(Scroll down for english version)

(Tämä on yksi niistä kolmesta sanasta, jotka Herra käski Bob Neumannin jakaa viidennen ukkosen lopussa)

Viinitarha - The Vineyard

Bob Neumann, 1999

Tervehdys,

Kun kaivoin esiin kuluneita muistiinpanoja, joita olin kirjoittanut kauan aikaa sitten, niin minulla ei ollut aikomustakaan kirjoittaa niihin mitään esipuhetta. Silti KAIKKEIN PYHIN HENKI oli hyvin määrätietoisesti muistuttamassa minua olosuhteista ja jälkiseurauksista. Miksi nyt kaiken tämän ajan jälkeen nämä kaikkein henkilökohtaisimmat muistot täytyy julkaista? Ja miksi se edes häiritsee minua? Ehkä siksi, koska en ottanut opetusta onkeeni silloin ennen. Ehkä ei ollut vielä ”oikea aika”.

Vasta sitten kun palaset laitettiin yhteen, niin silloin sai kuuden vuoden takainen ”miksi?” kysymys lopultakin vastauksen nyt. Todistaen sen, että HÄN on uskollinen, vaikka me unohdamme alkuperäisen kysymyksen.

Tämä oli vuosi Hurrikaani Andrewsin jälkeen, ja esirukoilija kuuli kutsun kerätä kaikki esirukoilijat rukoilemaan. Me kaikki kamppailimme rakentaessamme kotejamme ja elämäämme uudestaan. Sen kirkon uudelleenrakentaminen, jonka jäseniä olimme, koki takaiskun toisensa jälkeen. Joillakin meistä oli yhteinen tarve/taakka kokoontua yhteen ja etsiä JUMALAA. Esirukoilla ja eheyttää murtuma. Ilta valittiin, ja ne joilla oli taakka, kokoontuivat yhteen runsaan yksityisen rukouksen ja paaston jälkeen.

Kun esirukousta oli kulunut kolme tuntia, niin jotain sellaista tapahtui minulle, mikä ei sopinut ennalta sovittuun ”ohjelmaan”. Se ei ollut vastaus, mutta se oli. Vasta nyt tiedän sen, ymmärrän sen. Me olimme vieneet pastoriamme ja hänen hoidossaan olevia lampaita Herran eteen. Me olimme olleet äärimmäisen keskittyneitä, mutta kukaan ei tuntenut ”läpimurtoa”. Lähdimme pois hiljaisen luovutuksen kanssa. Vuosien ajan olimme tulleet yhteen ja rukoilleet niin kuin KAIKKEIN PYHIN HENKI ohjasi, mutta nyt me kuulimme vain ”menkää kotiin” ja olkaa paikallanne. Me teimme niin.

Niiden kymmenen tai kahdentoista profeetallisen esirukoilijan ydinryhmästä, jotka olivat suojanneet tätä laidunta vuosien ajan, kaikki paitsi yksi siirrettiin pois seuraavan kolmen vuoden aikana. Ja hän, joka oli kutsuttu johtamaan esirukoilijoiden ryhmää ja opettamaan ALKEISOPETUKSEN ryhmää....ei enää rukoillut toisten puolesta tai opettanut.

Meille kerrottiin syy, mutta emme tajunneet sitä. Vai pitäisikö minun sanoa, että minulle kerrottiin syy. Mutta minä en ymmärtänyt sitä. Ja niin kuin jokainen kuuliainen palvelija, minä menin Pastorin luokse....ja ”auktoriteetti” sanoi minulle, ettei tämä ollut oleellista. Nyt tiedän, että tämä vastaus oli valhe.

VIINITARHA

Rukouksessa me kaikki kysyimme miksi meillä oli kaikki nämä ongelmat rakentaessamme ”Pyhäkköä” uudelleen. Kun keskityimme ongelmaan ja etsimme ISÄN KASVOJA, niin silloin minä löysin itseni seisomassa ihmeellisessä paikassa. Tämä oli vieras paikka, sillä siellä missä MESTARIN LAMPAAT laidunsivat, oli ollut ainoa paikka jossa olin käynyt. Mutta nyt kuulin tuon saman Äänen, jonka kuulin silloin kun ensimmäisen kerran hengitin HÄNEN ELÄMÄÄNSÄ, sen jälkeen kun minut vedettiin ylös kuopasta. Vaikka en ollut koskaan aiemmin nähnyt HÄNTÄ, niin olin toivonut kuulevani Hänen ÄÄNENSÄ uudestaan. Ja nyt HÄN SEISOI edessäni.

”TULE LAPSENI, KÄVELE KANSSANI”, HÄN kutsui kun HÄN samalla ojensi KÄTENSÄ alas ja tarttui minusta kiinni. Kun HÄNEN KÄTENSÄ kosketti minua, se oli kuin jokainen tuntoaistini ruumiissani olisi räjähtänyt. Se oli kuin olisin ollut äärimmäisen tietoinen kaikesta minussa ja minun ympärilläni olevasta. Havaitsin jokaisen äänen ja jokaisen värin sellaisella täyteydellä, jota ei voi kuvata. Mutta nuo hajut. Jokaisella oli yksilöllinen ja ihmeellinen tuoksu. Sitten huomasin, että ISÄLLÄ oli ”parfyymi”, joka oli niin paljon osa Häntä kuin HÄNEN ÄÄNENSÄ sointu ja HÄNEN KÄTENSÄ KOSKETUS. Huolettomasti me kävelimme yhdessä ja tulimme tähän VIINITARHAAN. Mikä oli niin ainutkertaista oli se, ettei täällä ollut kuin yksi VIINIKÖYNNÖS. Se tuli maasta ja sillä oli yksi suuri runko, joka meni VASEMMALLE ja OIKEALLE. Tuo yksi runko, joka haarautui kahdeksi, näytti vanhalta ja vahvalta. Niin kuin se olisi ollut siellä hyvin kauan aikaa. Kun ISÄ käveli VIINIKÖYNNÖKSEN edestä koko sen pituuden matkan, niin aina parin jalan välein siinä oli oksanhaara. HÄN näytti minulle, kuinka jokainen oksa oli huolellisesti oksastettu VIINIKÖYNNÖKSEEN. Ja HÄN selitti.

”LAPSENI, JOKAISEN OKSAN OLEN MINÄ ITSE OKSASTANUT KÖYNNÖKSEENI. MINÄ MUISTAN NIISTÄ JOKAISEN. MILLOIN SE OKSASTETTIIN, JA MITÄ SE ON TUOTTANUT”.

Kävellessämme minä huomasin alueita, joissa oli köynnös oli paljaana. Ja joissakin kohdissa monet oksat olivat paljaita, ruskeita ja ne näyttivät minusta kuolleilta. Kun ISÄ tuli tällaisten luokse, niin jotkut HÄN poisti oksastuksen kohdasta, toisia HÄN karsi radikaalisesti ja selitti, että siellä oli vielä elämää oksassa ja HÄN odottaisi vielä vähän aikaa.

Sitten siellä oli alueita, missä oli elämää ja lehvistö oli vähäistä. Jälleen HÄN karsi kaikkia lehtiä jättäen jäljelle ainoastaan ne paljaat oksat, jotka olivat vihreitä väriltään. Siellä oli paljon elämää, joka voisi vuotaa tällaisen oksan kautta karsimisen jälkeen. ISÄ antoi sille mahdollisuuden. Joten me kävelimme eteenpäin kun HÄNEN KÄTENSÄ ja karsintaveitsi liikkuivat varmasti karsien sieltä missä oli sille tarvetta, ja poistaen silloin kun se oli tarpeellista. Kuolleet ja sairaat oksat poistettiin ilman tunteita tai epäröintiä. Kun HÄN karsi ja poisti, niin minä keräsin leikkuujätteet. Sitten kun ne olivat minulle liian vaikeata käsitellä, niin HÄN pysähtyi, ja sitoi ne yhteen ja jätti polun laitaan. Kun HÄN teki tämän, niin HÄN samalla kertoi minulle VIINITARHAN TARINAN.

KAUAN AIKAA SITTEN MINÄ ISTUTIN VIINITARHANI, JA SE EI TUOTTANUT HYVÄÄ HEDELMÄÄ. JOTEN MINÄ POISTIN NUO VIINIKÖYNNÖKSET, JA VAIHDOIN NE. MINÄ ISTUTIN TÄMÄN KAIKKEIN ERIKOISIMMAN VIINIKÖYNNÖKSEN, JA SEN JUURET MENEVÄT ERITTÄIN SYVÄLLE. VIINIKÖYNNÖKSEN ELÄMÄ VIRTAA KÖYNNÖKSEN LÄPI SEN OKSIIN JOTKA MINÄ JA MINÄ YKSIN OLEN OKSASTANUT KÖYNNÖKSEENI. SE ON TÄMÄ KÖYNNÖKSEN LÄPI VIRTAAVA ELÄMÄ, JOKA ANTAA OKSIEN OKSASTUA KÖYNNÖKSEEN, JA ANTAA KASVUN.

Kun palasimme Köynnökselle, niin tulimme oksien luokse, jotka olivat kasvaneet melkein yhtä suuriksi KÖYNNÖS itse oli, ja ne olivat tuottaneet niistä lähteviä oksia. Isä siirsi syrjään suuret tummanvihreät lehdet ja näytti minulle viinirypäleitten ryppäitä, jotka olivat yhdenmukaisia muodoltaan, väiltään ja kooltaan. Helponnäköisellä liikkeellä hän leikkasi kypsät ryppäät ja asetti ne HÄNEN koriinsa. Hymyillen HÄN kääntyi viinirypäleen kanssa minua kohti ja asetti sen suuhuni. En ollut koskaan elämässäni maistanut mitään niin ihanaa.

Aina muutaman askeleen välein siellä oli uusi oksanhaara, joissakin oli muutamia ryppäitä, toisissa oli niitä paljon.

Ja nämä rypäleet olivat jokaista kuviteltavissa olevaa väriä, vaaleanvihreästä pinkkiin, kirkkaanpunaisesta niin tumman violettiin että se oli melkein mustaa. Ja jokaisessa oksassa olevat ryppäät olivat erilaisia. Joissa oli valtavia ryppäitä täynnä kaikkein pienimpiä viinirypäleitä, joissakin oli pienet ryppäitä joissa oli valtavia viinirypäleitä. Kun HÄN jatkoi sadonkorjuuta, niin minä sain maistaa jokaista. Jokainen oli yksilöllinen ja ihmeellinen.

Hetkeksi me pysähdyimme kun katselimme kuinka AURINKO alkoi laskeutumaan. Tätä veden päällä tapahtuvaa auringonlaskua ei voinut sanoin kuvata. Meillä ei näyttänyt kiire mihinkään. Seisoessamme HÄN kääntyi puoleeni ja sanoi, ”LAPSENI, SIELLÄ EI VOIDA TEHDÄ ENÄÄ TYÖTÄ SEN JÄLKEEN KUN PIMEYS TULEE, JA PIMEYS ON PIAN TULOSSA. ON VIELÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA HALUAN NÄYTTÄÄ SINULLE.”

Näiden sanojen kanssa me palasimme takaisinpäin köynnöksen vierellä.

Tulimme paikkaan, jossa oli valtava lehtien runsaus. Kun HÄN siirsi lehdet syrjään, niin näin ettei siellä ollut yhtään viinirypäleitä. ”KATSO”, HÄN sanoi, ja minä näin oksan. Se näytti samalta kuin ne jotka olivat äskettäin oksastettu. ”NÄMÄ OVAT NE, JOTKA EIVÄT TUOTA KASVUA VIINIKÖYNNÖKSEN KANSSA. HE TUOTTAVAT LEHTIÄ PEITTÄÄKSEEN ITSENSÄ, MUTTA SIELLÄ EI OLE VIINIRYPÄLEITÄ.” Ja yhdellä nopealla liikkeellä oksa poistettiin ja KÖYNNÖS jäi paljaaksi. Oksa ja kaikki sen lehdet sidottiin tulta varten.

Myöhemmin tulimme paikkaan, jossa lehdet olivat vihreitä, mutta viinirypäleet roskasivat maaperää. Yksikään niistä ei ollut lähelläkään kypsää. Jälleen kerran oksa ja lehdet näyttivät hyviltä mutta tertut olivat heikkoja, ja ne eivät pystyneet pitämään nuoria viinirypäleitä kiinni. Myös tämä oksa poistettiin.

Seuraavaksi tulimme oksan luo ja HÄN näytti minulle sen viinirypäleet. Ne eivät olleet kypsiä, vaan home tai sieni peitti niitä, ja niistä lähti paha haju. Myös tämä oksa poistettiin.

Sitten tulimme hassulta näyttävän lehtijoukon luokse. Niiden muoto ja väri olivat ”väärin” ja rypäleet olivat epämuodostuneita. En tiedä miksi, mutta minä ojensi käteni ottaakseni viinirypäleen niin kuin olin tehnyt aiempien oksien luona, mutta ISÄ otti minua kädestä kiinni. Syvällisellä hellyydellä HÄN nosti minut pois kädellään ja kuiskasi.

”TÄMÄ ON SELLAINEN VIINIRYPÄLE, JOTA EN TAHDO SINUN SYÖVÄN.” Kun HÄN asetti minut takaisin jaloilleni, niin HÄN samalla siirsi lehdet syrjään ja paljasti tämän oksan. Se näytti kuolleelta.

”KYLLÄ LAPSENI, SE ON KUOLLUT, HENKI JOSTA SE IMEE ELÄMÄÄ EI OLE MINUSTA JA EIKÄ SE TULE VIINIKÖYNNÖKSEN KAUTTA. SE EI OLE MINUSTA.” Jälleen kerran, mutta nyt voiman kanssa, HÄN veti sen pois viiniköynnöksestä, ja köynnökseen ei jäänyt mitään merkkiä siitä, että se olisi ollut siinä. Myös sen HÄN sitoi yhteen polttoa varten, mutta ei sallinut minun edes koskea siihen.

Nyt AURINKO oli jo täysin laskeutunut ja me seisoimme iltahämärässä. Jokainen oksa oli karsittu tai poistettu. Kun kävelimme VIINITARHAN portille, niin HÄN seisahtui ja nosti korinsa ilmaan, ja julisti taivaallisiin....

”TÄSSÄ ON MINUN VIINIKÖYNNÖKSENI HEDELMÄ! SE ON TÄYSIN KYPSYNYT JA MINÄ ILOITSEN KÄSIENI TYÖSTÄ. ONKO MITÄÄN MITÄ VOISI VERRATA MINUN VIINIKÖYNNÖKSEENI! ONKO MITÄÄN MAKEAMPAA KUIN MINUN KÖYNNÖKSENI JA MINUN HENKENI HEDELMÄ? TULKAA JA ILOITKAA MINUN KANSSANI. TULKAA SISÄLLE MINUN TALOONI JA LEVÄTKÄÄ”.

Nyt tämä oli se mitä minä koin ja kirjoitin silloin. Siitä on ollut pitkä aika kun viimeksi menin ja luin sen mitä olin silloin kirjoittanut. Miksi, koska se oli ensimmäinen kerta kun kävelin HÄNEN kanssaan. Nyt olen ollut jo kaksi kertaa Viinitarhassa. Kun luin ja kirjoitin tämän, niin halusin vaihtaa ”ISÄN” ABBAksi....mutta en voinut. Kun HÄN ensimmäisen kerran vei minut kävelylle, en tuntenut HÄNTÄ vielä ABBAna. Mutta tämä oli ensimmäinen kävely, josta alkoi minun ABBAni ilmestyksen täyteyden avautuminen minun elämässäni.

VIIDENNEN UKKOSEN jälkeen minulle annettiin lyhyt SANA, jossa kaikki tästä Näyssä oleva kuvattiin 6 tai 7 lyhyessä rivissä.

Siellä on paljon sellaisia ihmisiä, jotka on oksastettu VIINIKÖYNNÖKSEEN, mutta joilla ei ole aikomustakaan tuottaa ILOA ABBAlle, koska he eivät kanna hedelmää. On niitä jotka kantoivat hedelmää, ja valitsivat lopettaa sen kantamisen. Sitten siellä on niitä, jotka heittävät hedelmänsä pois, tai myrkyttävät kaikkia niitä jotka koskettavat heitä.

Joten heidät leikataan pois ja jätetään palamaan oikeaan aikaan.

Joitakin ABBA karsi perin pohjin, jotta ne voisivat kasvaa HÄNEN VIINIÄÄN JA HÄNEN HENKEÄÄN. Tämä oli tapahtumassa silloin kun me kokoonnuimme rukoilemaan, Meitä karsittiin ja jotkut meistä oksastettiin toiseen paikkaan tuottamaan hedelmää oikeana aikana. Nyt tuo karsittu oksa, ja monet muut samanlaiset tullaan tarkistamaan ja tuomitsemaan hedelmän mukaan. Tuleeko ABBA ILOITSEMAAN.… vai POISTAAKO POLTTAMISTA varten?

Selah

Old Dog

The Vineyard

Bob Neumann, 1999

Greetings,

When I dug out the worn notes written long ago I had no intent for any preamble. Yet THE MOST HOLY SPIRIT was most intent at reminding me of the circumstances and the aftermath. Why now after all this time this most intimate of memories is to be published? Then again why would it bother me? Maybe because I did not learn the lesson back then. Maybe it was not the “appointed time”.

Only when the pieces were put together, did the answer to the “why?” of six years ago is able to be answered now. Proving HE is faithful even when we forget the original question.

It was the year after Hurricane Andrew, and an intercessor heard the call to gather all the intercessors to pray. All of us had struggled to rebuild homes and lives. The rebuilding of the church we were members of had one set back after another. For some of us there was a common desire/burden to gather and seek GOD. To intercede and restore the breach. A night was chosen and those that were burdened gathered after much individual prayer and fasting.

In the third hour of travail something occurred to me that did not fit into the planned “agenda”. It was not the answer, but it was. Only now do I know it, understand it. We had lifted up our pastor and the sheep in his care. We had been intense and focused, but none felt a “breakthrough”. Quiet resignation was what we walked away with. Through the years we had come together and prayed as THE MOST HOLY SPIRIT directed, but now all we heard was to “go home” and be still. We did.

Of the core of ten to twelve prophetic intercessors that had hedged this pasture, for years, all but one was removed within three years. The one who was called to lead the company of intercessors and to teach the BASIC TRAINING course....no longer intercedes or teaches.

We were told why, but did not realize it. Or should I say that I was told why. But I did not understand it. And like any obedient servant I went to the Pastor....and was told by “authority” it was not relevant. Now I know the response was a lie.

THE VINEYARD

While in prayer we all were asking why the problems to the rebuilding of the “Sanctuary”. While focusing on the problem and seeking THE FATHER’S FACE I found myself standing in a wondrous place. It was unfamiliar for the only place I had ever been in was the pasture with the MASTER’S SHEEP. But now I heard that Voice I heard when I first breathed in HIS LIFE after being pulled from the pit. While I had never before seen HIM, but His VOICE I had hoped to hear again. AND now HE STOOD before me.

“COME WALK WITH ME CHILD”, HE invited as HE reached down HIS HAND and took mine. When HIS HAND touched mine it was like every sense in my body exploded. It was like I was acutely aware of everything about me. Every sound and every color was perceived in a fullness indescribable. But it was the smells. Everything had a unique and a wondrous scent. Then I noticed that THE FATHER had a “perfume” that was as much a part of Him as the sound of HIS VOICE and the TOUCH of HIS HAND. Casually we walked together and came to this VINEYARD. What was unique is there was but one VINE. It came forth from the ground and had one great trunk that went to the LEFT and to the RIGHT. The single trunk that branched to make two looked old and strong. Like it had been there for a long, long time. As THE FATHER walked down the length of the VINE every few feet there was a branch. HE showed me where each branch had been carefully grafted into the VINE. and HE explained.

“CHILD, EACH BRANCH I HAVE GRAFTED INTO MY VINE. I REMEMBER EACH ONE. WHEN IT WAS GRAFTED AND WHAT IT HAS PRODUCED”.

As we walked I noticed areas where there was areas of bare vine. That sometimes several branches were bare, brown and looked dead to me. When THE FATHER came to such some HE removed at the graft site, others HE drastically pruned back and explained that there was still life in the branch and HE would wait a little longer.

Then there were areas where there was life and the foliage was thin. Again HE pruned back all the leaves leaving only bare branches, green in color. There was much life that could flow through this branch, by pruning back. THE FATHER was giving it a chance. So we walked along as HIS HANDS and the pruning knife moved with surety pruned when needed and removed when necessary. Dead and diseased branches were removed without emotion or hesitation. As HE pruned and removed I would gather the cuttings. When they were hard for me to handle HE would stop and tie each bundle and set it aside off the path. When HE did this HE told me THE STORY of the VINEYARD.

LONG AGO I PLANTED MY VINEYARD AND IT DID NOT BEAR GOOD FRUIT. SO I REMOVED THOSE VINES AND REPLACED THEM. I PLANTED THIS MOST SPECIAL VINE AND IT’S ROOTS GO VERY DEEP. THE LIFE OF THE VINE FLOWS THROUGH THE VINE TO THE BRANCHES I AND I ALONE HAVE GRAFTED INTO MY VINE. IT IS THE LIFE THAT FLOWS THROUGH THE VINE THAT ALLOWS THE BRANCHES TO GRAFT INTO THE VINE AND TO GROW.

As we returned to the Vine we came to branches that had grown almost as large as the VINE itself and had produced branches that came off of it. THE FATHER moved the large dark green leaves and showed me clusters of grapes uniform in shape, color and size. With ease of movement cut the ripe clusters and placed them into HIS basket. With a smile HE turned to me with a grape and placed it into my mouth. I had never tasted anything sweeter in my life.

Every few steps there was a new branch, some had a few clusters, some had many.

There were grapes of every color imaginable, light green to pink, bright red to deep purple so deep it was black. And on each branch the clusters were different. Some had huge clusters of the tiniest grapes, some had small clusters of huge grapes. As HE continued to harvest I would get to taste each kind. Each was unique and wondrous.

For a moment we paused as we watched the SUN begin to set. The sunset over the waters was beyond words. It did not seem like we were in any hurry. When we stood HE turned to me and said, “CHILD, THERE CAN BE NO FURTHER WORK WHEN THE DARKNESS COMES, AND IT WILL BE DARK SOON. THERE ARE SOME THINGS I WANT TO SHOW YOU.”

With those words we returned farther down the vine.

We came to the place where there was a huge abundance of leaves. As HE moved the leaves I saw there was no grapes. “LOOK”, HE said, and I saw the branch. It looked the same as those freshly grafted. “THERE ARE THOSE THAT WILL NOT GROW WITH THE VINE. THEY PRODUCE LEAVES TO COVER THEMSELVES, BUT THERE ARE NO GRAPES.” And in one swift movement the branch was removed and the VINE left bare. The branch and all it’s leaves were bound for the fire.

Later we came to a branch were the leaves were green, but grapes littered the ground. None of which were close to being ripe. The branch and leaves again looked good but the bunches were feeble and could not hold the young grapes. This branch too was removed.

Next we came to a branch and HE showed me the grapes. They were not ripe, but a mold or fungus was covering them and they gave off a foul smell. This branch too was removed.

Then we came to a funny looking bunch of leaves. Their shape and color were “wrong” and the grapes were misshaped. I do not know why but I reached for a grape as I had done before at other branches and THE FATHER caught my hand. With profound gentleness HE lifted me in one arm and whispered.

“THIS IS ONE GRAPE I DO NOT WANT YOU TO EAT.” As HE placed me back on my feet HE moved the leaves and exposed the branch. It looked dead.

“YES, CHILD IT IS DEAD, THE SPIRIT THAT IT PULLS LIFE FROM IS NOT FROM ME AND NOT THROUGH THE VINE. IT IS NOT OF ME.” Again, but with force, HE pulled it off the VINE, and there was no mark on the VINE from where it had been. It too HE tied up for burning but would not allow me to even touch it.

Now the SUN had completely set and we stood in twilight. Every branch had been pruned or removed. As we walked to the entrance of the VINEYARD HE stood and lifted the basket into the air, declaring into the heavens....

“HERE IS THE FRUIT OF MY VINE! IT HAS COME TO IT’S FULLNESS AND I REJOICE IN THE WORK OF MY HANDS. IS THERE ANYTHING LIKE MY VINE! IS THERE ANYTHING SWEETER THAN THE FRUIT OF MY VINE AND MY SPIRIT? COME AND REJOICE WITH ME. ENTER MY HOUSE AND TAKE YOUR REST”.

Now that is what I experienced and wrote then. It had been a long time since I had gone back to read what I had written. Why, because it was the first time I walked with HIM. Twice now it was in the Vineyard. As I read this and typed it, I wanted to change “THE FATHER” to ABBA....but I could not. When HE first took me on a walk I did not yet know HIM as ABBA. But it was this first walk that began to unfold the fullness of the REVELATION of my ABBA in my life.

After the FIFTH THUNDER I was given a short WORD where all of this Vision was reflected in 6 or 7 short lines.

There are too many people who were grafted into the VINE that have no intent to bring JOY to ABBA because they have born no fruit. There are those who bore fruit, and chose to stop. Then there are those that cast their fruit off, or poison all who touch them.

So they are being cut off and left to be burned in due season.

Some ABBA pruned back radically to allow them to grow in HIS VINE AND HIS SPIRIT. That is what was occurring back when we met to pray. We were pruned and some of us were grafted elsewhere to bear fruit in due season. Now that pruned branch, and many others like it will be checked and judged according to the fruit. Will ABBA REJOICE....or REMOVE FOR BURNING?

Selah

Old Dog