Alkuprofetia tälle osiolle:

1571. Profetia ja Näky - Raymond Aguilera 6. Tammikuuta 2001.

Varokaa Minun Lapseni, siellä tulee vielä päivä, jolloin te ette voi enää ostaa Raamattuja tai Profetia Kirjoja. Sillä loppu tulee nopeasti. Peto on valmiina. Minun Enkelini ovat valmiina. Muistakaa päivät ja numerot. Jotka olen kertonut teille Reymundon kautta, nyt jo melkein 12 vuoden ajan, ja monet ovat alkaneet nähdä Jehovan kaavan. Tämä on oikein ja totta. Minun Siemeneni tulee leviämään, mutta paholaisen siemen on suurempi lukumäärältään. Mutta Voima ja Rakkaus lepää Jehovassa. Tämä on se, mitä haluan teidän tekevän! Haluan teidän ostavan itsellenne raamatun, jos teillä ei vielä ole sitä, ja luette sitä kunnes tunnette sen hyvin. Ladatkaa myös kaikki profetiat Reymundon kotisivuilta. Hän antaa teille ohjeet, mistä voitte tämän tehdä tai ostakaa profetia kirjoja. Teillä on vielä aikaa, mutta kaikki tämä informaatio tulee pysähtymään tiettynä ajan hetkenä, ja teidän täytyy mennä piiloutumaan muiden kanssa. Tämä ei ole mikään peli tai vitsi. Sillä Antikristus tulee tuhoamaan paikat, missä he valmistavat Raamattuja ja Kristillistä kirjallisuutta. Hän aikoo myös yrittää polttaa kaiken muun materiaalin, jonka hän voi löytää. Muistakaa Minun Sanani, tämä tulee tapahtumaan suurella voimalla. Minun Rauhani Minä annan teille, mutta siellä on tietyt asiat, joiden täytyy tapahtua ensin. Olkoon niin! Olkoon niin! Olkoon niin! ….

 

 

63. Raymond Aguilera - Profetia 26 Toukokuuta 1992, klo 2.20 aamulla.

Kun kello lyö kolme, Pommi tulee laukeamaan Pariisin kaupungissa. Kun Kapinan aika on suunnitteilla, laukeaa Pommi, kello kolmelta, Pariisin aikaa, suuren myrskyn päivänä. Tuulee, tuuli kuljettaa sadetta, valaistus tulee olemaan tavaton. Kaupunki tulee olemaan täydellisen sekasorron vallassa tasan kello 3.30. Monet tulevat menettämään henkensä, siksi että Virkamiehet kuvittelivat olevansa turvassa Hullulta Mieheltä joka on pettävä kaupungin.

Joten muistakaa Sanani.Päivä ja hetki on alkava. Jolloin Pedon sallitaan päästä käsiksi tiettyihin asiakirjoihin jotka tekevät tietyt Kaupungin Virkamiehet syyllisiksi. Hän tulee käyttämään asiakirjoja Virkamiesten suostuttelemiseen, ja pettämiseen, saadakseen luvan päästä käsiksi tiettyihin asiakirjoihin jotka antavat hänelle enemmän valtaa. Niin Peto tulee viemään voiton Pariisista Pommin avulla kello kolmelta, myrskyn päivänä, kun kaupunki ja maailma sitä vähiten odottavat.

Sillä Pedon Avustaja tulee saamaan voimaa siitä kun epärehelliset Virkamiehet kärsivät omien sanojensa tähden. Sillä kukaan ei tule olemaan turvassa Avustajalta. Sinä hetkenä, valitsemallaan tavalla, hän tulee tekemään mitä tahtoo. Näin sanoo Jehova. Muistakaa Sanani, Peto ja Avustaja saapuvat hetkenä joka on määrätty. Siis varokaa ja kuunnelkaa Minun Profeettojani. Sillä he ovat teidän keskuudessanne. Luottakaa Jumalaanne, Jehovaan, kaikella voimallanne, sillä hetki on melkein saapunut. (kielet) Hyvästi. Hyvästi.

 

 

73. Raymond Aguilera - Profetia torstaina 4. Kesäkuuta 1992.

Espanjaksi:

Kuulkaa Minua! Se mitä aikaisemmin sanoin Maailmasta, Tähdestä, Taivaasta, maailmasta, tulee alkamaan 30 Kesäkuuta Uutena Vuotena, mutta Jumalan Vuonna, Kristuksen Vuonna, jota en voi kertoa teille. Mutta 30 Kesäkuuta tulee alkamaan sodan päivä Sian kanssa. Ja te voitte merkitä sen päivän Kalentereihinne Kesäkuun 30 kohdalle, Kesäkuun.

Miten sääli mitä tulee tapahtumaan sinä päivänä, sillä he tulevat kuolemaan, monet ihmiset, teidän täytyy tarkkailla Verivirtaa sillä virta tulee nousemaan korkealle Sodan Verestä. Kuunnelkaa Minua, Sodan kuva (kielet) He kaatuivat, Urhot, jotka taistelivat Kristuksen Sodassa, mutta he ovat nousseet uudestaan pystyyn. Ja tällä kertaa he taistelevat loppuun saakka. Sika tulee oppimaan kuka on Jumalten Jumala ja Kuninkaiden Kuningas.

Englanniksi:

Lapseni, Rakkaus Sydämessäni ja Huulillani, pyydän teitä kuuntelemaan Profetioita sillä Taistelu käydään sen mukaisesti kuin se on Pyhän Raamatun Kirjoituksissa. Sillä ei mitään sellaista tapahdu mitä ei Kirjoituksissa olisi ilmoitettu. Sillä hetki saapuu päätökseen siten kuin siitä kerrottiin Profeetta Danielin, Hesekielin, Jeremian, Joelin ja Johanneksen kautta.

Sota huutaa Sotaa, silvottujen Ruumiiden kiljunta ilmaisee Jehovan Vihan. Sillä kaiken inhottavuuden puhdistus tulee olemaan perusteellista ja täydellistä, sillä irrallisia osia ei tule jäämään. Poikani Jeesus Kristus Nasaretilainen tulee komentamaan kaikkia Taivaan Voimia, ja tulee käyttämään niitä täyteen mittaansa, viedäkseen päätökseen Sanani joka annettiin niin monia tuhansia vuosia sitten. Sillä kaikki tulee toteutumaan kirjaimellisesti, päivälleen, minuutilleen, ilman vähääkään armoa mitään sellaista kohtaan mikä Maapallolla on pahaa, sillä lopun alku on tullut.

Ne teistä joiden Ruumiit ovat Hengen täyttämät, Lampaani, Karitsani, viedään ylös Taivaaseen niin kuin Raamatussa sanottiin. Olkaa onnellisia, olkaa iloisia, sillä Taivaan Merkkitorvi on alkanut soida, ja Kellojen äänet, Hurraukset, Enkelten Nauru. Sillä se on saapumassa päätökseen.

Avatkaa korvanne, avatkaa silmänne, avatkaa Raamattunne, ja lukekaa, ja nähkää kuinka Jehovan Kunnia avautuu silmienne edessä. Sillä jokainen Polvi tulee Notkistumaan, jokainen Kieli tulee Tunnustamaan että Jeesus Kristus on Herrojen Herra, Kuninkaiden Kuningas. Sillä Hänellä on valta panna toimeen Jehovan Laki ilman armoa, mutta oikeudenmukaisesti. Minä odotan Poikaani, ja Karitsojani, Lampaitani jotka kestivät loppuun asti. (kielet)

Minä rakastan teitä Karitsani. Lampaani, Yhdistykää, huolehtikaa toinen toisistanne sillä se on melkein ohi. Huoneet ovat valmiita, Helmiportit avataan määrätyllä hetkellä. Valmistautukaa, perehtykää Sanaan, yhdistäkää Kristuksen Ruumis. Tämä on teidän Isänne Jehova, Maailmankaikkeuden Luoja, kaiken sen Luoja, mitä on, ja tulee olemaan. Sopusointu ja Rauha Karitsoilleni, sillä teidän Paimenenne on tulossa. Minä rakastan teitä. Minä rakastan teitä. Rakastan teitä koko Sydämelläni. Tämä on Jehova. Tämä on Jehova. Rauha olkoon kanssanne Lampaani, Karitsani. Minä rakastan teitä.

 

 

103. Raymond Aguilera - Profetia maanantaina 22. Kesäkuuta 1992.

Minä rakastan sinua Ray. Pöllö tulee puuhunsa Marraskuun keskivaiheilla. Pöllö kaatuu ensimmäisenä. Pöllö kohtaa Herhiläisen. Herhiläinen tulee teloittamaan Pöllön sillä Peto haluaa ainoastaan ne jotka ovat tottelevaisia häntä kohtaan. Sillä paholaisen valtakunta on Kuolema. Sillä Pedon valtakunta on käsillä. Sillä Pedon valtakunta tulee sortumaan niin kuin Raamatussa kerrottiin. Viitekohdat löytyvät Joelista, Makkabealaisten kirjasta, Johanneksesta (evankeliumi tai kirjeet?), Ilmestyskirjan kuudennesta luvusta.

Teurastus joka tapahtuu tulee pelästyttämään koko Maailman, sillä he tulevat tuntemaan avuttomuutta. He tulevat tuntemaan itsensä hylätyiksi sillä Jumalan Viha tulee puhdistamaan Maapallon kaikista pahoista tavoista kerta kaikkiaan. Sillä he eivät etsineet Minua. He eivät Katsoneet Minun puoleeni. He rakastivat tavaroitaan, omaisuuttaan, äitiään, isäänsä, vaimojaan ja poikiaan ja tyttäriään enemmän kuin Jumalaansa. Sillä he eivät koskaan seuranneet Jehovan teitä. Heidät siitettiin pahuuteen. Joten he Kuolevat pahuuteen, näin sanoo Jehova.

Siis Pyhäni, pitäkää tämä Mielessänne, juurruttakaa tämä mieleenne sillä hetki saapuu. Kun Tuomio kuulutetaan Maapallolle ja teille, ja teitä tullaan pitämään tilivelvollisina kaikkeen mitä olette tehneet koska teillä oli kypsyyttä erottaa oikea väärästä. Sillä Jehova on armahtavainen. Hän on rakastava Jumala mutta teidän täytyy noudattaa Sääntöjä, Poikani Lakia. Sillä Hän Kuoli Ristillä teidän vuoksenne, ja hetki, päivä ja aika tulee tulemaan ennen kuin tajuattekaan.

Eli te Oikeamieliset Ihmiset, kääntykää Jeesuksen puoleen, teidän Kuninkaiden Kuninkaanne, Herrojenne Herran puoleen, sillä Hän on Polku. Hän on Tie Taivaaseen. Luottakaa Jehovaan sillä Hän on Vilpitön ja Oikeamielinen eikä Hän Valehtele. Sillä Jehova vie päätökseen kaiken mikä on pahaa, kaiken mikä ei ole vanhurskasta, kaiken mikä on vastakkaista Jehovan Nimelle, ja Jeesuksen Kristuksen, ja Pyhän Hengen Nimelle.

Sillä Jehova oli Luoja Puhutun Sanansa kautta. Poikani, Ainoa Poikani, joka kuoli teidän vuoksenne, tulee olemaan määrättynä hetkenä, määrättynä päivänä paikalla ottamassa mukaansa Minun Karitsani, Puhtaat, Vanhurskaat, Pyhät Jumalan edessä, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Sillä Jumalan Viha lankeaa tämän Maapallon päälle; se ravistaa ja murtaa kaiken mikä ei ole Vanhurskasta. Sillä kaikki mikä kuuluu Jehovalle on Puhdasta, ja Tahratonta, ja Vanhurskasta.

Lukekaa siis Raamattua, kääntykää Jeesuksen puoleen. Rukoilkaa Meille. Isä, Poika, Pyhä Henki tulevat opastamaan teitä joka askeleella, mutta tehkää itsenne vahvoiksi. Sillä paholainen heittää keihäitä, ampuu nuolia, Hän teurastaa Lampaita ja Karitsoja juuri tällä hetkellä. Sillä he kääntyivät hänen puoleensa kuin jumalan puoleen, ja nyt kun hän on heidän jumalansa hän voi tehdä heille mitä tahtoo ja hän teurastaa heitä armotta.

Joten Lapseni, Lampaani, kääntykää Jehovan, Jeesuksen, Pyhän Hengen puoleen. Sillä Taivaan Rakkaus, Rauha ja Levollisuus lankeavat päällenne jos olette vahvoja Uskossa ja Rakkaudessa Jumalaa kohtaan, kaikesta Sydämestänne, Mielestänne, ja Sielustanne. Tämä on Jehova, teidän Jumalanne. Tämä on Jehova, teidän Jumalanne, yhdessä Pyhän Hengen ja Poikani Jeesuksen kanssa. Me rakastamme teitä kaikesta Sydämestämme. Me toivomme että ymmärtäisitte Tosi Rakkauden merkityksen. Sillä teidän Jumalanne on Rakkaus Tänään, Huomenna, ja Ikuisesti.

 

 

114. Raymond Aguilera - Profetia 26. Kesäkuuta 1992 klo 11:02 am, Englanniksi.

...

Sillä hetki ja päivä on tullut josta Raamatussa puhuttiin Profeetta Joelin kautta. Sillä tämän Maapallon sulkeminen tapahtuu Jehovan, sinun Jumalasi, Sanan mukaan. Joten kerää rohkeutta, ole viisas. Sillä aika ja hetki tulevat nopeasti.

Kun varis raakkuu aamulla, tulee tämän Maapallon ensimmäinen koettelemus. Kaukoidän maassa, kun väärä profeetta käyttää väärää sanaa jonka paholainen hänelle antoi Häpäistäkseen ja Pilkatakseen Kaikkivaltiasta Jehovaa. Sillä Voima, ja Kirkkaus, ja Kunnia kuuluvat Jehovalle, ja yksin Jehovalle. Eikä Jehova tule sallimaan Nimeänsä Pilkattavan millään tavalla, tai muodolla, milloinkaan, sillä ruukku ei milloinkaan, missään olosuhteissa, kerro ruukuntekijälle mitä tämän pitäisi tehdä.

...

 

 

167. Raymond Aguilera - Profetia 23. Heinäkuuta 1992.

Laiva tulee saapumaan kuudentena, Pässin vuonna. Laiva tulee saapumaan. Kuulitko Minua, Reymundo? Kuulitko Minua? Laiva tulee tulemaan kuudentena, Pässin vuonna, ja sinun täytyy kirjoittaa alas kaikki mitä sinulle kerron. Sillä se tulee tulemaan voimalla ja voima tulee pelästyttämään Maailman, Pässin vuonna, kuudentena päivänä.

Kuulitko mitä sinulle kerron, Reymundo? Avaa korvasi ja silmäsi ja kirjoita alas tietokoneellesi mitä sinulle kerron. Sillä San Franciscoon saapuvan laivan päivä tulee. Nyt saapuu laivan päivä.

Sillä Minä aion sulkea maailman paholaisen voimalla. Sillä paholainen on kaikkea sitä, mikä on saastaista. Minä, Taivaan Jumala, Maailman, yhdessä Poikani Kristuksen ja Pyhän Hengen kanssa, aion lukita paholaisen kuiluun. Sillä Minä olen väsynyt kaikkeen saastaiseen ja kaikkiin jotka luulevat tietävänsä kaiken. Tulen asettamaan heidät kuiluun jos he ajattelevat kuten paholainen.

Sillä kaikki mikä on Jumalasta, on Puhdasta ja Rehellistä ja ainoastaan se mikä on puhdasta ja rehellistä tulee pääsemään Taivaaseen Poikani, Pyhän Hengen ja Minun kanssani. Haluan sinun lähettävän kirjeet sinne minne Minä käsken. Tulen antamaan sinulle rahat ja ihmiset sinua auttamaan. Sillä ei kukaan voi pysäyttää Jumalan Sanaa. Hänen joka loi Maailman, Tähdet. Sillä Pyhän Hengen Voimaa ei kukaan voi pysäyttää. Sillä se mitä Minä sanon toteutuu Pyhän Hengen Voimalla.

Sillä Minun Poikani tulee tulemaan pilven päällä ja ottamaan mukaansa ne Pyhät jotka ovat puhtaita, vanhurskaat. Loput aion jättää paholaisen puhdistettaviksi. Sillä Ne jotka uskovat Minua tulevat tekemään mitä Minä käsken ja loput tulevat menemään jumalansa kanssa kuiluun. Päivä on täällä josta kerroin isienne isien, isien, isien, isille, ja teidän täytyy hypätä ja astua sisään Arkkiin. Sillä Arkki voi pelastaa teidät.

Teidän täytyy lukea Raamattua ja teidän täytyy etsiä poikianne, siskojanne, isäänne, äitiänne, kaikkia jotka rakastavat Taivaassa olevaa Isäänsä yhdessä Pojan ja Pyhän Hengen kanssa. Haluan teidän etsivän heitä kaduilta, vanhuksia, Niitä joilla ei ole ruokaa, sairaita. Haluan kaikkien ihmisten, kaikkien Pyhieni etsivän heitä nyt! "Juuri nyt!"

Älkää odottako, sillä paholainen on jo aloittanut. Hän ei epäröi tehdä sitä mitä tahtoo. Minä olen jo päästänyt hänet irti. Hän työskentelee jo yötä päivää. Sillä hän himoitsee Poikani Kristuksen Verta. Hän haluaa täyttää mahansa Kristityistä sillä paholaisen päivä on saapunut.

Kuulitko Minua, Reymundo korvillasi? Mitä sinulle kerron. Kirjoita kaikki alas niin kuin sinulle kerroin. Paholaisen päivä on saapunut. Sillä Minä haluan vain sitä mikä on Puhdasta. Aion puhdistaa tämän Maailman kauttaaltaan. Siinä kaikki mitä sinulle tänä päivänä aion kertoa, mutta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Rakkaus tulee olemaan paikalla.

Minä haluan ainoastaan sitä mikä on Puhdasta ja Minä aion suojella teitä Käsilläni, Sydämeni Rakkaudella, Poikani Rakkaudella, Pyhän Hengen Rakkaudella. Tulen suojelemaan teitä mutta teidän täytyy opiskella Raamattua. Teidän täytyy rukoilla joka päivä kunnes ette pysty kävelemään ettekä puhumaan. Sillä tavalla voitte pelastaa itsenne jos JÄÄTTE Maailmaan ettekä mene Taivaaseen Poikani kanssa. Kuulitteko Minua korvillanne? Siinä kaikki. Tämä on teidän Isänne yhdessä Pojan ja Pyhän Hengen kanssa.

 

 

183. Raymond Aguileralle annettu Profetia 8 Elokuuta 1992, klo.2:53 aamulla.

Hetki on saapunut suurelle sysäykselle, Reymundoni. Hetki on saapunut. Profetiat lähetetään Andeille. Ne lähetetään Koreaan. Ne lähetetään Australiaan. Ne ovat Uuden Maailman Puutarhan alku.

Sillä Jehova Jumala tulee lopettamaan tämän maapallon Jumalan Voimalla ja Vallalla. Sillä Päivä josta Raamatussa kerrotaan on tullut. Keskipäivän Teurastuksen hetki tulee toteutumaan niin kuin Profeetta Jeremia Vanhassa Testamentissa sanoi, se tapahtuu Nopeasti ja Täsmällisesti. Sillä kaikki mikä on pahaa tullaan poistamaan ja pudotetaan helvetin kuiluun helvetin seuraajien kanssa. Näin sanoo Jehova Jumala yhdessä Pojan, Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen ja Pyhän Hengen kanssa.

Muistakaa paikat. Muistakaa suunta. Muistakaa Taivaassa oleva Isänne, Jehova, Minä olen, Minä olen. (Tulkitsemattomia kieliä)

 

 

186. Raymond Aguilera - Profetia ja Näky 13. Elokuuta 1992 klo 8:29 am ja 8:33 am.

Näky: klo 8:29 am.

Näin näyn miehestä joka oli lipputangon huipulla jonka kärjessä oli pieni punainen pallo. Hän roikkui siinä kiinni, kädet ja jalat sen ympärille kietoutuneina. Sitten hän alkoi valua alaspäin. Näen Yhdysvaltojen alkuperäisen lipun, jossa on kolmentoista tähden kehä. Miehen lipuessa alaspäin pitkin lipputankoa, näen lipun tangon huipulla, mutta aluksi mies oli huipulla, ilman lippua. Miehen lipuessa alaspäin lippu jotenkin ilmestyi huipulle. Nyt Hän seisoo tangon juuressa nyörejä sitomassa. (Kielet?)

 

 

309. Raymond Aguilera - Uni 24. Maaliskuuta 1993, klo 7:00 aamulla.

Minä näin unta ja kuulin äänen sanovan, "Seitsemän vuotta." Sitten kuulin Ylistysmusiikkia, ja ääni sanoi, " Seitsemän vuotta."

 

 

387. Raymond Aguilera - Profetia 5. Marraskuuta 1993, Espanjaksi.

Hän on siellä El Camino Realissa. Hän on siellä El Camino Realissa, pikkuinen nainen. Niin, siellä hän on, El Camino Realissa, El Camino Realissa. Hän on siellä, Camino kolmessakymmenessä. Hän kutsuu. Hän kutsuu. Hän kutsuu. Carmanlito, Carmanlito.

 

 

388. Raymond Aguilera - Profetia 10 Marraskuuta 1993, klo 9 aamulla.

Espanjaksi:

Hän on siellä 3025:ssä. Hän on siellä 3025:ssä. Hän on siellä, pikkutyttö. Hän on siellä. Kolmekymmentäkaksikymmentäviisi, poikani, 3025, poikani, hän on siellä. Avaa silmäsi, avaa korvasi asioille jotka sinulle kerron. Sillä ne ovat tosia ja täsmällisiä.

Varustaudu, varustaudu sillä mikä on hyvää, kaikella sillä mikä on Jumalasta. Sillä nyt saapuu päivä jolloin maailma tulee päättymään. Päivä jolloin paholainen tulee syömään Poikani Ruumista. Kuulitko Minua, Reymundoni? Sinun täytyy tottua Jumalan asioihin. Sinun täytyy sopeuttaa itsesi Jumalan asioihin. Kuulitko Minua. Tämä on sinun Isäsi yhdessä Pojan ja Pyhän Hengen kanssa.

Hän (He, maskuliininen) on siellä… Hän on siellä, opettaja. Kuule Minua poikani. Hän on siellä. Hän on siellä.

Häät, häät, häät… Cas'cara (Espanjankielinen sana joka tarkoittaa: rupi, kuori, kaarna, kotilo, puunkuori, karsta,) Cas'cara, Cas'cara.

Englanniksi:

Kuule Minua, Michael…Michael, se mitä sanoin on totta. Tämä on sinun Taivaan Isäsi, yhdessä Pojan Jeesus Kristus Nasaretilaisen, ja Pyhän Hengen kanssa. Kuuntele Minua Michael. Ole Tarkkana! Avaa silmäsi, avaa korvasi sillä se mikä on tapahtunut täytyy selvittää. Joten kuuntele sanojani Michael, tutki ja opiskele sitä informaatiota jonka olen sinulle antanut. Taivaallinen Isäsi katselee sinua. Niin olkoon. Niin olkoon. Niin olkoon.

Espanjaksi:

Comandante, Comandante (Komendantti)

 

 

389. Raymond Aguilera - Profetia 3 Joulukuuta 1993, klo 5 aamulla, Espanjaksi.

Talossa, maljassa. Siellä se on, maljassa, maljassa. Kyllä, maljassa ja pahvissa. Kyllä! Kyllä! Kyllä! Sydämeni, Sydämeni, Sydämeni. (kielet) Hän on siellä. (kielet) Sidottu oksa, sidottu oksa, Minun Pientä Tyttöäni, Minun Pikkuistani on viilletty. (kielet) Tahoe, Tahoe, Tahoe, Tahoe, Tahoe, Tahoe, Tahoe, koska häntä on viilletty. (kielet) Tahoe, Tahoe. Hän on siellä. Hän on siellä kolmannellakymmenennellä kadulla. Hän on siellä. Hän on siellä. Hän on siellä.

 

 

392. Raymond Aguilera - Profetia ja Näky 5. Tammikuuta 1994.

Näky:

Näin näyn kartasta. Luulen että se oli kartta Itämaista, mutta en ole ihan varma. Näin kokonaisen Laivaston ja se liikkui itään päin. Katsoessani karttaa näin nuolen ilmestyvän ja osoittavan idän suuntaan.

Näky:

Seuraava näky oli keittiön vesihanasta joka oli ylösalaisin.

 

Näky:

Näen ohjuksia joita ammutaan ilmaan.

 

Näky:

Näen soikeanmuotoisen lampun.

 

Näky:

Näen palavan kynttilän. Koko kynttilä näyttää hehkuvan, jopa vahaosa. Se hehkuu kokonaan.

 

Näky:

Näen itämaisen miehen istumassa. Hän istuu niin kuin Buddha, mutta hän ei ole Buddha. En näe hänen kasvojaan, mutta hän on tukevankokoinen mies.

 

Näky:

Näen viisikulmaisen tähden josta yksi kulmista puuttuu.

 

Profetia kielillä:

Esau, Esau, Esau, Esau, Esau, Esau, Esau, Esau, Esau, Esau, Esau. (Kielillä)

Kuulin äänen sanovan, "Arkki tulee idästä. Hän (She, feminiininen) on nyt rikas. Hän on nyt rikas." Hän on nyt rikas. Hän on nyt rikas. (Kielillä)

Hän (She, feminiininen) joka on minun. Hän joka on minun. Hän joka on minun. Kyllä, hän on minun. Kaikki on minun. Oi, Oi, Oi. (Kielillä)

Maileja. Maileja. Maileja. Maileja. Maileja. Maileja. (Kielillä)

Niin, sillä hän on täällä (Kielillä) Ja hän (he, maskuliininen) vei koko oksan tänne ilman häpeäntunnetta. Hän (He) on siellä. Hän on siellä ja oksan kanssa, ja oksan kanssa. Hän poimi sen kokonaan. (Kielillä)

Höyry, höyry. (Kielillä)

Voi sentään (Oh my). Voi sentään. Voi sentään. (Kielillä)

Hän (She) on…Hän on valmis…Hän on valmis…Hän on valmis…(Kielillä)

Profetia Espanjaksi.

Kyllä. Kyllä, se on tullut. Se on tullut, mistä sinulle Jumalan tavalla kerroin. Laske sormesi…Laske käsiesi sormet, yksi kerrallaan, ja sillä tavalla se tulee tapahtumaan niihin päiviin asti…niihin päiviin, yksi kerrallaan.

Sitten tulee olemaan ainoastaan yksi jäljellä ja viimeinen tullaan tekemään suureksi. Viimeinen tulee tuhoamaan kaiken. Koko maailman, kaiken mikä on…

Ja hän tulee ajattelemaan itsestään suuria. Hän tulee ajattelemaan että hän on jumala. Mutta Minä tulen iskemään häntä Kädelläni niin kuin kärpästä. Sillä Minä olen väsynyt, ja Minä tulen sulkemaan maailman Taivaan Liekeillä, ja täsmällisesti. Kirjoita se ylös kalenteriisi sillä nyt saapuu Taivaan Liekki Isän Voimalla, Pojan Voimalla, Pyhän Hengen Voimalla.

Carmanlita, Carmanlita, Carmanlita. Sillä loppu on nyt saapunut. Se on saapunut. "Loppu," poikani ja tyttäreni.

 

 

393. Raymond Aguilera - Profetia ja Näky 14. Tammikuuta 1994 klo 15:30.

Jak, Jak, (Kielet), Jak, Jak, (Kielet), Jak, Jak, (Kielet). Hän (She, feminiininen) on siellä. Hän on siellä. Hän on siellä. (Kielet)

Esau, Esau, Esau on saapunut. Esau on saapunut. Esau on saapunut. (Kielet) Esau, Esau, Esau, (Kielet)

Poimi, poimi, (Kielet), poimi, (Kielet) Hän (She) on siellä, nuo huulet, nuo käsivarret, kaikki. Hän on siellä.

Näky:

Kielillä rukouksen aikana näin näyn viisikulmaisesta tähdestä joka seisoi yhden kulman varassa.

 

Näky:

Näky muutamista penneistä jotka oli levitetty perätysten niin kuin korttipakka. Herra käski minun laskea ne. Laskin ne yksi kerrallaan ja totesin niitä olevan kaikkiaan kymmenen kappaletta.

 

Profetia Espanjaksi:

Se on valmiina poikani, se on valmiina, maanjäristys joka tulee iskemään Kaliforniaa. Se on valmiina, Jumalan Voimalla, Taivaan, maailman, Tähtien, Isän, Pojan, Pyhän Hengen. Niin, Reymundo, se on valmiina, maanjäristys joka tulee iskemään Isän, Pojan, ja Pyhän Hengen Voimalla.

Varustaudu, Varustaudu. Se on alkanut, taistelu maailmassa. Se on alkanut, maailman sota. Se on alkanut (Kielet)

Näky:

Näen tuulimyllyn veden alla.

 

 

 

525. Raymond Aguilera - Profetia 9. Elokuuta 1994.

Tiedätkö mitä, poikani? Kuun aika on saapunut. Niin, se on saapunut paholaisen liekillä. Kaikki kuuhun liittyvä, kaikki paholaiset ovat saapuneet kun kuu on täysi. Niin, demonien asiat ovat valmiina kun kuu on täysi. Paholaisen panssari on vahva, se on kohdistettu. Se on kohdistettu Poikani ruumiin kurkkua vastaan kaiken sen tavalla mikä on saastaista.

Sen tähden haluan Poikani Ruumiin kokoontuvan Voimalla, taisteluvarustuksen kanssa, tehden Voimarivistön rukouksien avulla, sillä nyt saapuu paholaisen paikka. Ja Minä haluan Poikani sotilaiden kokoontuvan ja rukoilevan Jumalan Sanalla. Sillä Pyhä Henki tulee käyttämään heitä eturintamassa Poikani Sanan kanssa, Pyhän Hengen Sanan kanssa, Isän Sanan kanssa. Sota on saapunut käsi kädessä, ruumis ruumista vasten, päivämäärä, Elokuun päivänä, kun kuu on täysi. Kyllä, se on päivä jolloin teidän täytyy suunnata keihäs suoraan ja täsmällisesti, Jumalan Sana, Voimalla, paholaisen kurkkua kohti, Jumalan tavalla.

Lukekaa Raamattua ja heittäkää Sanat paikkoihin, Taivaan liekillä, kaiken sen liekeillä mikä on hyvää. Sillä Poikani tarvitsee sotilaita joilla on Voima, joilla on Uskoa, joilla on kaikki mikä on hyvää Jumalasta, Jumalan tavalla. He kerääntyvät ja he taistelevat päät vieretysten tummia henkiä vastaan, mutta Minä haluan heidän kokoontuvan ja rukoilevan Taivaan kuumeella. Haluan heidän syövän Ehtoollista, ja haluan heidän vihkivän itsensä öljyllä, Taivaan öljyllä. Ja etteivät he pelkäisi, sillä Poikani on heidän kanssaan, yhdessä Enkeleiden kanssa paikalla, Voimien Voiman kanssa.

Niin, Minä kerron teille Taivaan asioita. Kerron teille Jumalan tavan, varustautukaa! Lukekaa Raamatusta kuinka se opettaa teitä varustautumaan, Sanan avulla, Voimalla. Niin! Niin! Niin! Taistelun päivä on saapunut, taistelu henkien kanssa, Jumalan Sanan avulla, Enkeleiden, kaiken hyvän avulla. Se on saapunut, "Sota!" kaupunkiinne, taloonne, ruumiiseenne, henkeenne. Kyllä, se on saapunut, paholaisen uskallus, paholaisen tavalla. Teidän täytyy varustautua. Teidän täytyy tehdä itsenne vahvoiksi. Teidän täytyy etsiä Poikaani. Teidän täytyy käyttää Raamattua Jumalan Voimalla. Se on saapunut, taistelu, sota hyvän ja pahan välillä.

Kiiruhtakaa! Valmistautukaa. Meidän täytyy taistella. Se on saapunut, kaikki mistä teille puhuin, Raamatussa, Jumalan tavalla. Minä annan teille Taivaan neuvon. Tämä on teidän Isänne, yhdessä Pojan ja Pyhän Hengen kanssa. Se on saapunut. (loppu)

 

 

540. Profetia – 30. Elokuuta 1994.

Se on tuolla. Se on tuolla. Se on tuolla. Kaikki kyyneleet. Se on tuolla. Kaikki kärsimys. Niin, Reymundo! Kaikki on valmiina, sillä maailman liekki tulee alkamaan Elokuussa. Maailman liekki tule alkamaan Elokuussa. Sillä paholaisen luoti tulee osumaan täsmällisesti hallituksiin joilla on paholaisen mieli.

Paholainen tulee aloittamaan sodan. Sodan, jossa hän tulee haluamaan ottaa maan pois, niiltä, jotka eivät tiedä kuinka ampua, syödä, tai käyttää niitä luoteja, jotka Yhdysvallat heille antoi. Niin! Paholaisen maat tulevat haluamaan syödä maan, jolla on Yhdysvaltojen sotavarustukset. He eivät tiedä kuinka käyttää taisteluvarustusta kuumeella, järjellä. Hän tulee syömään heidät, mutta hän tulee ampumaan luodin Elokuussa, ja maa tulee kukistumaan lujaa ja nopeasti. Sillä heillä ei koskaan ollut järkeä käyttää sotavarustuksia. Sillä he uskoivat vain, että asevarastot olivat leluja, ja paholainen tuli ja otti ne heiltä pois, Elokuun päivänä. Niin poikani! Se on saapunut, paholaisen sota Elokuun kuukautena.

Sinun täytyy lähettää Sana. Sinun täytyy kertoa maailmalle, että sen täytyy valmistautua, sillä nyt saapuu paholainen terävillä hampailla. Kaikki pyhät jotka haluavat kuulla, käske heitä kaikkia valmistautumaan, ruoalla, rukouksilla. Sillä heidän tulee olemaan pakko piiloutua. Sillä paholainen tietää etteivät he voi tehdä mitään, elleivät he piiloudu. Sillä paholaisen voima tulee olemaan maksimissaan (enimmäismäärässään). Kyllä! Minä annoin heille paholaisen hunajaa, se tulee olemaan mustaihoisten ihmisten panssari.

Kyllä! Katsokaa, katsokaa mustaihoisia ihmisiä. Niin! Ne ovat saapuneet, maailman kyyneleet. Paholaisen saastaiset asiat ovat saapuneet. Kootkaa perheenne ja rukoilkaa, ja rukoilkaa, ja rukoilkaa. Heidän täytyy suunnata silmänsä, korvansa, kaikki Jumalan asiat. Mutta Minä haluan heidän etsivän paikan, niin että voivat piiloutua sinä päivänä kun kaikki lakkaa. Sillä siellä ovat koirat jotka etsivät teitä kuilun kuumeella. Loppu on alkanut poikani ja tyttäreni. Avatkaa silmänne. Avatkaa korvanne. Tämä on teidän Jumalanne Sana, yhdessä Pojan, yhdessä Pyhän Hengen kanssa. Tämä on Isä joka antaa teille Taivaan neuvon, puhtaalla Mielellä, kaiken sen Mielellä mikä on Taivaasta.

Minä haluan Poikani sotilaiden rukoilevan ja rukoilevan. Sillä nyt saapuvat demonit paholaisen kuumeella. Kyllä! Valmistautukaa Poikani sotilaat. Valmistautukaa Taivaan Kuumeella, sillä Poikani tulee käyttämään teitä. Te tulette taistelemaan sodassa, sodassa siitä mikä on hyvää ja siitä mikä on pahaa, Taivaan rukouksien avulla, Taivaan Kuumeella. Älkää huolehtiko, sillä te olette jo voittaneet.

Kirja on sulkeutumassa, sivu sivulta, kirja kirjalta, kaikki mikä Raamatussa ilmoitettiin. Se ei ole loppu ennen kuin kaikki mitä teille sanoin, kaikki Kirjaimet, kaikki Sanat, kaikki mitä teille sanoin, että tulisi tapahtumaan, menneinä vuosina, menneinä vuosina. Sillä se mitä Minä sanon on totta ja täsmällistä. Kaikki mitä Minä olen sanonut, tulee tapahtumaan, eikä mikään, mikään, mikä on Raamatussa tule menemään ohi, ennen kuin se on täyttynyt. Sillä teidän Jumalanne ei Valehtele.

Ihmiset jotka luulevat tietävänsä kaiken. Tulen itkemään heidän vuokseen. Sillä Minä Rakastan heitä Sydämelläni, ja Minä kerroin heille, eivätkä he kuulleet Minua. He eivät kuulleet ainuttakaan Sanaa jonka heille kerroin. Sillä he pullistelivat rintaansa. Sillä he uskoivat olevansa yhtä korkeita kuin Jumala. Miten sääli, poikani. Niin monia päiviä on kulunut, ja Minä Itken ja Itken, Karitsojeni vuoksi, niiden vuoksi joiden silmät ovat suljetut. Niiden vuoksi joiden korvat ovat suljetut. Sillä he rakastavat maailmaa enemmän kuin Jumalaa joka loi kaiken.

Mutta Loppu on saapunut, ja sinä tiedät ja Minä tiedän, että se mitä Minä sanon, tulee tapahtumaan. Sillä Minä olen Jumala, enkä Minä Valehtele, ja Jumalan aika on Jumalan aikaa, eivätkä ihmisen asiat voi muuttaa Jumalan asioita, jos he kulkevat paholaisen kanssa. Ne ovat lähteneet, ne ovat lähteneet, ne ovat lähteneet, asiat jotka halusin pelastaa, pikku Karitsani. Mutta jos he eivät halua kuulla Minua, jos he eivät Rakasta Minua, Minä tulen kääntämään Selkäni. Sillä Minä luen heidän sydämiään, karitsojen sydämiä. Kaikki mitä heidän sydämissään lukee on, paholainen, paholainen, paholainen, paholainen, paholainen, ja maailma, maailma, maailma.

Heillä ei ole Jumalan Sanaa, eivätkä he voi tulla, sillä kaikki Taivaassa on puhdasta. Minä pyydän, ja pyydän heitä katumaan, mutta he eivät tahdo. Se takia luoti tulee paholaiselta, mustaihoisten ihmisten maahan, jossa on Yhdysvaltojen sotavarustukset, Elokuun päivänä. Se tulee olemaan päivä, jolloin te huomaatte hyvät asiat ja pahat asiat. Te tulette pelästymään paholaisen voimalla, paholaisen asioille, paholaisen tavalla. Sillä paholainen tulee näyttämään teille sotilaittensa avulla mitä hän voi tehdä ja miten hän voi sen tehdä. Sillä hän ei välitä mistään. Ainoastaan tappamisesta, ja siitä että voi rikkoa kaiken mikä on hyvää. Muistakaa, että Minä kerroin teille päivän, mustaihoisten ihmisten maissa. Kyllä! Se on saapunut, paholaisen sota. (loppu)

 

 

549. Raymond Aguileralle annettu Profetia 6 Syyskuuta 1994.

Toukokuu, Toukokuun kuukausi tulee olemaan Juhlan päivä. Lokakuun Juhla tulee tapahtumaan Toukokuussa. Onko se mitä sanon mielestänne kummallista? Pankaa se allakkaanne. Lokakuun Juhla tulee olemaan Toukokuussa. Kaikki Almanakan asiat tulevat muuttumaan paholaisen tavalla. Sillä se almanakka mikä teillä nyt on, ei tule olemaan.

Niin! Paholainen tulee muuttamaan sen, miehen avulla joka luulee tietävänsä kaiken. Hän tulee valitsemaan sellaisia nimiä joista pitää. Hän tulee valitsemaan: hän tulee muuttamaan; hän tulee huijaamaan maailmaa, paholaisen voimalla. Älkää sanoko, etten kertonut teille. Tämä on teidän Isänne, Hän joka tietää kaiken, Hän joka loi kaiken, yhdessä Pojan, yhdessä Pyhän Hengen kanssa, Taivaan asioiden kanssa.

Niin! Se on saapunut allakan päivä, päivämäärän kanssa, paholaisen sormen kanssa. Nyt saapuvat pimeät päivät, kuolleiden ruumiiden päivät. Niin! Ne ovat saapuneet Toukokuussa. Niin! Toukokuu, kuukausi jonka nimi tulee muuttumaan.

Älkää sanoko etten kertonut teille, asioita tulevista päivistä, Profeettani Reymundon kautta. Tämä on teidän Isänne, Hän, joka loi kaiken, yhdessä Pojan, yhdessä Pyhän Hengen kanssa. Muistakaa nyt saapuvat pimeät päivät allakassa jota ette tunne, paholaisen kanssa jonka tunnette erittäin hyvin.

 

 

593. Raymond Aguilera - Profetia 28 Syyskuuta 1994, klo 17:15, Espanjaksi.

Kyllä! Katsokaa Messukirjaa (Missal) (Room. katolinen messukirja). Lukekaa Jumalan Sanaa. Lokakuun Kuukauden Messukirjaa. Lukekaa Katolisen Kirkon teidän Jumalanne Sanaa. Lukekaa sitä! Lokakuun Kuukautena. Lukekaa Jumalan Sanaa.

 

 

611. Raymond Aguilera - Profetia 19 Lokakuuta 1994, klo 00:31 aamulla.

Herra sanoi, "Minä olen Kaikkivaltias, Jumala Jehova. Sormus (The ring) vedetään kun kello lyö kolme."

 

 

681. Raymond Aguilera - Profetia, Näky ja Tapahtuma 4. Helmikuuta 1995.

Tapahtuma:

Yöllä, ennen FGBMFI breakfastia (erään kirkon jumalanpalvelusta) en saanut nukutuksi. Olin hereillä noin aamu 3 asti, rukoillen henkilökohtaisista asioista. Pyysin Herraa antamaan minulle vastauksen rukouksiini Raamatusta, ensimmäisellä asialla, jonka näkisin avatessani sen, ja että se olisi vastaukseni. Joten avasin uuden Raamattuni ja Herra antoi Johanneksen evankeliumista 11 luvun, ja siinä kaikki. Luettuani luvun nukahdin, mutta seuraavana aamuna jumalanpalveluksessa Full Gospel Business Men's Fellowship International Breakfastissa Herra antoi minulle tämän profetian.

Profetia:

"Etsikää------Hyvä! Lukekaa Johanneksen Evankeliumista luku 11, Lasaruksen ylösnousemuksesta. Poikani Ruumis on kuollut ja Neljässä päivässä Minä palautan sen eloon."

Sitten Herra näytti minulle tämän Näyn:

Kuollut. neljässä päivässä. Elossa.

 

 

 

741. Raymond Aguilera - Näky 3 Kesäkuuta 1995, klo 4:17 aamulla.

Herra herätti minut syvästä unesta ja näytti minulle numeron 5. (loppu)

Huomautus:

Kello on noin 4:18 aamulla ja linnut laulavat ulkona. Nyt, tuntia myöhemmin, ne laulavat yhä. En tajua mistä johtuu, että kun alan rukoilemaan ja puhumaan Herralle, linnut alkavat laulamaan. Voin kuulla ne parhaillaan, en tiedä tulevatko äänet nauhuriin. Mutta ne ovat laulaneet joka yö, kuukausien ajan. Vuosia sitten huomasin myöskin, että kun minä ja rukousparini vaivuimme sodankäyntirukoukseen, ja rukoilimme kovaa ja hyvin suoraan kielillä, niin silloin kaikki naapuruston koirat alkoivat haukkumaan. Ja kun me lakkasimme, koiratkin lakkasivat. Se on hyvin outoa. Siinä oli kai kaikki. (loppu)

 

 

744. Raymond Aguilera - Profetia ja Näky 7. Kesäkuuta 1995, klo 6 am, Englanniksi.

Herra herätti minut syvästä unesta ja näytti minulle Pastori D.S:n pään ja kasvot.

Profetia:

Sitten Herra sanoi, "Kun Vasara lyö kaksi."

Minulle jäi henkeen vaikutelma ajasta. Siinä kaikki. (loppu)

Huomautus:

Useampia kuukausia sitten, minä palasin Pastori D.S:n sinkkujen raamattupiiriin, viiden vuoden poissa olon jälkeen. Pastori D.S. ilmoitti 20 Kesäkuuta 1995 raamattupiirille, että hän aikoi jättää Pastorinvirkansa kirkossaan 12 palvelusvuoden jälkeen. Hän kertoi minulle tehneensä päätöksensä 11 Kesäkuuta 1995. (loppu)

 

 

785. Näky - 29. Heinäkuuta1995.

Sitten seuraava kuva oli omenasta, jota viipaloitiin voiveitsellä paloiksi. Yksi neljäsosa omenasta paloiteltiin kolmeen osaan. (loppu)

 

 

804. Profetia – 23. Syyskuuta1995.

Herra sanoi, "Seitsemän neitsyttä."

 

 

805. Profetia – 23. Syyskuuta1995.

Noin puolituntia myöhemmin Herra sanoi, "Seitsemän kirkkoa."

Näky:

Sitten näin valkoisen silinterihatun. (loppu)

Profetia:

Sitten Herra sanoi minulle, "Lepää ja osta koirillesi koiranruokaa." (loppu)

 

 

812. Raymond Aguilera - Näky, Profetia ja Tapahtuma 6. Lokakuuta 1995, klo 20:30.

Näky:

Hartauden aikana Full Gospel Business Men's Fellowship Internationalissa, näin näyn yhdeksästä hahmosta, jotka ympäröivät Setä-Samulin (eli Uncle Sam, - Amerikan vertauskuva, Kääntäjän huom.), miehen, jolla on silinterihattu ja asu, jossa on Amerikan värit, ja nämä yhdeksän hahmoa iskivät Setä-Samulin maahan, ja sinne hän jäi.

 

 

851. Näky - Raymond Aguilera 18. Tammikuuta 1996.

Herra näytti minulle numeron viisitoista (15). Sitten minä näin numeron kirjoitettuna: 15 yrs. Minun hengelliset silmäni näkivät ykkösen ja viitosen numerosta (15), mutta jostain syystä minun huomioni oli numerossa 5 (numerossa 5 numerosta 15). En ymmärrä, mutta oli jotain erikoista numerossa "5", joka oli numerossa 15. (loppu)

 

 

854. Profetia - Raymond Aguilera 19. Tammikuuta 1996.

Herra antoi minulle nimen Shelly Rice. Sitten Helmikuun kuukauden. (loppu)

 

 

927. Tapahtuma, Näky, ja Profetia - Raymond Aguilera 12. Heinäkuuta 1996.

Minun käsiäni koskee KOVASTI ja olen ajatellut lopettavani tämän Kristityn vaelluksen vähäksi aikaa, sillä tässä ei ole tarpeeksi rahaa jatkamaan sitä kuitenkaan, ja hyökkäykset viholliselta ovat kuluttamassa minut loppuun; säälittelin itseäni jälleen; ja silloin Herra tavanomaisessa viisaudessaan johdatti minut Sananlaskujen Kirjaan. Hän opasti minua kun luin sitä läpi kahdeksannen luvun loppuun asti, ja sitten Hän käski minun laittamaan sen Profetia Kirjaan MUILLEKIN LUETTAVAKSI.

Näky:

Herra antoi minulle näyssä halkinaisen puun kannon. Katsoessani näin Hänen Kätensä ottavan tämän leveän hihnan ja kietovan sen haljenneen kannon ympäri, ja haljennut kanto tuli alkuperäiseen asentoonsa.

Profetia:

Sitten Herra sanoi, "Seitsemän plus yksi." (loppu)

 

 

928. Profetia - Raymond Aguilera 15. Heinäkuuta 1996 klo 10:30.

Kosto on Minun, Minun, olen kertonut teille monta, monta kertaa; joten syökää pahuutenne hedelmää. Monet maan ihmiset ajattelevat, että Minä olen suuri vitsi. Tulemme näkemään kuka saa viimeisen naurun. Viimeinen Juna lähtee kello 7 aamupäivällä. Kuulitteko, mitä Minä olen sanonut? "Viimeinen Juna lähtee kello 7 aamupäivällä ." Sitten – Me tulemme näkemään kuka on nauramassa. Sillä Jehovan kirous tulee iskemään silmillenne, kun vähiten sitä odotatte.

Ja sinä, minun pieni poikani, sinnittele, sillä Minä tulen lähettämään sinulle apua takalinjoista. Ne veljet ja sisaret, jotka Minä tulen lähettämään sinun avuksesi, tulevat olemaan VAHVOJA ja OMISTAUTUNEITA! Sillä sinä alat näkemään ja kuulemaan veljistä, jotka eivät ole koskaan sotineet pahojen henkien kanssa, ja he yrittävät antaa sinulle neuvoja. Älä kuuntele heitä, sillä he ajattelevat ja tarkoittavat hyvää, mutta he tulevat vain satuttamaan sinua. Minä tiedän kivun, jonka läpi olet käymässä, mutta odota hetki! Sillä loppu on lähellä pysäkkiä nyt! Kuulitko Minua, Reymundo? "ME OLEMME LÄHELLÄ PYSÄKKIÄ NYT!" Muistakaa Jeesuksen Kristuksen Veri. Sillä kaikki universumissa tulee menemään ristille.

Elämän Taito on Jeesuksen Kristuksen Rakastaminen, ja Ristille menemistä. Viimeisen Junan Pyöriä ollaan voitelemassa juuri nyt. Kristuksen Ruumis tulee olemaan täysin suojeltu, mutta he tulevat näkemään paljon verta, oikealla puolella, vasemmalla, takana, ja ankarimmin edessään. Älkää koskaan unohtako, että Jehova, Jeesus Kristus, ja Pyhä Henki, tulee AINA olemaan siellä. Planeetta tulee näkemään ne pahuuden hedelmät, jotka Saatanan seuraajien syntisyys aiheuttaa.

Muistakaa, Pyhyyden maaperä on maaperä, on maaperä jonka päällä Jeesus käveli, ja maaperä jolla Hänen Pyhä Ruumiinsa kävelee maan päällä. Olkoon niin. Olkoon niin, Minun pieni poikani. Minä kuulen sinun kyyneleesi. Kuuntele ainoastaan Meitä, sillä Me olemme ainoa, joka voi auttaa teitä. Minun rakkaani. (loppu)

 

 

933. Profetia - Raymond Aguilera 23. Heinäkuuta 1996 klo16:55.

Minä olen Jehova: Minä olen - Minä olen - Minä olen. Minä olen Jahve. Minä olen Jahve. Minä olen Jahve.: Minä olen - Minä olen - Minä olen. Minä olen mitä te näette; Minä olen mitä te kosketatte; Minä olen mitä te haluatte olla ja monet yritätte olla – JUMALA. Monet teistä ajattelette korkeita itsestänne. Me tulemme näkemään Kuka on oikea Jumala – Kuka on universumin Luoja – Kuka on kaiken Luoja, mitä te näette, mitä kosketatte, mitä hengitätte. Pullo, jossa on korkki, seisoo edessänne. Korkki tullaan poistamaan hyvin pian; sitten me näemme kuka on Jumala. Muistakaa pullo; muistakaa korkki; muistakaa Kuka on Jahve., Jehova, suuri Minä olen - Minä olen - Minä olen. Muistakaa Juna, joka lähtee kello seitsemän. Olkoon niin. Olkoon niin. Maailma tulee näkemään Jumalan silmiensä edessä. Olkoon niin.Olkoon niin. (loppu)

 

 

965. Näky - Raymond Aguilera 18. Syyskuuta 1996 klo16:10.

Näky:

Näin liikkumattoman viinilasin täynnä Valkoista nestettä, mutta nesteessä oli turbulenssi. (loppu)

Näky:

Näin pyörremyrskyn katsomassa omaa heijastustaan peilistä. (loppu)

Näky:

Näin korkean monumentin, jonka ympärillä oli neljä allasta.

Profetia:

Sitten Herra sanoi: Neljä allasta edustavat neljää invaasiota. Ensimmäinen tulee olemaan nopea ja pikainen. Toinen ottaa kontrollin. Kolmas tulee organisoimaan. Ja neljännellätäydellisesti kontrolloidaan maailmaa Saatanan vallalla(paholaisen vallan toimeenpaneminen.) Kielet.

 

 

 

1115. Profetia - Raymond Aguilera Lokakuuta 1997.

Herra sanoi, "Susi ja karhu tulevat ottamaan yhteen Marraskuussa." (loppu)

 

 

1164. Raymond Aguilera - Näky 3. Huhtikuuta 1998, klo.10:00 aamulla.

Rukouksen aikana Herra näytti minulle näyn maapallosta. Tässä näyssä, näin Seitsemän Miekkaa jotka liikkuivat vieri vieressä eteenpäin kaivaen ja kyntäen maapallon pintaa.

Näky:

Sitten minulle näytettiin Viinilasi, ja kieli joka latki Lasissa olevaa Viiniä. Sitten Herra sanoi, "Tulee päivä, jolloin te janoatte Minun Vertani".

Näky:

Sitten näin symbaalit jotka löivät vastakkain.

Näky:

Sitten Suuri Valonheitin laitettiin päälle. (loppu)

 

 

1190. Profetia - Raymond Aguilera 16. Elokuuta 1998 klo 8:30.

Vastauksena Bill Stonehamin rukouspyyntöön Australian puolesta.

Herra sanoi:

Voimat, jotka ovat tulevat kauempaa pohjoisesta kuin Indonesiasta. (loppu)

Sitten Herra sanoi:

"Varokaa väärää ristiä! Sillä väärä risti tulee dominoimaan, kontrolloimaan sitä mikä on vanhurskasta, mikä on Jumalasta. Muistakaa Arkki tullaan asettamaan määrättynä hetkenä. Hypätkää Arkkiin, jos haluatte pelastaa itsenne! Sillä hetki ja aika ovat nopeasti lähestymässä kohti antikristuksen ajan alkua. Sillä maailma ei ole nähnyt sellaista terroria, maailma ei ole nähnyt sellaista väkivaltaa, maailma ei ole nähnyt sellaista pahuutta ennen kuin antikristus ottaa vallan. Muistakaa nämä Totuudet ja Vanhurskaat Sanat, Jehovan Sanat, Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen Sanat, Pyhän Hengen Sanat!

Sillä kun antikristus laukaisee ansan, se tulee olemaan lopun alku. Muistakaa Arkki, muistakaa antikristus, muistakaa Kymmenen Neitsyttä. Muistakaa, että LOPPU ON EDESSÄNNE – Saatanan voima ja kosto tulee kontrolloimaan, tulee likvidoimaan, tulee hallitsemaan, tulee tuhoamaan planeetan, pois siitä mistä tunnette sen tänään. Kirjekuori tulee sinetöimään Joulukuun 6:na, vuonna joka tullaan paljastamaan, kun väärä profeetta ennustaa ja vakiinnuttaa paikkansa maailmassa ja Saatanan pahuuden alueellisen hengen valtakunnassa. Muistakaa minun Sanani! Laittakaa ne sydämiinne, sillä väärällä profeetalla on avain syvyyteen ja tätä avainta hän pitää kaulassaan riippumassa sydämensä yllä."

Espanjaksi:

Minä olen, Minä olen, Minä olen, Minä olen. (loppu)

 

 

1211. Profetia - Raymond Aguilera 4. Lokakuuta 1998 klo20:20 Espanjaksi.

Minun poikani, Minun poikani, Minun poikani, se on saapunut, vaatteet ovat saapuneet, Minun poikani. Ne ovat saapuneet; maailman kylmyys, taivaan kylmyys. Teidän täytyy laittaa päällenne vaatteet. Paholainen löysi tavan lyödä Etelä-Amerikan ihmisiä. Suljetulla kädellään hän tulee lyömään heitä kolme kertaa. Alkaen Marraskuun 1. päivänä. Se on alkanut, paholaisten taistelu, miesten taistelu, jotka ovat hyvin pahoja, nämä jotka johtavat Etelä-Amerikan maita. Mutta täältä tulee ilmaston päivä, jolloin kaikki tulee jäätymään. Kyllä, se on saapunut! Ottakaa vaatteenne esille, sillä tulevina päivinä tulee olemaan hyvin kylmä. Jumalan Teltta tulee alkamaan Elokuun päivänä. Kyllä! Kyllä! Kyllä! (loppu)

 

 

1260. Näky - Raymond Aguilera 19. Maaliskuuta 1999 klo 2:30.

Herra antoi minulle näyssä Englantilaisen poliisin kupolinmuotoisen kypärän (joka näyttää metalliselta armeijakypärältä), mutta poliisin kypärän huippu oli tulessa. Voin nähdä korkeat liekit tässä poliisin kypärässä.

Sitten Herra sanoi, "Minä olen, Minä olen, Minä olen."

Näky:

Sitten Herra antoi minulle näyn jostakusta korkea-arvoisesta armeijan virkailijasta. Hän näytti Itäblokin maan armeijan upseerilta, sillä hänellä oli suuri, leveä ja korkea armeijan päähine. Hänellä oli myös useita kultaisia sotaväen metalleja kauluksessaan ja rinnassaan. Hänellä oli myös valkoiset hiukset. Kun hän käveli, minut asetettiin hengessä hänen yläpuolelleen ja katselin häntä, kun hän kulki tälle avoimen alueen lävitse tässä kaupungissa. Päivä oli aurinkoinen ja kaunis. Näin toisten sotilaiden kävelevän tämän armeijan upseerin ohitse. Päättelen siitä tavasta, jolla toiset sotilaat huomioivat hänet, että hän on hyvin korkea-arvoinen ja tärkeässä asemassa armeijassa.

Sitten Herra sanoi, "Tämä on se mies joka kuuluu siihen nenään, joka oli leikattu irti." (loppu)

Näky klo 8:00:

Herra antoi minulle numeron 44, sitten numeron 48. (loppu)

Näky:

Herra näytti minulle numeron 5. (loppu)

Näky klo 9:45:

Herra näytti minulle taivaan. Katsoessani taivasta, se tuli hyvin tummaksi ja hyvin pelottavaksi. (loppu)

Näky klo 9:55:

Sitten herra antoi minulle näyn rotasta. Sitten veitsi tuli alas ja leikkasi sen pään pois. (loppu)

Näky klo 11:15:

Herra antoi minulle näyssä kilpikonnan kilven. En voinut nähdä kilpikonnan päätä, jalkoja tai häntää. (loppu)

Kielet:

 

 

1278. Profetia - Raymond Aguilera 22. Maaliskuuta 1999.

Herra sanoi, "Portto, portto, portto. Hoosean päivä on täällä!" (loppu)

Profetia:

Numero 5 kuvasi päiviä.

Näky:

Näky kahdesta ihmisestä sidottuina seläkkäin toisiinsa köydellä, seisomassa hopeapintaisen pallon päällä.

 

 

1291. Profetia - Raymond Aguilera 27. March 1999.

Kello on lyönyt Pariisi kukistuu. Hetki on täällä Pariisin lopulle. Sanokaa minun sanoneen, sillä minä en valehtele. Sillä Reymundo voiteli Eiffel-tornin tasan kello 8 aamupäivällä… Joten Pariisinkukistuminen on sinetöity tarkasti. Muistakaa Minun Sanani, ”Niinkuin sade sataa alas – niin tulee Pariisi kukistumaan”. Tämä on Jehova, Jeesus Kristus, ja Pyhä Henki.

 

 

1298. Profetia - Raymond Aguilera 29. Maaliskuuta 1999.

Reymundo, Kaikki mitä oli, kaikki mitä on, tulee muuttumaan kello 5. Kaikki maailman voima liikkuu oikealle - sitten liikkuu vasemmalle – sitten liikkuu oikealle – sitten liikkuu vasemmalle. Sitten kaikki tulee muuttumaan kello 5. (loppu)

 

 

1299. Profetia - Raymond Aguilera 31. Maaliskuuta 1999 klo 12:20.

Muistakaa Minun pienet karitsani, että Minä tulen asettamaan majakkoja tai suojapaikkoja ympäri maailmaa mihinkä te voitte mennä ja piiloutua. Paikkoja missä te löydätte muita veljiä ja siskoja. Siellä te voitte auttaa toinen toistanne selviytymään kovien aikojen läpi. En voi kertoa teille koska tulen lopettamaan kaiken kauhun, mutta teidän täytyy tietää, että siellä on suojapaikkoja ympäri maailman, minnekä te voitte mennä ja olla suojassa. Te tulette näkemään kuoleman ja veren kaikkialla ympärillänne. Joten olkaa voimallisia, olkaa rohkeita. Reymundo on juuri päättänyt maan läpikäymisen Länsi-Euroopassa ja seuraavaksi hän menee Itä-Eurooppaan, jotta se mikä tulee kuolemaan ja mikä elämään on erotettu tässä osassa maailmaa. Mutta muistakaa suojapaikat, jotka Minä tulen asettamaan ympäri maailman.

Täältä tulee Loppu!

Täältä tulee Loppu!

Täältä tulee Loppu!

Ylistys sinulle Isä!

Ylistys sinulle Isä!

Ylistys sinulle Isä!

Minä Olen valmiina. Meidän Enkelimme ovat valmiina. Kiitos sinulle Isä, että näytät karitsoille tien Taivaaseen. Tämä on Jeesus, Minun Lampaani, Minun Karitsani tehkää itsenne valmiiksi Minun tuloani varten. Sillä hetki on edessänne. Se tulee ilman varoitusta. Niin kuin varas yöllä. Teidän täytyy olla valppaita ja Kristus keskeisiä tänä aikana.

Kiitos sinulle Isä.

Kiitos sinulle Isä.

Kiitos sinulle Isä.

Sillä Meidän aikamme on tullut puhdistaa kaikki saasta ja synti. Äänen äänimerkki tulee soimaan klo 5 PM suuren merkkisoiton päivänä. Kun kuu tulee olemaan täysi.

Ylistys sinulle Isä.

Ylistys sinulle Isä.

Ylistys sinulle Isä.(loppu)

 

 

1334. Näky - Raymond Aguilera 15. Toukokuuta 1999.

Rukouksen aikana Herra näytti minulle seinäkellon. Kello oli 10:10. En tiedä oliko tämä aamu- vai iltapäivä. (loppu)

Näky:

Herra antoi minulle näyn antiikkisesta Roomalaisen sotilaan kypärästä. (loppu)

 

 

1363. Näky - Raymond Aguilera 22. Heinäkuuta 1999.

Rukouksen aikana Herra antoi minulle näyn pienestä punatukkaisesta tytöstä, jonka minä näin Länsimuurilla. Hän oli noin kolme tai neljä vuotta vanha. Hän leikki pienen pojan kanssa – itse asiassa he leikkivät alueella, mikä oli rajoitettu vain miehille. Ensiksi minä näin tämän pienen punatukkaisen tytön niin kuin hän näyttää tänään. Sitten katsellessani tämä pieni tyttö kasvoi silmieni edessä hengessä. Hänestä tuli kaunis nuorin nainen, iältään ehkä 18 ja 24 vuoden väliltä.

Profetia:

Sitten Herra sanoi, "Mitään ei tapahdu ennen kuin tämä pieni tyttö kasvaa aikuiseksi!"

Huom:

Minä en ymmärrä mitä pitäisi tapahtua kun tämä pieni tyttö kasvaa aikuiseksi. Siinä kaikki. (loppu)

Profetia:

Sitten varoittamatta Herra sanoi, "Minä tulen tappamaan jonkun!"

(Suom huom. Vuodesta 1999 laskettuna 3-4 vuotta vanhan tyttön kasvaminen 18-24 vuotiaaksi nuoreksi naiseksi antaa aikavälin 2013-2020)

 

 

1369. Tapahtuma - Raymond Aguilera 23. Heinäkuuta 1999 klo 13:30.

Tänä aikana olimme ajamassa pohjoiseen Voidellaksemme 30 mailin ympärysmitalla olevat alueet. Tässä on joitakin Sanoja ja Näkyjä, joita Herra antoi minulle.

Näkyklo13:30: Sain näyssä numeron 9.

Profetiaklo13:50:

"Sota taivaassa on käymässä raskaammaksi." "Jatkakaa matkaa!" Sitten Herra sanoi, että me olimme joutumassa eksyksiin koska sodankäynti taivaissa oli niin voimakas.

Profetiaklo14 : Sitten Herra ohjeisti minua Voitelemaan auton kun seuraavan kerran pysähdymme. Ja Voitelemaan kaikki neljä auton kulmaa.

Klo 2:10 : Me Voitelimme Petah Tiqwa kaupungin kaakkoisosassa kaupunkia olevassa puistossa 9 kilometriä tien 40 risteyksestä. Sitten Herra sanoi,

"Olette tulleet tarpeeksi kauas, voitte etsiä paikan jossa syödä."

Me ajoimme Länsirannalle etsimää ravintolaa arabikaupungista. Ja Herra sanoi, "Haluatteko syödä vuohien kanssa?"

Joten jätimme arabikaupungin ja menimme etsimään Israelilaista ravintolaa Länsirannan ulkopuolelta. Löysimme uima-altaan ja pienen ravintolan Israelin puolelta ja söimme siellä. Voin sanoa, että päivä oli todella kuuma ja kylmän veden saaminen tuntui todella hyvältä! Sitten Herra sanoi, että me olimme valmiit tältä päivältä ja voimme mennä kotiin.

 

 

1380. Näky - Raymond Aguilera 29. Heinäkuuta 1999 klo 19:40.

Näky:

Näin näyn kuusimoottorisesta raketista lähtevän liikkeelle. Ja näyssä raketin moottorit olivat asetettu kolmionmuotoon ja ne lähtivät ylöspäin. (loppu)

Näky:

Näyssä 90 asteen kulmassa auki oleva hakaneulan. (loppu)

Näky:

Näin näyn seitsemästä (7) munasta, jotka olivat kuoriutumassa auki. (loppu)

...

 

 

1386. Näky - Raymond Aguilera 31. Heinäkuuta 1999.

Näin sytytetyn lampun riippumassa rakennuksesta.

Profetia:

Sitten Herra sanoi, "Katsokaa valoon, katsokaa valoon".

Näky:

Näin valtavan lusikan, suuremman kuin huoneemme. Sitten jotakin demonista kiipesi lusikan reunalle ja yritti syödä tai juoda lusikan sisällön. Sitten lusikka työnnettiin Pääkallopaikalla olevan kallon suuhun (Paikka jossa Jeesus Kristus ristiinnaulittiin).

Profetia:

Sitten Herra sanoi, "Tule!"

Näky:

Sitten näin jonkinlaisen ympyränmuotoisen työntömitan piirtävän Israelin ja Jordanian kartalle. Voin nähdä sen tekevän ympyrän ja menevän se alueen yli, jonka me olimme käyneet lävitse ja jonkinlainen kupoli tuli tämän ympyränmuotoisen alueen ylle. Sitten näin miehen ja naisen tanssivan kauniisti tämän lavan yllä. Se muistutti minua kuinka Fred Astaire ja Ginger Rogers, tanssivat yhdessä heidän elokuvissaan moderneissa puvuissa. Minun annettiin ymmärtää, että he olivat Jeesus Kristus ja Hänen Morsiamensa. Ja tällä alueella, missä Jeesus Kristus ja Hänen Morsiamensa olivat tanssimassa, näin myös karusellin, jossa oli paljon ihmisiä.

Näky:

Sitten näin tämän suuren lusikan tulevan alas ja se taipui 90 asteen kulmaan. Voin nähdä sen menevän suureen valopalloon. Aistin, että se olisi Isä, mutta en tiedä sitä varmasti.

Näyt:

Näin joen, ja tämän joen keskellä, näin peilin tai esteen ilmestyvän keskelle jokea ja se pysäytti veden virran.

Näky:

Sitten näin hevosen pään. Tällä harmaanruskean värisellä hevosella oli valkoisen värinen otsa, silmiensä välissä ja korvista alas nenään. Tämä hevonen oli kuin hevonen Ilmestyskirjassa.

Näky:

Näin kotkan lentävän minua kohti – sen pää ja suu olivat näkyvissä ja sen suussa oli iso, pitkä, kiinteä, musta halko. Se lensi yli tämän leveän pohjattoman rotkon, ja pudotti mustan halon kuiluun.

Tapahtuma:

Tunnen jatkuvasti maanjäristyksen, joten aloin rukoilla sen tähden.

Näky:

Näen tavallisen harmaan tolpan 80 asteen kulmassa, ja toinen tolppa oli sitä tukemassa. Tässä näyssä näytti kuin harmaa tolppa olisi kaatumassa ja toinen tolppa oli laitettu tukevaan kulmaan estämään sitä kaatumasta.

Näky:

Näin symbolin numerolle "neljä", (sillä oli avoin yläosa). Sitten, tämä numero "neljä" muuttui ankkuriksi, symboliksi joka oli Puutarhahaudan yläpuolella. Tämä Puutarhahauta on Vanhan Kaupungin ulkopuolella Jerusalemissa. Puutarhahaudan opas sanoi, että tämä oli symboli, jonka Kristuksen seuraajat veivät mukanaan hautoihin.

Profetia:

Sitten myöhemmin Herra sanoi sanan, "Assed", ja sitten sanan "työnnä, työnnä".

 

 

1398. Näky - Raymond Aguilera 7. Elokuuta 1999.

Lukiessani Raamattua, Herra näytti minulle portin, jossa oli riippulukko.

Näky:

Sitten minulle annettiin näyssä tankki, muodoltaan kuin ilmanpaine kompressorin tankki. Se iskeytyi seinään ja teki reiän siihen. (loppu)

Profetia 18:15:

Herra sanoi, "Kalterit ovat yhä kirkossa!" (loppu)

Profetia 18:30:

Herra antoi minulle numeron11. (loppu)

 

 

1404. Näky - Raymond Aguilera 9. Elokuuta 1999.

Rukouksen aikana, Herra antoi minulle numeron"33".

Näky:

Sitten Herra antoi minulle näyn miehestä. Hän oli kahlittu ja vyötetty jonkinlaisella metallivanteella hartioidensa ympäri. Metallivanne näytti suurelta kahden miehen käyttämältä sahalta, jota käytettiin sahaamaan suuria puita. Sitten Herra sanoi, että näky edusti miestä orjuudessa.

Näky:

Sitten sain näyn Eiffel-tornista. Näin sen vain kaukaa ja pystyin näkemään jotakin menevän keskikohdan ympäri. Ne näyttivät metalli esineiltä tai okien kaltaisilta esineiltä. Sitten Eiffel-torni nostettiin maasta noin 30 jalan korkeuteen. Näin, että sen taustalla kimalteli kaikenlaisia värejä.

Näky:

Sitten minä näin näyssä jotkut korvakuulokkeet. (loppu)

 

 

1454. Profetia - Raymond Aguilera 16. Helmikuuta 2000 klo19:36.

Herra antoi minulle yhden Sanan, ja Hän toisti sen 86 kertaa, Sana oli Siemen (Siemen, Siemen…).

Herra sanoi sitä uudestaan ja uudestaan, ja minä kysyin Herralta kuinka monta kertaa Hän sanoi sen, ja Hän sanoi, 86 kertaa.

Näky:

Sitten Herra antoi minulle näyssä lavetillisen kuorma-auton, jonka lavetilla oli yksi suuri heinä- tai alfalfarulla. Rulla oli asetettu kuljettajakopin taakse tai lavetin etuosaan. Katsoessani tätä suurta rullaa, se alkoi avautua, ja se avautui mattona alkaen kuorma-auton takaosasta maahan asti, ja avautui niin pitkälle kuin silmä pystyi näkemään. Tällä avautuvalla alfalfarullalla ei näyttänyt olevan loppua (se avautui, ja alfalfa ei koskaan loppunut). (loppu)

Näky:

Sitten seuraavassa näyssä oli armeijan tankki, jolla oli liikkuva tykki, ja tykki rupesi tulemaan punaiseksi juurestaan kun se liikkui oikealta vasemmalta.

Näky:

Näin näyssä kaksi savupiippua, sellaisia joita voit nähdä laivoissa. Niistä taaempana oleva melkein irtosi pois, mutta joku piti sitä paikallaan.

 

 

1460. Näky - Raymond Aguilera 17. Helmikuuta 2000.

Rukouksen aikana näin kuoritun banaanin makaamassa kyljellään.

Näky:

Sitten näky silinterihatusta. Toisella puolella silinterihattua oli numero 3.

Sitten näin valkoisen pallon pyörivän kalliojyrkännettä alas Doverissa, Englannissa. Pallo oli tai näytti kiveltä.

 

 

1534. Näky - Raymond Aguilera 14. Heinäkuuta 2000.

Me olemme nyt matkalla Limaan, Peruun ja Herra antoi minulle näyn.

Näky:

Näin pyöreän pallon, kuin ilmapallon jonka pinta oli tehty jäästä. Sitten jäänaskali tuli ylhäältä ja pisti sitä alaspäin ja se räjähti.

Tapahtuma klo 16:

Me olimme kävelemässä Mira Floresin kaupunginosassa Limassa, Perussa. Tämän kävelyn aikana Herra vaikutti henkeeni, että Voitelisin Hyvän Paimenen Episkopaalisen Kirkon, mikä oli matkalla voileipäbaarin, jossa aioimme syödä. Joten paluu matkalla sieltä Voitelimme Kirkon.

Klo 16:30.

Palattuamme hotelliimme minulla oli paha päänsärky, joten rukoilimme Voitelemisten ja päänsärkyni puolesta.

Sitten Herra sanoi, ”Se on tehty” (Tämä tarkoitti Liman, Perun Voitelemista).

Näky:

Sitten sain näyssä punaisen tiilimuurin, jonka näin romahtavan kun rukoilimme.

Näky:

Sitten näin Leijonan pään – se avasi suunsa ja valkoinen valotulva tuli ulos. Se oli hyvin voimakas.

Näky:

Sitten näin numeron ”3”.

Näky: klo 20:30.

Sitten näin pyöreän kalan.

Näky:

Sitten pyöreä kala muuttui miekkakalaksi.

Tunsin hengessä jotain Hengen Miekasta.

Me rukoilimme koskien Perun Missiomatkaa kokonaisuudessaan.

Herra sanoi, ”Se on päättynyt”.

 

 

1540. Tapahtuma - Raymond Aguilera 17. Heinäkuuta 2000 klo 20.

Me saavuimme Caracasiin, Venezuelassa ja me rukoilimme Herraa, jos hotelli Savoy olisi hyvä valinta? Sitten Herra antoi minulle näyssä takaperin olevan 7.

Sitten Herra sanoi, ”X merkkaa paikkaa.”

Sitten myöhemmin tänä iltana Herra sanoi, ”Siemen, siemen, siemen, siemen, siemen

Näky 22:45 Caracasissa.

Herra näytti minulle kiertävän tuulettimen (pöytätuulettimen tyyppisen) – sen siivet olivat liikkumassa ympäri.

Näky:

Sitten Herra näytti minulle yleisavaimen pään (sen pään, joka avaa oven).

 

 

1558. Raymond Aguilera - Profetia 25. Lokakuuta 2000.

Moukari lyö alasinta kolmelta ja tarkatkaa Minun Sanojani. Moukari lyö alasinta kolmelta. Paina sitä nappia, he tulevat sanomaan, ” Paina sitä nappia, he tulevat sanomaan. Nyt on aika painaa nappia. Kosto on minun! Kosto on minun! Kosto on minun! Paina sitä nappia. Paina sitä nappia.

Kaikki tulee alas. Kaikki tulee olemaan raunioina. ”Paina sitä nappia! Paina sitä nappia!” Näin se tulee olemaan kun Pariisi kukistuu. ”Paina sitä nappia!” Pariisi ja sen ihmiset tulevat tuhoutumaan, sillä hullulla on täysi kontrolli nappiin. Sanokaa minun sanoneen, laittakaa se kalentereihinne – päivä, jona nappia painetaan, tulee aloittamaan lopun alun. Se tulee olemaan valituksen päivä, pahuuden päivä, juhlan päivä, lopun päivä. Sillä se mitä Minä olen ilmoittanut tulee olemaan, tasan kello kolme. Sillä hetki ja päivä tulee manifestoimaan lopun alun, myrskyn päivänä, jolloin salama iskee, jolloin tuuli puhaltaa, jolloin sormi painaa nappia. Muistakaa Minun sanojani, nappi on siellä, sormi on siellä, paha on siellä. Loppu on siellä. Näin sanoo Jehova Minun Sanani Voimalla. Päivä on tullut.

 

 

1570. Näky - Raymond Aguilera 5. Tammikuuta 2001 klo 21:02.

Näky:

Maa, jonka päällä oli kynttilä.

 

Näky:

Tummia enkeleitä lentämässä taivaalla, ne näyttivät kuin heinäsirkkaparvelta.

Näky:

Kaksi kolikkoa koskettamassa toisiaan 90 asteen kulmassa.

 

Näky:

Herra näytti minulle armeijan tankin yläosan, jossa oli kaksi tykkitornia toistensa päällä.

 

Profetia:

Herra näytti minulle sanan, "March". (march = maaliskuu, marssia)

 

 

1572. Profetia - Raymond Aguilera 7. Tammikuuta 2001 klo15:31.

Asco (Espanja sana tarkoittaen – Kuvottava, Iljettävä, Inhottava), asco, ne antavat Minulle asco, Maailman asiat. Ne antavat Minulle asco.

Näky:

Näin näyssä ydinräjähdyksen.

 

Profetia:

Herra sanoi numeron 5.

Näky:

Näky valkoisesta postilaatikosta, jonka luukku aukeni ja sulkeutui.

 

 

 

1574. ProfetiajaTapahtuma - Raymond Aguilera 14. Tammikuuta 2001 klo 8.

Herra antoi minulle numeron 2.

Tapahtuma ja Uni:

Minulla on ollut hyvin outo viikko! Uneni ovat olleet erittäin yksityiskohtaisia, ja ne ovat olleet ikään kuin olisin ollut elokuvissa. Viime yön unessa, menin elokuviin ja liput joita siellä käytettiin, olivat suurin piirtein normaalien teatterilippujen kokoisia, mutta ne olivat tehty muovista ja ne voitiin käyttää uudestaan. Uskon, että varsinaisen elokuvan nimi oli lipussa.

Tässä unessa muistan olleeni teatterissa ja katsoin tätä Kristittyä elokuvaa. Suurin osa teatterista oli tyhjä, muuten paitsi Mark istui muutamia rivejä minun takanani vasemmalle päin. Sitten hän jostain syystä lähti ja minä löysin taskustani lisää muovisia lippuja, joten katsoin toisen filmin ja sitten lähdin kotiin. Kun pääsin kotiin (paikka jota en ollut koskaan aiemmin nähnyt) huomasin olevani nuorempi ja laihempi, ja minulla oli paljon tummaa tukkaa. Minun perheeni oli siellä, mutta en ollut koskaan aiemmin nähnyt heitä. Muistin, että minun piti mennä kouluun ja ottaa joitakin ihmisiä talosta mukaani.

No niin, menin kylpyhuoneeseen kampaamaan tummia, pääntäyteisiä hiuksiani. Ja kun aloin kammata niitä huomasin, että kaikki hiukset irtosivat ensimmäisen kamman pyyhkäisyn jälkeen. En voinut uskoa menettäneeni näin paljon hiuksia ilman kipua. Se oli jättänyt leveän alueen keskelle päätäni ilman hiuksia, lähes yhtä leveän kuin minulla on nyt. Menin takaisin olohuoneeseen kädet täynnä hiuksia ja kerroin perheelleni, mutta se ei tuntunut häiritsevän heitä vähääkään. Joten menin takaisin kylpyhuoneeseen katsomaan itseäni ja kampaamaan puolikaljun pääni loppuun. Kun kampasin hiuksiani ylös sivulta kaljun alueen päälle. Huomasi, että hiukset peittivät koko kaljun alueen. Tämä oli hyvin outoa, sillä se näytti kuin minulla olisi jälleen pään täydeltä hiuksia. Säikähdin ja katsoin uudestaan kasvojani. Sitten, tällä kertaa minun pääni vaikutti kaljulta koska hiukseni oli leikattu hyvin läheltä ihoa. Tämä pelotti minua ja katsoin uudestaan, ja yllätyksekseni olin edelleen nuorennäköinen ja pääni oli täynnä tummaa tukkaa jälleen.

Tämä, että minulla ensin oli hiukset ja sitten ei ollut, oli niin todellisen tuntuista, että se herätti minut, ja sitten Herra antoi minulle numeron kaksi. Tämä sai minut muistamaan, että muutamaa päivää aiemmin Herra oli antanut minulle numeron 5. Olen sekaisin juuri nyt, ja yritän päästä selville siitä, mitä Herra on sanomassa tai tekemässä minun kanssani. Ensiksi luulin, että numero 2 merkitsisi minun raha-asioitani. Sillä tämä palvelutyö on varaton ja se on ollut niin jo jonkin aikaa. Lauantaina sain $2000 dollarin kiinteistöverolaskun, mitä en ollut maksanut ensimmäisessä enkä toisessa osassa viime vuoden veroista. Olen useita kuukausia jäljessä verkkosivujen maksuista ja meidän vetemme tullaan sulkemaan 48 tunnin kuluttua, koska emme ole maksaneet vesilaskua. Mutta Herran Läsnäolo on ollut hyvin voimakas viime aikoina, Joten en ole järin huolissani.

Koen, että Herra yrittää näyttää minulle jotakin henkilökohtaisesta historiastani, maailman tulevaisuudesta tai Kristityn Ruumiin tulevaisuudesta. Ehkä nämä kaikki. En vain pysty ymmärtämään mitä Hän yrittää sanoa. Hän on laittanut minut viime aikoina katsomaan monta historiadokumenttia televisiosta, dinosauruksista, sodista, ja sään muutoksista politiikkaan asti. Olen vain hukassa siinä, mitä Hän yrittää keroa minulle. Voin kokea voimakkaasta jotakin on tapahtumassa Hengessä, mutta en ymmärrä Häntä. Luin Internetistä, että toinen maanjäristys iski Keski-Amerikkaan, joka tuntui ylös Meksikoon asti. Kuulin myös uutisista eilen, että maailman ilmasto on lämpenemässä. Ainoa mitä voin sanoa on – tämä on ollut hyvin outo viikko.

Näky:

Sitten Herra antoi minulle näyssä bensiinipumpun pistoolin.

 

Profetia:

Sitten Herra sanoi, "Kun öljy lakkaa!"

Näky:

Sitten Herra antoi minulle näyssä lattiassa olevan luukun (trap door=ansaoven) ja Herra sanoi, "Ansa on valmis!"

 

Näky:

Sitten Herra antoi minulle näyssä Leijonan.

 

 

 

1582. Näky - Raymond Aguilera 30. Tammikuuta 2001 klo 8.

Herra antoi minulle näyssä kirkkaan Valkoisen Valon heijastuvan tyynen meren pinnasta. Sitten näin Valkoisen Valon liikkuvan yli maiseman ja yli kaupunkien. Sitten Herra näytti minulle numeron "4". (loppu)

 

 

1597. Profetia - Raymond Aguilera 19. Helmikuuta 2001.

Näky:
Näin erään henkilön tekemässä syntiä.

Profetia:
Niin, niin, minun Raymundoni. Se, mitä näit pitää paikkansa! Tuo oli paholaisen henki, joka meni tuohon henkilöön, ja numero, jonka näit oli paholaisen merkki.

Tuo henkilö menetti heidän pelastuksensa sillä hetkellä. Jotkut ihmiset uskovat, että kerran pelastettu on aina pelastettu. Mutta se vain ei ole totta. Ihmisten täytyy todella tehdä parannus tai heidän pelastuksensa on mennyttä. Muista, minä pystyn lukemaan sisällä olevan sydämen. Minä voin kertoa, milloin henkilö ei ole rehellinen, kun he sanovat olevansa pahoillaan. Monet ihmiset uskovat, että he voivat sanoa olevansa pahoillaan ja siinä kaikki. Nämä henkilöt pettävät vain itseään. sillä minun silmäni ja korvani näkevät ja kuulevat vain totuuden. Niinpä ihmiset jatkavat synnintekemistä - ja katsokaa, mistä löydätte itsenne tuomiolla. Muistakaa, helvetti tai taivas - kumpi se tulee olemaan - te pahantekijät.

Olemalla hyvä ei riitä viemään teitä taivaaseen. Eivätkö uskosta osattomat ole hyviä toisilleen, eivätkä he ole menossa taivaaseen. Hyvä on Jumalan lain seuraamista. Tämä on sitä, mikä on HYVÄÄ, ja tämä johtaa teidät pelastukseen.

 

 

1651. Näky - Raymond Aguilera 6. Lokakuuta 2001 klo 20:20.

Minä aion ensiksi listata ne neljä näkyä, jotka sain aikaisemmin, viikko sitten ja sitten näyt Lokakuun 6, 2001.

Näky:

Rukouksen aikana Herra näytti minulle näyssä Hänen Oikean Kätensä tai Käsivartensa. Voin nähdä Hänen Kätensä vaakasuorassa ja rautanaula iskettiin siihen.

Näky: (seuraavana päivänä)

Herra näytti minulle pitkän Valkoisen Aidan, joka ulottui kaukaisuuteen. Kun katsoin tätä Aitaa, näin jonkinlaisen olennon, jonka selkä kosketti Valkoista Aitaa. Tällä olennolla oli vuohen pää ja miehen ruumis. Voin nähdä, että hän oli jollakin lailla kiinnitetty kaulastaan Aitaan, sillä hän ei pystynyt vetämään itseänsä irti Aidasta. (loppu)

Näky: (seuraavana päivänä)

Tällä kertaa näin Herran Vasemman Käden tai Käsivarren, ja naula iskettiin Käteen.

Näky: (seuraavana päivänä)

Tänä päivänä Herra näytti minulle hiekkatiimalasi. Kun katsoin tiimalasia, voin nähdä kuulakärkikynän tai kirjoituskynän kirjoittavan jotakin kokonaan ympäri sen hyvin pienen alueen, jossa tiimalasin kennon kaksi osaa kohtasivat. (loppu)

Näky: 6. Lokakuuta 2001

Rukouksen aikana Ron Viessmanin ja Evan kanssa, Herra näytti minulle seuraavat näyt.

Näky:

Herra näytti minulle pienen puun, jossa ei ollut lehtiä. Sen runko oli hyvin ohut, noin 2 tuumaa halkaisijaltaan ja koko puu oli noin 5 jalan korkuinen. Tällä pienellä puulla oli vain kolme oksaa sen latvassa. Voin nähdä, että kaikki kolme oksaa menivät suoraan ylös ja siinä kohdassa missä ne kohtasivat pienen rungon, siellä oli pallo kolmen oksan välissä. Kun katselin tätä pientä puuta, näin kolmen oksan tulevan alas pallon ympärille ja puristi sitä kunnes se poksahti.

Näky:

Sitten Herra näytti minulle Afrikkalaisen kirahvin istumassa.

Näky:

Sitten Herra näytti minulle armeijan tankin, jossa ei ollut tykkiä.

Näky:

Sitten näin suuren munanmuotoisen hahmon, joka oli noin neljä tai viisi jalkaa korkea. Tämä munan muoto oli osoittamassa alaspäin järven tai lammen pinnalla. Tämä muna oli puna oranssi väriltään ja se näytti elävältä, koska siinä näytti olevan verisuonia tai laskimoita. Kun katsoin, näin suuren Käsiparin tulevan ylös vedestä ja ne työnsivät munan vesilinjan alapuolelle.

Tapahtuma:

Sitten Herra sanoi minulle, "Ota KUUMA suihku - nyt!"

Joten nousin ylös ja jätin Ronin ja Evan rukoilemaan ja menin yläkertaan ja otin kuuman suihkun, ja tulin takaisin alakertaan ja jatkoin rukoilemista heidän kanssaan.

Profetia: (Tämä profetia ei ollut kohdistettu minulle.)

"Minä tulen puhaltamaan seitsemän tuultaja ne tulevat tekemään teidät sairaaksi", sanoo Herra. "Kaikki lasit tulevat rikkoutumaan" (loppu)

 

 

1682. Näky - Raymond Aguilera 26. Kesäkuuta 2002.

Rukoillessani muutamien ihmisten kanssa tämän profeetallisen palvelutyön puolesta, Herra näytti minulle maanjäristyksen tai suuren räjähdyksen. Pystyin näkemään asunnon huonekalujen liikkuvan puolelta toiselle, ja ylös ja alas suurella voimalla.

Tämä oli järkyttävä näky ja se jätti voimakkaan vaikutuksen minun henkeeni. Joten jaoin muille kuinka en ollut koskaan unohtanut profetiaa, missä Herra neuvoi minua informoimaan kirkkoja ja sanomalehtiä tästä maanjäristyksestä, joka tulisi iskemään Kaliforniaan. Kerroin heille kuinka vuosien aikana me olimme postittaneet nämä profetiat kirkkoihin ja kuinka me olimme juuri saaneet kolme kuukautta Televisio Prophecy Mainoksia ajetuksi. Nämä TV mainokset johdattivat ihmiset San Franciscon lahden alueelta prophecy.org kotisivuille, mutta Etelä-Kalifornian alueet jäivät näiden TV mainosten ulkopuolelle. Minä kerroin myös tunteneeni hengessä, että minun pitäisi laittaa Prophecy Televisio mainoksia Etelä-Kaliforniassa, ja jos tekisin tämän, se voisi olla Herralta Profetiassa 158 saamieni määräysten täyttäminen.

Joten me päätimme rukoilla vähän lisää ja Ron rukoili neuvoa, jos meidän pitäisi asettaa Televisiomainoksia Etelä-Kaliforniassa. Tämän rukouksen aikana shokkiaallot menivät ruumiini läpi, sillä Herra sanoi, "Tehkää se!"

Sitten vähän myöhemmin Herra sanoi, "Seitsemän vuotta".

En tiedä onko seitsemällä vuodella mitään tekemistä maanjäristyksen tai näiden TV-mainosten kanssa. Mutta tiedän näiden TV mainosten olevan hyvin kalliita, mutta Herra toimitti rahat tv-mainoksiin Pohjois-Kaliforniassa, joten en näe mitään ongelmaa laittaa tv- mainoksia Etelä-Kaliforniassa. Minun täytyy vain odottaa, että Herra antaa varat siihen. (loppu)

<Prophecy 158>

 

 

1686. Profetia - Raymond Aguilera 4. Elokuuta 2002 klo 6:26.

Hyvää huomenta, Reymundo, paholainen on salametsästämässä. Paholainen on salametsästämässä Minun pyhiä Lampaitani, Minun Karitsoitani. Hän on siirtämässä hyviä varastokarsinaansa ja sitten hän aloittaa teurastuksen, My Karitsoitteni, Minun Lampaitteni teurastuksen. Mikä häpeä! Mikä häpeä! Mikä tässä on niin surullista; Minun Lampaani, Minun Karitsani ovat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi – he ovat halukkaasti seuraamassa häntä tähän karsinaan. Heitä on johtamassa sinne sudet lampaitten vaatteissa. Siellä on monia susia lampaitten vaatteissa täyttämässä tätä karsinaa. Vasara tulee iskemään alasimeen kello 6 ja Minun Pyhien Karitsoitteni lopun alku tulee alkamaan. Koska he seurasivat paholaista, joka käytti Jumalan Sanaa. Monet ajattelevat olevansa rikkaita, monet ajattelevat olevansa siunattuja, mutta monet tulevat löytämään itsensä alasimen ja vasaran välissä.

...

 

 

 

1717. Profetia - Raymond Aguilera 21. Tammikuuta 2003 klo 7.

1717-8. Profetia - Raymond Aguilera 23. Tammikuuta 2003 klo 22:30

...

Vasara tulee iskemään Sirppiä kello kuusi. Silloin Pommi tulee räjähtämään. Muistakaa Vasara, muistakaa Sirppi, muistakaa kuolleet, muistakaa teidän Isänne Taivaassa, muistakaa Jeesus Kristus Nasaretilainen, muistakaa Pyhä Henki. Tulkaa, tulkaa te uskolliset Jumalan Lapset. Päivä on tulossa; se on teidän silmienne edessä. Lukekaa Raamattua, rukoilkaa ja rukoilkaa ja rukoilkaa kunnes ette voi enää puhua tai kävellä.

...

 

 

1735. Profetia - Raymond Aguilera 13. Huhtikuuta 2003 klo 12:40.

Kielet:

Englanniksi:

Kyllä, Kyllä, Kyllä. Ranskalaiset ajattelevat olevansa niin älykkäitä, niin teräviä. He uskovat voivansa hypätä puolelta toiselle, tekevät kaikkensa saadakseen sen mitä haluavat. Varokaa Ranskalaiset, varokaa! Paholaisen silmä on teitä kohti, varokaa! Hän tulee lyömään teitä kätensä rystysellä kuusi tai seitsemän kertaa, varokaa! Te ette ole niin nokkelia kuin ajattelette olevanne, varokaa, varokaa. Te ette petä ketään muuta kuin itseänne. Sillä mikä on oikein, on oikein. Sillä mikä on väärin, on väärin. Heiluri heiluu oikealta vasemmalle, ehkä teidän tapauksessanne se pysähtyy ja putoaa teidän päänne päälle, koska te aliarvioitte, pelasitte pelejä paholaisen kanssa ja hänen heilurinsa pää iski kiinni päänne päälle.

Muistakaa, että teidän maanne ei seuraa Jumalan teitä. Sillä on ylpeys. Sillä on ego. Ne, jotka leikkivät paholaisen kanssa, tulevat elämään paholaisen kanssa. Muistakaa Jumalan Sana. Keskittykää Isäänne Jehovaan, Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen, jos haluatte pelastaa itsenne. Sillä pelit, joita te pelaatte, eivät ole nokkelia, eivät ole viisaita. Pilkka tulee olemaan teidän päällänne, koske te teette typeriä asioita, pelaatte typeriä pelejä. Muistakaa, että paholaisen käden rystynen on nopea, tarkka, ja se koskee. Näin sanoo Jehova. Näin sanoo Jeesus Kristus. Näin sanoo Pyhä Henki.

 

 

1738. Profetia - Raymond Aguilera 1. Toukokuuta 2003.

Rukouksen aikana Herra sanoi viisi tai kuusi kertaa, "Maaliskuun Silmät!" (The Eyes of March!)

 

 

1755. Näky - Raymond Aguilera 29. Syyskuuta 2003.

Herra antoi minulle numeron 6 sitten 5 ja sitten 2.

Sitten myöhemmin numeron 2 ja sitten numeron 7.

Huom: En tiedä pitäisikö ne lukea 652 ja 27 vai yksittäisinä numeroina.

 

 

1756. Näky - Raymond Aguilera 30. Syyskuuta 2003.

Herra antoi minulle näyn neljästä juustokappaleesta ja numeron 777.

 

 

1785. ProfetiajaNäyt - Raymond 2. Elokuuta 2004.

Näky 7. Heinäkuuta 2004:

Minä näin Sytytetyn Valkoisen Kynttilän, sitten suuri kirjain C ilmestyi sen eteen.

Näky 2. Elokuuta 2004:

Näen kovan kuivuneen lätäkön Valkoista Vahaa. Katsoessani Vaha suli ja muodosti seisovan sytytetyn Valkoisen Kynttilän.

Näky:

Minä näen Lampaan Pään.

Näky:

Nyt näen jonkinlaisen pienen hevossatulan.

Näky:

Minä näen golfmailan ja golfpallon.

Näky:

Näen numeron 6, mutta aistin että se on ylösalaisin oleva 9.

Näky:

Näen kirjaimen F tai se on ase kirjaimen F muodossa. Kuva tuntui vaihtuvan keskenään.

Näky:

Näen kaksi U muotoista lankaa yhdistettynä yhteen tämän palkin kanssa. Katsoessani tätä näkyä, huomasin reiän muodostuvan palkkiin U muotoisten lankojen väliin.

 

Näky:

Näin matkustajalentokoneen takaosan alhaalta päin.

Profetia:

Minä olen mitä näette. Minä olen mitä kosketatte. Minä olen kaikki.

Vasara ja alasin tulevat lyömään äänen, joka resonoi ympäri maailman.

Hevonen löytää satulan.

Koira löytää ruokansa.

Kaikella on määrätarkoituksensa - kaikella on aikansa

Kun kello lyö kaksitoistaPariisi räjäyttää kantensa. Eiffel-torniaei enää ole.

Ajokoirat ajavat jänistä.

Jänis juoksee koloonsa.

Liekki tulee peittämään maaperän. Maastopalo menee minne se haluaa, mutta jänis tulee olemaan suojassa kolossaan.

Marssi alkaa, kun kiekko heitetään.

Lävistävä nuoli tulee iskemään kohteeseensa.

Muistakaa ajokoira ja jänis.

Muistakaa hevonen ilman ratsastajaa.

Pahuuden väkivalta on edessänne.

Aasi on käyttökelvoton, mutta elefantti on reilu (fair).

Muistakaa Herran tulo on edessänne.

Ette voi paeta. Ette voi piiloutua.

Rauhan Rauha on Herra Jeesus Kristus Nasaretilainen.

Monien kuolema on Allahin käsissä.

Kaikki tulee juoksemaan juoksunsa ja kaikki tullee seuraamaan suunnitelmaa.

Pahuus synnyttää pahuutta.

Rata on vaikea – rata on helppo.

Voitte käyttää jarruja, mutta jarrut eivät tule pysäyttämään tämän maailman pahuutta.

Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen Voima on edessänne. Pyhän Hengen Voima on edessänne. Jehovan Silmät näkevät KAIKEN.

Muistakaa, lävistävä nuoli tulee.

Ranskankukistuminen on edessänne. Pahuus, joka synnyttää pahuutta on pahuus. (loppu)

 

 

1815. Tapahtuma - Raymond Aguilera 8. Maaliskuuta 2005.

En ymmärrä miksi olen postittamassa tämän, mutta Herra haluaa minun tekevän niin. Eva, Jason, Nathan ja minä olimme menossa sänkyyn, ja Herra sanoi numeron neljä” (4).

Minä sanoin Evalle, ”Herra antoi minulle juuri numeron 4. Ihmettelen että mitä se tarkoittaa!”

Hän kommentoi jotain ja me menimme sänkyyn. Sitten kaksi päivää myöhemmin, ajaessani, muistin Herran antaneen minulle numeron 4, ja sanoin itselleni uudestaan, ”Ihmettelen mitä se merkitsee.”

Sitten Herra sanoi, ”Neljän päivän päästä on sinun syntymäpäiväsi.”

Nyt tänään on 12. Marraskuuta, minun syntymäpäiväni, ja minä työskentelen ulkona yksin, yrittäen saada valmiiksi tämän Voitelu/tiilien asettelutyön, ja ihmettelin – miksi herra antoi numeron neljä alun perin? En koskaan ymmärrä miksi Herra tekee tiettyjä asioita.

 

 

1941. Tapahtuma - Raymond Aguilera 11. Toukokuuta 2009.

Aamurukoukseni aikana Herran Henki tuli ylleni Valtavalla Voimalla ja tämä on se, mitä Herra sanoi ja näytti minulle.

Näky:

Näin, että aurinko oli peitetty, ja taivas tuli pimeäksi. Uskon, että tämä oli kaikkialla maailmassa.

Sitten kuulin Sanan: ”Sota!”

Sitten kuulin Sanat: ”Taivas on putoamassa.”

Näky:

Sitten näin kaksi ydinräjähdystä.

Herra sanoi:

Vanhin.”

Näky:

Sitten näin kaksi ratasta, molemmat vetäen ketjua rinnakkain.

Herra sanoi:

Sinä olet Minun Vanhin, kyllä, sinä olet Minun Vanhin. Kerro maailmalle, että nämä asiat ovat tulossa.”

Näky:

Minä näen laivan tai veneen potkurin, jossa oli Kolme Lapaa.

Herra sanoi:

MuistakaaNebukadnessaria. Kerro maailmalle Minun Reymundoni. Soita Kelloa. Soita Kelloa. Soita Kelloa.

Herra sanoi:

Numero kaksitoista (12)

Minä olen Minä olen Minä olen. (loppu)

 

 

1994. Profetia - Raymond Aguilera 11. Kesäkuuta 2010 klo 2:30.

Herra herätti minut ja sanoi: ”Kaikki on öljytty Pariisissa, maito on löydetty, lehmä on löytänyt maitonsa. Lehmä on löytänyt maitonsa.” (Loppu)

Toinen asia, jonka Herra sanoi, ”Herra sanoi, onko kukaan koskaan nähnyt tai kuullut Juutalaisesta Muhammedista.”

Vuohi ja Pässi tulevat lyömään päätään yhteen toistuvasti, kunnes veri tulee pursumalla ulos. Veren virta tulee vuotamaan. Myrsky tulee hallitsemaan numerolle seitsemän. (=The storm will prevail for the number seven.) Sitten lehmä tulee etsimään maitoaan. Monet tulevat kärsimään, monet tulevat kuolemaan ja joki tulee virtaamaan.

 

 

2040. Näky - Raymond Aguilera 6. Maaliskuuta 2011.

Rukouksen aikana Herra sanoi, ”Minä olen, Minä olen, Minä olen mi hijo. Minä olen, Minä olen, Minä olen mi hijo. Minä olen, Minä olen, Minä olen mi hijo…” Herra toisti tämän ainakin sata kertaa. Sitten Herra antoi seuraavan näyn, ja sitten Hän toisti ”Minä olen, Minä olen, Minä olen mi hijo,” uudestaan monta kertaa.

Kreikan kirjaimen Sigma (18thkirjain Kreikan aakkosissa - symboli joka tarkoittaa summaa, yhteenlaskettua, tai sigma hiukkasta), päällä oli numero yksi josta nuoli osoitti kohti äärettömyyden symbolia, jonka vieressä oli plus symboli.

 

 

 

2048. Tapahtuma - Raymond Aguilera 3. Heinäkuuta 2011.

Minä heräsin myöhään tänä aamuna, ja kun minä avasin silmäni minä pystyin näkemään Hengessä miljardeja ja miljardeja tähtiä yötaivaalla. Ne näyttivät hyvin kauniilta. Minusta tuntui kuin minä olisin räpytellyt silmiäni hengessä, koska tähdet katosivat ja ilmestyivät uudestaan muutamia kertoja.

 

Kun ensimmäisen kerran räpytin silmiäni, näin sanan "Heinäkuu (July)" ilman vuotta avaruuden pimeydessä.

 

Sitten tähdet ilmestyivät uudestaan.

Seuraavan kerran kun tähdet katosivat, minä näin sanan "Elokuu (August)" ilmestyvän pimeyteen.

 

Tähdet katosivat uudestaan, mutta en muista ilmestyikö sana "Syyskuu (September)". Tähdet ilmestyivät uudestaan ja minä näin eräänlaisen valojuovan ilmestyvän pimeän avaruuden halki tähtien seassa. Se muistutti minua salamasta, mutta se oli hyvin suuri, liikkuen miljardeja maileja avaruuden pimeyden halki.

 

Näin avaruuden pimeyden uudestaan, mutta nyt puolet tähdistä oli kadonnut.

 

Uudestaan näin avaruuden pimeyden ja jälleen puolet tähdistä oli kadonnut.

Jälleen kerran minä näin avaruuden pimeyden, mutta tällä kertaa miljardit tähdet olivat kaikki menneet ja eivätkä ilmestyneet uudestaan.

 

Kysyin Herralta, "Mihin tähdet menivät?"

Herra sanoi, "Ne menivät Roy Rodgersin tietä. Todisteiden painavuus on selvä ja jos te tottelette, te tulette selviytymään."

Sitten minä näin kuvan kierteellä olevasta käärmeestä.

 

Sitten minä näin kuvan Jeesuksesta Kristuksesta päässään orjantappurakruunu.

 

 

2083. Profetia - Raymond Aguilera 11. Toukokuuta 2012 klo 9:45.

Olet hengellisen hyökkäyksen alla. Pysy valppaana ja korvat avoinna.

Näky:

Näin yhden noista cowboyn kannuksista. Sitten näin pienen mustan linnun, jolla oli jotain punaista väritystä päässään.

Sana: Kaikki tulee menemään hyvin. Soppa on purkissa nyt, mutta se tullaan kuumentamaan myöhemmin. Ihmiset tulevat sanomaan, "Rauha, Rauha, Rauha. Mutta siellä ei tule olemaan rauhaa. Minä tiedän ne huolet, jotka tulevat sinun työsi mukana, mutta luota Minuun.

Hevosilla on länget päällä, ja ovat valmiina. Keihäät ovat teroitettuja ja teräviä.

Varat tulevat pian, joten erota kuukausittaiset laskusi Israelin missiomatkasi laskuista. Rentoudu ja pysy keskittyneenä. Tiedän, ettet ymmärrä, mutta sinä olet Minun Käsissäni.

Käärme tulee metsästämään jänistä. Jänis pysyy kolossaan kunnes on aika hänen liikkeelleen. Haukka on myös etsimässä jänistä, mutta jänis on heitä kumpaakin viisaampi.

Ihmiset yrittävät puhua sinut ympäri tähän tai tuohon, mutta kuuntele ainoastaan Jehovaa, Jeesusta Kristusta ja Pyhää Henkeä. Pidä suusi kiinni, ellen Minä sano sinulle, että puhuisit. Ruokalista on asetettu, ja ruoka on kypsentymässä. Ihmiset ovat niin typeriä, että he tulevat keittämään ja syömään lapsensa todistaakseen asiansa. Olen määrännyt Minun Enkelini ympäröimään sinut ja suojelemaan sinut, koska Saatana on vihainen, ja hän tietää ettei voi tehdä yhtään mitään. Hän yrittää pysäyttää sinut, mutta sinä olet Minun Rakastavissa Käsissäni. Joten valmistaudu tälle Israelin Missiomatkalle niin kuin toisille missiomatkoille. "Luottamus, Luottamus, Luottamus" on Avainsana, ja Tottele Jumalaasi. Älä huolehdi rahan tai mission puolesta. Kaikki tulee menemään hyvin.

Näky: Sitten Herra antoi minulle näyn numerosta "6".

 

 

2144. Profetia - Raymond Aguilera 18. Marraskuuta 2012.

Näky: Herra antoi minulle näyssä numeron 1. Sitten näin nuottiavaimen musikaalisen symbolin. Sitten näin näyssä kolme kiveä toistensa päällä.

Profetia: Puimuri (=hopper?) on valmis jauhamaan kaikkea, mikä on pahaa. Paha yrittää jauhaa pahaa, mutta se saa aikaan vain pahaa. Jos joku ottaa mutakylvyn, hän on silti likainen. Näin se on poliitikkojen kanssa. Lika yrittää puhdistaa likaa. Ainoa ero on, että he yrittävät saada sen näyttämään lailliselta, mutta Jehovan Silmissä he ovat likaisia kuin noki. Ainoa tie puhdistaa poliitikkoja on Herran Tuomion läpi, ja se tulee. Heidän täytyy lukea Sananlaskujen Kirjaa ja opettaa itsellensä Viisautta ja Vanhurskautta pelastaakseen itsensä. Mitä yhteistä on valkeudella ja pimeydellä? Kukaan ei pysty elämään molemmissa maailmoissa. Olkoon niin! Olkoon niin! Olkoon niin!

 

 

2160. Näyt - Raymond Aguilera 1. Tammikuuta 2013 klo 14:52.

Näky: Herra näytti minulle näyn jonkinlaisesta hyvin suuresta rakennuksesta tai kaupungista pilven päällä.

Näky: Sitten näin elefantin, jolla oli päällään aurinkolasit, ojentavan kärsäänsä ja ottavan nenällään vettä kulhosta tai astiasta.

Näky: Sitten näin kauniin alastoman naisen makaamassa selällään ja hän liikutti jalkojaan viettelevästi. Hän oli jossain todella korkealla pimeällä taivaalla.

Näky: Sitten näin jonkinlaisen eläimen, se näytti alligaattorilta, jolla ei ollut jalkoja. Eläin oli väriltään harmaan, vihreän ja pinkin sävyjä, ja se oli liikkumassa maan päällä.

Näky: Sitten näin Suuren vasaran tulevan alas taivaalta. Se näytti kuin olisi aikeissa vasaroida jotakin.

Näky: Sitten näin kuinka ohjus ammuttiin ilmaan.

Sana: Sitten minulle annettiin sana: "Yhteisymmärrys (Accord)".

Näky: Sitten näin Valkoisia Pilviä kaikkialla taivaalla.

Näky: Sitten näin kuinka nelisivuinen pyramidi murskattiin ylhäältä alas.

Näky: Sitten näin kuinka korkea, hoikka kuppi leikattiin kahtia.

Näky: Sitten näin jonkun ohjaamassa liikennettä.

Sana: Sitten minulle annettiin sanat, "Rauha, Rauha, Rauha."

Sana: Sitten minulle annettiin sanat: "Alfa, Omega."

Näky: Sitten minulle näytettiin ikkuna ja tynnyri (=drum).

Sana: Sitten minulle annettiin sana, "Tietoliikennetorni".

Näky: Sitten minulle näytettiin kuppi kahvia.

Näky: Sitten minulle näytettiin parabolinen kaari.

Näky: Sitten minulle näytettiin numero, "8".

Sana: Sitten Herra sanoi, "Siinä kaikki!"

 

 

2162. Näky - Raymond Aguilera 4. Tammikuuta 2013 klo 4:30

Rukouksen aikana Herra näytti minulle näyssä korkean kivivallin, sellaisen joka on Vanhassa Jerusalemissa. Voin nähdä tämän holvikaarisen porttikäytävän ja joitakin esineiden hahmoja sisävallin vieressä. Voin nähdä jonkin kävelevän portin läpi, ja kun se käveli porttikäytävässä olevien esineiden lähelle, voin nähdä, että se on suuri uros Leijona, jolla oli täysi leijonanharja.

Sitten minulle näytettiin tukeva teurastajan pölkky, ja sen päällä oli osittain kynitty valkoinen kana makaamassa. Näin myös jonkun kädet pitämässä sellaista kulmikasta veistä, joita teurastajat käyttävät pilkkomaan lihaa.

Seuraava näky oli kitara. Näin nuolen ampuvan kitaran läpi ja jäävän siihen kiinni. Nuoli meni kitaran läpi takaapäin, ja meni läpi, tullen ulos etupuolelta, jääden siihen, muutaman tuuman päähän pyöreästä kolosta, joka on edessä.

Sitten minulle näytettiin numero "6".

Sitten minulle näytettiin suuri trimmaamaton valkoinen villakoira, joka näytti valkoiselta karitsalta.

Sitten minä näin sorsan lentämässä järveltä.

 

 

2184. Muistiinpanot Israelin Missiomatkalta 2013

...

Beerseba yleisesti

vaikutelma 10:54

Sana: Hyvät ja uskolliset palvelijat.

21:20

Näky: Television ”jäniksen korvat” -antenni, jonka ympärille oli kiedottu vaate. Yksi vaatekappale kiedottuna sen päälle.

Näky: Hyönteinen - heinäsirkka tai torakka, nähtynä pään takaa, liikkumassa eteenpäin.

Näky: (Numero 3, mutta kirjoitettuna takaperin)

Selitys: Minä suojelen teitä.

...

Elokuun 15, 2013

Sana: Seitsemän vitsausta ovat valmiina.

...

Klo 21:35.

Näky: Miehen kaulaketju

Sana: Hän pitää päällään kaulakoru juhliakseen tehtävää, joka on suoritettu.

Näky: Numero 52

...

 

 

2227. Profetia - Raymond Aguilera 5. Huhtikuuta 2014.

Kortit ovat paikallaan. Reitti on asetettu. Varoitus, sillä Saatana on poissa tolaltaan, mutta teidän Herrallanne ja Pelastajallanne on kaikki kontrollissa. Herran varjo tulee seuraamaan sinua Israelissa Voimalla ja Mahdilla. Tee niin kuin Minä sanon, ja kaikki tulee menemään hyvin. Valon taivutus tapahtuu klo 7 aamulla. Miekka tulee iskemään ja kaivertamaan maan. Jehova, Jeesus Kristus, ja Pyhä Henki, on kaiken Voima ja Mahti. Ole rohkea ja voimakas. Korttitalo tulee kaatumaan ja litistää kaiken. Muistakaan Nooa. Muistakaa Jeesus Kristus. Muistakaa loppu. Olkoon niin! Olkoon niin! Olkoon niin!

 

 

2243. Profetia - Raymond Aguilera 12. Elokuuta 2014.

Reymundo, Reymundo rauha rikotaan kun pöllö tekee pesänsä. Talvi tulee ajoissa sinä vuonna. Maankamara tulee heilumaan ja kierimään. Salama iskee suurta kaupunkia Euroopassa, joka tulvii ihmisensä.

Ihmiset uskovat, että karamellia tulee tippumaan taivaasta, mutta se tulee olemaan myrkkykaasua. Taivaallinen Herra tulee suojelemaan vain Jeesukseen Kristukseen uskovat. Hevoset ja lehmät ja kaikki peltojen eläimet pakenevat henkensä edessä. Jumalan peukalo aloitti sen ja ainoastaan Herra pystyy pysäyttämään tämän. Pahuus synnyttää pahuutta ja Herra tulee pysäyttämään kaikki pahuuden miehet ja Saatanan.

Ensimmäinen matka muurin ympäri alkaa huomenaamuna. Jumalan Voima on puhunut.