1450. Profetia - Raymond Aguilera 16. Helmikuuta 2000 klo 1:20.

Näky:

Sain näyssä Maailmanpyörän.

Profetia:

Sopimuksen tahtoon myöntyminen tulee tapahtumaan kun pöllö ja karhu ottavat yhteen mahtavalla voimalla.Karhu tulee voittamaanpöllö tulee lentämään pois siipirikkona. Karhu tulee keräämään talteen sen, mikä hävisi taistelussa.Muistakaa Kiova (Ukraina), muistakaa kirkko (Venäjän Ortodoksi), muistakaaJumalan Sana! Sillä Jumalan Sana ei palaa tyhjänä takaisin. Armeijat ovat valmiina. Paholaisen voima ja valta on valmis. Varokaa porttoa. Sillä portto on valmis myös! (loppu)

 

 

1449. Näky - Raymond Aguilera 3. Helmikuuta 2000.

Rukouksen aikana kello seitsemän näyt tulivat kuin diasarjana. Sitoessani ja nuhdellessani henkiä sain nämä näyt.

yt:

Susi – muuttuu lepakoksi – sitten sammakoksi – sitten karhuksi. Karhu oli sidottu hartioiden ympäri ja sitä vedettiin ylös. Sitten toinen karhu korvasi tämän karhun, ja sillä oli ruskea pää ja rinta. Karhun pää näytti Amerikkalaiselta karhulta, mutta se näytti myös pandakarhulta, tai sillä oli pandakarhun värit. Erikoisen näköinen karhu.

Sitten maaperä (hengellinen maaperä) alkoi täristä.

Näky:

Suuret sakset liikkumassa tehden leikkaavaa liikettä.

Näky:

Sitten minä näin kuinka blondin naisen pitkä hiussortuva leikattiin keskeltä.

Näky:

Sitten minä näin vasaran iskevän naulaa.

Profetia:

"Minä aion antaa sinulle tämän naisen."

Näky:

Minä näen perhosen, ja se muuttui sudenkorennoksi.(loppu)

Näky:

Näen kepin, jota oltiin vääntämässä kaareksi, kuin jouseksi.

Näky: Näen näyssä jonkinlaisen robotin muuttuvan ihmisen luurangoksi. Näen sen uimassa veden alla, ja vesi näyttää mereltä.

Näky:

Näin näyn Eiffel-tornista, jaEiffel-torni räjähti.

Näky:

Sitten Herra näytti minulle näyssä tietoliikennetornin, joka fyysisesti ylettyi korkealle avaruuteen lähtien New Yorkista Eurooppaan, ja kolmas jalka näytti olevan asetettu Afrikkaan, mutta en ole varma. En nähnyt mihinkä neljäs jalka oli asetettu, koska näky tapahtui niin nopeasti.

Näky:

Rukouksen aikana näin näyssä kaniinin, joka makasi suuren puunrungon vieressä. Sitten koira tuli kaniinin takaa, ja puri kaniinia ruumiin keskikohtaan, ja juoksi pois kuollut kaniini suussaan. Näytti kuin kaniini olisi kuollut välittömästi. (loppu)

 

 

1448. Näky - Raymond Aguilera 3. Helmikuuta 2000 klo 15.

Rukouksen aikana Herra antoi minulle näyssä kaljun kotkan (Amerikan Kotkan) vuorenhuipulla, ja pystyin näkemään että kotkalla oli pyöreä pallo suussaan. Mutta katsoessani tarkemmin, näin sen olevan Ehtoollisleipä tai -öylätti. Ehtoollisöylätti oli suuri kuin pizza, ehkä jopa suurempi, tai ehkä suuri kuin pyöreä pöytä. Sitten voin nähdä kuinka pieniä paloja siitä syödään pois. Ne näyttivät sellaisilta paloilta joita ihminen tekisi. En voinut nähdä ihmisiä, mutta pystyin näkemään että Ehtoollisöylättiä syötiin, ja se tuli syödyksi kokonaan.

Profetia: Sitten Herra sanoi, "Se olen Minä. Minä tulen venyttämään sinua, Ray." Sitten Herra näytti minulle jotakin, niin kuin purkkaa jota venytettiin. Sitten Herra sanoi, "Se olen Minä" (loppu)

 

 

1447. Näky - Raymond Aguilera 2. Huhtikuuta 2000.

Rukouksen aikana Herra antoi minulle näyssä pyramidin, jonka huipulla oli pilvi. Kun hengessä olin katsomassa suoraan alas pyramidin kärkeä, pyramidin huippu räjähti kuin tulivuori. Näky: Sitten näin näyssä vuoren. Ylin kolmasosa oli lävistetty jonkinlaisella valkoisella terävällä lakanalla, joka meni horisontaalisti suoraan vuoren läpi. Se leikkasi vuorta kuin veitsi. Mutta vuori pysyi yhdessä. Pystyit itse asiassa näkemään kohdan, missä vuori oli leikattu.

 

 

1446. Tapahtuma - Raymond Aguilera 29. Tapahtuma 2000.

Hei Veljet ja Sisaret,

Minulla on rukouspyyntö. Perjantaina, minun autoni rikkoutui uudestaan 235,000 mailin jälkeen. Minulla on luottoa asuntolainan vakuuden kautta, mutta käytin suurimman osan tästä rahasta maksaakseni isäni hautajaiset viime kuussa. Tämä on minun rukouspyyntöni – olen pyytänyt heitä lainaamaan minulle $3,000 vaihtaakseni autoni moottorin. Minun ongelmani on tämä: Hyvin vähän rahaa on tullut Etelä-Amerikan Missiomatkaa varten ja alan tuntea syyllisyyttä jos käytän tätä lainattua rahaa autooni. Jos käytän tämän rahan autooni en pysty enää lainaamaan lisää, jos Etelä-Amerikan Missiomatka varoista puuttuu. Rahanlainaaja sanoi, että hän kertoo päätöksen lainasta Maanantai, Tammikuun 31.

Näky: Olen rukoillut vastausta ja ainoa minkä Herra antoi, oli näky Valkoisesta Pesästä. Valkoisista oljista tehty Pesä ja sitä ympäröi Valkoinen Valo, ja siinä pesässä oli pentu kaniineja, tipuja ja muita eläinten pentuja.

No niin, luulen että tässä oli kaikki – Jumala siunatkoon teitä kaikkia.

Teidän Kristuksessa, ray

 

 

1445. Näky - Raymond Aguilera 27. Tammikuuta 2000 klo 1.

Rukouksen aikana Herra näytti minulle kalan uimassa vedessä ja katsoessani kalaa näin tämän mustan nuolen iskevän kalaa kylkeen. Näin nuolen itse asiassa menevän kalan läpi ja tulevan ulos toiselta puolelta, mutta kala vain jatkoi uimistaan ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sitten musta nuoli kääntyi ja iski kalaan uudestaan ja uudestaan, mutta jälleen, tällä ei ollut mitään vaikutusta kalaan ja kala jatkoi uimistaan. (loppu)

 

 

1444. Näky - Raymond Aguilera 25. Tammikuuta 2000 klo 14 PM.

Näin jonkun lyövän vaarnan maahan ja sitovan teltan kulmanarun tähän vaarnaan.

 

 

1443. Näky - Raymond Aguilera 25. Tammikuuta 2000.

Minä näin maan liikkuvan aaltomaisesti minua kohti. Maalla näytti olevan lähes samat liikeradat kuin vedellä on. (loppu)

 

 

1442. Näky - Raymond Aguilera 23. Tammikuuta 2000.

Rukouksen aikana näin kuinka ruskea satula asetettiin valkoiselle hevoselle. Katsoessani hevosta, muistin valkoisen hevosen jonka näin pari päivää aikaisemmin. Tällä valkoisella hevosella oli kultainen ja jalokivin koristellut suitset, mutta näytti kuin jonkinlainen metallisarvi oli kiinnitetty hevosen otsaan. Ehkä suitsia käytettiin pitämään sitä paikallaan, mutta en pystynyt näkemään tätä sieltä mistä minä katselin tätä näkyä. Sitten näin itseni kiipeämässä ruskealle satulalle ja hevoselle, ja minä kannoin tätä pitkää kiiltävää miekkaa. Katsoessani itseäni tällä hevosella, huomasin tämän hevosen olevan valmiina taisteluun, koska sillä oli päällään jonkinlaiset taisteluvarusteet myös. Jatkaessani tämän katsomista, näin itseni ratsastavan hevosella laakson yläpuolella olevalle penkereelle, mutta minun ei sallittu nähdä alas laaksoon. Sitten näky loppui. (loppu)

 

 

1441. Näky - Raymond Aguilera 21. Tammikuuta 2000.

Rukouksen aikana minä näin tämän valkoisen valon liikkuvan planeetan yllä kuin tuli, mutta se näytti valkoiselta valolta.

Näky:

Sitten minä näin imureiän taivaalla ja se oli imemässä esineitä taivaalle. (loppu)

 

1440. Näky - Raymond Aguilera 18. Tammikuuta 2000.

Rukouksen aikana Herra näytti minulle valkoisen hevosen, jolla kauniit, jalokivin koristellut suitset.

Sitten Herra sanoi, "Hevonen tarvitsee suitset!"

Sitten näin hevosen heiluttavan päätään puolelta toiselle.

Sitten Herra sanoi ankaralla Äänellä, "Hevonen tarvitsee suitset! Hevonen tarvitsee suitset!" (loppu)

 

 

1439. Tapahtuma - Raymond Aguilera 17. Tammikuuta 2000.

Rukouspyyntö Raymond Aguileralta sähköpostilistalle.

Hei Veljet ja Sisaret,

En ole ladannut mitään uutta verkkosivuille viime aikoina, sillä olen ollut hyvin kiireinen Herran töissä muilla alueilla. Alla on työtehtävät, jotka Herra on antanut minulle ja jotkut niistä menevät viime vuoden puolelle. Haluaisin rukouksia niiden puolesta, jotka ovat kesken. Kiitos teille Jeesuksen Nimessä.

1. Kirjoita ylös tapahtumat Israelin Missiomatkalta.

2. Aseta sanomalehtimainos West Contra Costa Timesiin. (tehty)

3. Älä leikkaa hiuksia kolmeen viikkoon. (tehty)

4. Saada valmiiksi neljä Profetia Kirjaa Kirjankustantajaa varten.

5. Saada valmiiksi uuden materiaalin kirjoittaminen ja niiden asettaminen Prophecy nettisivuille.

6. Mene ja Voitele maat Etelä-Amerikassa.

Herra avasi Oven Profetia Kirjoille viime viikolla, sillä Kirjankustantaja on ottanut minuun yhteyttä. Olen melkein saanut valmiiksi niiden kirjoitusvirheiden tarkistamisen ja muut sellaiset asiat. He haluavat noin $400 dollaria jokaista Kirjaa kohden, jotta voivat aloittaa niiden kustantamisen. Minulla on vain noin $600 ja tulen lähettämään sen, mitä minulla on valmiiden Kirjojen kanssa, toivoen että Herra tulisi antamaan loput. Minä lähetän ne huomenna.

Rukoilkaa, että Herra antaa minulle hengellistä ja fyysistä voimaa mennä eteenpäin. Olen työskennellyt lähes joka ilta kello kahteen asti aamulla. Minun ruumiini on väsynyt ja olen aina unelias. Siellä on vielä paljon työtä tehtäväksi Israelin Missiomatkassa ja minulla on vielä noin neljä asiaa kirjoitettavana Etelä-Amerikasta. No – paljon rukouksia ja rahaa tarvitaan Etelä-Amerikan Missiomatkaa varten. Tätä Missiomatkaa suunnittelen matkatoimiston kanssa, mutta minä olen käyttämässä tuon rahan Profetia Kirjojen kustantajalle. Muistuttakaa Herraa, että minä olen vain yksi henkilö ilman toimistoapua tai varoja ja olen todella väsynyt. Luulen, että siinä oli kaikki tällä erää, rukoilkaa minun puolestani näiden asioiden tähden. Jumalan siunausta teille kaikille.

Teidän Kristuksessa, ray

 

 

1438. Tapahtuma - Raymond Aguilera 8. Tammikuuta 2000 klo13:30.

Hei Veljet ja Sisaret,

Minä tulin sairaaksi uuden vuoden iltana ja vasta tänään tunsin itseni tarpeeksi vahvaksi lähettääkseni ulos tämän sanoman. Minä olen ollut useita tunteja yksin tällä menneenä viikkona rukoilemassa ja ajattelemassa tätä uutta vuotta. Minä olen yrittänyt pysyä keskittyneenä tulevaan Etelä-Amerikan Missiomatkaan ja minä olen vain päättänyt mennä ja antaa Herran avaavan ne ovet joiden täytyy avautua. Minun ongelmani on; Minä olen yksi niistä ihmisistä, jotka haluavat tietää "Miksi" nämä paikat pitää Voidella. No, rukoillessani Herran kanssa, Herra alkoi puhumaan menemisestä Japaniin myös ja kun Hän alkoi puhumaan Afrikasta, pelko tuli ylleni ja minä tunsin tämän niin ylivoimaisena, että minä nopeasti vaihdoin puheenaihetta Herran kanssa.

Minä en ole vielä edes astunut jalallani Etelä-Amerikkaan ja Herra puhuu jo Japanista ja Afrikasta. Tämä oli liikaa minulle. Minun mielessäni oli vain tämä, "Olemmeko me niin lähellä loppua?"

Sitten minä muistin tuon pienen punatukkaisen työn Israelissa. Herra oli sanonut, että "Se", ei tulisi tapahtumaan ennen kuin tämä pieni punatukkainen tyttö oli kasvanut aikuiseksi!" Ja tämä voisi olla vielä 20+ vuoden kuluttua, mutta kaikki tämä maaperän Voitelu kuulostaa siltä kuin maaperää oltaisiin valmistamassa nyt joillekin toisille asioille, jotka tapahtuvat aiemmin kuin se tapahtuma, josta pieni punatukkainen tyttö Israelissa kertoi. No, tämä aamuna, Herra antoi minulle alla olevat sananpaikat. Luulen, että minun tyhmän pääni tähden.

Niille, jotka ovat sanoneet haluavansa auttaa rahoittamaan tätä Missiomatkaa, arviot hinnoista on laitettu alle. Matkanjärjestäjä tarvitsee varoja pian, lentopäivän takia. Minä listaan Etelä-Amerikan Missiomatkan paikat ja päivät myös. Te voitte lähettää varoja osoitteeseen: Raymond Aguilera, PO Box 20517, El Sobrante, California 94820-0517, USA.

Jumalan siunausta teille kaikille, ray

33/38:

1. Kor. 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

1. Kor. 1:19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi".

1. Kor. 1:20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?

1. Kor. 1:21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,

1. Kor. 1:22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,

1. Kor. 1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,

1. Kor. 1:24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.

1. Kor. 1:25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.

1. Kor. 1:26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,

1. Kor. 1:27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,

1. Kor. 1:28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,

1. Kor. 1:29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.

1. Kor. 1:30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,

1. Kor. 1:31 että kävisi, niin kuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra".

 

Etelä-Amerikan Missiomatka:

21. Helm. SFO - Rio (Miamin kautta)

25. Helm. Rio - Santiago del Chile

25. Helm. Santiago - Lima

26. Helm. Lima - Santiago

27. Helm. Santiago - Brasilia (Rion kautta)

28. Helm. Brasilia - Buenos Aires (San Paulon kautta)

29. Helm. Buenos Aires - Rio

6. Maal. Rio - Miami

6. Maal. Miami - Caracas

10. Maal. Caracas - Miami

15. Maal. Miami - San Francisco

Muistutus matkanjärjestäjältä Raylle:

1. Minä yritin tehdä matkan lyhyemmäksi sinulle. Siellä on joitakin kaupunkeja, joissa sinun täytyy yöpyä. Ei myöhäisiä lentoja.

2. Monilla lennoilla on vaihtoja, ole varuillasi! (pitkiä matkoja!)

3. Caracas – siellä ei ollut halvempia lentoja kuin $368.00, jos tullaan yhtenä päivänä ja lähdetään seuraavana.

4. Rio – Karnevaalin aika on Maaliskuun 3-8 (täysi kaupunki). Ei tilaa teidän paluullenne ennen kuin maaliskuun 6.

Lentojen hinnat $2,300 Hotellit $1,500

Arvioidut hinnat $3,800 Kustannukset kotona $1,500

Lopullinen hinta $5,300

 

 

1437. Näky - Raymond Aguilera 6. Tammikuuta 2000.

Minulla sain näyn ydinreaktorin sulamisesta tai se ei vain toiminut oikein, sillä minä pystyin näkemään säteilyä tulevan ilmaan. En tiedä mitenkä minä pystyin näkemään tämän, sillä ihminen ei pysty näkemään säteilyä taivaalla. (loppu)

 

 

1436. Näky - Raymond Aguilera 29. Joulukuuta 1999 klo 1:30.

Rukouksen aikana Herra antoi minulle näyssä Hänen Vasemman Silmänsä. Katsoessani syvälle Hänen pupilliinsa, minä näin pienen heijastavan valkoisen pisteen. Tämä heijastuma oli se, mitä Hän oli katsomassa minun takanani. En voi selittää sitä, mutta jotenkin Herra näytti minulle kaikki tähdet, maailmat ja galaksit jotka Hän oli ikinä tehnyt, koottuna tässä pienessä valkoisessa pisteessä. Katsoessani lähemmin Hänen Silmäänsä, näin tämän massiivisen syvän mustan tyhjyyden tämän hyvin, hyvin pienen valkoisen pisteen ympärillä Hänen vasemmassa silmässään. Se oli pelottavaa, sillä tämä antoi minulle jonkinlaisen idean Jumalan suuruudesta suhteessa kaikkiin niihin universumeihin joita me uskomme tuntevamme. Hyvin outo, mutta silti hyvin voimakas näky Jumalasta, joka on enemmän kuin me osaamme koskaan ajatella. (loppu)

 

 

1435. Profetia - Raymond Aguilera 23. Joulukuuta 1999 klo00:57 Espanjaksi.

Kyllä, Reymundo, tämä on sinun Isäsi. Veren virta on alkanut, mutta juttu on näin; Meillä on vielä aikaa asettaa öljy valtioihin. Valmistaudu Minun poikani, valmistaudu ja Minä tulen näyttämään sinulle Jumalan Voiman asian ytimeen. Kaikki aseet ovat valmiina, sotilaat ovat valmiina, paholainen on valmiina, Mutta mitään ei tule tapahtumaan ennen kuin Minä, Jumala joka tein maailman, tähdet, kaiken minkä näette, kaikki mitä kosketatte, ennen kuin Minä annan Sanan.

Siellä tulee olemaan monia, jotka tulevat kuolemaan, Minun poikani, ja siellä on monia jotka tarvitsevat pelastuksen (pelastamista). Mutta katso, älä ole huolissasi, Minä tulen lähettämään sinulle päivän – Minä tulen lähettämään sinut tarkasti – Minä tulen lähettämään sinut Jumalan liekillä, Jumalan Rakkaudella. Kaikissa maailman osissa paholainen on valmistautumassa, kaikkine sotilaineen, kaikkine aseineen, kaikkien niiden asioiden kanssa jotka ovat hänen. Kyllä, ja myös Etelä-Amerikassa, mutta katso, kaikki tulee menemään hyvin asian ytimeen. Minulla on lástima (lástima Espanjan sana = sääli, myötätunto, minä olen hyvin pahoillani.) Etelä-Amerikan ihmisiä kohtaan. Minulla on lástima maailman ihmisiä kohtaan, koska paholaisen liekki tulee olemaan hyvin kuuma ja Minun Pyhieni, Minun Lampaitteni täytyy saada Jumalan Sana tarkasti.

Niin kuin sanoin sinulle aiemmin, se ei ole tärkeää Minulle, jos kirkko uskoo sinua tai ei. Sillä asiat, jotka tulevat tapahtumaan, tulevat Jumalan tavalla, Jumalan joka teki maailman, tähdet, kaiken mitä näet, kaiken mitä kosketat. Kaikki mitä sinun ainoastaan pitää tehdä, on laittaa sydämesi, henkesi, mielesi Minun Poikani kallion päälle ja kaikki tulee menemään hyvin. Se ei ole tärkeää mitä ihmiset sanovat sinulle ja millä tavalla he sanovat sen sinulle. Sinä olet Minun ja Minä olen sinun. Sinä vain osoitat nenäsi, silmäsi, ja korvasi, ja henkesi Minun Poikani Jeesuksen päälle ja tämä on kaikki, mitä haluan sinun tekevän – Tämän Minä sanon sinulle asian ytimeen!

Me olemme saapuneet loppuun, Minun poikani. Minä kerron teille ja Minä kerron teille, mutta maailman ihmiset eivät usko Jumalaan. He tulevat olemaan peloissaan, mutta minä olen kyllästynyt heihin, koska kaikki mitä he tietävät on syntiä, syntiä ja syntiä. He eivät halua tutkia Jumalan Sanaa. He eivät tahdo etsiä ihmisiä kaduilta. He eivät tahdo rukoilla. He eivät tahdo syödä Ehtoollista. He vain etsivät paholaisen asioita tarkasti, mutta paholaisen päivä on lopussa. Täältä tulee Minun Poikani päivä Pyhän Hengen Voimalla, teidän Isänne Rakkaudella. Kaikki tulee menemään hyvin. Kiirehdi (Okei nyt), lepää ja nuku – Meidän on työtä tehtäväksi huomenna. (loppu)

 

 

1434. Profetia - Raymond Aguilera 16. Joulukuuta 1999 klo 1 Espanjaksi.

Kyllä Minun Poikani, Se olen Minäse olen Minä, Isä, Pojan ja Pyhän Hengen kanssa. Varusta itsesi, Varusta itsesi Jumalan Sanalla asian ytimeen. Kyllä, Kyllä, se on saapunut, puukko, paholaisen puukko. Se on saapunut tarkasti. Kyllä, hän haluaa leikata maailman paloihin ja hän haluaa syödä Jumalan Ruuan. Kyllä, paholaisen liekki haluaa keittää Jumalan Ruumiin. Oh, mikä häpeä! Mikä häpeä! Mutta paholainen on jo hävinnyt tarkasti. Kyllä, hän haluaa leikata koko maailman paloihin, mutta Jumalan ruumiilla on Voimien Voima. Täältä tulee päivä, jona paholaisen liekki tulee iskemään Jumalan Ruumiiseen, mutta Jumalan asiat, Hänen joka teki maailman, tähdet, kaiken mitä näette, kaiken mitä kosketattekukaan ei voi voittaa Jumalaa. Koska Hän teki kaiken Sanallaan, Hänen Hengellään.

Paholainen uskoo olevansa kaiken kuningas, mutta hän ei ole mitään – ei mitenkään ei mitään! Mutta täältä tulee lopun päivä, päivä jona veri tulee virtaamaan kuin joki. Mutta Minä aion lukita paholaisen kuiluun. Kyllä, ja me tulemme aloittamaan alusta jälleen kerran, mutta teidän täytyy olla puhtaita. Teidän täytyy tuntea Minun Sanani. Teidän täytyy rukoilla. Teidän täytyy syödä Ehtoollista. Teillä täytyy olla Jeesuksen Rakkaus. Kaikki nämä asiat, jotka sinä tarvitset, ovat edessäsi Pyhän Hengen Voimalla. Minä sanon teille Totuuden. Se on saapunut, veren virta. Se on saapunut, Pelastu kaikille, jotka ovat Minun tarkasti. Loput ovat menossa kuiluun! Tämä on oikein ja tämä on asian ytimeen. (loppu)

 

 

1433. Profetia - Raymond Aguilera 13. joulukuuta 1999 klo 12:15 Espanjaksi.

Kyllä, Minun poikani, miksi ei? Sinun täytyy tehdä itsesi valmiiksi. Kaikki tulee menemään hyvin tarkalleen. Tulee mies Etelä-Amerikasta, joka on etsimässä sinua Jumalan Leimulla. Kyllä! Hän haluaa puhua sinun kanssasi. Hän haluaa rukoilla. Kyllä Reymundo, Etelä-Amerikan asiat ovat tulossa kuumemmiksi. Mutta lopun päivä tulee olemaan nopea ja asiaankuuluva. Siellä on myös toinen mies, jolla on avain ja lukko ja hän aikoo käyttää tätä lukkoa lukitakseen monet ihmiset paholaisen leimulla. Hän ei tahdo kuunnella Jumalan Sanaa. Sillä tällä miehellä on paholainen sydämessään.

Kyllä, mutta älä huolehdi hänestä Etelä-Amerikassa. Sillä sinä menet ja sinä palaat ennen kuin hän käyttää paholaisen voimaa. Mutta Minun Lampaitteni täytyy tietää, että Jumala joka teki maailma, tähdet – että Hän ei ole unohtanut Lampaita Etelä-Amerikasta. Sillä täältä tulee vasara paholaisen tähden kanssa. Kyllä, Reymundo, täältä tulee vasara! Täältä tulee veren virta. Kiirehdi nyt, lepää ja nuku ja Minä kerron sinulle enemmän tulevina päivinä. (loppu)

 

 

1432. Näky - Raymond Aguilera 11. Joulukuuta 1999.

Rukouksen aikana Herra antoi minulle näyn kihlasormuksesta. Sitten Minä näin Käden ilmestyvän ja vetävän kiviasetelman irti kihlasormuksesta ja mikä jäi jäljelle, näytti vihkisormukselta.

 

 

1431. Tapahtuma - Raymond Aguilera 10. Joulukuuta 1999.

Lähtiessäni kylpyhuoneesta minulle tuli voimakas tunne, että minun isäni, Reymundo Sr., oli läsnä.

Ja minä sanoin, "Kuinka sinä voit isä?"

Ja minun isäni sanoi, "Muy bien, muy bien" ("Oikein hyvin, oikein hyvin".).

1430. Tapahtuma - Raymond Aguilera 9. joulukuuta 1999 klo20:15.

Rukoillessani isäni vuoteen vieressä sairaalassa muutama minuuttia sen jälkeen kun hän oli juuri kuollut, Herra antoi minulle tämän Sanan.

Profetia:

Herra sanoi minulle, "Sinun isäsi oli hyvä mies ja hän tulee olemaan Taivaassa Minun kanssani, mutta siellä on monia hyviä miehiä Etelä-Amerikassa myös. Haluan sinun menevän Etelä-Amerikkaan ja Voitelevan sen. Näin sanoo Jehova. Näin sanoo Jeesus Kristus. Näin sanoo Pyhä Henki. Sillä monet ihmiset tulevat kuolemaan Etelä-Amerikassa ja MINÄ HALUAN TÄMÄN MAAN VOIDELLUKSI! Tämä on teidän Rakastava Isänne Jehova, Jeesus Kristus, ja Pyhä Henki." (loppu)

 

 

1429. Profetia - Raymond Aguilera 8. Joulukuuta 1999 klo 1:10 Espanjaksi.

Kyllä Reymundo, se on saapunut. Jumalan Kartta Etelä-Amerikasta on saapunut asian ytimeen. Kyllä, Minä tulen lähettämään sinut Pyhän Hengen Voimalla asian ytimeen. Siellä tulee olemaan monia, jotka kuolevat Etelä-Amerikassa. Tämän takia Minä haluan sinun menevän ja laittavan öljyn paikkoihin, jotka sanon sinulle asian ytimeen. Se saa Minut Kyynelehtimään kaikkien niiden ihmisten tähden, jotka tulevat kuolemaan Etelä-Amerikassa, mutta kaikki tulee tapahtumaan Jumalan Tavalla.

Se on saapunut Reymundo, maailman kärsimysten päivät. Kaikki mitä te näette, kaikki mitä te kosketatte – Kaikki tulee muuttumaan hyvin nopeasti. Mutta mitään ei tule tapahtumaan ennen kuin Minä asetan öljyn paikkoihin, jotka sanon sinulle, asian ytimeen. Ihmiset eivät usko sinua, mutta se ei ole tärkeää, jos he uskovat sinua tai eivät. Asiat, jotka ovat tärkeitä, ovat asiat jotka sinä teet, koska Minä olen sanonut sinulle että tekisit ne. Muista Reymundo, Minä sanon sinulle ja sinä teet sen asian ytimeen, joko sinä uskot sen tai et! Sinun täytyy kävellä veden päällä, koska LOPPU on saapunut. Kaikki vuodet, jotka ovat kuluneet ja silti ihmiset eivät usko Jumalan Sanaa. Sillä vuosia ja vuosia ja vuosia Minä olen lähettänyt Sanani, ja kertonut heille ja kertonut heille ja silti he eivät usko Minua.

Me olemme saapuneet LOPPUUN ja Minä olen valinnut sinut, Reymundo, asettamaan öljyn. Kaikki tulee menemään hyvin – kaikki on Minun Käsissäni asian ytimeen, mutta veri tulee virtaamaan kuin joki Etelä-Amerikassa, sillä siellä on monia lampaita Etelä-Amerikassa, jotka Minun täytyy pelastaa. Ja he eivät edes tiedä mitä on tulossa tulevina päivinä. Mutta Minä tulen kertomaan heille ajallaan kaikki tulee tapahtumaan. Mutta juuri nyt Minun pieni poikani, haluan sinun laittavan öljyn paikkoihin, jotka sanon sinulle.

Älä huolehdi rahasta – Minä tulen lähettämään sitä sinulle asian ytimeen. En tiedä miksi huolehdit tämän kaltaisista asioista. Sillä kaikki mitä sinä näet, kaikki mitä sinä kosketat, on MINUN, ja niin myös raha. Mutta täältä tulee päivä, jolloin kaikki mitä sinä näet, kaikki mitä sinä kosketat – ei tule olemaan siellä. Siellä tulee olemaan monia jotka kuolevat. Siellä tulee olemaan monia isien ja äitien kyyneleitä heidän poikiensa ja tyttäriensä tähden. Ihmisillä ei tule olemaan ruokaan. Heillä ei tule olemaan työtä.

Siellä tulee olemaan monia sotilaita paholaisen liekillä etsimässä kristittyjä. Se ei ole tärkeää Minulle, jos Kristityt uskovat Minua tai eivät – Kaikki tulee tapahtumaan tarkasti, niin kuin Minun Sanani sanoo.

Kiirehdi, Minun poikani, älä huolehdi, kaikki tulee menemään hyvin. Mutta Minä haluan sinun tekevän itsesi valmiiksi, sillä Minä aion laittaa sinut jälleen tielle. Täältä tulee LOPPU! Muista Reymundo, täältä tulee LOPPU! Mitä te olette tekemässäte olette tekemässä Kristuksen ihmisilleJumalan Ruumiille. Mikä häpeä, etteivät he usko sinua, mutta Totuus on Totuusja Minä olen Totuus Minun Poikani kanssa, Pyhän Hengen kanssa! Tämä on teidän Isänne Taivaan Rakkaudella kertomassa teille Taivaan Neuvoa. Kiirehdi nytlepää ja mene nukkumaan, Meidän täytyy tehdä työtä huomenna. (loppu)

 

 

1428. Näky - Raymond Aguilera 3. Joulukuuta 1999.

Herra antoi minulle näyssä Caesarean, Israelissa, sitten Hän sanoi, "Liitto saatanan kanssa tehtiin korokkeen edessä Caesareassa. (=under the stands at Caesarea = Tuomarinistuimen korokkeen?)" (loppu)

Näky:

Herra antoi minulle näyn valkoisesta kahvikupista, jossa oli särö.

 

 

1427. Profetia - Raymond Aguilera 29. Marraskuuta 1999 klo23:40 Espanjaksi.

Minä Rakastan sinua! Kyllä, Minun poikani. Minä rakastan sinua! Täältä tulee tämän maailman karnevaalin päivä – se tulee pysähtymään. Kaikki tulee menemään hyvin! Kyllä – kaikki pelit – kaikki ne asiat, joiden te uskoitte tulevan tapahtumaan ja ne asiat jotka eivät tule tapahtumaan. Minä aion pysäyttää tämän maailman karnevaalin – ihmisen kirkon karnevaalin. Kyllä – Minä, Pyhän Hengen ja Minun Poikani kanssa tulemme pysäyttämään tämän maailman karnevaalin. Täältä tulee LOPPU asian ytimeen! Kaikki tullaan puhdistamaan - KAIKKI - ilma - maaperä – Minun lampaitteni sydämet – Kaiken mikä on Minun, Minä tulen puhdistamaan. Loput Minä tulen lähettämään kuiluun ja myös ne ihmiset, jotka uskovat olevansa Kristittyjä – Ja EIVÄT ole!

Minä luen sydämen. Minä tiedän kaiken Hengestä, ruumiista. Minä näen – Minä kuulen – ja Minä teen, ja se mitä Minä täytyy tehdä, se koskee joskus Minun Sydämeeni. Mutta ne asiat, jotka ovat Oikeita, ovat Oikeita! Ne asiat, jotka ovat pahoja, ovat pahoja! Totuus on Totuus! Ja Minä, Isä, Pojan kanssa ja Pyhän Hengen kanssa, olemme Totuus! Siellä on monia Jumalan Perheessä, jotka etsivät Minua puhtaalla sydämellä ja siellä on monia jotka etsivät Minua saastaisella sydämellä. Mutta Minä tunnen sydämen – puhtaan sydämen, sydämen joka on Minun.

Siellä on monia ihmisiä, jotka voivat pettää ihmisiä käyttämällä Minun Nimeäni, mutta täältä tulee päivä, jolloin Minä tulen näkemään heidät – Silmästä silmään, Nenästä nenään. Ja he eivät pysty pettämään Jumalaa, joka on tehnyt kaiken - tähdet, maailman, kaiken mitä te näette, kaiken mitä te kosketatte. Minä en tiedä miksi ihmiset etsivät maailman asioita – kun siellä teidän nenänne edessä on teidän Jumalanne – puhumassa teille – kertomassa teille Jumalan asioita. Mutta he eivät halua kuulla Minua, sillä he ovat etsimässä maailman asioita yhdellä kädellä ja toisella kädellä he etsivät Jumalaa.

Minä sanon sinulle, Reymundo, seiso Kallion päällä. Siellä on monia, jotka haluavat auttaa sinua, joilla ei ole rahaa, he rukoilevat sinun puolestasi. Mutta siellä on monia, joilla on rahaa ja he eivät halua auttaa sinua, mutta he uskovat! Mutta he uskovat maailmaa ja Henkeä. Heillä on kaksi sydäntä! Ja se koskee heitä auttaa sinua. Mutta tiedätkö mitä, Reymundo? Kaikki tulee menemään hyvin kaikkien niitten asioitten kanssa, mitkä olen kertonut sinulle. Tämä on kuin jos katsot ulos ja näet sateen. Kaikki on märkää – Kaikki tulee olemaan puhdasta. Tällä tavalla se tulee olemaan Minun Sanani kanssa! Minä aion puhdistaa kaiken – juuri niin kuin vesi ulkona.

Oi Minun poikani, Minä Rakastan sinua niin paljon! Minä luen sinun huolesi. Minä näen sinun kyyneleesi, mutta täältä tulee päivä – jolloin Me molemmat tulemme kävelemään Taivaassa, Käsi kädessä – Sydän sydämellä. Minä tiedän, että sinä et usko Minua, mutta tämä on Totuus. Hengen asiat ovat hyvin vaikeita tämän maailman sydämen ymmärtää, mutta Totuus on Totuus! Minä tiedän sinun kävelevän, sillä sinulla ei ole autoa (auto oli rikki). Minä tiedän, sinä olet yhä etsimässä vaimoasi. Minä tiedän, että sinä olet huolissasi isästäsi. Minä tiedän, että sinä olet huolissasi pojastasi, mutta kaikki tulee menemään hyvin Minun poikani. Kaikki on Minun Käsissäni, kaikki tulee menemään hyvin.

Mutta tämän maailman karnevaalin, Minä tulen sulkemaan. Sillä kaikki tässä maailmassa on niin kuin peli. Siellä on monia ihmisiä, jotka kärsivät ja he kuolevat. He uskovat Jumalaan, mutta kukaan ei auta heitä. Kristityillä on heidän kätensä silmiensä ja korviensa päällä. He uskovat, että jos he lukevat Raamattua – että he ovat pelastunee. Mutta he kävelevät ja he juoksevat niiden yli, jotka tarvitsevat apua. Oi, mikä karnevaali, joka elää tässä maailmassa. Se saa Minut häpeämään, se rikkoo Minun Sydämeni. Sillä kun minä näen ihmisen kirkon – se on kuin maailma. Siellä ei ole mitään eroa!

Ne sydämet mitä heillä on, ovat ihmisen sydämiä. Siellä on monia, jotka uskovat puhtaalla sydämellä, mutta kukaan ei auta heitä. Mikä häpeä, Minun poikani! Mutta Minä en halua sinun huolehtivan tällaisista asioista, sillä Minä aion puhdistaa KAIKEN! Sinä et voi tehdä mitään. Muista – Minä olen Jumala. Sinä vain lähetät ulos Minun Sanani ja Minä tulen suojelemaan sinut. Loput ovat sinun Jumalasi ongelmia, Hänen joka teki tähdet, maailman, kaiken mitä te näette, kaiken mitä te kosketatte. Nämä ovat Minun Ongelmiani.

Sinä vain lähetät ulos Minun Sanani niitten sotilaitten kanssa, jotka Minä annan sinulle. Kyllä, Reymundo, sinulla on monia sotilaita, jotka haluavat auttaa sinua. Mutta he ovat peloissaan. Mutta kaikki tulee menemään hyvin, koska Minä, Sanani ja Pyhän Hengen kanssa tulemme auttamaan heitä. Minä tiedän, että siellä on joitakin, jotka tulevat ja menevät, mutta muista mitä Minä sanoin Raamatussa. Siellä on siemeniä, jotka putosivat kivikkoon ja siellä on siemeniä, jotka putosivat maahan, jossa ei ollut paljoa maata – ne kasvoivat, mutta niillä ei ollut juurta ja ne kuolivat kun aurinko tuli esille. Kyllä, Reymundo. Sinulla on tämän kaltaisia sotilaita myös. He uskovat tietävänsä sen kaiken, mutta he eivät tiedä mitään!

Kaikki mitä Minä haluan teidän tekevän, on osoittaa nenänne kohti teidän Isäänne, Pojan Jeesuksen kanssa, ja Pyhän Hengen kanssa. Minä tulen korjaamaan kaiken hyvien sotilaitten kanssa, pahojen sotilaiden kanssa, karnevaalin kanssa. Mikä häpeä, Reymundo! Jos te voisitte nähdä ne asiat, jotka Minä näen Minun Silmilläni – te tulisitte pelkäämään. Kyllä, Reymundo, ihmisen asiat, Jumalan Ruumiin asiat.

Kyllä, Minä tulen sulkemaan tämän karnevaalin. Minä tulen pysäyttämään kaikki pelit. Sillä, ne jotka uskovat olevansa voitolla – tulevat häviämään. Ja ne jotka uskovat olevansa häviämässä – tulevat Voittamaan. Kiirehdi Minun poikani (tule nyt Minun poikani) lepää, nuku, ja Minä tulen kutsumaan sinua toisena päivänä. Tiedätkö mitä? Minä olen kärsimätön näkemään sinun Taivaassa, jotta Minä voisin antaa sinulle Suukon ja Halauksen. Minä tiedän sen taistelun, mikä on sinun ympärilläsi. Se on erittäin kovaa juuri nyt. Minä tiedän, että sinä olet kärsimässä tänään, mutta kaikki tulee menemään hyvin. Mutta Minä tulen antamaan sinulle Halauksen ja Suudelman ja Minä tulen antamaan sinulle Minun Sydämeni. Minun Rakkaani, kiirehdi (tule nyt), lepää. Meillä on enemmän työtä tehtävänä huomenna. (loppu)

 

 

1426. Profetia – Raymond Aguilera 23. Marraskuuta 1999klo 10:36.

Näky:

Herra näytti minulle kirjaimet Zorro, mikä tarkoittaa "Kettu" Espanjaksi.

Profetia:

Kuinka monta kertaa Minun täytyy kertoa teille – Ei tule olemaan mitään herätystä San Franciscossa, vain kuolemaa ja tuhoa. Minä kerron teille vielä kerran, jos pidätte elämäänne missään arvossa, jättäkää Kaupunki Lahden äärellä. Miksi kirkkoni johtajat San Franciscossa ovat niin sokeita ja typeriä? Minä kerron heille ja Minä kerron heille, no, mitä kohtaa heitä, tulee olemaan heidän oman päänsä päällä. Minä sanoin Lootille, että lähtisi kaupungista tai hän tulisi kuolemaan, ja hän lähti – Nyt Minä sanon teille – jos elätte San Francisco kaupungissa joko lähtemään tai kuolemaan. En voi selkeämmin sitä sanoa. Sillä San Franciscon kaupunki tulee tuhoutumaan täydellisesti Jumalan Kädellä. Olkoon niin. Olkoon niin. Olkoon niin.

Myös. Pariisi ei tule olemaan Pariisi – se myös tullaan tuhoamaan Jumalan Kädellä. Muistakaa Lootia – Muistakaa minun voimani – Muistakaa etten Minä valehtele. Olkoon niin. Olkoon niin.

33/38:

1. Ms. 19:23 Aurinko oli noussut, kun Loot saapui Sooariin.

1. Ms. 19:24 Ja Herra antoi sataa Sodoman ja Gomorran päälle tulikiveä ja tulta, Herran tyköä taivaasta,

1. Ms. 19:25ja hävitti nämä kaupungit ynnä koko lakeuden sekä kaikki niiden kaupunkien asukkaat ja maan kasvullisuuden.

 

 

1425. Näky - Raymond Aguilera 21. Marraskuuta 1999.

Kirkon Jumalanpalveluksen aikana minun ystäväni Carlin kirkossa San Franciscossa Herra antoi minulle näyn naarmuisesta äänilevystä, soimassa levysoittimessa.

Näky:

Näin näyssä aurinkokellon.

Näky:

Näin näyssä Palopostin.

Näky:

Näin näyssä jalan, josta puuttui joitakin varpaita.

Näky:

Näin näyssä salamavalokameran salamansuojan.

Näky:

Näin näyssä maaplaneetan, jonka ympärillä oli ohut kihlasormus.

 

 

1424. ProfetiajaNäyt - Raymond Aguilera 20. Marraskuuta 1999 klo 23:45.

Näky:

Herra antoi minulle näyn Washingtonin Monumentista, jonka yläpuolella oli valtava Valkoinen Valkeus. Tämä kirkas Valkoinen Valkeus oli tarpeeksi suuri kattaakseen koko Washington DC:n.

Näky:

Näin pienen reiän tai pienen maasuppilon maaperässä, sellaisen jonka voit nähdä muurahaisyhdyskunnan luovan. Ja tämän maasuppilon pohjassa oli pitkä keppi, joka meni ympäri ja ympäri tämän suppilon muotoisen reiän pohjassa. Se melkein näytti kuin tämä keppi loi tämän reiän maahan.

Näky:

Näin Kristillisen Kala symbolin, mutta tämä Kalasymbolin pää oli osoittamassa alas ja pyrstö ylös.

Näky:

Näin näyn, jossa Käsipari veti kolmisäikeistä köyttä vaakasuorassa asennossa toisesta päästä. Voin nähdä kuinka köyttä venytettiin, mutta en voi nähdä kuka on vetämässä sen toisesta päästä.

Näky:

Näin näyssä naisen käden, jossa oli vihkisormus ja sen renkaassa oli kivi. Kädet olivat valkoiset ja sormet olivat pienet tai ainakin sormet näyttivät pieniltä, sillä tämä ohut sormus oli kooltaan/läpimitaltaan yhtä suuri kuin puolen dollarin kolikko. Tämä nainen olisi melkein pystynyt laittamaan kolme tai neljä sormea tämän ohuen sormuksen sisälle.

Profetia Espanjaksi:

Minä tiedän! Minä tiedän Minun poikani! Minä tunnen Minun poikani, maailman ilmaston. Minä tunnen tähtien ilmaston. Minä tunnen teidän sydämienne ilmaston. Minä tunnen teidän sydämienne ja henkenne ilmaston. Kyllä, Minun poikani – Minä tiedän kaiken, Jumalan älykkyydellä, Minä kerron sinulle Jumalan asiat.

Se on saapunut asian ytimeen, Mister (mies) pistoolien kanssa. Kyllä, hän on saapunut asian ytimeen. Ja nämä pistoolit, he tulevat piilottamaan ne maahan, kunnes he ovat valmiina käyttämään niitä. Kyllä, sota joka on tulossa – on valmiina piilotettujen pistoolien kanssa asian ytimeen. Kaikki ne ihmiset, jotka uskovat että siellä tulee olemaan rauha, tulevat pelästymään. Sillä sota ja kaikki sodan asiat, ovat piilotettuna.

Kyllä, Reymundo, kaikki tulee menemään hyvin sodan kanssa, sinun vaimosi kanssa, kaikkien asioiden kanssa, asioiden kanssa jotka olen luvannut sinulle. Kyllä! Siellä tulee olemaan nainen, joka tulee laittamaan päälleen punaisen mekon. Ja tämä mekko tulee kertomaan sinulle – tämä nainen pitää sinusta todella paljon. Mutta hän ei tule käyttämään tätä mekkoa ennen kuin sinä päivänä, jolloin hän antaa sinulle sydämensä. Kyllä, Reymundo. Katso ja etsi leidiä, jolla on punainen mekko. Hänellä on aivoja. Hänellä on Jumalan Henki. Hänellä on Jumalan Rakkaus. Kyllä, Minun poikani, hän tulee lähettämään sinulle kirjeitä ja kuvia hänen sydämensä liekillä, asian ytimeen. Hän on nuori ja hän on kaunis. Hänellä on Jumalan Henki! Kyllä, hän tulee auttamaan sinua Jumalan Liekillä – sillä täältä tulee sota.

Kyllä, Minun poikani täältä tulee sota asian ytimeen – asian YTIMEEN! Kuulitko Minua? Täältä tulee sota asian ytimeen! Siellä tulee olemaan monia kyyneleitä, sillä siellä tulee olemaan monia asioita, jotka tulevat tapahtumaan ja monet ihmiset tulevat kuolemaan. Mutta Mister, joka uskoo voivansa johtaa maailmaa, tulee käyttämään kaikkea mitä hänellä on, tehdäkseen mitä hän haluaa, asian ytimeen. Hän tulee saamaan apua. Kyllä, hallituksilta, rahalla, öljyllä. Kyllä – täältä tulee paholainen Misterin kanssa.

Siellä on monia ihmisiä, jotka eivät tule uskomaan sinua Reymundo! Tämä on Totuus! Mutta asia on – he eivät tule uskomaan sinua, koska nämä ihmiset tulevat kuolemaan. Kyllä, Reymundo – siellä on monia ihmisiä, jotka tulevat kuolemaan, ja se ei ole tärkeää jos he uskovat sinua tai eivät. Sillä kun he ovat kuolleet, he eivät voi auttaa ketään.

Täältä tulee puukko. Kyllä, täältä tulee puukko, joka tulee leikkaamaan maailman. Mikä häpeä, Reymundo! Sillä Minä kerron maailmalle ja kerron maailmalla mitä tulee tapahtumaan ja he eivät usko Minua. Mutta tällä tavalla asiat ovat. Minä tulen ainoastaan pelastamaan sen mikä on MINUN! Kyllä – ja loput tulevat menemään kuiluun. Kyllä! Se Osa, joka on Minun, on pieni ja loput tulevat menemään kuiluun. Jos he eivät usko Minuun – heidän täytyy elää paholaisen kanssa.

Kirjoita – kirjoita kaikki mitä Minä sanon sinulle, Reymundo. Sillä Minun Pyhieni täytyy kuulla Jumalan Sana, Jumalan tavalla. Kyllä, Kyllä, Kyllä – maailman puukko on saapunut. Kyllä, tämä on teidän Isänne, Pojan Jeesuksen ja Pyhän Hengen kanssa. Minä haluan antaa sinulle halauksen. Minä haluan antaa sinulle suudelman, sillä sinä olet tekemässä työsi hyvin, Reymundo. Minä tiedän, että sinä olet kärsimässä. Ihmiset uskovat kaiken tulevan menemään hyvin, mutta kaikki tulevat kärsimään. Mutta asiat, jotka Minä olen luvannut sinulle (Reymundo) – Minä tulen antamaan ne sinulle. Muistakaa, että Hengen asiat ovat paljon tärkeämpiä kuin lihan asiat. Sillä loppu on saapunut ja Minä tulen lukitsemaan paholaisen kuiluun joiksikin vuosiksi. Mutta sinä Minun poikani – kaikki tulee menemään hyvin, ja sama koskee sinun perhettäsi. Minä kuulen sinun kyyneleesi. Minä kuulen sinun sydämesi. Ja Minä luen koko maailman mutta Minä jo tiedän mitä tulee tapahtumaan ja milloin. Me olemme melkein lopussa. Kiirehdi (OK nyt) lepää ja nuku. Me tulemme aloittamaan toisena päivänä. (loppu)

 

 

1423. Tapahtuma - Raymond Aguilera 20. Marraskuuta 1999.

Herra pyysi minua tekemään kaksi asiaa.

1. Herra antoi minulle ohjeen olla leikkaamatta hiuksiani 30 päivää.

2. Herra on antanut minulle ohjeen laittaa alla oleva mainoksen meidän paikalliseen sanomalehteen. Minun ongelmani on se, että minulla on vain $200 pankissa ja minä en ole edes maksanut yhtään minun laskuistani. Mainoksen hinta on: $1318.80.

Mainos, joka oli asetettuna Joulukuun 9, 1999 päivän Contra Costa Timesiin.

11-28-99 (Sähköposti koskien yllä olevaa uutismainosta "Rakkaus Profetiasta" sähköpostilistalle ja kirkoille.)

Hei Veljet ja Sisaret,

..Kaksi vastausta Samin työlle.

Sam (meidän sähköpostilistaltamme) ja minä vaihdoimme sähköposteja koskien #98. Profetiaa (rakkauden merkitys) ja #1426 Profetiaa koskien San Franciscoa, ja niiden lähettämistä kirkoille San Franciscossa ja Parisissa. Tässä on kaksi vastausta mitä hän sai niistä 108 kirkosta San Franciscon alueella, jotka saivat nämä kaksi Profetiaa. Voin vielä lisätä, että hän lähetti saman sähköpostin heille kaikille ja näyttää kuin yksi ei edes nähnyt Samin nimeä hänen sähköposti osoitteessa. Minä en suunnittele lähettäväni enempää vastauksia, minä haluan teidän vaan näkevän mitä jotkut näistä kirkoista uskovat tai kuinka he tulkitsevat Raamattua. Oh, minä en pidä näitä vihaviesteinä. Nämä kaksi kirkkoa ovat vain koettelemassa profetioita ja vastaavat. Me emme yritä aloittaa jakaantumista Kristuksen Ruumiissa. Me olemme vain lähettämässä Herran Sanoman Kristuksen Ruumiille. Jumalan siunausta teille kaikille.

Teidän Kristuksessa, ray

Kaksi vastausta #98. Profetiaan ja #1426. Profetiaan, jotka lähetettiin sähköpostilla kirkkoihin San Franciscossa.

Aihe: Re: Herran Sana San Franciscolle

Sam. Minä olen ollut palvelutyössä jo melkein neljän vuoden ajan. Pastori, jonka kanssa teen työtä täällä, on tehnyt palvelutyötä nyt jo melkein kolmenkymmenen vuoden ajan. Jumala on käyttänyt voimallisella ja mahtavalla tavalla. Dr. Yongi Cho käynnisti tämän kirkon täällä Full Gospel San Franciscossa. Miksi Jumala lähettäisi tällaisia vanhurskaita ihmisiä kuin minä tähän kaupunkiin? Minä uskon tämän kaupungin olevan täynnä ilkeyttä ja pahuutta; kuitenkin, minä en usko Jumalan aikovan tuhota tätä kaupunkia. Syy miksi sanon näin, on koska se on epäraamatullista sanoa näin. Tämä profetia ei ole linjassa kirjoitusten kanssa. Kaikkien tulevaisuuden profetioiden ja näkyjen pitää olla linjassa sanan kanssa. Jos se ei tee sitä, silloin tuo profetia ei ole Jumalasta. Raamattu sanoo 2 Pietarin kirjeessä Jumalan tuovan tuomion koko maailmalle yhdellä kertaa. Jumala ei tule tuhoamaan yhtä kaupunkia kerrallaan, ensin San Franciscoa ja sitten Pariisia. Kun Jumala tulee tuomitsemaan Ilmestyskirjan mukaan, koko maailma tullaan tuomitsemaan kerralla. Ne, joiden nimet eivät ole kirjoitettuna elämän kirjaan, tullaan heittämään tulijärveen. Sen lisäksi, ei voida antaa profetiaa, mikä koskee Vanhaa Testamenttia, koska tämä oli ennen kuin Jeesus Kristus tuli. Jumala on antanut meille uuden liiton, Jeesuksen Kristuksen. Mutta pääkysymys mikä minulla sinulle ja tälle profeetalle on, mikä on sinun määritelmäsi HERÄTYKSESTÄ? Jos se on tuhansia ihmisiä kokoontuneena yhteen stadionilla, sitten minun täytyy sanoa sinun olevan oikeassa. Mutta minulle tämä ei ole herätys. Tämä on ihmisjoukko. Minulle herätys tarkoittaa yksittäisten elämien muuttuvan joka päivä, kun ihmiset tulevat lähemmäksi Herraa, ihmiset antavat heidän Jeesukselle ja hyväksyvät hänet henkilökohtaisena pelastajana. Herätys tapahtuu kirkon sisällä. Me olemme kirkko. Jumalan ihmiset tekevät kirkon. Minä näen tämän tapahtuvan joka päivä minun kirkossani ja monissa muissa kirkoissa täällä San Franciscossa. Herätys ei ole kolmen päivän tapahtuman kun vieraileva puhuja tulee ja kertoo hänen parhaimmat saarnansa ja saa jokaisen nauramaan ja itkemään. Tämä on vain joukko tunteita, jotka eivät johda mihinkään. Minä näen ihmisten tulevan yhteen tällä tavalla kaiken aikaa ja kuukautta myöhemmin he ovat takaisin elämänsä rutiineissa, missä mikään ei ole muuttunut. Minä näen herätystä täällä meidän kirkossamme juuri nyt. Herätys on pitkän ajan tapahtuma, joka on jatkuvaa uskovan elämässä. Se tapahtuu päivittäin. Uskon, että Jumala on tuonut minut tänne uudisraivaamaan monikulttuurisen kirkon. Jumala on antanut minulle näyn. Minä tulen rukoilemaan sen puolesta mitä sinä sanoit ja kirjoitit minulle. Usko minua, minä aion ottaa sen vakavasti ja etsiä Herran kasvoja. Minä vain haluan olla varma, että se on linjassa Jumalan Sanan kanssa. Sam, toivon että pidät yhteyttä minun kanssani ja annat minun tietää kuinka vastaat siihen, mitä minä olen kirjoittanut sinulle. Muuten, missä kirkossa sinä käyt? Toivottavasti kuulen sinusta pian.

Teidän veljenne Kristuksessa,

Pastori Tom

**************

Päivä: Perjantai, 26 Marraskuuta 1999 21:01:58 -0800

Keneltä: Mike <miked@XXXXX.org>

Kenelle: sams@XXXX.net

Aihe: Re: Herran Sana San Franciscolle

Rakas veli,

Minä huomasin ettet antanut nimeäsi kun jaoit tämän väärän profetian. Muista, että ennen kuin Jumala tuhosi Sodoman, hän oli valmis säästämään sen, jos sieltä löytyisi vain 10 vanhurskasta ihmistä asumassa tuossa kaupungissa, no siellä on tuhansia Jumalan palvelijoita elämässä San Franciscossa. Jumala ei varmaankaan tuhoa tätä suurta kaupunkia, koska Hän rakastaa sen asukkaita! Monet elävät heidän elämäänsä Kristukselle joka viikko. Siellä on nyt herätys San Franciscossa!

Veli, älä jaa tätä väärää profetiaa kenellekään muulle. Muista Hänen tuomionsa väärille profeetoille! Amen

 

 

1422. Profetia - Raymond Aguilera 18. Marraskuuta 1999 klo 1:43 Espanjaksi.

Kyllä, Reymundo, tämä on sinun Jumalasi. Täältä tulee suora tie, tie jota te tahdotte kävellä. Mutta siellä tulee olemaan monia ihmisiä, monia asioita – jotka haluavat työntää teidät pois tieltä vasemmalle, oikealle. Mutta Minä ainoastaan haluan teidän kävelevän suoraan tiellä. Kyllä! Minä aion antaa sinulle vaimon, Minä tulen antamaan sinulle rahat. Minä tiedän Reymundo, että sinä huolehdit näistä asioista, koska sinä et tiedä kuka se on ja mistä nämä rahat ovat tulossa. Mutta sinun Jumalallesi raha ei ole mitään. Oi ei – raha ei ole mitään! Oi ei - raha ei ole mitään!

Asiat, jotka ovat tärkeitä, ovat HENGEN asiat! Ja jos sinä kävelet suoraan tiellä, kaikki tulee menemään hyvin sinun hengessäsi, sinun mielessäsi, sinun ruumiissasi, sinun vaimosi kanssa, kaikkien niiden asioiden kanssa mitä olen luvannut sinulle. Kyllä Reymundo, Me tulemme saattamaan päätökseen sinun Jumalasi Työn tarkasti.

Täältä tulee se yksi hetki, joka tulee olemaan hyvin vaikea tälle maailmalle. Ja se hetki tulee olemaan mister (mies), joka uskoo olevansa Jumala. Hänellä tulee olemaan voimaa – hänellä tulee olemaan rahaa, hänellä tulee olemaan sotilaita. Mutta Minä tiedän, mitä tulee tapahtumaan. Siellä tulee olemaan monia ihmisiä, jotka tulevat kärsimään ja kirkot tulevat kärsimään myös. Oi, nämä kirkot antavat minulle paljon surua, mutta kaikki tulee menemään hyvin.

Minä sanon sinulle ja sanon sinulle – että kaikki tulee menemään hyvin… Minä tiedän, että se on hyvin vaikeaa sinun mielellesi ja hengellesi, mutta se tulee menemään hyvin, Reymundo. Minä haluan sinun työskentelevän enemmän (Profetia) Kirjan parissa. Kun olet saanut valmiiksi ensimmäisen Kirjan – Sitten aloita toinen Kirja, kunnes olet saanut valmiiksi kaikki neljä Kirjaa. Minä tulen näyttämään sinulle, mitä muuttaa ja mitä ei. Kaikki tulee menemään hyvin, mutta Minä tiedän – että nämä Kirjat tulevat muuttamaan maailman Jumalan Voimalla. Minä tulen antamaan sinulle rahan, jonka tarvitset tehdäksesi (Profetia) Kirjat loppuun myös.

Muistatko näyn (kuvan) Etelä-Amerikasta, Minä tulen lähettämään sinut Etelä-Amerikkaan, Reymundo, Mutta Minä tulen kertomaan sinulle koska! Juuri nyt, kaikki mitä haluan sinun tekevän, on laittaa henkesi, mielesi, ja ruumiisi (Profetia) Kirjoihin. Ja laittavan (kirjoittavan) asiat, jotka Minä kerron sinulle Jumalan Voimalla.

Minä tiedän, että sinä olet kärsinyt tässä kuussa ja edellisessä kuussa, mutta kaikki tulee menemään hyvin, Reymundo. Paholainen haluaa pysäyttää sen rahan, jonka Minä olen antamassa sinulle, mutta hän ei voi pysäyttää Jumalan asioita. Kaikki tulee menemään hyvin, asian ytimeensillä herra (mies), joka ajattelee olevansa jumala – hän on valmiina. Mutta Minä olen valmiina myös, Minun Reymundo! Täältä tulevat kaikki lupaukset, jotka olen kertonut sinulle. Kyllä! Mutta ihmiset tulevat vihaisiksi sinulle, Reymundo kun (Profetia) Kirjat ovat valmistuneet, mutta Minä voin korjata kaiken. Kaikki ihmiset, jotka kantavat (antavat) Minun Sanaani - kärsivät! Sillä paholaisen(Saatanan) paholaiset haluavat pysäyttää heidät ja he käyttävät kirkkojen ihmisiä – he käyttävät ihmisiä, jotka johtavat hallitusta – he käyttävät kaikkia niitä syntejä mitä siellä on, pysäyttääkseen MinunSanani. Mutta kukaan ei voi pysäyttää MinunSanaani ja Minä, Pyhän Hengen kanssa, ja Minun Poikani kanssaMe voimme korjata KAIKEN! Kyllä! Kiirehdi (Rauhoitu nyt) lepää ja nuku, täältä tulee sinun vaimosi, täältä tulevat kaikki Jumalan asiat, Jumalan Voimalla. Kyllä! Kyllä! Kyllä! (loppu)

 

 

1421. Näky - Raymond Aguilera 15. Marraskuuta 1999.

Herra antoi minulle näyn pyörremyrskystä, jonka keskellä oli imupilli.

 

Näky:

Sitten Herra antoi minulle näyn, jossa Hänen kätensä otti kiinni yhden kalan, sitten kaksi kalaa. (loppu)

 

Huom:

Tunsin hengessä, että nämä kaksi näkyä liittyvät yhteen. Kuka tahansa Kristitty, joka kuolee tässä pyörremyrskyssä, Herra tulee ottamaan heidät kiinni.

1420. Tapahtuma - Raymond Aguilera 14. Marraskuuta 1999 klo23:30.

Menin uudestaan kirkkoon Carlin kanssa tänä sunnuntaiaamuna. "Miksi minä olen menossa kirkkoon Carlin kanssa, minä kysyin itseltäni?" Minulla ei ole mitään Carlin kirkkoa vastaan, mutta jostain syystä minä olen kokenut johdatusta mennä kirkkoon hänen kanssaan. No, tänä aamuna minä päätin vain mennä ja enkä kysy Herralta niin monia kysymyksiä. Me pääsimme kirkkoon ajoissa ja me istuimme alas ja odotimme kokouksen alkamista. Sitten palvonta ja ylistys alkoi, joten me kaikki nousimme ylös ja aloimme laulamaan.

Sitten Herra sanoi, "Nouse ylös ja mene seisomaan kirkon takaosaan, seinän viereen."

Aloin ihmetellä, "Mitä on tapahtumassa?" - Ja minä en liikkunut.

Sitten Herra sanoi, "Aiotko tehdä sen vai et?"

Joten minä nousin ylös ja kävelin kirkon takaosaan ja seisoin seinän vieressä.

Sitten, kun ylistys oli loppunut, Herra sanoi, "Voit mennä takaisin istuimellesi, jos haluat."

Minun oli ihan hyvä olla siellä missä olin, mutta ajattelin – että minun olisi parasta mennä ja istua alas, sillä Herra saattaisi tulla vihaiseksi minulle.

No kirkko aikoi ottaa Ehtoollista tuona päivänä ja minä päätin etten ottaisi sitä siellä, sillä minä olin tehnyt suunnitelman meneväni Katoliseen kirkkoon ja otan Ehtoollisen kello 17 iltapalveluksessa. Joten minä pysyin istumassa ja aloin rukoilemaan kun ne, jotka halusivat Ehtoollista kävelivät eteen ottamaan viiniä ja leipää. Kun olin rukoilemassa, tämä nuori nainen meni ohitseni edestäni ja uudestaan kun hän palasi istuimelleen. Minä en oikeastaan nähnyt hänen kasvojaan, ainoastaan hänen hahmonsa, kun hän käveli edestäni tuolien välissä. Sitten kirkon jälkeen, minä sanoin itselleni, "Minkä takia minä olen täällä?" Jumalanpalvelus ei ollut kovin hyvä ja minä tunsin tuhlaavani vain aikaani. Minä en yritä kuulostaa olevani joku suuri tai jotain tällaista, mutta minä tunsin kuin olisin ollut täyttämässä tyhjää tuolia.

No jatkaakseni, minä näin tämän hyvin kauniin nuoren naisen ja sitten minä tajusin, että se oli se nuori nainen, joka oli kävellyt minun ohitseni, kun olin ollut rukoilemassa. Sitten muutamaa minuuttia myöhemmin minä näin hänet uudestaan ja meille tuli silmäkontakti ja hän käveli pois. No, tämä tapahtui vielä kaksi tai kolme kertaa. Tässä kohdassa Carl oli tehnyt suunnitelman mennä joidenkin toisten kanssa syömään jotain Kiinalaista ruokaa. Tämä sai minun mahani sanomaan, "Kyllä, Kyllä!" Sillä minä olin taas nälkäinen. Me kaikki keräännyimme kirkon ulkopuolelle ja arvatkaa kuka käveli jälleen ohitseni, tämä kaunis nuori nainen. Tällä kertaa minä sanoin hänelle, "Luulen, että me törmäämme jatkuvasti toisiimme".

Yllätyksekseni, hän katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi, "Minä haluan kiittää sinua. Sillä sinä autoit minua paljon kirkossa rukoilemalla."

Minä sanoin, "Minä autoin!"

Hän sanoi, "Minä näin tämän loisteen kaikkialla sinun ympärilläsi, kun sinä olit rukoilemassa."

Sitten hän alkoi itkeä.

Minä sanoin hänelle, "En tiedä, miksi olen täällä. Ehkä tämä on se syy."

Sitten joku lounasryhmästämme käveli luoksemme ja kutsui hänet lounaalle meidän kanssamme. Hän tuli meidän mukaan, mutta minä tunsin että jokin huolestutti häntä ja minä en tiennyt mikä se oli. Minä istuin auton takapenkillä hänen ja toisen naisen kanssa, ja jostain syystä me kolme pidimme toisiamme käsistä ja rukoilimme koko matkan ravintolaan. Tämän rukousajon aikana minä lopetin rukoilemisen heidän kanssaan ja voitelin heidät molemmat öljyllä. Myöhemmin sen jälkeen kun hän oli syönyt, hän lähti aikaisin toisen ryhmän kanssa, mutta hän antoi minulle käsimerkin rukoilemaan hänen puolestaan kun hän käveli ulos ravintolasta ja me sovimme tapaavamme uudestaan seuraavana sunnuntaina kirkossa. No, minä olen rukoillut hänen puolestaan ja jos te myös haluatte rukoilla hänen puolestaan, niin hänen nimensä on Maria. No, luulen että tässä on kaikki!

 

 

1419. Profetia - Raymond Aguilera 11. Marraskuuta 1999 klo 1 Espanjaksi.

Minä purin häntä! Kyllä, Reymundo, Minä purin häntä! - Naista, joka on vankilassa, koska hän tappoi aviomiehensä. Kyllä, Minä purin häntä hampaillani. En tiedä miksi ihmiset uskovat voivansa mitä he haluavat. "Minä", Jumala, joka tein maailman, tähdet, kaiken mitä näette, kaiken mitä kosketatte – KAIKKI on Minun Käsissäni! Minun Poikani Voimalla, Pyhän Hengen Voimalla – Minä purin häntä! - naista, joka on vankilassa.

Siellä on mies, joka elää korkeassa rakennuksessa. Rakennus on hyvin korkea, se melkein koskettaa taivasta. Hän uskoo itsestään paljon. Hän tykkää katsella alapuolella olevia autoja, jotka menevät sinne ja tänne. Hän uskoo olevansa jumala. Juuri nyt hän on tekemässä suunnitelmaa, tappaakseen kolme ihmistä. Koska hän uskoo voivansa tehdä, mitä hän haluaa. Tiedätkö mitä, Reymundo? Minä aion pysäyttää hänet. Minä aion pysäyttää hänet Peukalollani. Koska siellä on ainoastaan YKSI Jumala ja Minä olen HÄN! - Minun Poikani kanssa, Pyhän Hengen kanssa.

Ihmiset uskovat, että Minä en näe pahoja asioita. He uskovat ettei kukaan tiedä, mutta Minä tiedän kaiken, Reymundo – Minä tiedän kaiken! Minä tiedän nämä asiat, ennen kuin ne tapahtuvat. Te voitte maata ulkona maassa ja te voitte nähdä tähdet ja kaikki valot, jotka näette taivaissa, Minä tein ne Sanallani. Siellä ei ole mitään, mitä Minä en olisi tehnyt. Minä tein teidän sydämenne. Minä tein teidän mielenne. Minä tein kaikki nämä asiat. Mutta päivä on nyt saapunut, jolloin Minä tulen pysäyttämään – kaiken mitä Minä olen tehnyt. Ja Minä tulen puhdistamaan kaiken, mikä on saastaista. Minä olen väsynyt kaikkiin synteihin. Minä olen väsynyt kaikkeen siihen pahaan, mitä näen Silmilläni ja mitä kuulen Korvillani. Me olemme melkein saapuneet lopun hetkeen.

Minä annan teille profetioita ja Minä annan teille profetioita ja joskus ihmiset avaavat silmänsä ja korvansa. Se antaa minulle iloa, koska Minä luen sydämen. Kyynelten kanssa se antaa minulle iloa. Sillä Minä tiedän, että he ovat etsimässä Minua! Mutta siellä on muita, jotka ovat etsimässä ihmisen tavalla, Ja he käyttävät Raamattua ja he uskovat, että he ovat niin suuria ja he uskovat, että he tietävät kaiken. Mutta täältä tulee päivä, jolloin Minä tulen pysäyttämään heidät myös! Kyllä, Reymundo – asian ytimeen! Me olemme saapuneet päivään, jolloin Meidän täytyy kerätä Minun lampaani ja ottaa heidät Taivaaseen.

Minä sanoin sinulle, että tulisin lähettämään sinulle rahaa, ja silti sinä et uskoa Minua! Kyllä, Minä tiedän ettäs sinä olet kärsinyt, mutta työ jota sinä olet tekemässäsinä olet tekemässä sitä erittäin hyvin. Minä pidän siitä voimasta, jota sinä käytät Pyhällä Hengellä. Minä kuulen sinun kyyneleesi. Minä tiedän, että sinun ruumiiseesi koskee ja joskus myös sinun mieleesi, mutta Minä tiedän sinun olevan Minun lampaani ja Minä tiedän, että sinä tulet tekemään kaiken, minkä Minä käsken sinua asian ytimeen. Täältä tulee raha, minkä sinä tarvitset. Minä annan sen sinulle ilolla! Sillä siellä on monia lampaita, jotka ovat syömässä Minun Sanaani, jota sinä olet kirjoittamassa. Ja nämä lampaat tulevat lähettämään sinulle rahaa ilolla. Sillä Pyhä Henki on puhunut heille. Mutta älä huolehditäältä tulee sinun vaimosi, sinun rakkaasi. Täältä tulevat kaikki mitä olen luvannut sinulle. Kiirehdi (tule nyt) lepää ja nuku, sillä Meidän täytyy työskennellä huomenna. (loppu)

 

 

1418. Tapahtuma - Raymond Aguilera 10. Marraskuuta 1999.

Tämän tapahtuman aluksi, minun täytyy antaa teille vähän taustaa siitä, mitä tapahtui noin vuosi sitten. Minä sain puhelun Magdalta, meidän Raamattupiiristä. Hän alkoi kertomaan minulle Flexista ja tämän perheestä, jotka asuivat El Cerritossa. He olivat kokeneet joitakin demonisia hyökkäyksiä heidän huoneistonsa yläkerrassa jo jonkin aikaa ja Magda halusi tietää, voisinko minä mennä heidän huoneistoonsa ja katsoa, jos nämä demoniset voimat voisi pakottaa lähtemään.

Minä sanoin, kyllä! Ja minä menin Josen talolle tapaamaan häntä ja joitakin muita meidän Raamattupiiristä. Kun pääsin sinne, Flex oli siellä muutaman muun kanssa ja minä kerroin heille joitakin asioita, joita olin kokenut tämänkaltaisten henkien kanssa. No, me kaikki sovimme menevämme sinne rukoilemaan ja katsomaan, mitä voitaisiin tehdä, sillä Flexin 7 vuotias poika oli todella peloissaan ja hän tullut ajetuksi pois kylpyhuoneesta monta kertaa ja hän pelkäsi nukkumaan menoa iltaisin. Asiat olivat menneet niin pahaksi, että he kaikki näkivät ja kokivat näitä demonisia henkiä ja he tunsivat, että jotakin pitäisi tehdä.

No, minä soitin Carlille nähdäkseni haluaisiko hän tulla myös ja yllätyksekseni Ron oli puhumassa Carlille ja sanoi haluavansa tulla myös. Joten Magda ja minä menimme kauppaan ja ostimme joitakin ehtoollisvälineitä ja lähdimme Flexin asunnolle. Me kaikki pääsimme suurin piirtein samaan aikaan. Sitten kun me kaikki olimme paikoillamme, me otimme ehtoollista ja voitelimme toinen toisemme siellä. Siellä oli varmaan noin viisitoista ihmistä pienessä asunnossa ja se oli täynnä ihmisiä. Lyhentääkseni tarinaa vähän, minä ainoastaan kerron mitä tapahtui meidän kahden tunnin sessiomme lopussa. Minä voitelin Flexin, hänen poikansa ja nyt Ron ja minä, rukoilimme hänen vaimonsa puolesta. No, tämän rukouksen lopussa, minä kuulin ikkunan avautuvan useita kertoja ja tunsin kylmän ilmavirran tulevan sisälle huoneeseen. Minä katsoin ylös ja näin useiden ihmisten liikkuvan ympäriinsä ja puhuvan toistensa kanssa. Mitä tapahtui oli se, että ihmiset istumassa ruokahuonetta vastapäätä näkivät ikkunan avautuvan ja sulkeutuvan kolme kertaa itsestään. Tämä pelästytti muutamia heistä, mutta me jatkoimme.

Sen jälkeen kun olimme keskustelleet siitä mitä oli tapahtunut, minä sanoin Flexille ja hänen perheelle, että heidän pitäisi etsiä Herraa, lukea Raamattua ja jos mahdollista, mennä kirkkoon tai meidän Raamattupiiriimme, ja he sanoivat tekevänsä sen. No, vuosi on kulunut, ja minä olen kuullut toisilta Raamattupiirissä, että he eivät ole mitään niistä asioista, joita minä ehdotin.

No, palatakseni siihen mitä tapahtui tänä maanantai iltana – niin kuin tavallisesta, minä lähdin Raamattupiiriin noin kello 19:45. Minä otin Raamattuni ja hyppäsin autooni ja väänsin avainta. No, minun autoni teki yhden epätavallisimmista äänistä mitä minä olen koskaan kuullut. Sitten se paukahti ja sammui ja kaikki valot sammuivat. Minä sanoin itselleni, luulen että ei Raamattupiiriä tänä iltana, joten sitten avasin autoni oven ja valot tulivat takaisin päälle. Joten minä yritin sytytystä uudestaan ja mitään ei tapahtunut. Joten minä soitin Joselle ja jätin hänelle viestin, etten voinut tulla raamattupiiriin, koska autoni oli rikki. Hän soitti ja sanoi voivansa noutaa minut.

No, kahdessakymmenessä minuutissa me olimme kävelemässä Josen taloon aloittamaan Raamattupiiriä ja arvatkaa kuka oli istumassa siellä sohvalla, Flex, hänen vaimonsa ja poikansa. Minä en ollut nähnyt heitä melkein vuoteen. Meillä oli hyvä Raamattupiiri ja tutkimisen aikana Herra sanoi Minulle, "Tämän takia sinun autosi ei käynnistynyt. Demoni tappoivat sen, mutta Minä tulen korjaamaan sen huomenna. He eivät halunneet sinun olevan täällä!"

Minä annoin teille tämän tapahtuman näyttääkseni kuinka minun viikkoni alkoi ja näyttämään teille jotakin näistä taisteluista demonisten voimien kanssa. Ja näyttämään teille kuinka nämä hengelliset voimat vaikuttavat ihmisiin, jotka eivät etsi Herraa, tutki Raamattua, ja rukoile. Nyt minä haluan näyttää teille tapahtuman, mikä tapahtui kirkossa eilen illalla.

Carl soitti minulle tänään (päivä Raamattupiirin jälkeen). Hän halusi vähän rukousta ja hän tiesi minun olevan rahaton ja halusi viedä minut ulos ruokailemaan. Minun oikea veljeni Ted on ostanut minun ruokani noin kahden viikon ajan nyt. Joten me rukoilimme molempien tarpeittemme puolesta ja hän kysyi minulta, halusinko mennä kirkon jumalanpalvelukseen tähän suureen kirkkoon Oaklandissa, sillä heillä on vierailulla joku hyvin tunnettu profeetta kolmen illaksi ja tämä oli hänen viimeinen iltansa täällä. Minä en yleensä mene tällaisiin asioihin, joten me päätimme rukoilla tämän asian puolesta. Rukouksen aikana Herra antoi minulle näyn joistakin kirjaimista ja minä en saanut niitä kaikkia kiinni.

Näky:

Mes… (Lopussa ehkä oli "e" tai "a". Tässä sanassa olisi ehkä voinut olla enemmän kirjaimia, mutta minä en pystynyt muistamaan niitä!)

Tämä näky herätti minun kiinnostukseni ja minä sanoin Carlille, hyvä lähdetään! Sen lisäksi, minä olin nälkäinen! Ja jos minä tuhlaisin illan, ainakin minä syön.

Kun me saavuimme, ylistys ja palvonta oli jo alkanut. Musiikki oli äänekästä ja liikuttavaa. Voin nähdä ihmisten tanssivan, laulavan ja ylistävän kuumeisesti. Tämä sai minut ajattelemaan, mitä Minä näin Israelissa Länsimuurilla. Ihmiset siellä olivat tanssimassa ja ylistämässä samalla tavalla kuin ihmiset täällä. Ainoa ero oli se, että nämä olivat Kristittyjä ja ne olivat olleet Juutalaisia. Minä voin myös tuntea Herran Läsnäolon täällä – mitä en tuntenut Länsimuurilla OLLENKAAN!

Tämä ylistys kesti noin tunnin ja tämän aikana minä ajattelin, että olisi hyvä aika rukoilla Herraa. Minä kysyin Herralta, "Mitä ajattelet tästä ylistyspalvelusta?"

Herra sanoi, "ERITTÄIN, ERITTÄIN HYVÄ!"

Tämä oli hyvä, minä sanoin itselleni ja päätin rukoilla vähän enemmän. Koska minä en ole kovin pitkä, minä en voinut nähdä paljoakaan koska kaikki ihmiset edessäni olivat pitkiä. Joten minä päätin pysyä istumassa ja rukoilla. No, rukoukseni aikana, kun seisomassa olevat ihmiset ympäröivät minut, minä olin hyvin sisällä rukoilemassa Herraa ja tunsin Hänen Läsnäolon. Sitten, ilman varoitusta, minä kuulin oudon äänen ylistävän mikrofoniin Herraa ja hän sanoi yhä uudestaan aamen ja aamen ja aamen uudestaan ja uudestaan. Ja Herran Läsnäolo vain lähti! Kun aika kului, minä näin naaman tähän ääneen ja se oli (luulen niin) apupastori. Kymmenen minuutin jälkeen hän laittoi jokaisen tuomaan heidän rahansa eteen palvontauhrina. Sitten, he jatkoivat musiikilla uhrin jälkeen, mutta en voinut tuntea Herraa enää. Herra oli lähtenyt ja se oli vain viihdyttävää musiikkia.

Joten vielä 15 minuutin musiikin jälkeen he esittelivät profeetallisen puhujan. Minä en koskaan ollut kuullut hänestä, mutta hän yritti opettaa. Minä en tiedä mistä hän sai opetuksensa, mutta hän oli hyvin lähellä New Age opetuksen and Kristillisyyden sekoitusta.

Se meni niin pahaksi, että minä kumarruin Carl korvan ylle ja sanoin niin hiljaa kuin pystyin, "Minä en usko tätä kaveria!"

Kun tämä kaveri oli puhumassa hyvin äänekkäästi, en tiedä kuinka ihmiset minun edessäni kuulivat sen mitä minä sanoin Carlin korvaan, mutta kaksi heistä kääntyivät useita kertoja, antoivat minulle kovan katseen. Niin kuin minä olisin herjannut – kaikki mitä minä sanoin oli etten uskonut tätä kaveria. Myöhemmin autossa, Carl sanoi, että hän oli tullut vedetyksi mukaan tähän, ja hän oli TODELLA kuunnellut mitä profeetta oli opettamassa. Hän sanoi, "Ray, sinä olet oikeassa! Tämä kaveri lähestyy New Agea ja hän käyttää Raamattua tekemään sen."

Luulen, että yritän näyttää teille, kuinka minä olen kokenut demonisia henkiä kotona ja kirkossa. Tämä profeetta ei ollut puhumassa oikeasta hengestä. Hän oli opettamassa Kristittyjä olemaan ylpeitä ja käyttämään ihmisen vanhurskautta pelastamaan ihmisen ja Herran kirkon. Siellä ei ollut mitään mainintaa siitä kuinka Pyhä Henki oli hallitsemassa! Ainoastaan kuinka se kuului ihmiselle suoristamaan Kristuksen Ruumis. Henget tulevat monissa muodoissa ja menevät eri paikkoihin ja tässä on kaksi jotka minä olen kokenut tällä viikolla.

 

 

1417. Profetia - Raymond Aguilera 31. Lokakuuta 1999 klo 6:29.

Minä olen tämän päivän Jumala. Minä olen huomisen Jumala. Minä olen eilisen Jumala. Mitään ei tapahdu Minun tietämättäni. Maailma menee ympäri ja ympäri ja ympäri. Minä tiedän, mikä on syntynyt. Minä tiedän, mikä on kuolemassa. Ihmisen asiat tulevat ja menevät. Jumalan asiat kestävät iankaikkisesti. Mikä menee ylös, tulee alas – mikä tulee kestämään ikuisesti ja iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen! Näyttämö on asetettu – näyttelijät on valittu! Näytelmä alkaa pian. Mutta kun esirippu on vedetty syrjään, mikään ei tule pysähtymään ennen kuin näytelmän loppu tulee – lopullinen loppu.

Jos te uskotte ihmiseen – te olette hukassa. Jos te puhutte ihmisen sanaa, käyttäen Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen Nimeä – te olette kuolleita. Jos te puhutte Jumalan Sanaa, Pyhän Hengen kautta – teillä on iankaikkinen elämä aina ja ikuisesti. Ongelma on – useimmat uskonnolliset hahmot ja ihmiset jotka väittävät tuntevansa Sanan – puhuvat ihmisen sanaa. Heidän sydämensä on ahneudessa, väärissä asioissa, tämän päivän asioissa, ei Jumalan asioissa. He näkevät maailman tämän maailman silmien läpi. Ja heidän uskontonsa perustuu siihen, mitä uskonnon tulisi olla ihmisen mielestä.

Mikä häpeä! Mikä häpeä! Mikä häpeä! Sillä Jumalan asiat ovat iankaikkisia, ihmisen asiat ovat väliaikaisia. Asiat, jotka ovat tulossa – tulevat tapahtumaan nopeasti! Tulevat tapahtumaan asian ytimeen – pedon merkki, Liiton Arkki, maailman kukistuminen. Teidän on parasta olla Vartiotornissanne. Teidän on parasta olla lukemassa Raamattua.

Te olisitte yllättyneitä, jos tietäisitte kuinka moni ihminen väittää kuulevansa Minun Sanani ja he ainoastaan kuulevat itsensä puhuvan! Nämä samat ihmiset puhuvat Minun Profeettojani vastaan. He puhuvat Minun Sanaani vastaa, koska he eivät näe "itsensä" ulkopuolelle. Mutta siellä tulee olemaan aika, siellä tulee olemaan päivä, siellä tulee olemaan tunti - minuutti - sekunti – jolloin Minä tulen tapaamaan heidät Kasvoista kasvoihin. Ja me tulemme näkemään – Kenenkä Sana on oikein! Olkoon niin! Olkoon niin!

Minä käänsin juuri seuraavan sivun tämän maailman kirjassa. Me tulemme näkemään mitä tänään tapahtuu – sillä se tulee vaikuttamaan siihen, mitä tapahtuu huomenna. Jeesuksen Veren kautta, Pyhän Hengen Voiman kautta, Jehovan Sanan kautta, kaikki tulee olemaan Minun Tarkan Sanani mukaan, Kirjaimelleen, Asian ytimeen, iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen. (Kielet) (loppu)

Profetia Espanjaksi klo 6:29 :

Lentokone putosi kovan pään ja sydämen tähden! (Espanjan sana: "picado's tai pescado's <kalastajan>")

(Huom: se kuulosti enemmän ensimmäiseltä espanjan sanalta, "picado" .)

Kommentit:

Kun sain tämän Sanan Herralta, ajattelin sen ehkä tarkoittavan sitä, mitä tapahtui Payne Stewartin lentokoneelle (golfaaja), joka tuli alas muutama päivä sitten. Mutta kun kuulin myöhään tänä iltapäivänä EgyptAirin lennosta 990, jonka lentokone meni alas varhain tänä aamuna tappaen useita satoja ihmisiä, aloin ihmettelemään mistä lentokoneesta Herra oli puhumassa!

 

 

1416. Näky - Raymond Aguilera 25. Lokakuuta 1999 klo23:45.

Sain näyn käärmeestä liikkumassa maassa. (loppu)

Profetia:

(Kielet) Olen varoittanut sinua kerran! Olen varoittanut sinua toisen kerran! Olen varoittanut sinua kolme kertaa! Aion varoittaa sinua vielä yhden kerran! Jos pelleilet Minun Profeettani, Reymundon kanssa – sinä tulet saamaan Minun Kädestäni ilman armoa! Olen näyttänyt Reymundolle "Sinun Loppusi" – puussa riippumassa! Ymmärrätkö Pointtini? Oletko ymmärtänyt, mitä Minä olen sanonut?

Sinä tiedät ja Minä tiedän, kuka sinä olet! Kun Minun Profeettani lähettää ulos Jumalan Sanan – se on Jumala lähettämässä ulos Jumalan Sanan. Profeetta on vain viestinviejä. Se on työkalu. Työkalu, jota Minä käytän. Jos sinä pelleilet Minun Profeettani kanssa – Sinä pelleilet Minun kanssani! Ja Jehovan, Jumalan kanssa sinä et tahdo pelleillä! Kuunteletko Minua? Vai onko sinulla kädet korviesi päällä. Jos sinulla on kädet korviesi päällä, tulee vielä päivä, jolloin sinun kätesi sidotaan selkäsi taakse ja sinut laitetaan riippumaan puusta. Tällä hetkellä, tällä minuutilla, Reymundolla ei ole ajatustakaan kenestä Minä olen puhumassa. Mutta sinä ja Minä tiedämme, kuka se on. Älä leiki Jumalan kanssa, sillä sinä häviät. Muistakaa mikä on ylhäällä, se tulee alas! Sillä mitä Minä panen liikkeelle- sitä ei kukaan voi pysäyttää! Olkoon niin! Olkoon niin! (loppu)

 

 

1415. Näky - Raymond Aguilera 25. Lokakuuta 1999.

Herra antoi minulle näyn, jossa joku oli kaulastaan hirressä ja heilui ilmassa. Vaikka kaikki mitä pystyin näkemään oli heiluvat jalat polvista alaspäin, minä tiesin tämän henkilön olevan sidottuna kaulastaan köydellä.

Profetia:

Sitten Herra sanoi, "Uusi Juudas Iskariot tuleehirttäytymään myös!" (loppu)

 

 

1414. Profetia - Raymond Aguilera 25. Lokakuuta 1999 klo14:45.

Herra sanoi:

"Kun annatte rahaa jollekin kaduilla – Odotatteko jotain takaisin Minulta?"

"Kun annatte vähän rahaa ihmisille kirkossa - Odotatteko jotain takaisin Minulta?"

"Kun autatte naapurianne - Odotatteko jotain takaisin Minulta?"

"Kun rakastatte jotakuta – Odotatteko palkkaa Minulta?"

Katsokaa sydäntänne! Onko siellä ahneutta vai Jehovan Rakkautta, JeesuksenKristuksenRakkautta, Pyhän Hengen Rakkautta? (loppu)

Profetia:

Minä sanoin pojalleni, Reymundolle, tänään hänen Raamattupiirissään että katsoo jaetta, jossa Minä sanon, että Minun Poikani Kastaa Pyhällä Hengellä ja Tulella. Kaikki te Jehovan, JeesuksenKristuksen, ja Pyhän Hengen rakastajat, tutkikaa Sanasta tämä Sana - "Tuli". Kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja Tulella ja kun te olette oppineet Pyhän Hengen kautta mitä se tarkoittaa, kertokaa se veljillenne ja sisarillenneHerra on sama eilen, tänään ja huomenna! (loppu)

33/38

Matt. 3:11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

 

 

1413. Tapahtuma - Raymond Aguilera 13. Lokakuuta 1999.

Tämä tapahtuma koskee luottamusta. Viimeisen kolmen viikon aikana, minä olen käyttänyt useita, useita tunteja työstäessäni Profetia materiaalia kirjan muotoon. Lopulta minä sain sen valmiiksi viime viikolla ja tunsin oloni todella hyväksi. Minä en ole vastannut sähköposteihin tai tehnyt mitään muuta paitsi työskennellyt näiden kahden Profetia Kirjan kanssa.

No, tänä aikana, minä ajattelin sitä mitä paholainen oli sanonut minulle noin kuukausi sitten, "Minä aion lopettaa rahavarojen tulon tälle palvelutyölle", tai jotain tällaista. Tänä aikana minun käteni oli niin kipeä, etten voinut edes nukkua. Sitten Herra paransi täysin minun käteni yhtenä yönä kello 3 aamulla käskemällä minua venyttämään sitä ensin oikealle, sitten kääntyä ja venyttää sitä vasemmalle. No, niin kuin minä sanoin kerran aiemmin sähköpostissa ihmisille sähköpostilistalla. Minun selkäni alkoi paukahdella niin kuin popcorn ja välittömästi minun käteni parantui täydellisesti. Vau – tämä oli juuri sellainen herätys kuin minä tarvitsin, sillä minä olin todella alamaissa kaikissa asioissa.

Arvatkaa mitä sitten tapahtui? Ovi avautui näiden profetioiden julkaisemista varten. Käteni parantuneena, minä aloin järjestämään kaikkea profetia dataa jonkinlaiseen kirjan muotoon. Sen jälkeen kun olin puhunut Kirjan Kustantajan kanssa muutaman kerran, minulla oli idea siitä, mitenkä hän halusi kirjojen datan. No, kolmen viikon kovan työn jälkeen minä sain valmiiksi kaksi Profetia Kirjaa.

Minä tunsin oloni todella HYVÄKSI! Joten minä soitin ystävälleni Carlille rukousta varten. Me yleensä yritämme tulla yhteen useita kertoja viikossa rukousta varten. Joten minä aloin kertomaan kaikesta siitä työstä jonka olin tehnyt, jostain syystä en ollut maininnut hänelle, että minun käteni olivat parantuneet. Hän oli todella hämmästynyt, sillä hän oli nähnyt kuinka paljon kipua minulla oli ollut. Kaikki mitä hän sanoi oli, "Ylistys Herralle", uudestaan ja uudestaan.

No, me aloimme laittamaan yhteen rukouksiamme ja minä aloin kertomaan hänelle, että Irene oli soittanut ja hän oli antanut minulle joitakin huonoja uutisia. Että hän oli menettänyt työnsä ja sitten hänet ryöstettiin ja että hän soitti minulle pyytäen vähän taloudellista apua. Minä kerroin hänelle kuinka minä olin maksanut suurimman osan laskuistani ja lähettänyt Irenelle vähän rahaa ja minulla oli vielä $20 dollaria shekkitililläni. Tämä muistutti minua siitä mitä paholainen oli sanonut, että aikoisi pysäyttää rahantulon tälle palvelutyölle. Mutta hän hävisi jälleen, sillä minä pääsin kuukauden läpi ja minulla oli vielä $20 dollaria jäljellä shekkitililläni. Tämä sai Carlin ylistämään Jumalaan vielä enemmän ja hän mainitsi kuinka Herra oli auttanut tätä palvelutyötä viimeisen yli 10 vuoden aikana. Voin vielä lisätä, että minä tulin vähän huolestuneeksi, sillä paljon palvelutyön tuesta vain loppui viime kuussa, mutta niin kuin aina, Herra tuli läpi. Tämän takia meidän kaikkien täytyy luottaa ja luottaa Herraan aina. Sillä jos Herra on sinun puolellasi, kuka voi seisoa sinua vastaan!

Sitten sokerina pohjalla minä kerroin Carlille, että Omar, meidän oppaamme Jordaniassa lähetti minulle kirjeen ja joitakin postikortteja Nebon vuoresta. Nebo vuori oli yksi niistä paikoista, jonka me voitelimme Israelin missiomatkalla. No, Carl yllättyi jälleen, sillä hän ei ollut uskonut, että minä tulisin saamaan valokuvani Omarilta. Joten Carlilla ja minulla oli hyvä rukoushetki ja minä kerroin hänelle aikovani saada Suomenkielisen käännösdatan ladatuksi verkkopalvelimelle ja jatkaa Israelin missiomatkan dokumentoimista maanantaina.

Arvatkaapa, mitä tapahtui seuraavaksi? Seuraavana päivänä Herra ilmoitti minulle, että se työ mitä olin tehnyt Profetia Kirjoihin, oli mennyt väärin! YllätyksekseniHerra oli oikeassa jälleen kerran! Minä olin tehnyt virheen muotoillessani Profetia Kirjoja. Joten seuraavien 6 päivän aikana minun piti tehdä uudestaan kaksi Profetia Kirjaa ja nytminulla on KOLME Profetia Kirjaa jäljellä, jotka pitää uudelleen muotoilla. Päättääkseni tämän tapahtuman, minä opin jälleen "Että minun täytyy vain luottaa Herraan, vaikka minun pitäisi tehdä työ kahdesti!" Jumalan siunausta teille kaikille!!!

 

 

1412. Profetia - Raymond Aguilera 14. Syyskuuta 1999.

Ole varovainen Reymundo, Juudas Iskariotin hengessä oleva henkilö tulee esille, tulee paljastumaan tässä palvelutehtävässä. (loppu)

 

 

1411. Tapahtuma - Raymond Aguilera 11. Syyskuuta 1999 klo 3:05.

Aikaisin tänä aamuna Herra paransi minun kivuliaan olkapääni. Herra herätti minut ja käski minun venyttää oikeaa kättäni niin pitkälle kuin pystyisin. Sitten Herra käski minun kiertää koko ruumistani vasemmalle, samaan aikaan venyttäen oikeaa kättäni oikealle, sitten kiertyä takaisin. Sitten ilman varoitusta, minun yläselkärankani alkoi poksahdella kuin popcornit, sitten sekunneissa kaikki kipu minun oikeasta olkapäästäni oli mennyt. Vaikka minulla silti oli kipua ranteissani - kipu mikä minulla oli ollut viikkoja olkapäässäni, on hävinnyt. Kaikki mitä voin sanoa on Ylistys Herralle!!! Ehkä tällä uudella puheentunnistusohjelmalla ja käsi parantuneena minä voin jälleen työskennellä profetiakirjan parissa. (loppu)

1410. Tapahtuma - Raymond Aguilera 28. Elokuuta 1999.

 

 

1409. Tapahtuma - Raymond Aguilera 28. Elokuuta 1999 klo 3:40.

Minut herätettiin aamulla äänellä; joka kuulosti Tuulelta, mutta se ei ollut tuuli. Minun kattoikkunani oli auki ja pystyin kuulemaan kuinka kun Tuuli kohtasi kattoikkunan, se vihelsi äänen joka ei ollut tästä maailmasta. Katsoessani ylös kattoikkunaa – jollain lailla, minä menin henkeen, koska pystyin näkemään Tuulen. Tämä Tuuli oli ympäröinyt minun taloni. Huomasin myös, ettei yksikään kymmenistä 200 jalkaa korkeista puista takapihallani tehnyt mitään ääntä. Sitten, kun ääni lakkasi, minä pystyin itse asiassa hengessä näkemään tämän Tuulen menevän itään päin minun talostani. Tämä oli hyvin, hyvin, hyvin outoa!!! (loppu)

 

 

1408. Näky - Raymond Aguilera 25. Elokuuta 1999.

Herra näytti minulle veistosmaisen kakun (se näytti kuin vuorelta), jossa oli 30 suurta kynttilää ( 1 ½ tuumaa halkaisijaltaan). (loppu)

 

 

1407. Näky - Raymond Aguilera 10. Elokuuta 1999.

Herra antoi minulle näyn, jossa maa avautui. Se avautui noin 1-2 mailia. Se oli syvä railo kun se erottautui ja tämän railon pohjalla minä näin miehen luurangon. (loppu)

 

 

1406. Profetia - Raymond Aguilera 10. Elokuuta 1999.

Herra sanoi, "Mission De Rosa."

 

 

1405. Profetia - Raymond Aguilera 9. Elokuuta 1999 klo 11:02 Espanjaksi.

Kuule Minua, Minun poikani – Minä kerron sinulle vielä kerran! Se on saapunut. Se on saapunut - "Loppu". Talo on rikki! Vesi menee täältä tuonne. Katto ei toimi. Portaat ovat rikki. Minun täytyy siivota se kaikki! Kyllä, Minun poikani – Minä tulen maalaamaan Taloni ulkoa. Minä tulen maalaamaan Taloni sisältä. Tiedätkö miksi? Seurakunnat rikkoivat Minun Taloni heidän sanoillaan, tappeluillaan, kaikilla ihmisen asioilla. Mutta Minä tulen tekemään UUDEN TALON tarkasti korjatakseni asiat! Sillä loppu on saapunut.

Te uskotte tietävänne asioita, mutta te ette tiedä mitään. Täältä tulee päivät jolloin Minä tulen avaamaan enemmän teidän silmiänne ja korvianne Jumalan Voimalla. He tulevat olemaan vihaisia sinulle - rikki olevan talon ihmiset. Mutta älä huolehdi, Minä tulen korjaamaan kaiken, Minun kädelläni. (…? Minä tulen korjaamaan hänet (her). Kiirehdi, lepää ja nuku ja Minä tulen puhumaan sinulle toisena päivänä Jumalan asioita. (loppu)

 

 

1404. Näky - Raymond Aguilera 9. Elokuuta 1999.

Rukouksen aikana, Herra antoi minulle numeron "33".

Näky:

Sitten Herra antoi minulle näyn miehestä. Hän oli kahlittu ja vyötetty jonkinlaisella metallivanteella hartioidensa ympäri. Metallivanne näytti suurelta kahden miehen käyttämältä sahalta, jota käytettiin sahaamaan suuria puita. Sitten Herra sanoi, että näky edusti miestä orjuudessa.

Näky:

Sitten sain näyn Eiffel-tornista. Näin sen vain kaukaa ja pystyin näkemään jotakin menevän keskikohdan ympäri. Ne näyttivät metalli esineiltä tai okien kaltaisilta esineiltä. Sitten Eiffel-torni nostettiin maasta noin 30 jalan korkeuteen. Näin, että sen taustalla kimalteli kaikenlaisia värejä.

Näky:

Sitten minä näin näyssä jotkut korvakuulokkeet. (loppu)

 

 

1403. Profetia - Raymond Aguilera 9. Elokuuta 1999 klo 1:30 Espanjaksi.

Kyllä, Reymundo, Minä tiedän kaiken. Minä tiedän kaiken! Se on saapunut tarkalleen päivä, jona maaperä tulee irrottautumaan erilleen Jumalan Voimalla. Kyllä, Minun poikani se on saapunut, maanjäristys – Jumalan maanjäristys, Jumalan Voimalla. Ihmiset uskovat, että kaikki ovat pelastuneet, mutta oikeasti – Minä, Jumala, joka on tehnyt kaiken – Minä tiedän, mikä on pelastettu ja mikä ei ole!

Kyllä, täältä tulee maanjäristys Jumalan Voimalla! Täältä tulee kaikkien niiden veri, joilla on synti osoittamassa kuilua kohti. "Ay Caramba" (Espanjan sana tarkoittaen Hyvä tavaton!) mikä häpeä! Mikä häpeä maanjäristyksen päivä tulee olemaan!

Mutta Minä tiedän etteivät ihmiset tule uskomaan sinua, Reymundo. He uskovat sinun olevan hullu! He eivät tiedä, että sinä olet taivasta kohti, Minun Poikaani Jeesusta kohti! Mutta asia on – he tulevat kärsimään ja sinä et. Sillä sinä olet Minun Käsissäni Jumalan Voimalla. Mutta se on saapunut, maanjäristys ihmisille joilla on kova pää, joilla on kova sydän, ja joilla on heidän kätensä silmiensä ja korviensa päällä. Ay-yi-yi, mikä häpeä! He uskovat tietävänsä kaiken, ja he eivät tiedä mitään! Täältä tulee Minun Käteni, suoraan ja tarkasti, pilkulleen. Täältä tulee maanjäristys. Kyllä, Minun poikani täältä se tulee. (loppu)

 

 

1402. Tapahtuma - Raymond Aguilera 8. Elokuuta 1999.

Carl kysyi haluaisinko mennä kirkon jumalanpalvelukseen King of Kings Assemblyyn. Joten rukoilin Herraa ja Herra sanoi, "Kastike on siellä!"

Kun me saavuimme kirkolle, olimme myöhässä, ja ylistys oli jo alkanut. Tunsin oloni oudoksi kirkossa, koska kaikki lauloivat lauluja Hepreaksi. Mitä enemmän kuuntelin musiikkia ja saarnaa, sitä enemmän tunsin että tämä kirkko halusi tulla Juutalaisiksi. Minä rukoilin ja rukoilin ja enkä voinut tuntea Herran Läsnäoloa siellä. Sitten jumalanpalveluksen loppupuolella Herra puhui minulle.

Profetia:

(Ray) "Katso tätä kirkkoa kaikkinensa ja kaikkia ihmisiä seisomassa täällä. Tämäkirkko ja kaikki muut kirkot tulevat vihaamaan sinua koston kanssa. Mutta älä huolehdi, minä tulen olemaan sinun kanssasi!"

 

 

1401. Näky - Raymond Aguilera 8. Elokuuta 1999.

Rukouksen aikana Herra näytti minulle kirkkaan Valkoisen Oven, jossa ei ollut ovikahvaa. Siinä oli metallikarmit Oven päällä ja sivuilla.

Näky:

Sitten oli näky sikiövauvasta. (loppu)