IHMISET OMISTAVAT SEN ITSELLEEN.”.... ja yhtäkkiä me olimme jälleen amfiteatterissa.... ”MINÄ SANOIN, ETTÄ MENKÄÄ MAAILMAN ULOIMPIIN OSIIN JA TAIVUTTAKAA HEITÄ TULEMAAN SISÄÄN. NÄMÄ IHMISET KÄYTTÄVÄT MINUN NIMEÄNI JA ABBAN LAPSIA LUODAKSEEN OMIA VALTAKUNTIAAN. AJOITTAIN HE YHTYVÄT AVOIMESTI NOITAHENKIEN KANSSA, JA SANOVAT SEN OLEVAN KAIKKEIN PYHIN HENKI.”

”MONET VALITSEVAT KÄYTTÄÄ TEKNOLOGIAA LÄHETTÄÄKSEEN HYVIÄ UUTISIA MAAILMAAN, KUN MINÄ LÄHETTÄISIN HEIDÄT KOSKETTAMAAN YHTÄ LASTA KERRALLAAN. HE OVAT KÄÄNTYNEET EVANKELIUMIN KAUPPAAMISEEN JA PELASTUMISTEN OSTAMISEEN LIUKUHIHNAN TAVALLA. HE OTTAVAT MAAILMALLISIA PERIAATTEITA, JOTKA LUOVAT RIKKAUTTA JA VALTAA JUMALATTOMILLE, JA YRITTÄVÄT KÄYTTÄÄ NIITÄ HYÖDYKSI. MUTTA KENELLE OVAT HYÖDYKSI HEIDÄN LUOMANSA PALVELUTEHTÄVÄT, JOTKA ON PERUSTETTU MARKKINAOSUUKSILLE JA RAHALLISELLE TULOLLE.”

”SEN SIJAAN, ETTÄ SALLISIVAT LASTEN TULLA LUOKSENI JA OPPIA MINUSTA, HE OVAT VAIHTANEET USKONTOON, JOKA PERUSTUU PETOKSEEN. SEN SIJAAN, ETTÄ HOIVAISIVAT JA OHJAISIVAT NUORIA, HE SYÖTTÄVÄT HEILLE SAASTAISTA EVANKELIUMIA, JA TAAKOITTAVAT LAMPAITA PITÄMÄÄN YLLÄ HEIDÄN VALTAKUNTIAAN. SEN SIJAAN, ETTÄ EPÄITSEKKÄÄSTI ETSISIVÄT KADONNEITA JA PELOKKAITA, HE VIIHDYTTÄVÄT ITSEÄÄN.”

”HE OVAT HAVAINNEET, ETTÄ ON HELPOMPAA JA SIISTIMPÄÄ RAKENTAA OMIA VALTAKUNTIA, KUIN PESTÄ KÖYHIEN JALKOJA JA SITOA HAAVOITETTUJEN HAAVOJA. ON SIISTIMPÄÄ SEISOA SIVUSSA JA KATSELLA, KUIN NOSTAA YLÖS KAATUNEITA JA KANTAA HEITÄ SUOJAAN. HE PELKÄÄVÄT LIKAANTUVANSA ULKOPUOLELTA, KUN SAMALLA HEIDÄN SISÄINEN IHMISENSÄ ON SAASTAINEN”.

Tämän sanottuaan HÄN käveli näyttämön keskelle ja viittoi minua tulemaan luokseen. Ihmiset katsoivat viihdyttäjää, kukaan ei nähnyt KUNINGASTA. Melun ja tunteiden vyöryt nousivat ja laskivat kun tuo mies kiihotti yleisöä. Ihmettelin sitä, että jos kaikki tämä voi tapahtua kyvyn ja kokemuksen voimalla, niin mitä tapahtuisi jos HÄN todella LIIKKUISI? Tässä kohtaa KUNINKAITTEN KUNINGAS kääntyi minua kohti ja HÄNEN SANANSA KYLMÄSIVÄT minua. ”JOKA KERTA KUN MINÄ LIIKUN HEIDÄN KESKELLÄÄN, HE KÄYTTÄVÄT SITÄ OMAKSI EDUKSEEN. JA YHÄ PIDEMMÄLLE HE MANIPULOIVAT MINUN KARITSOITANI JA RIISTÄVÄT MINUN LAMPAITANI”.

Ja yhtäkkiä me seisoimme VALTAISTUIMEN edessä, missä ABBA odotti.

Jälleen kerran minä polvistuin HÄNEN JALKOIHINSA ja odotin.

”SHEMUEL,” HÄN ALOITTI, ” KERRO KAIKILLE JOTKA KUULEVAT SE MITÄ OLET NÄHNYT. JA NYT MINÄ VAPAUTAN SINUT ANTAMAAN NE KOLME NÄKYÄ, JOITA ET OLE VIELÄ JAKANUT. PUHU ENSIKSI MINUN VIINITARHASTANI, SITTEN PUHU PITKÄSTÄ YÖSTÄ JOKA TULEE. SITTEN VOIT JAKAA LAULUN, JONKA OLEN ANTANUT SINULLE. TULET TIETÄMÄÄN OIKEAN AJANKOHDAN NÄIHIN JOKAISEEN”.

Vähän aikaa vielä minä vain istuin HÄNEN JALOISSAAN ja kuuntelin. Oikeana aikana minä nousin seisomaan ja kävelin KUNINKAANI kanssa. Mitään tällöin sanottua ei tulla jakamaan.

Old Dog (Vanha Koira)

The Fifth Thunder

At sunset we entered the 10th Day of the First Month, sometimes called Abib, sometimes Nissan. It is the Day Moses instructed the Households of the Children of Israel to take into their homes an unblemished lamb to be inspected. It was on this Day the City of Jerusalem cried out Y’shua ben David, HOSHUANNAH....SAVE US. They called HIM “SON OF DAVID” acknowledging HIS KINGSHIP. At the same time the plot to arrest HIM and cause HIS death began.

Y’SHUA was received into the HOUSE OF THE LORD and inspected. Four days later a pagan will openly declare that HE IS INNOCENT....therefore worthy to be sacrificed. So in obedience I release this and say Y’SHUA, MELEK YSRAEL, HOSHUANNAH....and have mercy.

THE FIFTH THUNDER 

Unlike the previous Visions this Vision started not in the Valley of Vision, the Second Heaven. It started in the THIRD HEAVEN and I was literally alone. I was also running on all fours. As all directions always lead to THE THRONE, I ran to the place where my ABBA sits.

When I came to the THRONE ROOM all was quiet and empty except for HE WHO SITS ON THE THRONE. While none of this was “normal” as I came and sat at HIS FEET, I felt more disturbed than even my visits to Ghennah. As HE bent down and scratched my head, I once again saw HIS SADNESS and I felt HIS GRIEF. In my spirit man I knew that this THUNDER would hurt more than any of the others. As HE scratched my head I wondered what could cause HIM such grief. In return of my mere thought, HE extended HIS HAND toward what had been an empty thrown room. Now it was filled with rank upon rank of beautiful tables laden with all the stuff needed for a TRULY GRAND BANQUET. As I remembered the BRIDAL BANQUET TABLES with scores of servants attending and preparing, this was not the same. As pristine and glorious as it all was, my spirit man recognized that there was something more that I was missing.

As I turned to ask ABBA what it was I was missing I saw only the brilliance of ULTIMATE GLORY. And as my entire being froze in eternity to the right and to the left of the throne emerged two figures. To the right of THE ANCIENT OF DAYS stood YHVH/Y’SHUA ADONAI and to the left was the RUACH. But now completely unrobed as the times HE revealed HIMSELF in the past. THE UTTER MAJESTY and POWER I will not even attempt to describe.

How long I trembled and stared is not measurable....but the effect must have been correct as the first thing I heard was ABBA’S gentle VOICE and the LAUGHTER of THE LAMB. Gently and with utmost grace ABBA stood and stepped toward me. As He reached down I realized I was sitting in human form at HIS FEET. As HE took my hand

I noticed my hand was like the hand of a five year old. AND ONCE AGAIN ABBA WAS GOING TO TAKE ME FOR A WALK.

And all we did was walk to the tables. Without any warning HE KNELT down on one knee to look into my eyes. To see me face to face on my level. Something HE had never done before. Only when HIS HAND touched my cheek did I realize I was crying, just as my ABBA was.

“SHEMUEL,” HE ASKED,”WHERE ARE MY CHILDREN?”. With that I knew the cause of our grief but I had no answer. But I knew that I would as this THUNDER unfolds.

Without any warning we stood in the SECOND HEAVEN....and never before had I encountered ABBA in the SECOND HEAVEN. And now I stood face to face with HIM, CLOTHED in HIS ARMOR....HIS WORD....ROD IN HAND. As HE reached out and placed HIS HAND on my shoulder, HE shook HIS HEAD slowly from side to side.

“NO, SON, IT IS NOT YET THE DAY OF BATTLE. ONCE AGAIN YOU ARE MY VOICE TO DECLARE TO MY PEOPLE THEIR TRANSGRESSIONS AND ABOMINATIONS IN MY SIGHT”.

WITH THIS WE TURNED AND WALKED, AND THE FIFTH THUNDER BEGINS.... A SHORT DISTANCE WE SEEMED TO WALK AND I HEARD THE GENERAL NOISE I COULD NOT DISCERN. SUDDENLY THERE ARE TABLES FROM ONE HORIZON TO THE OTHER. SOME TABLES WERE BROKEN AND DAMAGED. OTHERS WERE COVERED WITH GARBAGE AND STOOD EMPTY. AS WE WALKED BY I NOTICED THESE TABLES DID NOT GO HIGHER THAN MY KNEE. THEY WERE MADE FOR CHILDREN.

AS WE CONTINUED THROUGH THE EMPTY TABLES TOWARD THE SOURCE OF THE “NOISE” I NOTICED A STENCH ALL AROUND US. WHEN I WENT TO ASK, ABBA AGAIN SHOOK HIS HEAD IN THE NEGATIVE. I WOULD LEARN ON MY OWN IT SEEMS. FINALLY WE CAME TO THE END OF THE “DINING AREA” (the only idea that makes sense), AND THE TABLES WERE OVER FILLED WITH “BODIES”. OF THE MANY DIFFERENT “BODIES” I SAW THERE WERE SOME THAT STOOD OUT. THERE WERE THOSE DRESSED IN SUITS AND FANCY DRESSES SITTING BOTH ON AND AT THE TABLES. THEY REMINDED ME A LITTLE OF THE “PERFORMERS” AT THE FIRST THUNDER. ONLY THESE WERE HUMAN AT SOME POINT. NOW IT WOULD BE HARD TO TELL. THESE ATE FROM THE TABLE, FIGHTING EACH OTHER FOR THE STUFF THEY WERE “EATING”.

THEN THERE WERE THOSE WHO SAT ON THE GROUND, ADULT SIZED, YET IN DIAPERS, EATING FROM THE TABLE, SPILLING MILK AND MAKING A GENERAL MESS. FROM THESE CAME A MOST NOTICEABLE STENCH, AND NO ONE AT THE TABLES SEEMED TO NOTICE.

NOW THERE WERE A THIRD GROUP OF BODIES THAT SAT ON LITTLE CHAIRS AT THE LITTLE TABLES. PUDGY ARMS CONSTANTLY PUSHING “STUFF” INTO MOUTHS. THE BODIES WERE BULBULOUS AND THE FEET HANG DOWN UNMOVING. THEIR EYES WERE PINPOINTS AND FOCUSED ON THE TABLE AND THE “STUFF” BEFORE THEM. OCCASIONALLY THEY WOULD SUDDENLY VOMIT ALL THAT THEY HAD EATEN, AND AFTER PURGING THEMSELVES RETURN TO EATING.

FINALLY THERE WERE THOSE WHO WERE ALMOST ADULT SIZED WHO SAT AT TABLE BUT DID NOT EAT. OCCASIONALLY THEY WOULD THROW OUT HANDFULS OF WHAT LOOKED LIKE MOLDY BREAD AND ROTTING VEGETABLES TO THOSE AT THE TABLES WITH THEM. THE SUITS AND FROU-FROU DRESSES FOUGHT OVER THE SCRAPS AND WERE MAKING ALMOST ALL THE NOISE I HAD BEEN HEARING.

THERE WAS NO ROOM AT THE OCCUPIED TABLES, AND THE UNUSED TABLES WERE ALMOST TOO MANY TO TRY TO COUNT. AS WE WALKED AWAY FROM THESE “DEFILED” TABLES I COULD NOT HELP THINKING OF THE EMPTY TABLES IN ABBA’S HOUSE.

AS WE WALKED AWAY FROM THIS PLACE OF DEFILEMENT, WE CAME UPON A GROUP OF CHILDREN SITTING ALONE. MANY LOOKED JUST LIKE THE PICTURES THAT COME OUT OF AFRICA OF CHILDREN DYING OF STARVATION. SWOLLEN BELLIES, PENCIL THIN ARMS AND LEGS. THEIR EYES WERE FILMED OVER. THERE WERE MANY THAT LOOKED LIKE THE CHILDREN OF INDIA OR SOUTH AMERICA. WHERE MALNUTRITION WAS SLOWLY WINNING OVER THEIR BODIES. AS I WATCHED MORE CHILDREN JOINED THE GROUP. THEIR EYES WERE EITHER SUNKEN FROM HUNGER, OR WARY AND AFRAID. THE “NEWER” CHILDREN WERE DIRTY AND OBVIOUSLY NEGLECTED. SOME BORE BRUISES AND SCARS OF PHYSICAL ABUSE.

“THESE ARE MY CHILDREN, SHEMUEL”, ABBA DECLARED. “I HAVE TABLES WAITING FOR ALL, BUT THEY CAN NOT GET TO ME. THEY ARE ALL MINE, THE WORLD DOES NOT WANT THEM. THEY ARE THE INNOCENT THAT FEW NOTICE AND NONE ESTEEM AS THEY SHOULD”.

With that ABBA turned from me and stepped into the THIRD HEAVEN. I looked out upon this vast and growing see of frightened and hurting and lonely faces, and felt utter despair for them. Like the THIRD THUNDER I sensed a helplessness that is beyond words. Without warning I sensed a gentle breeze move across the children and I watched the faces lift up. The children sensed the PRESENCE of THE MOST HOLY SPIRIT. I was amazed. Gently the still sweet VOICE whispered to me:

“FOR TWO HUNDRED YEARS YOUR PEOPLE WERE MY HANDS TO REACH OUT TO TOUCH THE LOST CHILDREN OF THE WORLD. FROM AMONGST YOU, YOU SENT OUT THOSE WHO HEARD THE CALL TO SERVICE. YOU BUILT HOSPITALS AND SCHOOLS AS EASILY AS YOU BUILT CHURCHES. YOU HELPED THE LOST AND THE HURTING AMONG YOU. WHEN A BROTHER WAS IN NEED IT WAS MY PEOPLE WHO ROSE UP TO FILL THE NEED. THEN WHEN MEN SLEPT IN THEIR COMPLACENCY THE EVIL ONE CAME IN AND SOWED SEEDS OF COVETOUSNESS AND PRIDE. NO LONGER DID YOU DO THE WORK OF MY MINISTRY, BUT HANDED THE RESPONSIBILITY TO THE WORLD.”

“THEY WERE SENT OUT TO BRING THE GOOD NEWS TO THE OUTCASTS. TO BIND UP THE WOUNDED AND TO BRING FREEDOM TO THOSE IMPRISONED. TO FEED THE HUNGRY AND TO CLOTHE THE NAKED. THAT IS WHAT I HAVE ALWAYS CALLED FOR YOUR PEOPLE TO DO. ONLY THEY WILL NOT HEAR, NOR WILL THEY OBEY.”

“THE TABLES THEY PLACED AND FEED AT KEEP THE CHILDREN FROM THE TABLES PREPARED FOR THEM. THEY ARE NOW A STUMBLING BLOCK AND A HINDRANCE TO THE GOOD NEWS.”

Suddenly I was in another place....the air was stale and the lighting as artificial as that seen in both the FIRST and FOURTH THUNDERS. As I slowly made my way toward the ‘light’ I heard “voices”. While still standing in the shadow I realized I was standing and watching a huge sound stage. All kinds of people were scurrying around the central characters. I watched and listened as one of those who sat on the stage pray and begin a call to repentance. As the speaker was in mid sentence a “voice” was heard and instructions were given to the speaker, who immediately returned to the beginning of his “prayer”.

Once again I was watching a scripted event. After a while when everything was properly rehearsed the whole stage began to move. I realized the whole set was on a carousel. Now the show was there before the cameras, ready to perform. I just stood and watched as set change after set change rolled by. One set of suits and fru-fru dresses were replaced by another. Each played to the crowd in their own way. But every emotion, every “move of god” was scripted. Nothing was real....just a performance.

Suddenly I was in a huge auditorium/ampatheater where people were sardined inside. I found myself “sitting” on a huge camera on a boom that moved up and down...back and forth. Had to admit it was probably the best seat in the house. I watched the opening act come out and warm up the crowd. Then the headliner came out and the crowd went ballistic. It was very impressive. All kinds of things happening. THE ONLY PROBLEM WAS THAT THE WIND BLOWING THROUGH WAS NOT HOLY.

I watched as “shadow shapes” ran through the crowd. Many in the crowd had their own “shadow shapes” that they brought in with them. Interestingly the crowd did not change even when a new act began with a whole new script and set of performers. And just as suddenly as I arrived I was gone. This time I stood in a “street” with shacks to either side.

The first thought I had was “barrio”...where the poor of the city attempted to live.

Beside me standing hooded and robed was my MASTER. At first I was not sure if it was the KING of GLORY or THE MOST HOLY SPIRIT...so HE LAUGHED...and I knew.

“WELL OLD DOG,” HE BEGAN, “LET ME SHOW YOU MY FIELD READY TO HARVEST.”

With that HE turned and I followed. As we passed the people I saw the poverty and the squalor. We came to a place where the walls seemed a little more uniform and we went in. It was a clinic. People were moving back and forth feeding people and changing dressings. Without a second glance HE stepped through a plywood wall and I followed. Where we entered the walls were not plywood, but canvas.

Now we were in some kind of kitchen where large pots sat over open fires. Outside the tented area long lines of people waited for food. Over and over we stepped from place to place where the “wretched of the earth” were being ministered to. As I followed it seemed so little was actually being done. Finally we came to a place which seemed to be familiar. There was an elderly couple in tattered uniforms. They were passing old well worn blankets among the cots where “the homeless” shivered for this one night from the cold. There were small families, women with children, lone individuals, all looking for a place to stay. It could have been any one of many cities. It really did not matter.

I did not know why I was crying, but I was. Whether it was to see that there were some still faithful at doing HIS WORK...or it was because so little was being done. I guess it does not matter.

Without any warning we stepped into the THIRD HEAVEN and there before me were those same banquet tables, now filled with people.

“DO YOU REMEMBER THE ENDING OF THE PARABLE OF THE WEDDING BANQUET?”, AS I TURNED I FACED MY KING STILL IN ARMOR. I REALIZED I TOO WAS IN ARMOR.

“OLD DOG, I AM GIVING A PARTY AND THOSE PEOPLE CLAIM IT FOR THEMSELVES.”.... and suddenly we were in the amphitheater again.... “I SAID TO GO OUT INTO THE OUTERMOST PARTS OF THE WORLD TO COMPEL THEM TO COME IN. THOSE PEOPLE ARE USING MY NAME AND ABBA’S CHILDREN TO CREATE THEIR OWN KINGDOMS. THEY CONSORT OPENLY AT TIMES WITH FAMILIAR SPIRITS AND SAY IT IS THE MOST HOLY SPIRIT.”

“MANY CHOOSE TO USE TECHNOLOGY TO SEND THE GOOD NEWS TO THE WORLD WHEN I SENT THEM TO TOUCH ONE CHILD AT A TIME. THEY HAVE TURNED TO MERCHANDISING THE GOSPEL AND PURCHASING SALVATIONS IN ASSEMBLY LINE MANNER. THEY TAKE WORLDLY PRINCIPLES THAT CREATE WEALTH AND POWER FOR THE UNGODLY AND ATTEMPT TO UTILIZE THEM FOR GAIN. BUT FOR WHOSE GAIN DO THEY CREATE MINISTRIES BASED ON MARKETSHARE AND MONETARY INCOME.”

“INSTEAD OF ALLOWING THE CHILDREN TO COME TO ME, AND LEARN OF ME THEY HAVE SUBSTITUTED A RELIGION BASED ON FRAUD. INSTEAD OF NURTURING AND INSTRUCTING THE YOUNG THEY FEED THEM A DEFILED GOSPEL AND BURDEN THE SHEEP TO MAINTAIN THEIR KINGDOMS. INSTEAD OF REACHING SELFLESSLY TO THE LOST AND FRIGHTENED, THEY ENTERTAIN THEMSELVES.”

“THEY FOUND IT EASIER AND CLEANER TO BUILD THEIR OWN KINGDOM, THAN TO WASH THE FEET OF THE POOR AND BANDAGE THE WOUNDS OF THE INJURED. IT IS CLEANER TO STAND OFF AND WATCH THAN TO PICK UP THE FALLEN AND CARRY THEM TO SAFETY. THEY ARE AFRAID TO BECOME SOILED ON THE OUTSIDE WHEN THEIR INNER MAN IS DEFILED”.

With that HE walked to the center of the stage and motioned me to HIM. People were watching the entertainer, no one saw the KING. The outpouring of noise and emotions seemed to ebb and flow as the man stirred the crowd. I wondered if all this can happen with talent and experience, what would happen if HE would MOVE? At this the KING OF KINGS turned toward me and HIS WORDS CHILLED me. “EVERYTIME I MOVE AMOUNGST THESE THEY USE IT TO THEIR ADVANTAGE. TO FURTHER MANIPULATE MY LAMBS AND EXTORT MY SHEEP”.

And suddenly we stood at THE THRONE where ABBA waited.

Once again I knelt at HIS FEET and waited.

“SHEMUEL,” HE BEGAN, “ TELL ALL WHO WILL LISTEN OF WHAT YOU HAVE SEEN. AND I NOW RELEASE YOU TO GIVE THE THREE VISIONS YOU HAVE NOT SHARED. SPEAK FIRST OF MY VINEYARD, THEN SPEAK OF THE LONG NIGHT THAT COMES. THEN YOU MAY SHARE THE SONG I HAVE GIVEN YOU. YOU WILL KNOW THE TIME FOR EACH”.

For a while I just sat at HIS FEET and listened. At the proper time I stood and walked with my KING. Nothing said then will be shared.

Old Dog